Miten lohduttaa äitinsä menettäneitä alle kouluikäisiä Lapsia?

mutta voit olla turvallisesti läsnä ja puhua asioista, vaikka tuntuu ettei lapset kuuntelisi. Ja järjestä ammattiapua lapsille.

vaan silkka läsnäolo ja aito välittäminen.

Tiedän kokemuksesta kun siskoni kuoli ja hänen lapsensa oli silloin 5v.

auttaa selviämään arjesta

olla läsnä hetkessä.

Lapsilla on toki hyvä isä, mutta hänkin lienee tosi järkyttynyt. Kyselikö lapsi/lapset kauan äitinsä perään? Kuinka nopeasti toipuminen surusta kestää? Lapset ovat iältään 6- ja 5-vuotiaat. Ymmärtääkö tuon ikäiset kuoleman lopullisuuden?

Eli voitko sanoa että äiti on nyt taivaassa ja katselee sieltä lapsiaan ja lapset tapaavat kuoltuaan äitinsä?

ja juuri, että kuoltuaan pääsee taivaaseen. En vain tiedä, miten tämäikäiset asian ymmärtävät? Ja itkettää, kun ajattelenkin, kuinka kovasti he mahtavat odottaa äitiä kotiin...

lapsi ei kysellyt moneen vuoteen äidistään, isäänsä ripustautui täysin, joskus 10veenä rupesi sit itkemään ja kyselemään miksei hänellä ole äitiä. Terapia on ehdottoman tärkeää, siskoni lapsen isä ei sitä halunnut aikoinaan lapselleen ja pahoin pelkään että maksaa siitä vielä kovat oppirahat.

Lapselle kerrotaan kuolemasta lapsenkielellä ja siihen saa tarvittaessa apua perheneuvoloista tms

lapset. Aikaa tapahtumasta 2,5 vuotta. Isä on jo uudestaan naimisissa ja pieni sisaruskin heillä on..en tiedä kaipaavatko äitiään. Vahva tukiverkko on ympärillä.

Itse menetin toisen vanhemmistani 2,5v ja näin aikuisena voi sanoa, että se ei tunnu pahalle..

Lapsena mulla oli pari kaveria joiden äiti kuoli poikien ollessa kai 7 ja 9. Kuoli syöpään ja oli sairastanut jonkun aikaa. Pian kuoleman jälkeen ellei samana päivänä pojat menivät parhaan kaverinsa kotiin ja niiden äiti arvasi, mistä oli kyse. Piti poikia sylissään pari tuntia, eivät puhuneet (lasten paras kaveri kertoi tämän minulle), lapset itkivät hiljaa.



Parhaan kaverin äidistä tuli näille pojille tosi tärkeä tuki ja melkeinpä " varaäiti" . Isä ei mennyt uusiin naimisiin tai seurustellutkaan kai, oli pitkään surun murtama ja ilmeisesti yritti korvata pojille menetystä kaikenlaisella materiaalisella. Pojat olivat aina jollain tavoin surumielisen oloisia, vaikka pärjäsivät myöhemmin hyvin, eikä ollut varsinaisesti mitään ongelmia. Luulen, että kaverin äidin tuki on ollut heille merkittävä.

että tuon ikäisille on tosi tärkeä tietää, että äidillä on nyt hyvä olla. Esikoiseni isä kuoli kun tyttö oli 2-vuotias. Silloin tyttö kyseli jonkin aikaa missä isi on, sitten oli pari vuotta rauhallisempaa, ja nyt kun on 5½-vuotias, kuolema on noussut taas enemmän esille. Perheneuvolassa ollaan käyty, ja se oli ihan hyvä paikka. Ole vain olemassa lapsille, ja kuuntele jos heillä on puhuttavaa.

Joka kertoo lapsille kuolemasta ja taivaasta.

Jos osaat niin piirrä/maalaa itse taivas-aiheisia kuvia, kerro kuinka äiti katselee aina taivaasta.



Jos/kun tunsit äidin niin voit kirjoittaa lapsille kirjeet äidistä, kertoa omin sanoin millainen hän oli ja joitain muistoja hänestä (vaikka lastensa kanssa). Kirjeet voit antaa myöhemmin, jonain merkkipäivänä (ripille pääsy, hääpäivä tms.)



Toisaalta on hyvä ettei kuolemasta puhuta ihan koko aikaa, tietysti alkuaikoina se on niin pinnalla.



Aiheen vierestä mutta kun olin 6v niin pappa kuoli. Se oli oikein kova järkytys ja kyllä tajusin asian. Muistan hautajaisten jälkeen ajatelleeni että koska tämä suru helpottaa..

Yritän lohduttaa ja auttaa perhettä parhaan kykyni mukaan. Uskon, että aika parantaa haavat, mutta sydäntä särkee, kun ajattelen niitä pieniä poikia. Äiti oli kuitenkin heille se tärkein ja rakkain henkilö arjen touhuissa.

Olisiko mitään hyvää mietelausetta, mikä sopisi tällaiseen tilanteeseen. Haluaisin lisäksi antaa lapsille jotakin muistoksi, mutta en tiedä mitä. Ehkei se tavara kuitenkaan ole nyt se tärkein.



T.ap