Lue keskustelun säännöt.
Ujosta ja arasta lapsesta koetetaan tehdä väkisin erityislasta
12.08.2025 |
Koska ei kuulemma ole normaalia että 14v on niin hiljainen ja tarvitsee aikuisen mukaan esim. hammaslääkäriin (ei huoneeseen mutta saattamaan sinne).
Hän on vasta 14!
Kommentit (57)
Mä olin myös lapsena ujo ja arka, mutta osasin mennä itsenäisesti hammaslääkärille jo paljon nuorempana. Ei siihen äitiä tai isää tarvittu mukaan. Jotain vikaa lapsessa on, jos on jo noin vanha ja uusavuton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"?
Miksi ei pitäisi ongelmana turhaa leimaa? Eri asia jos sitten on oikeasti niin erityislapsi, että diagnoosi on tarpeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jotenkin nurinkurista. Lasta voidaan yrittää saada siirtymään johonkin erityisoppilaitokseen vähäpuheisuudestakin. Toisaalta ei erityisopetukseen ole resursseja. Itselläni on suvussa hyvin paljon näitä ujoja, joista on kuitenkin isona tullut johtavia virkamiehiä, jotka töikseen pitävät puheita. Nykykoulussa olisivat varmaan joutuneet ties minne joko vailla tukea tai joku leima otsassa.
Etkö tosiaan huomaa mikä se ongelma on?
Se on se, että edelleen on olemassa se "leima"?
Mitä huonoa on siinä, että ihminen on erityislapsi tai erityisaikuinen?
Mitä huonoa on neuroepätyypillisyydessä?
Miksi edelleen on kulttuuri, että "onneksi lapsella ei ainakaan ole diagnoosia"?
Omasta mielestäni neuroepätyypillisyydessä ei ole mitään huonoa. Mutta totuus on, että kun koulussa saavat tietää, että lapselle on diagnosoitu autismi, niin ymmärtämättömät opettajat alkavat vääntää siitä vaikka mitä ja alkaa keksiä lapselle omasta päästään omia tulkintojaan. Koettu on, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"?
Ei lapsia täydy leimata ! Se on sairasta.
Olin itse 15v. kun iski lentsu, se paheni sitten kp:tulehdukseksi. Äiti soitti Tk:n ajanvaraukseen (päivystykseen ei menty; en tiedä vieläkään miksi...). Aikaa ei olisi saanut kuin vasta viikon päähän tai jotain. Äiti korotti ääntään: Tuo poikahan kuolee ennen sitä. ... Soitti sitten yksityiselle, lääkäriasemalle ja lähti mukaan. Diagnoosi oli tuo: paha kp-tulehdus, melkein keuhkokuume. Mietin sitä, et jos äiti ei olisi tehnyt niin, vähintään oisin joutunut sairaalaan ellen peräti kuollut.
Olin ehkä silloin nuorena ujo ja hiljainen. Vuosiavuosia myöhemmin, joskus baarissa tuli pari naista juttelemaan: sanoivat mulle, että olen liian ujo ja arka. En koe sitä niin; näen asian niin, että mitä hyötyä on ruveta lässyttämään pskaa jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa, aluksi, kun ei tunne toista. Enkä toisaalta ala rähjäämäänkään (varsinkaan esim. kaupassa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä kukaan edes tietää, että vanhempi on mukana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"?
Ei lapsia täydy leimata ! Se on sairasta.
Et taida tietää asiasta mitään. Minä tiedän. Minua kun ei lapsena leimattu, vaan mun piti elää epäonnistuen ja epäonnistuen keski-ikäiseksi saakka, ennen kuin sain selville olevani autismin kirjolla. Mä olisin tarvinnut sen leiman silloin lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä on taas varmaan "hyvä äiti" asialla. Normisettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"?
Miksi ei pitäisi ongelmana turhaa leimaa? Eri asia jos sitten on oikeasti niin erityislapsi, että diagnoosi on tarpeellinen.
No jos lapsi ei oikeasti ole autismin kirjolla, niin ei se silloin tule sitä diagnoosiakaan saamaan. Ihan turha siis pelätä "turhaa" leimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät ongelmana sitä, että lapsi olisi "erityislapsi"?
Ei lapsia täydy leimata ! Se on sairasta.
Et taida tietää asiasta mitään. Minä tiedän. Minua kun ei lapsena leimattu, vaan mun piti elää epäonnistuen ja epäonnistuen keski-ikäiseksi saakka, ennen kuin sain selville olevani autismin kirjolla. Mä olisin tarvinnut sen leiman silloin lapsena.
Ja miten se olisi elämääsi parantanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin tosi arka ja äitiin turvaava murkku,vielä yläasteellakin äiti soitti mulle lääkärin ajat. Olin tosi hermona aina ja ekan paniikkikohtauksen sain ysiluokalla. Nykyään mulle lätkäistäisiin adhd/autismi-diagnoosi,onneksi olin murkku ysärillä.
