Ujosta ja arasta lapsesta koetetaan tehdä väkisin erityislasta

Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"? 

Joo välillä menee kyllä liian pitkälle nämä eritysilapsitouhut. Monella on sitä paitsi tuossa teini-iässä jonkinlainen "taantumisvaihe", jossa asiat jännittää enemmän kuin ennen, voi olla ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötyyppistä oireiluakin, kun on vaan vaikea ikävaihe. Ilman että on mikään erityislapsi tai erityisen ongelmainen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"? 

Eri, mutta kommentoin kun olin itse tuollainen ujo ja arka nuori. Kyllä mä koen, että siitä olisi mulle ollut haittaa, jos kehityshaasteeni olisi pysyvällä diagnoosilla validoitu pysyviksi aivoperäisiksi ongelmiksi. Kun ne ei sitä mun tapauksessa ollut, vaan ne oli vaan haasteita jotka oli harjoittelemalla ja rohkaisun avulla voitettavissa ihan itse. Sellainen voimauttaa ja parantaa itsetuntoa. (Ja siis siinä ei ole mitään pahaa todellakaan jos on oikeasti neuroepätyypillinen, mutta ei ole hyväksi liian helposti leimata sellaiseksi)

Tämä on jotenkin nurinkurista. Lasta voidaan yrittää saada siirtymään johonkin erityisoppilaitokseen vähäpuheisuudestakin. Toisaalta ei erityisopetukseen ole resursseja. Itselläni on suvussa hyvin paljon näitä ujoja, joista on kuitenkin isona tullut johtavia virkamiehiä, jotka töikseen pitävät puheita. Nykykoulussa olisivat varmaan joutuneet ties minne joko vailla tukea tai joku leima otsassa. 

Mä olin tosi arka ja äitiin turvaava murkku,vielä yläasteellakin äiti soitti mulle lääkärin ajat. Olin tosi hermona aina ja ekan paniikkikohtauksen sain ysiluokalla. Nykyään mulle lätkäistäisiin adhd/autismi-diagnoosi,onneksi olin  murkku ysärillä.

Toisinkinpäin voi mennä.

Meillä on vilkas lapsi, jota koitetaan kangeta koko ajan ulos alakoulusta opettajien ja rehtorien toimesta. Mukamas kaikki on yritetty ja sieltä passitettiin myös tutkimuksiin, joissa käytiin.

Tutkimuksista ei löytynyt lapsesta mitään vikaa tai asiaa jota voisi jotenkin diagnosoida, vaan normaalia kehitystä ja hyvät puheenlahjat. 

Oma tytär kärsii vaikeasta masennuksesta,paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta. Hän on "jo" 15 mutta  täysin kykenemätön hoitamaan omia asioitaan ja auta minkä pystyn. Ne joiden mielestä olen curling-vanhempi,eivät ole eläneet ahdistuneen ihmisen kanssa. 

Jos on saanut veren perintönä Karjalaisen vilkkauden sekin kai kannattaa nykyään yrittää kitkeä lapsesta pois ettei sitä tulkita ADHD:ksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"? 

 

Eri, mutta kommentoin kun olin itse tuollainen ujo ja arka nuori. Kyllä mä koen, että siitä olisi mulle ollut haittaa, jos kehityshaasteeni olisi pysyvällä diagnoosilla validoitu pysyviksi aivoperäisiksi ongelmiksi. Kun ne ei sitä mun tapauksessa ollut, vaan ne oli vaan haasteita jotka oli harjoittelemalla ja rohkaisun avulla voitettavissa ihan itse. Sellainen voimauttaa ja parantaa itsetuntoa. (Ja siis siinä ei ole mitään pahaa todellakaan jos on oikeasti neuroepätyypillinen, mutta ei ole hyväksi liian helposti leimata sellaiseksi)

