Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvasti kiukutteleva mies. Mielipiteitä.
16.08.2011 |
Minulla siis ongelmana jatkuvasti siitä sun tästä kiukutteleva mies. Suuttuu helposti ja saattaa sitten kiukutella ja mökötellä monta tuntia. Aina en edes tiedä mikä mättää, rasittavaa kun toinen on milloin mistäkin asiasta pahalla tuulella.
Kiukuttelu ilmenee tiuskimalla, syrjässä mököttämällä. Mies myös taipuvainen itsesääliin ja oman kamalan kohtalonsa vatvomiseen.
Saattaa siis hermostua jostain aivan pienestä asiasta ja siten pilata hauskan päivän koko perheeltä. Kiukuttelee siis myös lasten nähden. Viikonloppuna esimerkiksi hermostui metsretkellä siitä, että lapset halusivat maistaa pienet palat hänen itselleen ostamaa 'erikois' paahtoleipää. Meinasi sitten keskeyttää asian takia koko mukavan retken. Lähti jo vihaisesti marssimaan kotiin päin, mutta päätti kuitenkin jäädä vielä luoksemme kiukuttelemaan ja mököttämään loppuretkeksi.
Silloin kun ei kiukuttele ja on hyväntuulinen on todella ihana mies ja isä. Viettää paljon aikaa lasten kanssa ja on aktiivinen kotona.
En enää meinaa jaksaa miehen jatkuvaa äkäisyyttä ja alan jo etukäteen varautua näihin kiukkukohtauksiin. Onko muilla tällaista? Miten jaksaa elää miehen tunnetilojen 'armoilla'?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut viestin 44 vuosi sitten. Jätin hänet puolitoista kuukautta sitten. Hyvien puolien takia lopullisen päätöksen tekeminen kesti näin kauan... Siinä kävi niin, että minulla oli edessä iso elämänmuutos, jota käyn nyt läpi, ja alkoi ahdistamaan, että mies vie voimavarani jollakin temppuamisella. Olin pyytänyt monta kertaa, että sovittaisiin yhdessä pelisäännöt mykkäkouluihin, riitoihin, asioiden selvittämiseen puhumalla yms. Mutta hän ei ole koskaan tullut yhtään vastaan, vaan kaikki kulkee sitä loputonta kehää, koska hän haluaa niin. En jaksa elää loppuelämääni jännittäen hänen reaktioitaan. Sanoin miehelle, että nyt minä luovutan. Minusta tuli hirveän vihainen kaikesta, mitä suhteen aikana on tapahtunut. Hän ei ole voinut sietää minulta lainkaan negatiivisia ilmaisua, vaikka hän olisi tehnyt ja sanonut mitä tahansa. Ja siitä ettei hän ole ikinä yrittänyt pelastaa ja rakentaa tätä suhdetta yhdessä minun kanssa. Pettymys.
En ole kuullut miehestä mitään sen jälkeen. Voi olla, että hän on mykkäkoulussa ja olettaa asioiden palaavan ennalleen, kunhan minun kiukkuni laimenee. Olen rakentanut elämääni eteenpäin ja en kertaakaan ole miettinyt ottavani yhteyttä. Olen hakannut päätä seinään jo niin paljon. että en ota enää uutta kierrosta. Keskityn tähän mitä kivaa ja hyvää elämänmuutos tuo tullessaan. Ehkä joskus löydän miehen, joka haluaa panostaa samalla tavalla suhteeseen kuin minäkin. Tai jonkun joka luonnostaan kohtelee toista ihmistä arvostavasti.
Tulin iloiseksi puolestasi! Kaikkea hyvää elämääsi, vapauteen!!! Tsemppiä kaikesta kokemastasi yli pääsemiseen. Ihailen ratkaisuasi, kerään voimia omaani. Sain tästä viestistäsi voimaa ja inspiraatiota. Kiitos kun kirjoitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos itsellesi! Tsemppiä ratkaisun tekoon!
