Hyväosaiset ei usein tajua minkä edun ne saa tähän elämään

Uskon, että suurempi osa ihmisistä ymmärtää kyllä, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Jos kuulet sanottavan: "kyllä Suomessa on kaikilla samat mahdollisuudet" ei sillä tietenkään tarkoita kirjaimellisesti sitä. Esim. downin-syndroomaa sairastavalla on erittäin paljon vaikeampi päästä yliopistotutkintoon kuin terveellä. Ja varmasti kotiympäristö pystyy tuhoamaan myös todella paljon, vaikka yksilö oli fyysisesti terve.

Jotenkin kummallinen lähtökohta, että kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet kaikkeen. Downin syndroomaan kuuluu keskivaikea älyllinen kehitysvamma, edellytykset yliopistotutkintoon ovat olemattomat. Mutta miksi down -ihminen ei voisi olla onnellinen vaikka tiskaajan paikasta. Harva saa edes niitä.  

Vierailija kirjoitti:

Mites me hyväosaiset, jotka ovat köyhistä oloista ponnistaneet?

Köyhistä oloista lähteneenä (avioeroperhe) voin sanoa että olen kiitollinen mahdollisuudesta kouluttautua opintotuen ja -lainan sekä asumislisän kanssa vuosikymmeniä sitten. Pääsin sitten työn syrjään kiinni opiskelujen aikana ja valmistumisen jälkeen työt jatkuivat. Ala vaihtui myöhemmin ja tällä hetkellä tiedän olevani hyväosainen ihan palkan perusteella. 

Nykypäivänä on edelleen mahdollisuus päästä hyvän elämän syrjään kiinni jos löytyy sellainen ala jolta löytyy töitä ja hoitaa opiskelunsa kunnolla. Korkeakoulutus ei kuitenkaan ole sellainen suora reitti hyvään työpaikkaan kuten joskus viisikymmentä vuotta sitten. Talous ei kasva ja tulevaisuus on epävarmaa joten eipä ihme että nuoria ja muitakin ahdistaa.

Maailmassa on kuitenkin mahdollisuuksia ja aikaisemmin lähdettiin kiertämään maailmalla tai vaihtoon nykyistä enemmän. Onni voi löytyä muualta jos vain löytyy rohkeutta poistua kotikulmilta. 

Traumataustan ja koulukiusaamisen jäljiltä kaksikymppisenä meni energia sosiaalisten tilanteiden pelon ja ptsd:n kanssa sinnittelyyn. Opiskelin kyllä yliopistossa, mutta sitten tuli muita vastoinkäymisiä ja nyt olen ollut yli viisi vuotta kuntoutustuella. Ennen olin itsekin sitä mieltä, että oma tahto riittää mutta kun hankaluuksia tulee liikaa, kaikilla tulee seinä vastaan jossain vaiheessa. Ehkä ponnistan vielä tästä työelämään, mutta se tuntuu ihan sankariteolta kaiken jälkeen. Tavallaan olen ihan kiitollinenkin tästä näkökulmasta, koska en mitenkään voisi ymmärtää jos kaikki olisi mennyt putkeen elämässä. Taloudellisesti oltiin lapsena ylempää keskiluokkaa ja olin ihan fiksu, niin siinä on hyvät edellytykset ylimielisyyteen tai ainakin kapeakatseisuuteen.  

Minut varmaan ap lasket ns. hyväosaiseksi joka ei ymmärrä omia etuoikeuksiaan. Tämä ei kuitenkaan kohdallani, kuten ei monen muunkaan kaltaiseni kohdalla pidä paikkaansa. Olen ponnistanut täysin nollasta, 80-luvun kontulasta, alkoholistiäidin kasvattamana. Minulla ei ole ollut mitään etuoikeuksia, pelkkiä vaikeuksia, mutta jostain ihmeestä revin jo teini-ikäisenä itsestäni irti periksiantamattoman työmoraalin, jonka avulla olen ponnistanut näiden vuosien aikana ylempään keskiluokkaan. Velkaa toki on, koska mitään perintöjä tai pesämunia en ole koskaan saanut. 

Jos parantumattomia sairauksia ei oteta huomioon (joita on hyvin pienellä osalla väestöstä), on kaikki Suomessa täysin itsestäsi kiinni. 

down amerikassa: https://www.forbes.com/sites/allisonnorlian/2020/05/21/the-first-degree…

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Maksuton peruskoulu, maksuton lukio ja todella halpa yliopisto.

Koulut voi tosiaan käydä. Voisko tähän liittyä kenties jotakin muutakin..?

Ketään ei pidä syyllistää siitä että hänellä on asiat hyvin. Hyvinvointi on toivottu tila eikä syyllistämisen aihe. Pikemminkin pitäisi selvittää mikä oli syynä omaan köyhyyteen tai huonoon tilaan, mikä tarvitsee parannusta. Selvästi joku toinen on tehnyt jotain eri tavalla, jos hänellä on paremmin asiat.

