Tunnetko ihmisiä, joilla on mennyt elämässä kaikki putkeen?

Some. Kaikilla menee kaikki täydellisesti vai mitenkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa teininä muodostuneessa kaveripiirissäni on paljon tuollaisia ihmisiä. Toki kaikilla on omat vastoinkäymisensä olleet, mutta pääosin kaikki on mennyt hyvin. Koulutettuja, alansa työpaikoissa, perheellisiä, terveitä ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä.

Toki kaikilla on satunnaisia vastoinkäymisiä ollut, mutta kenelläpä ei olisi?

 

Nuo "kaikenlaiset vastoinkäymiset" on juuri niitä, jotka ehkä sulkee sen, että "kaikki on mennyt putkeen", jota ap tarkoitti? Tai en ymmärrä mitä järkeä koko kysymyksessä olisi, jos sillä tarkoitetaan 90 % väestöstä. Eiköhän tässä haettu poikkeuksellisen hyvin onnistunutta yksilöä ja/tai hyvää onnea päälle.

Otan esimerkiksi itseni. Valmistuin työttömäksi, mikä oli vastonkäyminen. Työllistyin kuitenkin omalle alalleni muutamassa kuukaudessa. Er

Mä valmistuin työttömäksi enkä ole viidessä vuodessa löytänyt työpaikkaa. Erosin ja vielä 7 vuotta myöhemmin olen edelleen sinkku. Lapseni on kehitysvammainen ja sain rutiinileikkauksessa pysyvän hermovaurion. 

Mun vanhemmat. Ovat boomereita, 1945 ja 1947-syntyneitä. Ovat kyllä köyhistä oloista, mutta molemmat onnistui sieltä nousemaan keskiluokkaan opiskelemalla, pääsivät heti töihin, urat eteni hyvin, kaksi tervettä lasta syntyi, rakennettiin ensin pieni talo, sitten tulojen kasvaessa isompi, hyvät autot, matkoja, ei kummallakaan vakavia terveysongelmia koskaan, ei edes nyt un ovat 78 ja 80, siellä ne on purjehtimassa jossain nytkin, taittopyörät mukana veneessä. 

Jännä kyllä, me lapset on oltu eri maata. Minulla oli vaikea nuoruus, ja vaikka sainkin myöhemmin riivittyä kasaan jopa maisterintutkinnon, työelämä on ollut vaikeaa ja olen nipin napin pärjännyt. Lisäksi jäin lapsettomaksi ja puolisottomaksi, koska en kellekään miehelle kelvannut. 2 vuotta nuoremman sisareni osa on paljon vielä huonompi. Hän on huippuälykäs, mutta kärsinyt teini-iästä asti vaikeista mielenterveysongelmista. Nyt 49-vuotiaana hän on ollut eläkkeellä hoitoon huonosti reagoivan masennuksen takia jo yli 10 vuotta, ja kovalla lääkityksellä on lähinnä "zombie", ei itsetuhoisen tuskainen, mutta ei oma itsensä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on omat polkumme ja omat tiemme tässä maailmassa. Tuskin täydellistä kohtaloa on kenelläkään

Kaikki polut vie hautaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat. Ovat boomereita, 1945 ja 1947-syntyneitä. Ovat kyllä köyhistä oloista, mutta molemmat onnistui sieltä nousemaan keskiluokkaan opiskelemalla, pääsivät heti töihin, urat eteni hyvin, kaksi tervettä lasta syntyi, rakennettiin ensin pieni talo, sitten tulojen kasvaessa isompi, hyvät autot, matkoja, ei kummallakaan vakavia terveysongelmia koskaan, ei edes nyt un ovat 78 ja 80, siellä ne on purjehtimassa jossain nytkin, taittopyörät mukana veneessä. 