Minua auttoi eniten tämän kirjan lukeminen https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf Tajusin todella miten kieroutunut valtasuhde parisuhteessamme on. Luin myös narsismikirjallisuutta ja väkivallasta esim. Miksi se ei vain lähde. Mies ei ole narsisti eikä koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta jokin häpeä ja itseeni kohdistuva syyllisyys pitivät minua suhteessa. Näissä on paljon samaa. Sekin oli tärkeä havainto, että ponnistelin (yksin!) saadakseni parisuhteelle onnellisen lopun. Oli tosi vaikea myöntyä siihen, että mikään ei muutu, vaikka kuinka yritän ymmärtää häntä, selittää toiselle miten voisimme kommunikoida paremmin tai tekisin mitä hyvänsä. Kaiken eroajatustyön mahdollisti se, että minulla oli pidempään vapaat aikataulut ja omat voimavarat kasvoivat. Sitten tuli merkittävä projekti eteen, jolloin ensin ahdistuin ja sitten sisuunnuin ja päätin, että mies ei tätä millään p*rseilyllä tule pilaamaan. Vaan nyt pidän omasta hyvinvoinnista ensisijaisesti huolta.
Voi olla, että sinun pitää vaan odottaa sitä oikeaa hetkeä, milloin irtipäästäminen onnistuu kuin itsestään. Eroaminen ei ole helppoa. Koko arki menee uusiksi ja miettii pärjääkö. Sitten huomaa vähitellen pärjäävänsä. Minulla oli aina vähän jännittynyt olo, kun mies tuli töistä kotiin siitä millä tuulella hän on. Nyt ei tarvitse jännittää. Kannattaa vaalia muistoa niistä asioista, joita ei tarvitse kokea enää koskaan eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos itsellesi! Tsemppiä ratkaisun tekoon!
Minua auttoi eniten tämän kirjan lukeminen https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf Tajusin todella miten kieroutunut valtasuhde parisuhteessamme on. Luin myös narsismikirjallisuutta ja väkivallasta esim. Miksi se ei vain lähde. Mies ei ole narsisti eikä koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta jokin häpeä ja itseeni kohdistuva syyllisyys pitivät minua suhteessa. Näissä on paljon samaa. Sekin oli tärkeä havainto, että ponnistelin (yksin!) saadakseni parisuhteelle onnellisen lopun. Oli tosi vaikea myöntyä siihen, että mikään ei muutu, vaikka kuinka yritän ymmärtää häntä, selittää toiselle miten voisimme kommunikoida paremmin tai tekisin mitä hyvänsä. Kaiken eroajatustyön mahdollisti se, että minulla oli pidempään vapaat aikataulut ja omat voimavarat kasvoivat. Sitten tuli merkittävä projekti eteen, jolloin ensin ahdistuin ja sitten sisuunnuin ja päätin, että mies ei tätä millään p*rseilyllä tule pilaamaan. Vaan nyt pidän omasta hyvinvoinnista ensisijaisesti huolta.
Voi olla, että sinun pitää vaan odottaa sitä oikeaa hetkeä, milloin irtipäästäminen onnistuu kuin itsestään. Eroaminen ei ole helppoa. Koko arki menee uusiksi ja miettii pärjääkö. Sitten huomaa vähitellen pärjäävänsä. Minulla oli aina vähän jännittynyt olo, kun mies tuli töistä kotiin siitä millä tuulella hän on. Nyt ei tarvitse jännittää. Kannattaa vaalia muistoa niistä asioista, joita ei tarvitse kokea enää koskaan eron jälkeen.
