Missä 70-luvun kouluissa oli kaikki ääni, valo jne. erityisherkät ja nepsyt?

Vierailija kirjoitti:

 

Monella on ajan kultaamat muistot, kun sanoo ettei ennen ollut erityisiä. Kyllä vaan oli... mietipä ap koko koulu läpi. Jos sun luokassa ei ollut, niin koulussa varmasti oli erityisiä. Tai sitten et vaan vieläkään tunnista, mikä käytöksessä kielii erityisyydestä. 

Minä olin pari vuotta 50 lapsen pikkukoulussa, kasarin alussa. Koulussa oli muutama erityislapsi vaikka oli pieni koulu. Oli oma erkkaope, joka piti tukitunteja mm lukihäiriö-lapsille.

Lukihäiriö silloin jo siis tunnettiin. Nepsydiagnooseja ei silloin vielä kait tunnettu, mutta mun ystävä noilta kouluajoilta taisi olla autisti. Oli tukiopetuksessa, käyttäytyi silloin kuten asperger ja on saanut autistisen lapsen itse. 

 Olihan heitä. Mutta integroituna normiopetuksessa. Oli villejä ja vilkkaita lapsia, mutta hekin tosiaan tokenivat kun karttakeppi paukahti sormien viereen. 

Apukoulut olivat ja sinne pääsi selkeästi hankalimmista oireista kärsineet. 

Mutta, mutta. Ei missään nimessä ketään ahdistanut tai ollut paniikkihäiriöitä tai erityisherkkyyksiä siinä määrin kuin nyt. 

Ja yksi valtava ero on nykypäivään.

Häiritsevää käytöstä ei ymmärretty, saatika hyväksytty.

Vanhemmat ja opet olivat "samalla puolella"? 

Aina oli niitäkin, jotka jäivät luokalleen. Joillekin se oli ihan hyvä asia, koska saivat tuplata sen vaikean luokan ja olivat hieman itseään nuorempien kanssa samalla luokalla. Se taso oli sopivampi.

Luokassa saattaa olla jopa noin vuoden ikäero joillain oppilailla. On niitä, jotka ovat syntyneet tammikuussa ja niitä jotka ovat syntyneet joulukuussa samana vuonna. Toiset aloittavat koulun noin 7,5 -vuotiaina ja toiset noin 6,5 -vuotiaina. Se voi vaikuttaa yllättävän paljon koulussa pärjäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen pointti taisi olla, että miten ihmeessä nyt tuntuu että ilman jotain neuron/psyki dg.tä ilman oleva lapsi tai nuori on enemmän poikkeus?

Mistä näitä "erityisiä" näin paljon on tullut? 

Oliko ennen niin, että huonosti tutkittu oli terve? Oliko niin ettei kertakaikkiaan uskallettu riekkua ja vahemmat pelkäsivät julkista häpeää jos antoivat lapsensa häärätä "huonosti kasvatettuna"?

Toki nyt medikalisoidaan ihan kaikki, diagnostiikka on kehittynyt jne. Mutta ei voi olla niin että meillä on sairas tai vajaateholla toimivia nuoria valtaosa ikäluokista? 

Karut näkymät, työtehon, työllistymisen ja sairaseläke sekä lääkekustannusten osalta?

Kasvatus on muuttunut vuosikymmenten kuluessa.

- 1980-luvulla annettiin remmiä jos lapsi ei totellut

- 1990-luvulla

Tätä menoa joskus muutaman vuosikymmenen päästä lapsia ei saa enää edes komentaa.

Hei herätys tähän päivään, ei saa enää komentaa. Kyllä se on jo tätä päivää. Lapsia ohjataan oikeaan, ei komenneta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen pointti taisi olla, että miten ihmeessä nyt tuntuu että ilman jotain neuron/psyki dg.tä ilman oleva lapsi tai nuori on enemmän poikkeus?

Mistä näitä "erityisiä" näin paljon on tullut? 

Oliko ennen niin, että huonosti tutkittu oli terve? Oliko niin ettei kertakaikkiaan uskallettu riekkua ja vahemmat pelkäsivät julkista häpeää jos antoivat lapsensa häärätä "huonosti kasvatettuna"?

Toki nyt medikalisoidaan ihan kaikki, diagnostiikka on kehittynyt jne. Mutta ei voi olla niin että meillä on sairas tai vajaateholla toimivia nuoria valtaosa ikäluokista? 

Karut näkymät, työtehon, työllistymisen ja sairaseläke sekä lääkekustannusten osalta?

Kasvatus on muuttunut vuosikymmenten kuluessa.