Uhrin viittaan pukeutuminen on siitä ongelmallinen, että kun siitä tekee oman identiteetin, ei edes halua olla se hyväosainen, koska se olisi omasta itsestä luopumista. Sitä paitsi sitten olisi se jota on aina katkerana haukkunut ja syyllistänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites me hyväosaiset, jotka ovat köyhistä oloista ponnistaneet?

 

Aktiivi ja passiivi samassa lauseessa.

Onneksi Suomessa voi pärjätä ilman pakkomielteistä kielioppinatsismiakin. 

Eli suomalaisen ei tarvitse opetella täydellistä äidinkieltä, mutta muiden pitäisi sitten kuitenkin puhua ja käyttää kieltä virheettömästi. 

Katsokaa joskus verotilastoista miten pieni joukko ihmisiä kantaa paljon kokoaan suuremman taakan yhteiskunnan kuluista. Kyllä, ne varakkaat maksavat köyhien lapsille koulutukset, tuet, terveyskeskuskäynnit. Jos köyhä ei ole katkera, hän kiittäisi siitä että on saanut apua itselleen, lapsilleen sen sijaan että olisi pahansuopa siitä että toisella on jotain enemmän.

Mitä haluaisit hyväosaisten tekevän asialle? Mitä itse teet huomioidaksesi ja auttaaksesi toisia ihmisiä, joilla ei mene yhtä hyvin kuin sinulla?

Itse haluaisin kyllä kovasti auttaa lapsia ja nuoria joita kohdellaan kaltoin. Siinä on se ikuinen köydenveto siinä kohtaa, milloin toisilla on oikeus ottaa toisen lapsi pois tai määräillä toisen elämäntyyliä. Juuri nyt on lähipiirissä tietyllä tapaa päinvastainen ongelma mitä tulee lapsen kasvattamiseen - äiti suojelee lasta kaikelta ja tekee kaiken lapsen puolesta. Näen jo sieluni silmin miten tästä lapsesta kasvaa huonoitsetuntoinen ja mahdollisesti koulukiusattu. Mutta minkä minä asialle voin, jos äiti ei tee mitään laitonta eikä kuuntele muita ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Minut varmaan ap lasket ns. hyväosaiseksi joka ei ymmärrä omia etuoikeuksiaan. Tämä ei kuitenkaan kohdallani, kuten ei monen muunkaan kaltaiseni kohdalla pidä paikkaansa. Olen ponnistanut täysin nollasta, 80-luvun kontulasta, alkoholistiäidin kasvattamana. Minulla ei ole ollut mitään etuoikeuksia, pelkkiä vaikeuksia, mutta jostain ihmeestä revin jo teini-ikäisenä itsestäni irti periksiantamattoman työmoraalin, jonka avulla olen ponnistanut näiden vuosien aikana ylempään keskiluokkaan. Velkaa toki on, koska mitään perintöjä tai pesämunia en ole koskaan saanut. 

Jos parantumattomia sairauksia ei oteta huomioon (joita on hyvin pienellä osalla väestöstä), on kaikki Suomessa täysin itsestäsi kiinni. 

Höpö höpö koko tarina. Kukaan, ei kukaan meistä ponnista täysin nollista. Meissä ihmisissä vaan on sellainen ominaisuus, että kuvittelemme kaiken hyvän johtuvan meistä itsestämme. Ihan hemmetin paljon on kiinni tuurista. Sinäkään et edes näe omia etuoikeuksia, jopa minä sivullisena näen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluaisit hyväosaisten tekevän asialle? Mitä itse teet huomioidaksesi ja auttaaksesi toisia ihmisiä, joilla ei mene yhtä hyvin kuin sinulla?

Itse haluaisin kyllä kovasti auttaa lapsia ja nuoria joita kohdellaan kaltoin. Siinä on se ikuinen köydenveto siinä kohtaa, milloin toisilla on oikeus ottaa toisen lapsi pois tai määräillä toisen elämäntyyliä. Juuri nyt on lähipiirissä tietyllä tapaa päinvastainen ongelma mitä tulee lapsen kasvattamiseen - äiti suojelee lasta kaikelta ja tekee kaiken lapsen puolesta. Näen jo sieluni silmin miten tästä lapsesta kasvaa huonoitsetuntoinen ja mahdollisesti koulukiusattu. Mutta minkä minä asialle voin, jos äiti ei tee mitään laitonta eikä kuuntele muita ihmisiä?

Onko sinulla lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Maksuton peruskoulu, maksuton lukio ja todella halpa yliopisto.

Mutta sieltä vähäosaisten kulttuurista on joskus tosi vaikea ponnistaa pois. Minulla oli nuorena kaveri, jonka koko perhe kiusasi ja vittuili, kun halusi lukioon. On se aika eri ympäristö kuin se, että nuoren kanssa pohditaan jo ajoissa yhdessä vaihtoehtoja, että millainen lukio sopisi parhaiten. 

Noista asioista jutellaan opon tunneilla todella paljon. Ei niitä tarvitse kotona enää vatvoa.

No itse ainakin sain paljon enemmän tietoa kotoa kuin opolta. Opon vaihtoehdot oli pikkukaupungin lukio tai amis. Kotoa sain tietää, että Helsingissä on painotuslukioita. Hain ja pääsin sellaiseen ja se on kyllä myös pitkälti ohjannut elämäni suuntaa ja verkostoitumista siitä lähtien. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla lapsia?