Olis pitänyt irtaantua ennen tätä koronapandemiaa. Nyt joudun opastamaan keski-ikäistä kenkuttelijaa käsienpesun tärkeydessä ja pyytämään päivittäin että ei asettaisi koko perhettä vaaraan tapaamalla ärsyttävää (yhtälailla kiukutteleva) kaveriaan tai jopa isompiakin Kiukkusetä-laumoja. Miestä kenkuttaa kun joutuu olemaan pääsiäisen perheen kanssa, ja kuolemaan tylsyyteen, tahtoisi kiukkusetäryhmän luo mököttämään ja katsomaan hassuja videoita kännissä netistä. Hän ei ymmärrä että me ollaan kaikki tässä samassa paskassa, ja silti hän on ainoa kiukutteleva ja pahaa mieltä kylvävä uhmis. Edes lapset ei valita mistään, vain aikuinen mies. Oon tulossa hulluksi täällä tässä tilanteessa. Voiko täs tilantees aloittaa eroprosessin, miten ihmees voimat vois riittää nyt pandemian aikana säätää koko elämä uusiksi ja yrittää samalla rauhoitella kiukutteleva keski-ikäinen isi-ihminen pysymään ok kunnossa, jotta lapset kärsis mahdollisimman vähän? Musta tuntuu ettei mulla ole mitään pakotietä. Tuntuu et happi loppuu.
En tiedä mitään uuvuttavampaa kuin kiukutteleva keski-ikäinen isimies.
No itseasiassa olen vähän miehesi puolella. Olitte metsäretkellä ---> rajallisesti eväitä mukana. Miehellä on omat eväät, syystä x joka voi olla että miehesi saa pahat mahavaivat tavallisesta leivästä. Sinä sen itse tiedät.
Just sillä hetkellä lapset halusivat maistaa miehesi leipiä, joita rajallinen määrä. Miehesi kieltää. Sinä annat silti. Kyllä mullakin kiukuttaisi.
Ehkä paremmin olisi asia hoidettu että lapsille olisi opetettu kädestä pitäen että joillakin ihmisillä on oikea tarve syödä erikoisruokavaliota. Mitä jos olisitte sanoneet lapsille että isällä on nyt erikoisleivät joita isä syö nyt koska tällä hetkellä niitä ei ole enempää ettei isä jää nälkäiseksi retken ajaksi, mutta jos iltapalalla laitan teille yhden puoleksi niin saisitte maistaa miltä se maistuu?
Ilmeisesti lapsilla oli kuitenkin omat eväät mukana eikä mitään välitöntä nälkäkuoleman uhkaa ollut taustalla. Ja varmasti lapset olisivat tyytyneet tähän vaihtoehtoon kun heille olisi asiallisesti selitetty että miksi näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös 90% ajasta kiukutteleva mies. Olen epäillyt kaksisuuntaista tai epävakaata persoonallisuutta. Inhoan diagnosoida keittiöpsykologina ihmisiä, mutta näin vajaan kymmenen vuoden seurustelun aikana olen muutaman kerran miettinyt että miten joku voi olla noin herkkä kiukustumaan, aggressiivinen. Eikö elämä ole aika rankkaa tuolloin kun jolaisesta asiasta pitää suuttua.
Pahinta on kun itse aspergerina väsyn hänen kohtauksiinsa välillä niin paljon, että loppupäivä on minulta pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Turha miehiä syyttää, tse olette syyllisiä kun olette ottaneet tuommoisia kakaroita ukoksenne, ettekö halua elämältänne parempaa?
Äidit ja isät ovat syypäitä miksi miehet ovat kuin isoja vauvoja. Luoja voisiko niitä poikiakin jo ruveta kasvattamaan??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomipoika taitaa olla maailman lapsellisesti kiukuttelevaisin miespopulaatio, noin prosenteissa ja promilleissakin?
Miksi miehet tai naiset kiukuttelee? Eikö osata kommunikoida?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet tai naiset kiukuttelee? Eikö osata kommunikoida?
Ei oo kyse pelkästä kommunikaatiosta, enemmänkin omien tunteiden säätely- ja hallintataidoista, kyvystä pitää itsensä tyynenä ja huomioida muut. Pojille ei näit tunnetaitoja Suomessa pahemmin oo ollut tapana kasvattaa/opettaa, ja siksi monet on ihan hukassa ja kiukuttelee.