- 1980-luvulla annettiin re

 

Hei herätys tähän päivään, ei saa enää komentaa. Kyllä se on jo tätä päivää. Lapsia ohjataan oikeaan, ei komenneta. 

Ja ennen kaikkea sanoitetaan.

Aloitin kouluni kun peruskoulu oli aivan uutta -74. Oli meilläkin näitä adhd-tapauksia ja muita kirjolla olevia. Siellä ne meni muiden joukossa. Opella oli auktoriteettia ja kotikasvatus oli ankaraa, vanhempia kunnioitettiin. Oli luokassa joskus hälinääkin, häiriköijät laitettiin käytävään. Aika paljon oli ainakin ala-asteella myös erilaisia leikkejä ja esityksiä, joihin sai purkaa energiaa. Kiusaamista oli kyllä myös. Ylä-asteella oli tasokurssit, joka vähän rauhoitti esim. pitkän matikan tunteja. Lyhyen matikan ope oli tunnettu kovasta kurista, mutta oli muuten reilu. Tarkkiksella oli pahimmat tapaukset. Oppilaita myös siirrettiin koulusta toiseen ns. rauhoittumaan. Lukiossa adhd:t lopetti usein kesken, sitä kun ei ollut pakko käydä.

Aloitin muuten kouluni 6-vuotiaana, koska joulukuun lapsi. Silloinen paras ystäväni on syntynyt tammikuussa ja on työntänyt minua vaunuissa! Oltiin samassa koulussa. Molemmat pärjättiin ihan hyvin. -sama

Aina on ollut herkkiä ja erilaisia ihmisiä. Niitä pidettiin yleensä omituisina tai jopa tyhminä. Ja adhd lapset oli vaan lahjattomien ihmisten mukuloita ja kurittomia tenavia. Ennen ei ollut tietoo asioista. Nykyään sitten melkein joka toinen on joku adhd tai asperger tai jotain. Ja vähänki herkkä on sitten erityisherkkä ym.

"Viideosa lapsista EI ole diagnosoituja vaan muutama prosentti. Se, että pohjois-Karjalassa on tehty (virheellisiä) diagnooseja ei ole totuus. Ihmettelen myös sitä, että mistä tämä ajatus tulee, että jos on ADHD, ei kasvateta. Sattuneesta syystä tunnen paljon nepsyjä ja heillä jos joillakin on esimerkiksi tarkat rutiinit. Se vaan ei ulos päin välttämättä siltä näytä. Ainoastaan netistä saa lukea näitä kommentteja, mutta oikeassa elämässä en ole vielä koskaan törmännyt vanhempiin, jotka suhtautuvat noin. Itse sain kyllä remmiä ja tukkapöllyä, mutta ei se valitettavasti nepsyyttä pois vienyt. "

Suurimmalle osalle ihmisistä "nepsy" on nykyään synonyymi "olen ah niin erikoinen ja vaadin erityiskohtelua". Ei ihme jos muiden suhtautuminen on vähän nurjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viideosa lapsista EI ole diagnosoituja vaan muutama prosentti. Se, että pohjois-Karjalassa on tehty (virheellisiä) diagnooseja ei ole totuus. Ihmettelen myös sitä, että mistä tämä ajatus tulee, että jos on ADHD, ei kasvateta. Sattuneesta syystä tunnen paljon nepsyjä ja heillä jos joillakin on esimerkiksi tarkat rutiinit. Se vaan ei ulos päin välttämättä siltä näytä. Ainoastaan netistä saa lukea näitä kommentteja, mutta oikeassa elämässä en ole vielä koskaan törmännyt vanhempiin, jotka suhtautuvat noin. Itse sain kyllä remmiä ja tukkapöllyä, mutta ei se valitettavasti nepsyyttä pois vienyt. 

Kyse ei ole vain Pohjois-Karjalasta vaan diagnoosimäärät ovat erittäin suuria kautta maan. Toki kaikki jotka diagnoosin haluaisivat eivät vieläkään sitä saa, ja siksi monet vanhemmat joutuvat tyytymään siihen, että heidän lapsellaan on vain "adhd-piirteitä" tai "adhd-epäily".

Eikö silloin pitäisi kyseenalaistaa sitä, että onko se diagnoosi tosiaan jokaiselle hakijalle annettava vain siksi, että pyydetään? Eikö ensin pitäisi sulkea pois muut tekijät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tuottaa pettymys, mutta ADHDhan on luonnonlaki, siinä missä vaikka silmien värikin tai ihon atooppisuus. Toiset yrittää rakentavasti keskustella sen ominaisuuden kanssa pärjäämisestä, ja toiset yrittävät sitten vanhaan malliin piinata kyseisiä henkilöitä, tiedät kyllä itsekin kumpaan ryhmään kuulut.

