Miksi koirien annetaan hyppiä päin?
Pelkään koiria ja en kestä, kun hyppivät täysillä päälle ja raapivat vaatteista. Miksi omistajat eivät pidä koiriaan aisoissa? Menee mihin tahansa koiralliseen kyläpaikkaan tai jos tuovat koiriaan lähelleni, niin joka koiran annetaan hyppiä ikuisuuksia päin ja raapia. Todella raivostuttavaa varsinkin koirapelkoisena.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että kadulla päälle hyppivät koirat olisivat mikään iso ilmiö. Itselläni on todella innokas pentukoira, joka todellakin kotona hyppii herkästi aina innostuessaan, esim. leikkiessään, ruokaa odottaessaan, lenkille lähtöä odottaessaan jne. Sitä koulutetaan koko ajan pois tästä käytöksestä, mutta yleensä ehtii hypätä kerran ennen kieltämistä ja rauhassa odottamista. Ei tulisi mieleenkään päästää koiraa lenkillä lähestymään ketään vieraita ihmisiä, saati sitten hyppiä niiden päälle. Tarvittaessa väistetään hihna tiukalla ojan puolelle, jos joku ohittaa meidät liian läheltä. Jos meille tulee kotiin kylään, valitettavasti hyppivä koira on vastassa. Aina, kun tilanteet ovat ennakoitavissa, koira on joko koiraportin takana tai muuten hallinnassa, mutta tätä ärsyttävää käytöstä on silti ihan mahdoton 100% välttää. Kälyni vihaa ja pelkää koiria, ja olen pyrkinyt v
En ole ihan pikkupentuiän jälkeen antanut koiran tervehtiä koiraystävällisiäkään vastaantulijoita, koska siitä seurasi juuri se, että koira innostuspäissään alkoi vetää jokaista kadullakulkijaa kohti. Koirani on kohta puolivuotias, ja alkaa olla jo keskikokoisen koiran kokoinen. Tämänkokoiselta koiralta ei ole kovin kivaa käytöstä enää (jos on koskaan ollutkaan) alkaa kiskoa hihnassa jokaista vastaantulijaa kohti. Tarkoitus on, että koira kävelee hihnassa muista välittämättä (koirat, ihmiset, pyörät, skuutit, autot, bussit jne). Ymmärrän hyvin, että koirien elekieltä tuntematon ihminen pitää into piukalla hihnassa vetämistä ja pomppimista aggressiivisena ja se aiheuttaa epävarmuutta. Plus, se on vaan huonoa käytöstä, josta pitää kouluttaa pois parhaansa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mohammed sulle näin opetti?
Mulle ainakin ihan realismi, äly ja päättelykyky ovat tuottaneet saman johtopäätöksen.
Koirien suussa voi olla mitä tahansa bakteereja, joten mieluummin ei niitä päästä kiinni omiin kasvoihin, käsiin, tai mieluiten koko ylävartaloon.
-eri
Vierailija kirjoitti:
tää ketju antaa kivasti perspektiiviä sille minkälaiset ihmiset palstalla notkuu. Vihaiset, katkerat, yksinäiset ihmiset, joiden yksinäisyyden syykin on melko selvä.
Tää ketju monen muun ohella antaa kivasti perspektiiviä sille, millaista koiraihmiset on. Janoavat muiden hyväksyntää, mutta ihmiskontakteista sitä ei heidän sosiaalisilla kyvyillään irtoa, joten ulkoistetaan tämä koiralle. Sitten letkahdetaan siihen niin, että luullaan koko maailman rakastavan sitä kuolaavaa huonotapaista piskiä. Kun tämä kuvitelma murenee, ne itsetunnon rippeet, mitä sen piskin kanssa on rakennettu, murenevat. Siitä alkaa sitten kehittyä vihaa ja katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka pärjäävät elämässä ilman karvaista tunteiden tulkkia, ihan normaalisti - ja haluavat olla likaamatta ulsterinhelmojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen hyppimisen pystyy kouluttamaan koiralta pois helposti jos vain omistajalta viitsimistä löytyy. Pikkukoirien hyppiminen ei tunnu miltään mutta Labradorinnoutajaa isompien koirien kyllä.