Eksyin itsekin tähän vanhaan keskusteluun, kun googlasin "kiukutteleva mies".
Kuten monissa muissa suhteissa, myös tässä mies on oikeasti aivan ihana ja loistava isä, kunnes välillä tulee näitä "kiukkukausia" milloin mistäkin. Onneksi harvemmin nyt, kuin vuosia sitten. Kiukkukausi nyt vain piteni 2-3 päivästä viikkoon (!), koska tein miehelle selväksi, että en hänen kiukkupillin mukaan nyt taistele, eikä hän musta riitakaveria saa. Yleensä siis nämä kiukkupuuskat eskaloituu isoon riitaan meidän välillä, koska mies ihan härkkimällä härkkii riidan aihetta. Nyt kesti viikon, kun en lähtenyt leikkiin mukaan ja kun ei enää muuta keksinyt, kaikki keinot kokeilleena, loukkasi eilen todella pahasti - iski sinne, missä tietää, että tuntuu - ja riita oli valmis. Mies räjähti, minä räjähdin ja riita oli valmis, kunnes taas kerran sovittiin, ja mies vaikutti ainakin eilen illalla "normaalilta".
Tämä taas todisti sen, että hänen kiukutteluunsa ei siis kannata missään tapauksessa lähteä mukaan, vaan eristää koko tyyppi kaikesta yhteisestä kanssakäymisestä ja olla täysin ignooraamatta. Uusi yritys siis parin kuukauden päästä uudelleen (nämä kiukkupuuskat siis ovat aika säännöllisesti 3-4 kk välein).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että miehen kiukuttelu johtuu yleensä epävarmuudesta. Aina olemme kyllä päässeet sopuun näissä tilanteissa puhumalla.
Lähinnä toisen kiukuttelu harmittaa itseä silloin, kun hän tekee sen julkisesti tai sukulaisteni läsnäollessa. Olimme taannoin siskoni lapsen ristiäisissä. Kaikki meni hyvin kunnes yhtäkkiä mies alkoi kiukutella ja murjottaa minulle. Ihmettelin että mitä nyt taas. Mies näytti hapanta naamaa, murahteli minulle ja vaati lähtemään aikaisin juhlista, vaikka olimme vasta tulleet sinne pitkän matkan takaa. Lopulta hän lähti autolle hyvästelemättä ja kiittämättä juhlien järjestäjiä, jolloin nolona jouduin selittämään jonkun tekosyyn siskolle miksi lähdemme niin aikaisin. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli suuttunut siitä, kun olin hymyillyt (kaikkien muiden vieraiden tapaan) siskoni miehelle tämän puhuessa.
Se siinä harmittaa todella jos toinen julkisesti alkaa kiukuttelemaan niin että saan hänen käytöstään hävetä ja selitellä. Minut itse on kasvatettu niin että jos on joku ongelma pariskunnan välillä tai on loukkaantunut, niin silloin hillitään itsemme ja odotetaan, että päästään johonkin yksityiseen tilaan missä asiaa voidaan käsitellä kahdestaan. Ei niin että koko suvun edessä ym. mökötetään ja tiuskitaan toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että miehen kiukuttelu johtuu yleensä epävarmuudesta. Aina olemme kyllä päässeet sopuun näissä tilanteissa puhumalla.
Lähinnä toisen kiukuttelu harmittaa itseä silloin, kun hän tekee sen julkisesti tai sukulaisteni läsnäollessa. Olimme taannoin siskoni lapsen ristiäisissä. Kaikki meni hyvin kunnes yhtäkkiä mies alkoi kiukutella ja murjottaa minulle. Ihmettelin että mitä nyt taas. Mies näytti hapanta naamaa, murahteli minulle ja vaati lähtemään aikaisin juhlista, vaikka olimme vasta tulleet sinne pitkän matkan takaa. Lopulta hän lähti autolle hyvästelemättä ja kiittämättä juhlien järjestäjiä, jolloin nolona jouduin selittämään jonkun tekosyyn siskolle miksi lähdemme niin aikaisin. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli suuttunut siitä, kun olin hymyillyt (kaikkien muiden vieraiden tapaan) siskoni miehelle tämän puhuessa.
