Olen asunut USA ssa vuodesta 1996. Haluatteko kuulla totuuden elämästä Amerikassa?!?
Olen nyt ollut Suomessa kohta puoli vuotta ja olen huomannut että täällä on ihan väärä käsitys elämästä Amerikassa. Haluan nyt korjata noita vääriä ennakkoluuloja. Koska en pysty kirjoittamaan kaikkea parasta että te kysytte jotain asiaa tai kerrotte miten luulette asian oleva ja minä korjaan sen.
Eka virhe korjaan kuitenkin tässä jo nyt. USA muodostuu 50 osavaltiosta, Columbian liittovaltiollisesta piirikunnasta sekä viidestä asutusta territoriosta, joista tunnetuin on Puerto Rico.
Jokaisella osavaltiolla on oma hallinto ja lainsäädäntö, joten moni jokapäiväisistä asioista on järjestetty erilaisesti eri osavaltioissa. Yhteistä lainsäädäntöä koko liittovaltiolle on yllättävän vähän. Vaikka hallinto on kaikissa osavaltioissa samankaltainen samoin niiden jaottelu kuntiin (counties) ei ole samanlainen kaikissa.
Asun tällä hetkellä Connecticutissa. Olen asunut myös Vermontissa ja New Yorkin kaupungissa sekä New Yorkin osavaltion pohjoisosassa. Kaikissa on oma lainsäädäntönsä, joten minet asiat eroavat niiden välillä. Toki erot idässä ovat pienempiä kuin verrattuna Etelään, Keskilänteen tai Californiaan.
Mut kyselkää, yritän vastata kaikille!
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kokemuspiiri näyttää rajoittuvan omaan kuplaan.
Ei hän tiedä, millaista köyhemmän väen elämä on USAssa.
Kerrotko ap kasvavasta asunnottomuudesta!
Miksi hänen pitäisi tietää siitä? Ethän sinäkään osaa kertoa suomalaisesta elämästä kuin omasta kokemuksestasi. Ei sinulla ole hajuakaan miten suomalaisella ylemmällä keskiluokalla esimerkiksi menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole erityisen lahjakas, vaan tavis eikä saa stipendiä, niin eikö pääse minnekään opiskelemaan lukion jälkeen ilman säästöjä.
Siis sellainen kuin on vaikka keskimääräinen suomalainen yliopistossa opiskeleva.
Eli pärjäisi hyvin yliopistossa, mutta ei ole stipendin asti lahjakas. Käykö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Siis *jääkö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Siellä on paljon ihan ilmaisiakin opinahjoja, ei kaikki amerikkalaiset opiskele missään ivy ieaguen yliopistossa. Mutta toki järkevä perhe säästää lasten opintoja varten. Muutenkin amerikkalaiset ymmärtävät säästää ja varautua itse erilaisiin asioihin. Suomessa istutaan munat sannassa ja odotetaan valtiovaltaa hätiin ihan kaikkeen.
Suomessa on palkkataso ja verotus sen mukaan, että palveluita pitää saada yhteiskunnalta, siinä on iso ero.
Kerro kohtaamasi todellisuus valkoiset vastaan värilliset. Onko kohtelu tasa-arvoista? Eikö värillä ole väliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole erityisen lahjakas, vaan tavis eikä saa stipendiä, niin eikö pääse minnekään opiskelemaan lukion jälkeen ilman säästöjä.
Siis sellainen kuin on vaikka keskimääräinen suomalainen yliopistossa opiskeleva.
Eli pärjäisi hyvin yliopistossa, mutta ei ole stipendin asti lahjakas. Käykö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Tähän minäkin osaan vastata: julkiset kolleget eli community colleget eivät ole kalliita, ja niissä suurin osa opiskeleekin. Ne "hienot", yksityiset eliittiyliopistot ovat eri asia.
Eiks college ole vain opistotason?
Sieltä voi edetä valtion yliopistoon. Ex-ni on täällä proffana: https://www.morgan.edu/
(En ole ap!!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kokemuspiiri näyttää rajoittuvan omaan kuplaan.
Ei hän tiedä, millaista köyhemmän väen elämä on USAssa.
Kerrotko ap kasvavasta asunnottomuudesta!
Miksi hänen pitäisi tietää siitä? Ethän sinäkään osaa kertoa suomalaisesta elämästä kuin omasta kokemuksestasi. Ei sinulla ole hajuakaan miten suomalaisella ylemmällä keskiluokalla esimerkiksi menee.
Olen eri, mutta totta kai hän osaa. Luuletko "ylemmän keskiluokan" olevan jotenkin erityistä? Suomi on varsin homogeeninen maa, ainoastaan tosirikkaat (jotka usein ulkomailla) elävät hyvin erilaista arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole erityisen lahjakas, vaan tavis eikä saa stipendiä, niin eikö pääse minnekään opiskelemaan lukion jälkeen ilman säästöjä.