Jännä kyllä, me lapset on oltu eri maata. Minulla oli vaikea nuoruus, ja vaikka sainkin myöhemmin riivittyä kasaan jopa maisterintutkinnon, työelämä on ollut vaikeaa ja olen nipin napin pärjännyt. Lisäksi jäin lapsettomaksi ja puolisottomaksi, koska en kellekään miehelle kelvannut. 2 vuotta nuoremman sisareni osa on paljon vielä huonompi. Hän on huippuälykäs, mutta kärsinyt teini-iästä asti vaikeista mielenterveysongelmista. Nyt 49-vuotiaana hän on ollut eläkkeellä hoitoon h

Näyttää siltä, että vanhempasi keskittyivät haalimaan purjeveneitä eivätkä olleet läsnä teille lapsille. Olen todella pahoillani sinun ja sisaresi puolesta <3 

Kukapa meistä kenenkään muun elämästä tietää niin yksityiskohtaisesti, että osaisi tähän vastata, kun kyse on kuitenkin jokaisen subjektiivisesta kokemuksesta.

Itse kuulun varmaan näihin, joiden elämä on ulkopuolisten näkökulmasta "mennyt putkeen", ja tässä elämäntilanteessa olen ehkä itsekin samaa mieltä. Silti elämässä on ollut aikoja, kun itsestä on tuntunut, että epäonnistuu kaikessa ja mieli on ollut todella synkissä vesissä. Ilman, että olen kokemuksistani kenellekään kertonut.

Onhan noita. Aika paljon kyse on asenteesta normi-tilanteissa. Osa ei näe mitään estettä takaiskuna, vaan vain esteenä siinä kuin vaikka oja tien varressa.

"Näyttää siltä, että vanhempasi keskittyivät haalimaan purjeveneitä eivätkä olleet läsnä teille lapsille. Olen todella pahoillani sinun ja sisaresi puolesta <3 "

Ajattelin vastustaa, koska olen aina ihmetellyt sitä että vaikka mun vanhemmat oli kaikella tapaa hyviä vanhempia, meillä ei ole mennyt hyvin. Mutta onhan tuossa tottakin. Isä teki 100 matkapäivää vuodessa luodakseen uraa, kun oltiin pieniä. Äiti kyllä oli mielestäni läsnä ihan normaalissa määrin, mutta ihan pikkulapsiaikaa lukuun ottamatta hän oli aika vaativa, yritti kasvattaa pärjääjiä ja menestyjiä. Minä sitä vaatimusta vastaan kapinoin, ja sisaresta tuli pakkomielteinen perfektionisti, jolle mikä tahansa alle 10 kokeesta oli valtavan ahdistuksen ja surun paikka. 

Aika harvalla lähipiirissä on ollut mitään suuria ongelmia. Tietenkään asiat ei aina ole menneet unelmien/toiveiden mukaan, mutta ne ei ole olleet mitään merkittäviä murheita.

Vierailija kirjoitti:

"Näyttää siltä, että vanhempasi keskittyivät haalimaan purjeveneitä eivätkä olleet läsnä teille lapsille. Olen todella pahoillani sinun ja sisaresi puolesta <3 "

Ajattelin vastustaa, koska olen aina ihmetellyt sitä että vaikka mun vanhemmat oli kaikella tapaa hyviä vanhempia, meillä ei ole mennyt hyvin. Mutta onhan tuossa tottakin. Isä teki 100 matkapäivää vuodessa luodakseen uraa, kun oltiin pieniä. Äiti kyllä oli mielestäni läsnä ihan normaalissa määrin, mutta ihan pikkulapsiaikaa lukuun ottamatta hän oli aika vaativa, yritti kasvattaa pärjääjiä ja menestyjiä. Minä sitä vaatimusta vastaan kapinoin, ja sisaresta tuli pakkomielteinen perfektionisti, jolle mikä tahansa alle 10 kokeesta oli valtavan ahdistuksen ja surun paikka. 