Se siinä harmittaa todella jos toinen julkisesti alkaa kiukuttelemaan niin että saan hänen käytöstään hävetä ja selitellä. Minut itse on kasvatettu niin että jos on joku ongelma pariskunnan välillä tai on loukkaantunut, niin silloin hillitään itsemme ja odotetaan, että päästään johonkin yksityiseen tilaan missä asiaa voidaan käsitellä kahdestaan. Ei niin että koko suvun edessä ym. mökötetään ja tiuskitaan toiselle.
Kaikkea paskaa sitä ihmiset sietääkin. Ottaisin eron ja eläisin elämäni onnellisena loppuun saakka. Myös oma exä oli sellainen kiukuttelija, ei tosin mitään noin lapsellista tehnyt muiden läsnäollessa. Mutta elämäni paras päätös oli erota, päivääkään en ole katunut sitä. Ikinä en enää ala elämään toisen oikkujen tai kiukuttelujen alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-mies yritti kiukutella suhteemme alussa. Sanoin heti, että jos haluaa olla mun kanssa, niin tuo loppuu alkuunsa, en ole hänelle velkaa kuunnella sellaista. Loppui heti, erosimme myöhemmin muista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Uhmaikäisestä nelikymppisestä eroaminen ahdistaa, koska voi vaan kuvitella mitkä keinot kiukkupussi siinä vaiheessa ottaa käyttöön kun kokee ”hylkäämisen”. Koen olevani umpikujassa. Onko kohtalotovereita? Tai onko alunperin tähän ketjuun kirjoittaneet jo eronneet? Miten kävi?
Olen eronnut ja se kiukuttelu paheni vainoamiseen ja pariin muuhun rikosnimikkeeseen. Lisäksi lasten kautta kiusaaminen ja kiukuttelu jatkuu kaikin tavoin, samoin lasten huolto/elatusasiat on menneet raskaimman mukaan, koska mies ei vain suostunut sopimaan asioita, vaan piti mennä käräjäoikeuteen. Ja nyt kiukuttelee, kun lapset alkavat olla isompia ja reagoivat tähän kiukutteluun myös, mm. kieltäytymällä menemästä isänsä luo.
Kuolema kunnes erottaa on ainoa ratkaisu tuollaiseen kiukuttelijaan, varsinkin jos on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmaikäisestä nelikymppisestä eroaminen ahdistaa, koska voi vaan kuvitella mitkä keinot kiukkupussi siinä vaiheessa ottaa käyttöön kun kokee ”hylkäämisen”. Koen olevani umpikujassa. Onko kohtalotovereita? Tai onko alunperin tähän ketjuun kirjoittaneet jo eronneet? Miten kävi?
Olen eronnut ja se kiukuttelu paheni vainoamiseen ja pariin muuhun rikosnimikkeeseen. Lisäksi lasten kautta kiusaaminen ja kiukuttelu jatkuu kaikin tavoin, samoin lasten huolto/elatusasiat on menneet raskaimman mukaan, koska mies ei vain suostunut sopimaan asioita, vaan piti mennä käräjäoikeuteen. Ja nyt kiukuttelee, kun lapset alkavat olla isompia ja reagoivat tähän kiukutteluun myös, mm. kieltäytymällä menemästä isänsä luo.
Kuolema kunnes erottaa on ainoa ratkaisu tuollaiseen kiukuttelijaan, varsinkin jos on lapsia.
Ei helvetti. Minkä diagnoosin alle tämä kaikki menee? Miksi ihminen on pysyvästi uhmaikäinen?
