Pitkän parisuhteen salaisuudet - jakakaa

Työ itsensä ja parisuhteen eteen. 

Yhdessä 28vuotta, 2 yhteistä aikuista lasta, ydinperhe.

Alunperin kumpikin riittävän tasapainoisia ja kumpikin pystyy sekä pitämään puolensa että myöntämään virheensä. Kumpikin on itsenäisiä sekä taloudellisesti että muutoinkin.

-yhteiset arvot, toimiva seksielämä, läheisyyttä, yhteistä tekemistä/yhteistä aikaa

- kyky kertoa omista toiveistaan, kyky päästä yli vaikeuksista kohtuullisessa ajassa

Keskitien kulkeminen. Ei reunoille ja ääripäihin menoa.

Yli 20 v naimisissa, avioliitto päättyi puolison kuolemaan. Olisin halunnut olla hänen kanssaan toisetkin 20v .

Niinkuin papin edessä tahdoimme rakastaa kuolemaan asti. Useampia lapsia aikuisista- yläkoululaisiin.

1. Hyväksyttiin toisemme sellaisena kuin olimme.

2. Yhdessä yritimme kasvattaa lapset, yksin kumpikaan meistä ei olis pärjännyt lasten kans, silloin kun lapset oli pieniä. Yhdessä pärjäsimme.

3. Kerran tai kahdesti vuodessa parin vuorokauden loma arjesta ja lapsista kahdestaan.

Lähemmäs 20 vuotta yhdessä. Valitse alunperinkin oikea kumppani. Samat arvot, intressit ja elämäntapa. Homma toimii vähän niin kuin itsestään tuolla kaavalla.

Naimisissa yli 20v. Kolme yhteistä lasta.

Samanlainen arvomaailma. Sitoutuminen. Luottamus. Vuorovaikutustaitojen opettelu; vaatiminen ja uhkailu eivät kuulu turvalliseen avioliittoon.

Sanoisin vinkkinä, että rakentakaa itsenne näköinen avioliitto, älkääkä tehkö kriisiä asioista, jotka menevät teidän liitossanne eri tavalla, kuin ihanneparisuhteessasi ajattelet niiden kuuluvan mennä.

Esim. nukkuminen eri huoneissa kuorsaamisen tms. johdosta. Sen voi hyväksyä tai sen voi ottaa kriisinä. Erillisyys on pitkässäkin liitossa olemassa, parisuhdehan muuttuu entistä enemmän kohti kumppanuutta. Pidätkö tätä mahdollisuutena vai uhkana?

Yli 20 v, aikuiset lapset, saman puolison kanssa.

Uskon että keskeinen tekijä on molemminpuolinen joustavuus sekä asiallinen, mutta rento asenne elämään. Ei jäkätetä turhista. Arki sujuu ja tykätään toisistamme.

Naimisissa +50v, yhteiset lapset. Toisen kunnioitus.

Meillä 15 vuotinen yhteiselo. Ei meillä lapsia ole.

5-10v yhdessä, 2 lasta (0 ja 1 v) saman miehen kanssa.

Ajattelen niin että kun ollaan sanottu papin edessä tahdon niin se on se tahtotila, jolla me mennään eteenpäin eli välillä on parempia aikoja, välillä huonompia, mutta tahdotaan rakastaa ja haetaan tarvittaessa apua silloin jos on ongelmia, jotka sitä vaatii. Ollaan esim muutaman kerran käyty pariterapiassa ja mielellään mennään jatkossakin elämän eri vaiheissa, vaikkei olisikaan mitään super isoa ongelmaa. Ei säikähdetä sitä jos on vaikka synnytysten tai minkä tahansa asian takia pidempikin tauko vaikka seksissä tai romanttinen läheisyys on välillä poissa vaikka homman kumman työstressin tai henk. koht asioiden takia, vaan uskotaan että on erilaisia vaiheita ja aktiivisella toiminnalla näitä tärkeitä asioita voi palauttaa taas suhteeseen, kun niille on enemmän tilaa ja aikaa.

Perhe on meille ykkönen ja lasten eteen ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Sama arvopohja on meille tärkeä eli isot kysymykset, kuten politiikka ja uskonto, ollaan niistä samoilla linjoilla. Myös moni käytännön asia, kuten suhde rahan käyttöön on yllättävän tärkeä ja siinä ollaan samoilla linjoilla. Eli molemmat esim. haluaa käyttää rahaa vaikka ns. kalliisiin konsertti/ooppera lippuihin tai parempaan hotellihuoneeseen tai ravintolaan ja tällaisista asioista ei tule riitoja. Raha on yllättävän iso juttu ja ennen kaikkea suhtautuminen siihen, oli sitä vähän tai paljon. 