Siis sellainen kuin on vaikka keskimääräinen suomalainen yliopistossa opiskeleva.
Eli pärjäisi hyvin yliopistossa, mutta ei ole stipendin asti lahjakas. Käykö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Tähän minäkin osaan vastata: julkiset kolleget eli community colleget eivät ole kalliita, ja niissä suurin osa opiskeleekin. Ne "hienot", yksityiset eliittiyliopistot ovat eri asia.
Eiks college ole vain opistotason?
Sieltä voi edetä valtion yliopistoon. Ex-ni on täällä proffana: https://www.morgan.edu/
(En ole ap!!)
Valtion yliopistoko on ilmainen?
Kiitos, kun vastasit. Ap vastaa kovin hitaasti.
Kysyn sulta, mikä ajoi eroon, kun exäsi on sentään professori, niin ei voi olla kovin huono mies. Jäitkö asumaan sinne. Lastenko vuoksi. Meinaatko muuttaa joskus Suomeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kokemuspiiri näyttää rajoittuvan omaan kuplaan.
Ei hän tiedä, millaista köyhemmän väen elämä on USAssa.
Kerrotko ap kasvavasta asunnottomuudesta!
Miksi hänen pitäisi tietää siitä? Ethän sinäkään osaa kertoa suomalaisesta elämästä kuin omasta kokemuksestasi. Ei sinulla ole hajuakaan miten suomalaisella ylemmällä keskiluokalla esimerkiksi menee.
No kyllä Suomessa tiedetään aika hyvin eri "luokkien" elämä. Mutta Suomihan ei olekaan kovin eriytynyt luokkayhteiskunta.
Olen itse hyvin perillä monenlaisen tulotason ja taustan perheistä. Sattuneesta syystä. 😊
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö amerikkalaiset yleensä suomen?
Mitä Suomesta tietävät?
Eivät yleensä. Meidän tutuilla joilla on korkeakoulutus he tietää että kylmää ja pohjoisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole erityisen lahjakas, vaan tavis eikä saa stipendiä, niin eikö pääse minnekään opiskelemaan lukion jälkeen ilman säästöjä.
Siis sellainen kuin on vaikka keskimääräinen suomalainen yliopistossa opiskeleva.
Eli pärjäisi hyvin yliopistossa, mutta ei ole stipendin asti lahjakas. Käykö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Tähän minäkin osaan vastata: julkiset kolleget eli community colleget eivät ole kalliita, ja niissä suurin osa opiskeleekin. Ne "hienot", yksityiset eliittiyliopistot ovat eri asia.
Eiks college ole vain opistotason?
Sieltä voi edetä valtion yliopistoon. Ex-ni on täällä proffana: https://www.morgan.edu/
(
En halua kertoa yksityisasioitani palstalla, mutta sen voin sanoa, että mieheni suoritti tohtorin tutkintonsa Suomessa, muutti jenkkeihin tekemään post doc ja jäi sille tielleen. No hard feelings, en olisi itse halunnut edes muuttaa asumaan väkivaltarikoksista tunnettuun suurkaupunkiin. Lapsemme muutti muutaman USA-vuoden jälkeen Suomeen, jossa on syntynyt. Hänkään ei viihtynyt siellä.
Voi sanoa, että meillä oli erilaiset tulevaisuuden visiot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole erityisen lahjakas, vaan tavis eikä saa stipendiä, niin eikö pääse minnekään opiskelemaan lukion jälkeen ilman säästöjä.
Siis sellainen kuin on vaikka keskimääräinen suomalainen yliopistossa opiskeleva.
Eli pärjäisi hyvin yliopistossa, mutta ei ole stipendin asti lahjakas. Käykö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Siis *jääkö ilman koulutusta lukion jälkeen?
Siellä on paljon ihan ilmaisiakin opinahjoja, ei kaikki amerikkalaiset opiskele missään ivy ieaguen yliopistossa. Mutta toki järkevä perhe säästää lasten opintoja varten. Muutenkin amerikkalaiset ymmärtävät säästää ja varautua itse erilaisiin asioihin. Suomessa istutaan munat sannassa ja odotetaan valtiovaltaa hätiin ihan kaikkeen.
Mutta silti täällä ei saa palveluita julkiselta puolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lasten yliopisto-opinnot, jollei ole hyvä palkka vanhemmilla?
Miten terveys, jollei ole hyvä palkka.
Eli onko nuo kamalia pelkoja ihmisillä?
Miksi siellä on koulubussisysteemi?
Tunnetko jonkun kaapatun lapsen?
Lahjakkaille on kaikissa parhaissa yliopistoissa stipendisysteemit ja avustukset, joilla pärjää ihan hyvin.