Kyllä on. Mitä haet takaa? On se minusta vähän surullista jos kasvattaa poikaa joka ei osaa pukea, hoitaa vessa-asioitaan, pestä hampaita, syödä, pyöräillä, juosta, kiivetä, potkia palloa, käydä kastamassa varpaita vedessä, pelkää kaikkia eläimiä, ei osaa leikkiä ikätovereiden kanssa vaan on äidin helmoissa... jne. Ja kaikki äidin takia, joka pelottelee, kieltää ja tekee puolesta ihan kaiken. Lapsi on ihan normaali, mutta taidoiltaan kuin jälkeenjäänyt. 2-3v nuoremmat ovat keskimäärin samalla taitotasolla kuin tämä poika. 

Kyllä monet hyväosaiset on ihan täysin epärehellisyydellä sen hyvän osan hankkinut. Se on helppo sitten pelata  eteenpäin ja muut pois, kun on pelimerkkejä. Ei voi niin tyhmä enää olla ettei pärjäisi muuten jos nyt ei muisti täysin mene. Niin epäreiluksi on yhteiskunta rakennettu. 

Ihan sama kuin urheilussa lahjakkaimmilla nuorilla ei monesti mitään mahdollisuutta edes yrittää.

Sitten on sellaistakin, että toisilla käy yksinkertaisesti jatkuvasti hyvä mäihä, kun toisilla paukkaa yllättäviä vastoinkäymisiä toisensa perään. Nämä, joilla homma etenee aina kuten ovat suunnitelleet, eivät luonnollisesti voi tajuta, mitä on päästä elämässä eteenpäin pitkin kivisempää polkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Maksuton peruskoulu, maksuton lukio ja todella halpa yliopisto.

Mutta sieltä vähäosaisten kulttuurista on joskus tosi vaikea ponnistaa pois. Minulla oli nuorena kaveri, jonka koko perhe kiusasi ja vittuili, kun halusi lukioon. On se aika eri ympäristö kuin se, että nuoren kanssa pohditaan jo ajoissa yhdessä vaihtoehtoja, että millainen lukio sopisi parhaiten. 

Noista asioista jutellaan opon tunneilla todella paljon. Ei niitä tarvitse kotona enää vatvoa.

Ai se puoli tuntia viikossa ysillä jossa tunnin aloitukseen ja luokan rauhoittumiseen menee puolet ajasta

Kuinka pitkään sun mielestä menee siihen että jengille kerrotaan että menestyksen eteen pitää nähdä vaivaa? Jos ei kuuntele niin ei kuuntele. Mitä se pitkittynyt länkytys auttaisi?

Mitään vastoinkäymisiä ei ole ollut elämässä ja se on ihan omaa ansiota että on pärjännyt hyvin. Luuserit vaan syntyy köyhään alkoholistiperheeseen hakattavaksi ja sairastuu. 

Ihan niinkin yksinkertainen asia, että hyvässä perheessä lapsella on tulevaisuus. Huominen, viikonloppu, kesä, yläaste. Lukio ja jatko-opinnot. Siis asioita joita valmistellaan ja joita kohdin katsotaan. Mennään nukkumaan aikaisin että jaksaa, mietitään kivaa rantareissua viikonlopulle, unelmoidaan loputtomasta Kreikan lomasta, pohditaan miten sovittaa partio pidempiin päiviin kasiluokalla, mikä on keskiarvo.. Saadaan jatkuvasti kokemuksia siitä että tuolla jossain on jotain tavoiteltavaa, kivaa, uutta ja hauskaa, haasteita. Epäonnistumisesta ponnistaa sieltäkin, ja oppii. Eihän maailma kaadu pikkuasiaan, onni yksillä kesä kaikilla..

Tämä todellisuus muokkaa optimismia, tulevaisuuskatsetta ja suunnitelmallisuutta.

Huonossa perheessä voi olla, että juodaan illalla viinaa ja sammutaan. Itketään jotain mennyttä juttua, ja kiroillaan että jouluun menee rahaa. Missään ei ole mitään ulottuvuutta, mitä tavoitella, sisäistää tai haaveilla. Viikonloppu voi olla kamalampi kuin arki-ilta, joulu helvettiä ja kesä painajainen. Ei kukaan luo sille lapselle mitään jatkumoa sisältävää maailmankuvaa, se voi syntyä ehkä koulussa tai jonkun telkkarin kautta. Tulevaisuususko voi olla jonkun tosi pienen kehän sisällä, että musta tulee vaikka lääkäri ja sitten kaikki on hyvin. Mutta se ei ole oleillut missään turvaverkossa, jossa on nautittu elämästä ja rakastettu, tunnettu hyvää oloa ja oltu hyvinvoivia. Siksi voi käydä niin että rypistää itsensä lääkäriksi ja sitten se koko elämän tyhjyys lyö päin pläsiä, kun ei ole ollut muuta kuin se yksisilmäinen tavoite johonkin parempaan.