Miten niin "vielä yläasteellakin"? Kyllä on ihan normaalia, että huoltaja varaa alaikäiselle lapselle lääkäriajat. Vai onko täällä oikeasti sellaisia, joiden oletettiin itse hoitavan nämä asiat yläasteikäisenä. Yläaste aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 13, eli harva tuon ikäinen varmaan ymmärtää esim. julkisen ja yksityisen eroa ja kuka maksaa ja mitä. Mites kelakorvaukset, reseptit yms. Eli ei ole tosiaan mikään aran nuoren merkki jos ei vielä yläasteella itse näitä hoida.
Kyllä 15vuotiaan pitäisi pystyä soittamaan terveyskeskuksee
Minä menin 15v:nä lääkäriin niin että äiti oli varannut ajan, ja siellä oli sitten närkästynyt lääkäri vastassa ja kiroili, että kyllä minun pitäisi itse osata soittaa jos osaan paikallekin tulla. Auttoi ihan tosi paljon sosiaalisten tilanteiden pelkoon, että tuntematon raivosi tuollaisesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tuollainen lapsi. Hiljainen, rauhallinen, huippuälykäs, sosiaalisesti kömpelö. Arkipäivän asiat piti avata, miksi ihmiset toimivat epäjohdonmukaisesti, miksi joskus hammaslääkärissä pitää ilmoittautua ja toisinaan ei jne.
Nyt hän on pientä yli 30v, tienaa yli 10 000 e/kk ja tekee tarkkaa näperrystyötä, jota ei voi tekoälyllä korvata. Kaveripiiri on edelleen pieni, mutta ei hän koe ongelmaksi sitä, että tänään pitää käydä työasioissa Berliinissä, ensi viikolla Prahassa ja molemmissa kohdata kollegoja, jotka ovat tuttuja vain teamsin ruudulta.
Minullekin sanottiin, että erityislapsi, ei tule koskaan pärjämään itsekseen, päätyy korkeintaan johonkin työpajalle. Onneksi en uskonut, annoin olla omanlaisensa.
Kannattaa ehdottomasti antaa tutkia! Aikuisena avun saaminen on paljon vaikeampaa. Turha pelätä leimaa, yksin jääminen asian kanssa on pahempaa.
T. 26v tutkimuksiin jonottava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma tytär kärsii vaikeasta masennuksesta,paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta. Hän on "jo" 15 mutta täysin kykenemätön hoitamaan omia asioitaan ja auta minkä pystyn. Ne joiden mielestä olen curling-vanhempi,eivät ole eläneet ahdistuneen ihmisen kanssa.
Onko ollut kiusaamista? Voisiko kivammaksi suositellulle paikkakunnalle muutto auttaa, ei ole sitä homeista piirileikkiä koko ajan tv:ssä?
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli tuollainen lapsi. Hiljainen, rauhallinen, huippuälykäs, sosiaalisesti kömpelö. Arkipäivän asiat piti avata, miksi ihmiset toimivat epäjohdonmukaisesti, miksi joskus hammaslääkärissä pitää ilmoittautua ja toisinaan ei jne.
Nyt hän on pientä yli 30v, tienaa yli 10 000 e/kk ja tekee tarkkaa näperrystyötä, jota ei voi tekoälyllä korvata. Kaveripiiri on edelleen pieni, mutta ei hän koe ongelmaksi sitä, että tänään pitää käydä työasioissa Berliinissä, ensi viikolla Prahassa ja molemmissa kohdata kollegoja, jotka ovat tuttuja vain teamsin ruudulta.
Minullekin sanottiin, että erityislapsi, ei tule koskaan pärjämään itsekseen, päätyy korkeintaan johonkin työpajalle. Onneksi en uskonut, annoin olla omanlaisensa.
Mutta onhan tuo selvästi autismin kirjolla? Eihän se estä pärjäämästä, monet autistithan on erittäin hyviä jossain omassa jutussaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jotenkin nurinkurista. Lasta voidaan yrittää saada siirtymään johonkin erityisoppilaitokseen vähäpuheisuudestakin. Toisaalta ei erityisopetukseen ole resursseja. Itselläni on suvussa hyvin paljon näitä ujoja, joista on kuitenkin isona tullut johtavia virkamiehiä, jotka töikseen pitävät puheita. Nykykoulussa olisivat varmaan joutuneet ties minne joko vailla tukea tai joku leima otsassa.
Juuri näin. Arkuudesta reipastutaan kyllä ihan vaan _kannustamalla_ ja tukemalla omien vahvuuksien kehittämisessä. Aivan sairasta miten ujoja suorastaan syrjäytetään nykyään sen sijaan että nähtäisiin ne vahvuudet joita todellakin ujoista löytyy roppakaupalla. Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen on puhunut tästä aiheesta paljon ja monipuolisesti vankkaa asiaa jo viimeiset 20 vuotta.
Miksi joku leima pitää saada kaikkiin? Mikä on normaali tänä päivänä?
Hassu ajatus, että joku puhuu 14-vuotiaasta ujona ja arkana lapsena. Tuo meidän 14-vuotias on pitempi kuin minä. Kyllä kuvailisin häntä nuoreksi enkä lapseksi ja juroksi ennemmin kuin araksi.
Näitä erityisopettajia ja "erityispedagogiikkaa" koulutetaan nyt pilvin pimein. Pitäähän heillä työtä olla.
Ei neuroepätyypillisyydet ole sairauksia. Kyllä mä ainakin autistina oon iloinen, että lapsenikin on autisti.