Mutta tiedätkö varmasti, että vanhemmillasi on mennyt ns kaikki putkeen - vai suojelivatko he sittenkin lapsiaan ettei näiden tarvinnut tietää tai edes huomata vanhempiensa työ/talous/terveys/mummonhoitohaasteita? Ja miten on, jos SINUN lapsillasi olisi vakavia terveyden ja mielenterveydenongelmia, tai kapinoisivat auktoriteetteja vastaan eäterveillä keinoilla, niin olisiko sinun elämäsi silloin helppoa ja menisi mielestäsi putkeen? Enpä usko, varmaan stressaisit ja surisit sitä aika pahasti...

Joten sinun vanhemmillasi on ollut paljon vastoinkäymisiä, joista heidän on ollut selvittävä - sinä et vain syystä tai toisesta näe niitä, ja siksi et oikestaan ihan soisi vanhemmillesi heidän onnellisia vanhuudenpäiviään. Lasten ei kuulukaan nähdä, sen eteen useimmat vanhemmat näkevät paljon vaivaa. Mutta aikuistuneen lapsen soisi jo vähän asettuvan muidenkin asemaan.

No, itseni. Kaikki elämässä on mennyt kuten halusin alkaen siitä, että kävin lukion jälkeen vain yhdessä pääsykokeessa ja pääsin heittämällä opiskelemaan unelmieni alaa (jossa pääsyprosentti oli 7-8 välillä). Sille alalle myös työllistyin, ja kaikki on nyt n. 25 vuoden ajan muutenkin mennyt ns. putkeen.



Toki tavallaan odottelen, että milloin tässä iskee se kamala sairaus tai muu raskas vastoinkäyminen, kun tuntuu itsestänikin vaikealta uskoa, miten hyvin on toistaiseksi mennyt.

Olen sellainen ihminen, jolle usein sanotaan, että minulla on mennyt kaikki hyvin. Ja ymmärrän sen, koska minulla on maisterin tutkinto, koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ josta pidän kovasti, omistusasunto, puoliso, lapset, ja lisäksi olen hyvässä kunnossa ja saan ajoittain kuulla olevani myös hyvännäköinen. Olen myös sellainen tyyppi, joka pyrkii aina keskittymään positiivisiin asioihin, joten olemukseni saattaa huokua sitä että kaikki on todella hyvin.

Pinnan alla on kuitenkin hyvin paljon haavoja. Olen menettänyt useita läheisiäni elämäni aikana. Olen ollut kouluaikoina pahasti kiusattu ja se on jättänyt minuun pysyvät jäljet. Olen kokenut aiemmissa parisuhteissani hyvin vaikeita asioita, ja nykyisessäkin parisuhteessa minua vaivaa kokemus siitä, etten saa omaa ääntäni kuuluviin, siinä missä kuuntelen toistuvasti puolisoni avautumisia siitä mikä kaikki minussa on vikana, ja vaatimuksia siitä että minun pitäisi vain kestää se ja ymmärtää häntä. En tiedä enää kunnolla, mitkä mielipiteet ovat omiani ja miltä minusta milloinkin tuntuu, koska väärän mielipiteen tai tunteen ilmaiseminen voi johtaa siihen, että saan kuulla olevani joko itsekäs tai kykenemätön ajattelemaan asioita loppuun asti. Joskus koen, etten osaa yhtään mitään enkä ole kenellekään mitään. Olen joutunut monta kertaa hakemaan apua ahdistukseeni, koska olen ymmärtänyt, että jos olen allapäin ja poissaoleva, minusta ei ole kenellekään mitään hyötyä, ja kelpaan vain hyväntuulisena ja riittävän vahvana kestääkseni sen, että minulle vuodatetaan huolet ja murheet ja annetaan samalla kritiikkiä siitä, mitä olen taas tehnyt väärin. Enkä voi todellakaan puhua tästä näin avoimesti ilman, että saan ohjeeksi lopettaa tämän itsesäälin ja keskittyä niihin positiivisiin asioihin, joita elämäni on täynnä.