Äläs.
Kaksi pientä terrierinräyhäkettä repi jalkaani haavat ja ne tulehtuivat ja sain jalkaan ruusun, johon tarvitsin piiiitkän antibioottikuurin.Jalka on ollut jo useamman vuoden kipeä
"Aivan turha ongelma aiheutettu. Hyppivät koirat saisivat painua kuuseen."
Aivan, samaa mieltä. Ja niiden emäntien sietäisi mennä koirakouluun. Meillä on ollut 25 vuotta suuria mustia koiria, jotka ovat lempeän luonteisia ja ne on lisäksi jokainen koulutettu hyvin, mitä arkitottelevaisuuteen tulee. Ne eivät hyökkäile eivätkä haasta riitaa ja sietävät, vaikka joku mäykky roikkuisi rinnuksissa. Kuitenkin kaikki pikkukoirien omistajat aina sanoo, että heidän koirat räksyttää ja hyökkäilee siksi, kun iso musta koira on niiiiiin hirweeeeen pelottava. MIKSI niitä pieniä koiria ei kouluteta? siksikö että on helpompi pistää ne taskuun tai kassiin? Jokaisella lenkillä tulee vastaan ainakin kymmenen tällaista pientä riidanhaastajaa.
Nuo terrierinperkeleet käyvät muuten emäntänsä kanssa saunassakin. On kuulemma söpöä kun ne haluaa istua lauteilla. Varmaan myös se kun ne on suihkussa haistelemassa saunottelijoiden takapuolia. Olen käynyt sen ensimmäisen ja viimeisen kerran saunassa tuossa taloudessa enkä astu taloon jalallani enää ikinä. Terrierit on samanlaisia kuin emäntänsä.
Ja sitten vielä sananen sille, joka ketjussa otti itseensä, jos vieras pyytäisi että koirat pantaisiin vierailun ajaksi toiseen huoneeseen. Sulla on vakava aukko kohteliaisuudessa. Koirasi ei siitä traumatisoidu, jos se on tunnin pari jossain missä ovi on kiinni.
koirat on tyhmiä kun ne hyppii ja niitten ihmiset vielä tyhmempiä kun eivät opeta hurttiaan.
Vierailija kirjoitti:
Älä ole noin itsekäs ap!
Koirilla on tunteita ja energioita ja ne hyppivät ilosta, energiasta ja riemusta :)
Nauti tunteesta ja anna koiran iloisen energian viedä mukanaan
Itsekäs? Oma koira on tuollainen, enkä todellakaan siitä tykkää itse. Paha vaan, että se tuli meille pari viikkoa ennen korona-julistusta. Jäi sosiaalistaminen kokonaan väliin. Se on fyysisesti niin iso ja voimakas, että minä en sitä turvallisuussyistä ulkoiluta koskaan. Mies hemmetin löperönä ja johdonmukaisuudesta piittaamatta, ei sitä siltä pois ole opettanut, ja tuskin enää mahdollistakaan. Hän sen halusi ja vaati saada. Minä en koiraa halunnut. Kauppakassin kanssa kotiin tullessani, niin meni jokin ruokatarvike lyttyyn tai pakkaus rikki. Mutta ei hypi enää minulle kotona. Minä opetin sen pois. Kun mies tulee, niin hyppii. Ja kaikille muille. Siksi meillä ei enää ole aikoihin käynyt kukaan. Enkä minä voi kutsua. En nauti, enkä hyväksy sen hyppimistä ihmistä vasten. En itseäni, saatikka muita. Jo koko tekee hyväntahtoisestakin hyppimisestä vaaraa aiheuttavan. Koira on kiltti ja hyväluontoinen. Siltikin. Ei munua uskottu kotipihallakaan, kun koira oli isännällään remmissä kiinni, kun sanoin lähestyville, ettei sitten kumarru, kun tuntui olla pakko mennä tervehtimään sitä "iholle". Toisella kertaa sai appiukko skraadun (pitkä mies) poskipäähänsä melko lähelle silmäkulmaa. Miehen kaveri (isokokoinen ja pitkä), sai sellaisen nenäänsä. Pienempi visi vaikka kaatua ja loukata itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran ei pitäisi koskaan antaa nuolla ihmisen naamaa, varsinkaan suuta. Inhottaa, kun näkee, että koirien annetaan nuolla vauvankin naamaa ja jopa suuta. Koiran ei pidä antaa nuolla rikkoutunutta ihoa.