Yli 20v. yhdessä, aikuiset lapset, osin yhteiset ja osin toisen.

Yhtään millään mittarilla tai määritelmällä tai mitä lehtijutuissa psykologien toimesta sanotaan meidän ei pitäisi olla enää yhdessä, mutta niin vain vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ollaan. Meillä ei ole niitä asioita, jotka aina mainitaan pitkän suhteen salaisuutena (tässäkin ketjussa, ja olen niistä jopa samaa mieltä) ja meillä on niitä asioita, joita ei saisi olla.

Alussa oltiin eri tavoin rikkinäisiä ihmisiä ja aivan erilaisia. Paljon piti niellä sitä itseään, tai oikeastaan ei olisi pitänyt, vaan olisi pitänyt erota. Ollaan kasvettu yhteen, ei todellakaan kivuttomasti.

Perhe, lähisuku, projektit, vastoinkäymiset ovat yhdistäneet. Joissakin asioissa riittävän samankaltainen arvomaailma. Kasvaminen ihmisenä ja oman paikan löytäminen. Joustavuutta on vaatinut. Joissakin asioissa täydennämme toisiamme ja mahdollistamme toisillemme asioita, joihin kumpikaan ei yksin pystyisi. Mutta ei tämä aina helppoa ja kivutonta ole vieläkään. 

Ehkä syynä on lopulta vain se, ettei tehdä hätäisiä päätöksiä ja ehkä joku kyynisyys, ajatus ettei se ruoho ole muualla sen vihreämpää. Kumppanuus ja kaveruus. Tai kohtalousko, että näin on nyt tässä elämässä tarkoitettu. En tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

1. Yhdessä yli 20v

2. Lapset ala-asteella ja teinejä

3. Kaikki tämä yhden ja ainoan, ensimmäisen ja viimeisen kanssa

 

Vinkit

- realistiset odotukset: älä odota puolison vastaavan kaikkiin tarpeisiisi, se on liikaa vaadittu yhdeltä ihmiseltä - vaali myös muita ihmissuhteita ja ota itse vastuuta onnestasi ja kasvustasi ihmisenä

- päättäväisyys: kun tuntuu että eihän tästä mitään tule niin päättää vain että on tästä nyt *aatana tultava kun on kerran tähänkin asti rämmitty, hengittää syvään, ja miettii miten eteenpäin

Ja toisaalta... 

- vapauden muistaminen: suhdetta ei ole oikeasti pakko jatkaa, aina voi erota - vain jos muistat tämän, voit miettiä HALUATKO jatkaa, ja jos haluat, haluat ehkä löytää keinot tehdä sen toimivaksi - jos olet suhteessa ansassa ja pakosta, silloin mieli pyrkii karkuun eikä yhteyteen

Älyttömän hyvä erityisesti tuo 1. Kohta. Olen itsekin tähän havahtunut ja tämä vaihtelee kuukaudesta ja vuodesta toiseen. On tärkeä huomata se oma vastuu siinä, että jos puoliso nyt ei jaksa tai halua lähteä kanssani elokuviin tai konserttiin niin kysyn jotain toista tai jos hänellä on sellainen kausi menossa, että ei ole aina niin juttutuulella niin hankin sitten muita juttukavereita. Tai mitä tarpeita ja toiveita ikinä itselläni onkaan niin en oleta että puoliso jaksaa tai ehtii tai pystyy aina vastaamaan niihin, vaan sitten teen yksin tai jonkun muun kanssa näitä asioita. 

Ihan varmasti helpompaa, jos ei ole yhteisestä päätöksestä lapsia tai kaikki lapset ovat yhteisiä. Kyllä sille on syynsä, miksi uusperheet eivät yleensä kestä. 

Rahan käyttötavat, yleiset elämäntavat ja arvot, jotka ei ole liikaa ristiriidassa. Siisteystavat. Samanlaisuus ja/tai täydentävyys. Kommunikoinnin sujuvuus ja ei liian suuri ero älykkyydessä ja iässä ja sosiaalisuudessa. Kummallekin pitää olla hyödyllisempää pysyä suhteessa kuin erota, ainakin jos ei ole suuri elämänrakkaus kyseessä.