Siispä jaan tämän tänne vain anonyymisti, ja omilla kasvoillani keskityn pelkästään siihen positiiviseen. Mutta sanonpa vain, etten itse usko, että yhtään kenenkään elämä on pelkkää kiiltokuvaa. Minä olen esimerkki ihmisestä, jonka elämä näyttää ulospäin kiiltokuvalta, mutta samaan aikaan koen olevani sisäisesti todella hukassa, ja loukussa sen kanssa kun en löydä turvallista tilaa, jossa voisin kertoa, miten minulla ihan oikeasti menee. En voisi enempää puhua sen puolesta, että kysykää niiltä läheisiltänne säännöllisesti, mitä heille kuuluu, älkääkä aina kelpuuttako sellaista vastausta jossa annetaan ymmärtää kaiken olevan hyvin. Kiiltokuvaelämää elävä ihminen on vaikea saada puhumaan, ja vaikeinta se puhuminen on silloin, kun kukaan ei edes kysy että miten ihan oikeasti menee, vaan kaikki olettavat kaiken olevan aina hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Veljeni. Hän on perheen iltatähti, jota on lapsesta lähtien tuettu ja autettu enemmän kuin muita. Opiskeli ylimmän tulodesiilin ammattiin, tapasi opintojen aikana niin ikään lellityn ja menestyneen vaimonsa, nyt on talot ja autot ja kaukokohteiden reissut ja mielenkiintoiset harrastukset. Molemmat ovat tietenkin myös viehättävän näköisiä. Kummallakaan ei tietääkseni mitään vaivoja, pitkäaikaissairauksia tai rajoitteita. Olen lähinnä vähän sellaisella epäuskoisella mielenkiinnolla seurannut että tuleeko tuohon kiiltokuvaelämään ensimmäistäkään kuprua ikinä. 

Ja vaikka olisikin jotain, tuskin sulle kertoisivat mitään. Ja hyvä niin!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Veljeni. Hän on perheen iltatähti, jota on lapsesta lähtien tuettu ja autettu enemmän kuin muita. Opiskeli ylimmän tulodesiilin ammattiin, tapasi opintojen aikana niin ikään lellityn ja menestyneen vaimonsa, nyt on talot ja autot ja kaukokohteiden reissut ja mielenkiintoiset harrastukset. Molemmat ovat tietenkin myös viehättävän näköisiä. Kummallakaan ei tietääkseni mitään vaivoja, pitkäaikaissairauksia tai rajoitteita. Olen lähinnä vähän sellaisella epäuskoisella mielenkiinnolla seurannut että tuleeko tuohon kiiltokuvaelämään ensimmäistäkään kuprua ikinä. 

Hyvät Naiset ja Herrat, saanko esitellä: Suomalainen kateellinen ihminen, kaikessa rumuudessaan rypemässä katkeruudessaan

No tervekin voi olla mutta kyllä ihmissuhteet sitten viimeistään aiheuttaa murhetta, eli ei mene ns. putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Veljeni. Hän on perheen iltatähti, jota on lapsesta lähtien tuettu ja autettu enemmän kuin muita. Opiskeli ylimmän tulodesiilin ammattiin, tapasi opintojen aikana niin ikään lellityn ja menestyneen vaimonsa, nyt on talot ja autot ja kaukokohteiden reissut ja mielenkiintoiset harrastukset. Molemmat ovat tietenkin myös viehättävän näköisiä. Kummallakaan ei tietääkseni mitään vaivoja, pitkäaikaissairauksia tai rajoitteita. Olen lähinnä vähän sellaisella epäuskoisella mielenkiinnolla seurannut että tuleeko tuohon kiiltokuvaelämään ensimmäistäkään kuprua ikinä. 

 

Olisit sinäkin tehnyt muuta kuin kadehtinut vierestä, elämäsi voisi olla huomattavasti parempaa.

Sinä et tiedä minusta mitään. Ja ihan yleisesti ottaen siinä ei pitäisi olla mitään kovin yllättävää, e

Kyllä susta tiedetään ihan tarpeeksi. Jos ei elämässä suju, peili käteen. Se ei ole veljesi vika.