Adhd:lla tarkoitetaan ihmisen tietynlaista käyttäytymistä johon varsinkin lapsilla tyypillisesti liittyy esimerkiksi levottomuutta ja tottelemattomuutta. Adhd ei ole luonnonlaki vaan se on täysin ihmisten päättämä asia, että minkälaista käytöstä halutaan kutsua adhd:ksi. Adhd:n diagnosointikriteereitä on lievennetty valtavasti vuosikymmenten mittaan.

Suurimmalla osalla lapsista esiintyy levottomuutta ja tottelemattomuutta, lapsiahan he ovat. Sinä taas et selvästikään ymmärrä eroa siitä ADHDhen, ja sen tuomiin jopa loppuelämän ongelmiin (jos jää ilman tukiverkkoja haasteineen) ja silloin se loppuelämä ei olekaan välttämättä kovin pitkä, vai sulketko silmäsi siltäkin?

Tuollaista itse murhalla uhkailemista kutsutaan emotionaaliseksi manipuloinniksi ja se on henkistä väkivaltaa. Onko sekin kirjainyhdistelmäporukan ominaisuus, joka pitää hyväksyä ja ymmärtää?

En kauheasti välitä tuollaisille mitään tukiverkkoja järjestää.

"Kun levottomuus ja tottelemattomuus on selvästi keskivertoa suurempaa niin sitä kutsutaan adhd:ksi. Mutta ei se tarkoita, että se olisi joku luonnonlaki, että näitä adhd:n leimoja pitää lapsille jakaa.

Adhd ei ole todettavissa verikokeesta, magneettikuvasta tai mistään muustakaan kuvantamismenetelmästä vaan kyse on puhtaasti siitä, että arvioidaan ihmisen käytöstä. Väärien diagnoosien osuus on valtava."

Nämä diagnoosit ovat hyvin subjektiivisia, eivätkä täytä mitään oikeita kriteereitä.

Vierailija kirjoitti:

Just siellä. Ja tarkkiksella, tai hiljaa jossain ypöyksin.

Nykyajan opettajat huolehtivat oppilaistaan ihan eri tavalla ja paljon paremmin. Tiedän, koska olen nytkin  töissä koulussa. Olkoot muut mitä mieltä tahansa. 

Se on hienoa, että oppilaista huolehditaan paremmin!

Milloin muuten ajattelitti opettaa lapset lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin koulua -80 ja -90 -luvulla.   Olin koko peruskoulun  keskittymishäiriöinen ja rauhaton sielu.  Silti  sinne kouluun mentiin ilman erillisiä vaatimuksia ja siellä keskityttiin tuntien aiheisiin, oli se sitten kivaa tai ei.  Jos ajatus lähti liikaa harhailemaan,  yleensä riitti , että opettaja joko mainitsi tiukempaan sävyyn tai sitten käveli ihan pulpetin viereen hetkeksi seisomaan, että saatiin keskittyminen takaisin itse asiaan.  Muistaakseni käytävälle jouduin tasan kaksi kertaa.     Ei siihen tarvittu äidille soittamisia kesken päivän.   

Monesti yläasteella itse mietin, että olisin jopa hyötynyt enemmän tarkkikselle pääsystä, mutta kuitenkin jonkin verran arkana en uskaltanut koskaan tuoda asiaa esiin.    Ja silti oppivelvollisuus tuli suoritettua ns. määräajassa.

Ala-asteelta lähtien myös tietyt itsenäistymisen alkeet tulivat tutuksi kun kummat

Millä tavalla kommenttisi liittyy asiaan? ADHD ei ole sitä, että keskittyy kun joku käskee. Vai meinaatko, että jalaton alkaa kävelemään, kun vaan joku käskee? Kaikillahan ajatus joskus harhailee.

Nimenomaan. Jalattoman diagnoosi on päivänselvä ja jalattomalle löytyy kaikenlaisia apuvälineitä pyörätuolista alkaen, kirjainyhdistelmäporukan diagnosointi on täysin subjektiivista. Kaikilla ajatus joskus harhailee, mutta nämä erikoistapaukset haluavat olla spesiaaleja ja kutsua sitä jollain kirjainyhdistelmällä, ettei vain heiltä saa vaatia mitään. Onhan se kivaa olla uhri!

