Mitä tekisit 2-vuotiaan kanssa, joka ei antaisi vaihtaa vaippaa, ei pestä käsiä, ei hampaita, ei pukea, ei riisua, kaikki on ei
Näiden asioiden tekeminen pitäisi suorittaa ilman lapsen suostumusta eli väkisin. Mutta eihän niin voi toimia. Kertokaa, miten selviätte pienen taaperon uhmasta.
Kommentit (281)
En antaisi vaihtoehtoja. Silloin kun oma lapseni oli tuossa iässä niin hampaat pestiin vaikka hän laittoi vastaan. Oli helppo pestä ne kun suu oli auki sillä itkuraivoa oli joka ilta. Sitä kesti aikansa. Nyt on parikymppinen eikä reikiä. Ei ole kuulemma jäänyt traumoja asiasta.
En lue koko ketjua.
Mielestäni 2-vuotias kykenee kyllä vastustamaan asioita mutta hän ei pysty päättämään mitä tehdään ja milloin. Vanhempi (tai isovanhempi) ohjaa lasta omalla esimerkillä, rauhallisesti ja tarvittaessa määrätietoisesti. Aamulla käydään potalla tai vaihdetaan vaippa, puetaan päivävaatteet, syödään puuro, pestään hampaat. Lasta saa ihan lain mukaan rajata rauhallisesti ottamalla hänet syliin tai karhunhalaukseen ja ulkovaatteet puetaan sitten vaikka sylissä.
Ei lapselta pidä koko ajan kysellä tehdäänkö niin tai näin. Meillä on menty vahvatahtoisen lapsen kanssa lähes kokonaan esimerkin voimalla ja ilman tiukkoja sääntöjä. Pari akilleen kantapäätä hänelläkin oli ja pari muutaman kuukauden mittaista hankalaa vaihetta mutta muuten on saanut kasvaa aika vapaasti. Ainoastaan puhelimen ja nyt myöhemmin somen kanssa olen ollut tiukka: ikärajoja noudatetaan ja piste.
Osaa nyt teininä tehdä läksyt säännöllisesti, lähtee kouluun mielellään ja nukkumaan menee viikonloppuisinkin ajoissa.
Lapsia ehdollistetaan tyyliin tehtäiskö nyt niin ja mitä sinä haluaisit. Kyllä vanhemman on osattava päättää lapsen puolesta, se lisää lapsella turvallisuudentunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutetaan että on rikos käyttää väkivaltaa.
Tässä moni on mennyt väkivallan puolelle. Ja toivon että saatte tuomion.
Kukaan ei saa tuomiota siitä, että pesee lapsen hampaat. Hampaiden hoitamattomuudesta sen sijaan on annettukin tuomioita. Kaikkiin lapsiin ei vaan lempeä lässytys tehoa uhmaiässä.
Kyllä saa, jos käyttää väkivaltaa. Lasta ei saa satuttaa, tukistaa, pitää väkivalloin kiinni eikä tunkea väkisin hammasharjaa suuhun.
Se on rikos.
Hampaidenpesu on verrattavissa rokotukseen. Se ei satu väkisinkään tehtynä, kun tekee oikein.
Täysin eri adia ja todella sattuu kun pitää
Riuhtovan lapsen hampaita hellästi harjataan.
Joo toki.
Rimpuileva lapsi harjataan selällään kuten olisi hammaslääkärissä. Ensin harjataan esim. nallen hampaat ja lapsi katsoo vierestä. Lapsi tulee vähän kateelliseksi nallen saamalle huomiolle, joten voi jopa kokeilla itse. Jos ei toimi niin uhataan viedä lempilelu pois, jos ei avaa suutaan. Kun tämä oikeasti tehdään kerran, lapsi ei sen jälkeen halua sen toistuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutetaan että on rikos käyttää väkivaltaa.
Tässä moni on mennyt väkivallan puolelle. Ja toivon että saatte tuomion.
Kukaan ei saa tuomiota siitä, että pesee lapsen hampaat. Hampaiden hoitamattomuudesta sen sijaan on annettukin tuomioita. Kaikkiin lapsiin ei vaan lempeä lässytys tehoa uhmaiässä.
Kyllä saa, jos käyttää väkivaltaa. Lasta ei saa satuttaa, tukistaa, pitää väkivalloin kiinni eikä tunkea väkisin hammasharjaa suuhun.
Se on rikos.
Hampaidenpesu on verrattavissa rokotukseen. Se ei satu väkisinkään tehtynä, kun tekee oikein.
Riuhtovan lapsen hampaita hellästi harjataan.
Joo toki.
Ei se lapsi pääse riuhtomaan, kun pidetään kunnolla kiinni. Ihan oikeasti, mene salille, jos et saa 2-vuotiasta pidettyä aloillaan. Menetät kohta koko toimintakykysi, jos lihaskunto on tuota luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei toimi niin uhataan viedä lempilelu pois, jos ei avaa suutaan. Kun tämä oikeasti tehdään kerran, lapsi ei sen jälkeen halua sen toistuvan.
Entä jos lapsi ei välitä vaikka lempilelu viedään pois? Niitäkin lapsia on.

Keksitään se asia, josta lapsi ei halua luopua ja sillä kiristetään. Muuta keinoa ei ole kovapäisen lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei toimi niin uhataan viedä lempilelu pois, jos ei avaa suutaan. Kun tämä oikeasti tehdään kerran, lapsi ei sen jälkeen halua sen toistuvan.
Entä jos lapsi ei välitä vaikka lempilelu viedään pois? Niitäkin lapsia on.
Lapsi laitetaan jäähylle ja toivotaan ettei lastensuojelu saa siitä vihiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutetaan että on rikos käyttää väkivaltaa.