Minäkin olin tuollainen ujo ja arka nuori, ja mun elämä meni aika kurjasti kun mun autismin kirjoa ei tunnistettu, vaan yritettiin vaan "rohkaista". Kyllä mäkin paljon niitä haasteitani olen aikuisiällä "voittanut", mutta ei mjn autismi ole mihinkään poistunut. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jotenkin nurinkurista. Lasta voidaan yrittää saada siirtymään johonkin erityisoppilaitokseen vähäpuheisuudestakin. Toisaalta ei erityisopetukseen ole resursseja. Itselläni on suvussa hyvin paljon näitä ujoja, joista on kuitenkin isona tullut johtavia virkamiehiä, jotka töikseen pitävät puheita. Nykykoulussa olisivat varmaan joutuneet ties minne joko vailla tukea tai joku leima otsassa. 

Etkö tosiaan huomaa mikä se ongelma on?

Se on se, että edelleen on olemassa se "leima"?

Mitä huonoa on siinä, että ihminen on erityislapsi tai erityisaikuinen? 

Mitä huonoa on neuroepätyypillisyydessä?

Miksi edelleen on kulttuuri, että "onneksi lapsella ei ainakaan ole diagnoosia"?

Vierailija kirjoitti:

Mä olin tosi arka ja äitiin turvaava murkku,vielä yläasteellakin äiti soitti mulle lääkärin ajat. Olin tosi hermona aina ja ekan paniikkikohtauksen sain ysiluokalla. Nykyään mulle lätkäistäisiin adhd/autismi-diagnoosi,onneksi olin  murkku ysärillä.

Miten niin "vielä yläasteellakin"? Kyllä on ihan normaalia, että huoltaja varaa alaikäiselle lapselle lääkäriajat. Vai onko täällä oikeasti sellaisia, joiden oletettiin itse hoitavan nämä asiat yläasteikäisenä. Yläaste aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 13, eli harva tuon ikäinen varmaan ymmärtää esim. julkisen ja yksityisen eroa ja kuka maksaa ja mitä. Mites kelakorvaukset, reseptit yms. Eli ei ole tosiaan mikään aran nuoren merkki jos ei vielä yläasteella itse näitä hoida.

Pelkääkö hän hammaslääkäriä vai ei uskalla puhua vastaanottovirkailijan kanssa? Hammaslääkäripelkoa on ihan aikuisillakin. Sosiaalistamisesta on kiinni, jos ei uskalla puhua muille. Mutta jos ei uskalla koulussakaan puhua mitään edes tunnilla niin sitten on varmaan mutismia.

Ne alottaa sen diagnoosien keksimisen jo päiväkodeissa. Ei täällä kukaan tajua että ihmiset on erilaisia ja tulevat eri paikoista, eri vanhemmilta ja eri sukulinjoista erilaisine rikkauksineen ja vajaavaisuuksineen,ne vaan tekee siitä lapsesta oudon, koska ne on ite sitä, ne ei tunne edes itteää.

Nykyään jo eläkeläiset saa nimen erityisryhmät.  

Onko hän raiskattu ??  

Vierailija kirjoitti:

Ne alottaa sen diagnoosien keksimisen jo päiväkodeissa. Ei täällä kukaan tajua että ihmiset on erilaisia ja tulevat eri paikoista, eri vanhemmilta ja eri sukulinjoista erilaisine rikkauksineen ja vajaavaisuuksineen,ne vaan tekee siitä lapsesta oudon, koska ne on ite sitä, ne ei tunne edes itteää.