Olin käytävässä. Tosi usein käskettynä sinne. Ei erityisemmin edistänyt oppimista kun en kuullut mitä tunnilla puhutaan.

Ihan siellä luokassa olin, eikä kukaan tiennyt mitään. Nyt määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ulkoisesti hyvän uran tehtyäni.

Miten niin ei ollut koululaisilla ahdistusta? Kyllä meidän koulussa 80-luvulla muutama päätti päivänsä itse.

adhd yms. ovat muoti-ilmiöitä. Lasten äidit haluavat esittää somessa olevansa spesiaaleja, joten hommaavat diagnooseja lapsilleen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Monella on ajan kultaamat muistot, kun sanoo ettei ennen ollut erityisiä. Kyllä vaan oli... mietipä ap koko koulu läpi. Jos sun luokassa ei ollut, niin koulussa varmasti oli erityisiä. Tai sitten et vaan vieläkään tunnista, mikä käytöksessä kielii erityisyydestä. 

Minä olin pari vuotta 50 lapsen pikkukoulussa, kasarin alussa. Koulussa oli muutama erityislapsi vaikka oli pieni koulu. Oli oma erkkaope, joka piti tukitunteja mm lukihäiriö-lapsille.

Lukihäiriö silloin jo siis tunnettiin. Nepsydiagnooseja ei silloin vielä kait tunnettu, mutta mun ystävä noilta kouluajoilta taisi olla autisti. Oli tukiopetuksessa, käyttäytyi silloin kuten asperger ja on saanut autistisen lapsen itse. 

 Olihan heitä. Mutta integroituna normiopetuksessa. Oli villejä ja vilkkaita lapsia, mutta hekin tosiaan tokenivat kun karttakeppi p

No tuo juuri. Kiltit ja tunnolliset tytöt tekivät kaikkensa käyttäytyäkseen ja kärsivät hiljaa päänsä sisällä.

Ja nyt aikuisena ei saa diagnoosia, koska ei kiipeillyt seinille! (Tapahtunut sekä itselle että ystävälle.) Lopetin vaeltelun luokasta, kun se kiellettiin. Lopetin liikehtimisen, kun jouduin nurkkaan. Mutta ei se minusta normaalia tehnyt.

Ja kuka niistä aistiongelmistaan olisi kavereille puhunut? Sen verran ruoan kanssa tajusi opettaja, ettei minua voi pakottaa syömään. Yritti kyllä ja istui istui kanssani puoli tuntia tyhjentyneessä ruokalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienosti toimii taas lainaus, mutta hänelle vastauksena, joka kirjoitti, että millätavalla kommenttini liittyi asiaan, vastaan näin :   Et sitten lukenut kommentistani kohtaa keskittymishäiriöstäni ja rauhattomuudestani.   Aikuisiällä vasta sain tietää, että kyseessä oli juuri tämä aakkosista muodostuva muotidiagnoosi.    Et sitten lukenut myöskään kohtaa, missä mainitsin, että keskittymishäriöstä ja rauhattomuudesta huolimatta sitä koulua käytiin ilman, että soiteltiin äidille.     Ja tarkennuksena myös, kun selkästi et osaa rivien välistä tulkita, siellä oppitunneilla ajatusten harhailu näkyi juurikin sillä rauhattomalla ja ahdistunneella käytöksellä, mikä häiritsi sen verran muita oppilaita, että siihen jouduttiin puuttumaan, ja monesti jopa saman päivän aikana.    

Olin kaukana mallioppilaasta, kokeet menivät useimmi

"oikea" ADHD ei toimi niin, että voi keskittyä, kun vaan päättää niin. 

Kysypä tekoälyltä oletko oikeassa vai et. 

Ihan tosissasi väität, että jos ADHD-ihmistä uhkaa aseella, hän silti loikkii menemään? Ja se on muutenkin spektri ja ihminen liikkuu sillä spektrillä pitkin elämäänsä eri kohtiin elinolosuhteiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan. Jalattoman diagnoosi on päivänselvä ja jalattomalle löytyy kaikenlaisia apuvälineitä pyörätuolista alkaen, kirjainyhdistelmäporukan diagnosointi on täysin subjektiivista. Kaikilla ajatus joskus harhailee, mutta nämä erikoistapaukset haluavat olla spesiaaleja ja kutsua sitä jollain kirjainyhdistelmällä, ettei vain heiltä saa vaatia mitään. Onhan se kivaa olla uhri!

Osa näistä nepsydiagnosoiduista ja heidän tukijoistaan on alkanut puhua miten nepsyt ovat "neurovähemmistö" jota enemmistö sortaa.