Onni olla osa perhettä jossa kellään ei neljännessäkään polvessa ole allergioita, astmaa, ihottumia, mielenterveysongelmia, autoimmuunisairauksia tai infektiokierteitä.
Kiitos koirat, kissat ja kanit <3
Ja olkaa hyvä te enemmän meidän verovaroillamme maksettuja terveydenhuollon palveluita tarvitsevat.
Harhainen uskomus, että lemmikin omistaminen estää kaikki nämä. Mitä sitten, jos koira nuolee haavaa ihmisen jalassa, ja siitä seuraa niin paha tulehdus, että ihminen menettää raajansa?
Allergia- ja astmaliiton harhainen uskomus?
https://www.iltalehti.fi/allergia/a/2009091510250756#:~:text=Allergia%2…
ehkä Duodecimin siteeraaman tutkimuksen harhainen uskomus?
https://www.duodecimlehti.fi/duo13220
Kotieläinten ja autoimmuunisairauksien todennäköisyyden yhteydestä:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/818785/Rautio_Mirka.pdf;j…
mielenterveydestä (koontia useasta tutkimuksesta)
https://mielenihmeet.fi/kuinka-lemmikit-vaikuttavat-terveyteen-tieteen-…
Kuitenkin kaikki pikkukoirien omistajat aina sanoo, että heidän koirat räksyttää ja hyökkäilee siksi, kun iso musta koira on niiiiiin hirweeeeen pelottava.
Kai kuitenkin ymmärrät, että sille pikkukoiralle iso koira on aivan helvetin suuri. Neljäkiloiselle koiralle 40-kiloinen koira on sama kuin sille 40-kiloiselle koiralle 400-kiloinen. Eli käytännössä hevosen kokoinen eläin. Aika moni isompi koira pelkäisi ihan yhtä lailla, ja hyvästä syystä.
Eli meidän isompien koirien omistajien on syytä yhtä lailla kunnioittaa muita liikkuja ja pitää rekkuinemme mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä. Moni vain ei niin välitä, koska vikahan on pienen jos se kilttiä lajitoveria pelkää. Ja silloin pelko pahenee ja kierre on valmis, kun pelko puskee pintaan aina vain kauempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran ei pitäisi koskaan antaa nuolla ihmisen naamaa, varsinkaan suuta. Inhottaa, kun näkee, että koirien annetaan nuolla vauvankin naamaa ja jopa suuta. Koiran ei pidä antaa nuolla rikkoutunutta ihoa.
Onni olla osa perhettä jossa kellään ei neljännessäkään polvessa ole allergioita, astmaa, ihottumia, mielenterveysongelmia, autoimmuunisairauksia tai infektiokierteitä.
Kiitos koirat, kissat ja kanit <3
Ja olkaa hyvä te enemmän meidän verovaroillamme maksettuja terveydenhuollon palveluita tarvitsevat.
Harhainen uskomus, että lemmikin omistaminen estää kaikki nämä. Mitä sitten, jos koira nuolee haavaa ihmisen jalassa, ja siitä seuraa niin paha tulehdus, että ihminen menettää raajansa?