Tässä moni on mennyt väkivallan puolelle. Ja toivon että saatte tuomion.
Kukaan ei saa tuomiota siitä, että pesee lapsen hampaat. Hampaiden hoitamattomuudesta sen sijaan on annettukin tuomioita. Kaikkiin lapsiin ei vaan lempeä lässytys tehoa uhmaiässä.
Kyllä saa, jos käyttää väkivaltaa. Lasta ei saa satuttaa, tukistaa, pitää väkivalloin kiinni eikä tunkea väkisin hammasharjaa suuhun.
Se on rikos.
Hampaidenpesu on verrattavissa rokotukseen. Se ei satu väkisinkään tehtynä, kun tekee oikein.
Täysin eri adia ja todella sattuu kun pitää
Jos lapsi pitää hampaat tiukasti yhdessä niin huulten välistä pääsee harjaamaan ainakin hampaiden ulkopinnat. Ja samalla saa hammastahnaa suuhun joka suojaa kariekselta. Se jos ei saa sillä kertaa purentapintoja pestyä niin en juuttuisi siihen. Jos pelkkä hammastahna suussa auttaa paljon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei toimi niin uhataan viedä lempilelu pois, jos ei avaa suutaan. Kun tämä oikeasti tehdään kerran, lapsi ei sen jälkeen halua sen toistuvan.
Entä jos lapsi ei välitä vaikka lempilelu viedään pois? Niitäkin lapsia on.
Lapsi laitetaan jäähylle ja toivotaan ettei lastensuojelu saa siitä vihiä.
Lapset menevät myös päiväkodeissa jäähylle, ei siinä ole mitään väärää.
Voimakastahtoista lasta ei kyllä missään sylissä harjata. Sellainen lapsi heiluttaa päätään niin paljon, ettei onnistu ja sylkee tahnat aikuisen päälle. Lisäksi tällainen yleensä puree harjaa tai potkii aikuista. Mistään voimastahan tuo ei ole kiinni, ei 5 kg painoisen kissankaan suuta saa auki, jos se ei halua avata. Pitää ottaa käyttöön myös voimakkaat psykologiset keinot.
Kukkahattutädit eivät ole kokeneet oikeasti vahvatahtoisen lapsen hampaiden harjausta.
Lapsen pitää ehdottomasti antaa päättää asiasta. Me emme elä enää mitään takapajuista 80-lukua. Kyllä lapsi sitten ajan myötä tajuaa parhaansa ja alkaa harjaamaan hampaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei toimi niin uhataan viedä lempilelu pois, jos ei avaa suutaan. Kun tämä oikeasti tehdään kerran, lapsi ei sen jälkeen halua sen toistuvan.
Entä jos lapsi ei välitä vaikka lempilelu viedään pois? Niitäkin lapsia on.
Lapsi laitetaan jäähylle ja toivotaan ettei lastensuojelu saa siitä vihiä.
Lapset menevät myös päiväkodeissa jäähylle, ei siinä ole mitään väärää.
Ei varmana mene minnekään jäähylle.
Vierailija kirjoitti:
Voimakastahtoista lasta ei kyllä missään sylissä harjata. Sellainen lapsi heiluttaa päätään niin paljon, ettei onnistu ja sylkee tahnat aikuisen päälle. Lisäksi tällainen yleensä puree harjaa tai potkii aikuista. Mistään voimastahan tuo ei ole kiinni, ei 5 kg painoisen kissankaan suuta saa auki, jos se ei halua avata. Pitää ottaa käyttöön myös voimakkaat psykologiset keinot.
Kukkahattutädit eivät ole kokeneet oikeasti vahvatahtoisen lapsen hampaiden harjausta.
Tuollainen riehuminen on jo erityislapsen käytöstä.
Ihan hyvä kysymys siinä mielessä, että nykyään pitäisi kaikki puhua läpi, antaa itse tehdä ja hauskalla tavalla huijata tekemään. Kaiken pitäisi olla niin mukavaa ja kivaa. Meillä on 3v lapsi ihan todella itsepäinen ja temperamenttinen. Kyllä se hauska hammasharja ehkä kerran auttoi, mutta ei niitä tai vaikka vaatteita voi joka kerta vaihtaa uuteen. Typeriä neuvoja, jotka osoittaa että neuvojalla on ollut ns. helppoja lapsia.
Pakottamaan tässä on joutunut. Minua tottelee paremmin, koska en luovuta vaikka toinen riehuu kuin riivattu. Esimerkiksi tässä ihan vasta huusi ja riehui tunnin, kun piti mennä pissalle ennen autoreissua. Huuto alkoi heti, kun sanottiin että käy pissalla. Ei pissata, niinkuin ei koskaan. Heitteli tavaroita, paiskoi ovea ja yritti lyödä. Kolme kertaa pistin ulos ehkä minuutiksi hakkaamaan lasia. Lopulta tyytyi istumaan pytyllä, mutta huusi vaan kurkku suorana. Lopulta tuli ISOT pissat ja kaikki oli taas hyvin.
Lapsen voi pestä pesukoneessa tai astiapesukoneessa. Tulee suukin pestyä samalla. Jää ne isältä opitut huo...rit...telut pois.
Vaihtoehtona nämä jos mulla olis ehkäsy pettäny.
1. Huutokauppaisin ja myisin eniten tarjoavalle.
2. Puoliso hoitaa. Mä lähen mökille.
Mä tarjosin omilleni kylpymahdollisuutta.
Yleensä toimi, kun se vedessä lutraaminen oli niin mieleistä puuhaa. Sen jälkeen saattaa olla yhteistyöhalua muissakin asioissa.
Eli sulla on helppoja lapsia, kun lässynlää tehoaa. Läheskään kaikille ei tehoa.