Terveydenhuolto on vakuutusperusteinen, ja noin 6-8 % amerikkalaisista on ilman vakuutusta. Mikä on aika pieni luku. Tällöinkin on mahdollista hakea ja saada pro bono -terveydenhoitoa siihen erikoustuneilta klinikoilta tai säätiöiltä. En ole kuullut että joku omiei jäänyt täysin ilman hoitoa. Toki hoidon kattavuudessa on eroja, mutta niin on Suomessakin.
Yhdysvalloissa kuolee yli 50 000 ihmistä vuodessa koska eivät omaa riittävää vakuutusta terveydenhuoltoon.
Yhdysvalloissa kuolee yli 50 000 ihmistä vuodessa koska eivät omaa riittävää vakuutusta terveydenhuoltoon.
Yhdysvaltalaiset ovat myös toistuvasti äänestäneet yleisen terveysvakuutuksen vastaisesti. Siellä halutaan pitää kiinni yksilön vapaudesta valita omat palveluntuottajansa, lääkärinsä ja vakuutuksensa. Suomessa ei valinnanvapautta ole. Amerikkalainen puolisoni arvostelee Suomea juurikin heikosta terveydenhuollosta.
Vierailija
Miksi siellä on koulubussisysteemi?
Koska julkinen liikenne on olematon tai hyvin rajallinen. Koulukuljetukset operoi koulupiireittäin ja public schooleissa se on ilmaista. Yksityiskouluilla on omat bussinsa jotka maksaa erikseen.
Mä voin kertoa yhden jutun mitä ap ei osannut kertoa.
Ruokakaupan tuotteiden hinta ei sisällä veroja. Ne tulee jälkikäteen kassalla. Tämä siitä syystä, että jokaisessa osavaltiossa on oma vero% tuotteille.
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän lasten päivähoito oli järjestetty, kun lapset olivat vielä pieniä? Ymmärtääkseni Jenkeissä ei ole kunnallista päivähoitoa, niin saitteko järjestettyä yksityisen päivähoidon ja paljonko se tuli maksamaan?
Yksi tärkeä ero Suomeen on että USAssa ihmisillä on mahdollisuus ostaa yksityisiä kotipalveluita joiden hinnat ovat kohtuulliset.
Meidän lapset aloitti pre-schoolissa 3-4 vuotiaina, sitten kindergarten. Koulupäivät päättyi klo 3 iltapäivällä ja meillä kävi apulainen, joka haki lapset koulusta ja oli heidän kanssa kunnes tulin työstä kuuden aikaan. Hän myös teki kevyitä kotitöitä ja laittoi lapsille välipalan.
Kaupungit satsaa paljon hyviin julkisiin kouluihin, koska ne houkuttelee hyviä asukkaita. School shopping on ihan arkipäivää täällä. Monet ottaa koulut huomioon ostaessaan talon.
JULMETUN tylsä AP aiheesta, joka olisi VOINUT jonkun muun käsissä olla mielenkiintoinen.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa keskituloisten ja vähätuloisten vanhusten vanhuus.
Kuka heidät hoitaa ja kenen varoilla (jollei omat riitä)
Vanhusten hoito perustuu liittovaltion lainsäädäntöön eli sama kaikialla USAssa. Jokaisella alueella eli district on oma neuvontakeskus, joka koordinoi palveluita kuten kotiapu, ateriat ja myös asuminen tarvittaessa. Rahoitus tulee pääosin liittovaltion terveysministeriöltä ja käsittääkseni palveluihin liittyy omavastuu osuus tulojen mukaan.
Toki on myös yksityisiä palveluja kuten vanhainkoteja ja kotisairaanhoitoa, jotka sitten maksaa enemmän.
Erityisesti julkisrahoitteiset ateria ja kotipalvelut kuten Meals on Wheels toimii hyvin, ainakin Connecticutissa.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa kuolee yli 50 000 ihmistä vuodessa koska eivät omaa riittävää vakuutusta terveydenhuoltoon.
Yhdysvaltalaiset ovat myös toistuvasti äänestäneet yleisen terveysvakuutuksen vastaisesti. Siellä halutaan pitää kiinni yksilön vapaudesta valita omat palveluntuottajansa, lääkärinsä ja vakuutuksensa. Suomessa ei valinnanvapautta ole. Amerikkalainen puolisoni arvostelee Suomea juurikin heikosta terveydenhuollosta.
Siis mikä suomalaisessa terveydenhuollossa on heikkoa? Pitkät jonotusajat on julkisiin erikoisterveydenhoidon palveluihin, mutta kun hoitoon pääsee, se on hyvää tasoa, kaikille. Saahan meilläkin vapaasti valita myös yksityisen hoidon. Ja ottaa yksityisen sairausvakuutuksen. Suomessa on hyvä työterveyshuolto melko suurella osalla työikäisestä väestöatä.
No ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään. Olen käynyt USAssa 12 kertaa, en ikinä muuttaisi sinne.
Jos johonkin maahan pitäisi muuttaa se olisi Thaimaa.