Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa elämässä kovia kokeneet. Mitä hyvää ymmärrät vaikeista ajoista sinulle kehkeytyneen?
28.08.2025 |
Minulla on ollut todella kova elämä. Olen sitä kironnut monta kertaa. Helpommallakin olisi todella voinut päästä. Kaikki alkoi siitä kun syntyi psykoottiseen, epävakaaseen kotiin päihdeongelmaisten ympärille.
Onneksi oli myös tuuria ja olen saanut osakseni rakkauttakin. Muuten minusta olisi tullut varmasti huono ihminen.
Edelleen taistelen, edelleen elämäni tuntuu epäoikeudenmukaiselta. On täytynyt niin monessa eri liemessä itsensä käydä keittämässä koska ei vain ole ollut niitä taitoja ihmissuhteissa tai monessakaan asiassa. Ne on opittu kantapään kautta.
Minusta on tullut saamarin vahva. Minulla ei ole mitään ulkoista varsinaisesti. Ei rahaa, ei omistuksia, ei oikein mitään millä kiillotetaan omaa statustaan.
Mutta minulla on vankkumaton sisäinen turva itsessäni, jonka olen joutunut yksin rakentamaan monta kertaa uudelleen ja uudelleen. Enää sitä horjuta kukaan eikä kukaan pääsekään helpolla lähelleni. Ihmistuntemus minulla on varsin hyvä ja voin luottaa omiin tuntemuksiin. Minulla riittää myös empatiaa ja oikeudenmukaisuutta toisia kohtaan.
Pidän aivan pelleinä ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia, toisia alentavia tai latistavia tahallaan. He eivät saa minkäänlaista arvostusta minulta, elleivät herää ja muuta suhtautumistaan.
Vaikka elämä on edelleen aika vaikeaa niin olen vahva enkä välitä enää monestakaan turhasta asiasta. Voin helposti erakoitua ja viettää aikaa itsekseni pitkiä aikoja kärsimättä siitä. On kivaa viettää aikaa itsensä kanssa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Osaan säädellä psyykettäni. Tilanteet, joissa meinaa pakka hajota ja pää seota, osaan lokeroida senhetkiset tunteet ja paremmalla ajalla käsitellä ne tunteet. Sama nukkumaan mennessä, jolloin jotkut tunteet meinaavat ottaa vallan ja valvottaa, määrään ne asiat pois ja päätän että nyt on uni tärkeämpää.
Esimerkki. Kerran töissä asiakas käyttäytyi uhkaavasti ja huusi vihaisesti ja minun piti vielä työskennellä hänen kanssaan pari tuntia. Meinasi päästä kunnon itku ja paniikkikohtausta puski päälle. Otin etäisyyttä mieheen ja painoin tunteet pois ja jonkinlaisessa puolijärkyttyneessä tilassa sain työt tehtyä loppuun. Heti kun pääsin pois tilanteesta ajoin läheiselle uimarannalle ja annoin tunteiden ottaa vallan. Oli onneksi jo syksy eikä rannalla ollut muita. Olin siellä rannalla toista tuntia kunnes rauhoituin ja ajoin kotiin. Soitin pomolle, että hommaa sinne jonkun muun töihin että meillä meni sukset pahasti asiakkaan kanssa
Tässä on tärkeä pointti tuo, että tosiaan käsittelee ne tunteet sitten, kun on parempi aika. Minä nuorempana vain lokeroin ne laatikoihin ja uskoin sen olevan vahvuutta. Lopulta niitä ei enää mahtunut ja ne sortuivat päälleni. Nykyään tiedän että aitoa vahvuutta on avata ne laatikot ja katsoa niihin, ja heittää ne sitten pois. Ei säilöä psyykeen perukoille ja toivoa, että ovi pysyy kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ptsd. Dissosiaatio. Paniikki. Ahdistus. Masennus. Pysyviä muutoksia kehoon ja aivokemioihin. Liiallisen ymmärtämisen.
Moni on mulle sanonut, että mä oon pirun vahva kun oon selvinnyt kaikesta ja vielä jaksan hymyillä ja olla ystävällinen, huolehtiva.
Ei! En mä halua olla aina se vahva!!! Haluun joskus hajota palasiksi, huutaa ja itkeä niin, että siinä on välillä joku muu joka kannattelis hetken eikä mun tarviis vaan jaksaa ja nousta aina uudestaan itsekseen.
Sama. Mä haluan olla se, joka huutaa ja itkee ja raivoaa. Edes terapiassa en ole kokenut tulleeni ymmärretyksi tässä.
Sama. Olen löytänyt bdsm:stä vähän lohtua, siis alistuvana osapuolena. Etenkin sitominen rentouttaa, joudun vaan olemaan aloillani ja tuntemaan kehoni ääriviivat, hengitykseni, sydämeni. Turvallisen toteuttajan kanssa tämä voi olla tosi parantava kokemus.