Ei nyt kuitenkaan lyödä läskiksi näitä neurologisia poikkeavuuksia tai kehitysvammoja. Ujous ei itsessään mikään sairaus tai diagnoosi. Mutta jos ei pysty mitenkään sopeutumaan muuhun elämään niin ei se ole persoonallisuuden piirre, vaan se on jo ongelma ja vaatii tutkimusta. Joskus ongelma johtuu myös perheen kasvatuksesta, mutta ei senkään piikkiin voi kaikkea käytöstä laittaa. Myöskään kulttuuritaustalla tai vierasperäisillä geeneillä ei voi selitellä sitä, että on keskittymiskyvytön, häiritsee muita tai ei pysty puhumaan kenellekään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jotenkin nurinkurista. Lasta voidaan yrittää saada siirtymään johonkin erityisoppilaitokseen vähäpuheisuudestakin. Toisaalta ei erityisopetukseen ole resursseja. Itselläni on suvussa hyvin paljon näitä ujoja, joista on kuitenkin isona tullut johtavia virkamiehiä, jotka töikseen pitävät puheita. Nykykoulussa olisivat varmaan joutuneet ties minne joko vailla tukea tai joku leima otsassa. 

Etkö tosiaan huomaa mikä se ongelma on?

Se on se, että edelleen on olemassa se "leima"?

Mitä huonoa on siinä, että ihminen on erityislapsi tai erityisaikuinen? 

Mitä huonoa on neuroepätyypillisyydessä?

Miksi edelleen on kulttuuri, että "onneksi lapsella ei ainakaan ole diagnoosia"?

Nämä ovat sairauksia siinä missä muutkin. Ei kai kukaan toivo lapselleen sairauksia? Jos on ADH-sairaus, joka vaatii jatkuvan lääkityksen niin eihän se ole mikään ilon aihe. Autismi taas vaikuttaa parinmuodostukseen ja ystävyyssuhteisiin heikentävästi ja laskee elämänlaatua. Vangeilla on tyypillisesti adhd.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin tosi arka ja äitiin turvaava murkku,vielä yläasteellakin äiti soitti mulle lääkärin ajat. Olin tosi hermona aina ja ekan paniikkikohtauksen sain ysiluokalla. Nykyään mulle lätkäistäisiin adhd/autismi-diagnoosi,onneksi olin  murkku ysärillä.

Miten niin "vielä yläasteellakin"? Kyllä on ihan normaalia, että huoltaja varaa alaikäiselle lapselle lääkäriajat. Vai onko täällä oikeasti sellaisia, joiden oletettiin itse hoitavan nämä asiat yläasteikäisenä. Yläaste aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 13, eli harva tuon ikäinen varmaan ymmärtää esim. julkisen ja yksityisen eroa ja kuka maksaa ja mitä. Mites kelakorvaukset, reseptit yms. Eli ei ole tosiaan mikään aran nuoren merkki jos ei vielä yläasteella itse näitä hoida.

Kyllä 15vuotiaan pitäisi pystyä soittamaan terveyskeskukseen että moi tarvitsisisin e-pillerit tai moi mulla on korva kipeä. 

Tai kohta käsissä on 20v jonka puolesta äiti ja isi soittelee työpaikkaa,lääkäriä ja ties mitä,

Vierailija kirjoitti:

Toisinkinpäin voi mennä.

Meillä on vilkas lapsi, jota koitetaan kangeta koko ajan ulos alakoulusta opettajien ja rehtorien toimesta. Mukamas kaikki on yritetty ja sieltä passitettiin myös tutkimuksiin, joissa käytiin.

Tutkimuksista ei löytynyt lapsesta mitään vikaa tai asiaa jota voisi jotenkin diagnosoida, vaan normaalia kehitystä ja hyvät puheenlahjat. 

 

Kai lapsella on jotain ongelmia koulussa, jos näin tehdään? Kasvata lastasi, jos koet, että hän on normaali. Vanhemman ja lapsen on mentävä itseensä, jos koulussa on jatkuvasti ongelmia. Vika voi hyvinkin löytyä vähättelevästä asenteestasi ja lapsi saa sillä oikeutuksen huonoon käytökseen.

Lapsesi voi olla vaikka autistinen

T:Aspergerpiirteinen N27v, jonka sosiaalisten tilanteiden pelon piti olla vain ns vaihe