Varma tie siihen että kaikki ei todellakaan mene putkeen elämässä:

- käperry loputtomaan itsetutkiskeluun varsinkin mieti mikä lapsuudessa tapahtunut aiheuttaa sinussa edelleenkin alisuorittamista. Lapsuus onkin hyvä tutkimisen kohde, koska se vapauttaa sinut heti vastuun ottamisesta omasta elämästäsi. Vanhemmat jotka eivät olleet täydellisiä, ovat edelleenkin vastuussa sinun kurjuudestasi.

- hanki joku monimutkainen neuropsykologinen diagnoosi joka selittää saamattomuutesi

- vältä itsekritiikkiä ja itsesti kehittämistä. Jos joku asia on vialla, sen on oltava muiden ihmisten tai yhteiskunnan syytä

- vältttele liikunta- ja ulkoiluharrastuksia sekä muita aktiviteetteja jotka voisivat häiritä introspektiotasi jonka päätähtenä  toimit.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kouluaikoina pahasti kiusattu ja se on jättänyt minuun pysyvät jäljet. 

Niin raa'alta kuin se kuulostaakin, mutta tuo on voinut olla monelle se potku pe*rseelle joka vasta laittaakin yrittämään. Ainakin sitä se on ollut itselleni.

Elämään vain nyt kuuluu vastoinkäymisiä, kyllä niitä on ollut jokaisella. Se miten elämän antamat selkäsaunat saa selvitettyä, ratkaisee kuitenkin paljolti sen miten yksilö lopulta pärjää elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat. Ovat boomereita, 1945 ja 1947-syntyneitä. Ovat kyllä köyhistä oloista, mutta molemmat onnistui sieltä nousemaan keskiluokkaan opiskelemalla, pääsivät heti töihin, urat eteni hyvin, kaksi tervettä lasta syntyi, rakennettiin ensin pieni talo, sitten tulojen kasvaessa isompi, hyvät autot, matkoja, ei kummallakaan vakavia terveysongelmia koskaan, ei edes nyt un ovat 78 ja 80, siellä ne on purjehtimassa jossain nytkin, taittopyörät mukana veneessä. 

Jännä kyllä, me lapset on oltu eri maata. Minulla oli vaikea nuoruus, ja vaikka sainkin myöhemmin riivittyä kasaan jopa maisterintutkinnon, työelämä on ollut vaikeaa ja olen nipin napin pärjännyt. Lisäksi jäin lapsettomaksi ja puolisottomaksi, koska en kellekään miehelle kelvannut. 2 vuotta nuoremman sisareni osa on paljon vielä huonompi. Hän on huippuälykäs, mutta kärsinyt teini-iästä asti vaikeista mielenterveysongelmista. Nyt 49-vuotiaana hän on ollut eläkkeellä hoitoon h

Huomaa kyllä, että olet lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat. Ovat boomereita, 1945 ja 1947-syntyneitä. Ovat kyllä köyhistä oloista, mutta molemmat onnistui sieltä nousemaan keskiluokkaan opiskelemalla, pääsivät heti töihin, urat eteni hyvin, kaksi tervettä lasta syntyi, rakennettiin ensin pieni talo, sitten tulojen kasvaessa isompi, hyvät autot, matkoja, ei kummallakaan vakavia terveysongelmia koskaan, ei edes nyt un ovat 78 ja 80, siellä ne on purjehtimassa jossain nytkin, taittopyörät mukana veneessä. 

Jännä kyllä, me lapset on oltu eri maata. Minulla oli vaikea nuoruus, ja vaikka sainkin myöhemmin riivittyä kasaan jopa maisterintutkinnon, työelämä on ollut vaikeaa ja olen nipin napin pärjännyt. Lisäksi jäin lapsettomaksi ja puolisottomaksi, koska en kellekään miehelle kelvannut. 2 vuotta nuoremman sisareni osa on paljon vielä huonompi. Hän on huippuälykäs, mutta kärsinyt teini-iästä asti vaikeista mielenterveysongelmista. N

Onpa harvinaisen törkeästi sanottu! Mistään rt voi tietää mitään