Kokemuksesta voin kertoa, että tuo käytös pahenee kohti keski-ikää. Exälläni oli siis noita samoja "oireita", koskaan ei suostunut puhumaan ja kertomaan mikä oikeasti vaivasi. Räjähteli minulle ja lapsille aivan mitättömistä pikkujutuista. Neljänkympin jälkeen alkoi lääkitä itseään kaljalla, humalassa olikin sitten aina hyvällä tuulella, krapulassa kiukuttelu jatkui.
Muutaman vuoden tuota juomista katseltuani otin eron. Voi olla, että taustalla oli jotain masennusta tms, mutta aikuinen ihminen ei suostunut hakemaan apua. Toivottavasti on nyt onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että tuo käytös pahenee kohti keski-ikää. Exälläni oli siis noita samoja "oireita", koskaan ei suostunut puhumaan ja kertomaan mikä oikeasti vaivasi. Räjähteli minulle ja lapsille aivan mitättömistä pikkujutuista. Neljänkympin jälkeen alkoi lääkitä itseään kaljalla, humalassa olikin sitten aina hyvällä tuulella, krapulassa kiukuttelu jatkui.
Muutaman vuoden tuota juomista katseltuani otin eron. Voi olla, että taustalla oli jotain masennusta tms, mutta aikuinen ihminen ei suostunut hakemaan apua. Toivottavasti on nyt onnellinen.
Mitä sun mies sanoi, kun kysyi mitä kiukuttelee? Mun mies aina huutaa takaisin ettei kiukuttelee, vaan muut vain kuvittelee (kyllä, koko maailma väittää että hyväntuulinen mies kiukuttelee).
Tavallaan olisi helpotus jos mies alkaisi juoda. Se olisi heti helppo syy erota ja vielä niin, ettei lasten tarvitsisi katsella isää joka on vain vihainen. Nyt sentään voidaan lasten kanssa tehdä keskenään jotain kivaa, jos mies on pahalla päällä.
Olen kirjoittanut viestin 44 vuosi sitten. Jätin hänet puolitoista kuukautta sitten. Hyvien puolien takia lopullisen päätöksen tekeminen kesti näin kauan... Siinä kävi niin, että minulla oli edessä iso elämänmuutos, jota käyn nyt läpi, ja alkoi ahdistamaan, että mies vie voimavarani jollakin temppuamisella. Olin pyytänyt monta kertaa, että sovittaisiin yhdessä pelisäännöt mykkäkouluihin, riitoihin, asioiden selvittämiseen puhumalla yms. Mutta hän ei ole koskaan tullut yhtään vastaan, vaan kaikki kulkee sitä loputonta kehää, koska hän haluaa niin. En jaksa elää loppuelämääni jännittäen hänen reaktioitaan. Sanoin miehelle, että nyt minä luovutan. Minusta tuli hirveän vihainen kaikesta, mitä suhteen aikana on tapahtunut. Hän ei ole voinut sietää minulta lainkaan negatiivisia ilmaisua, vaikka hän olisi tehnyt ja sanonut mitä tahansa. Ja siitä ettei hän ole ikinä yrittänyt pelastaa ja rakentaa tätä suhdetta yhdessä minun kanssa. Pettymys.
En ole kuullut miehestä mitään sen jälkeen. Voi olla, että hän on mykkäkoulussa ja olettaa asioiden palaavan ennalleen, kunhan minun kiukkuni laimenee. Olen rakentanut elämääni eteenpäin ja en kertaakaan ole miettinyt ottavani yhteyttä. Olen hakannut päätä seinään jo niin paljon. että en ota enää uutta kierrosta. Keskityn tähän mitä kivaa ja hyvää elämänmuutos tuo tullessaan. Ehkä joskus löydän miehen, joka haluaa panostaa samalla tavalla suhteeseen kuin minäkin. Tai jonkun joka luonnostaan kohtelee toista ihmistä arvostavasti.