Olin eläinlääkärillä mun koiran kanssa, istuttiin odotustilassa kun sinne tuli toinen koira. Mun koira halusi tehdä tuttavuutta ja sen tassut suti siinä liukkaalla lattialla, kun pidin sen luonani. Se tuli potkaisseeksi jalkaani haavan, joka piti mennä paikkaamaan. Ihmislääkäri sanoi, että koska tulehdusvaara on niin iso että on isot komplikaatiovaarat, haavaa ei voinut tikata umpeen vaan sen piti antaa parantua itsekseen ja söin pitkän laajakirjoisen antibioottikuurin. Sama juttu olisi jos koira lipaisee rikkinäistä ihoa, koska sen suussa on bakteereja tosi paljon.
Allergiat sun muut hyödyt koirien omistamisessa ovat toinen juttu, haavaosasto on eri case.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin kaikki pikkukoirien omistajat aina sanoo, että heidän koirat räksyttää ja hyökkäilee siksi, kun iso musta koira on niiiiiin hirweeeeen pelottava.
Kai kuitenkin ymmärrät, että sille pikkukoiralle iso koira on aivan helvetin suuri. Neljäkiloiselle koiralle 40-kiloinen koira on sama kuin sille 40-kiloiselle koiralle 400-kiloinen. Eli käytännössä hevosen kokoinen eläin. Aika moni isompi koira pelkäisi ihan yhtä lailla, ja hyvästä syystä.
Eli meidän isompien koirien omistajien on syytä yhtä lailla kunnioittaa muita liikkuja ja pitää rekkuinemme mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä. Moni vain ei niin välitä, koska vikahan on pienen jos se kilttiä lajitoveria pelkää. Ja silloin pelko pahenee ja kierre on valmis, kun pelko puskee pintaan aina vain kauempaa.
Toki ymmärrän, mutta silloin vika onkin siinä, ettei koiria ole opetettu käyttäytymään eikä sosiaalistettu.Koirat ei siis saa tilaisuutta oppia, miten toisten koirien kanssa ollaan. Meidän naapurien pikkukoirat tuodaan pennusta pitäen leikkimään meidän koirien kanssa, jolloin ne tottuvat ja oppivat, ettei niitä tarvitse pelätä ja se on toiminut hienosti. tämän tästä koirapuistoon yrittäminen koiran kanssa tyssää siihen kun siellä on joku yksittäinen koira ja sen emäntä/isäntä huutaa että ei tänne saa muut tulla, kun meidän koira ei ole tottunut olemaan muiden kanssa. Eihän sen näin pitäis mennä. Me on asuttu ulkomailla, ja meren rannalla/puistossa saattaa kirmata kymmeniä koiria sulassa sovussa, kun ne on sosiaalistettu pentuiässä.
Toisaalta en ole ikinä tavannut chihua, joka ei ole näykkivä riidanhaastaja. Kaiken kruununa isäntä saattaa naureskella miten hänen koirallaan on ison koiran luonne. NO, EI OLE.
jos tulee vieraita, koira toiseen huoneeseen ja ovi kiinni. Problem solved.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin kaikki pikkukoirien omistajat aina sanoo, että heidän koirat räksyttää ja hyökkäilee siksi, kun iso musta koira on niiiiiin hirweeeeen pelottava.
Kai kuitenkin ymmärrät, että sille pikkukoiralle iso koira on aivan helvetin suuri. Neljäkiloiselle koiralle 40-kiloinen koira on sama kuin sille 40-kiloiselle koiralle 400-kiloinen. Eli käytännössä hevosen kokoinen eläin. Aika moni isompi koira pelkäisi ihan yhtä lailla, ja hyvästä syystä.
Eli meidän isompien koirien omistajien on syytä yhtä lailla kunnioittaa muita liikkuja ja pitää rekkuinemme mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä. Moni vain ei niin välitä, koska vikahan on pienen jos se kilttiä lajitoveria pelkää. Ja silloin pelko pahenee ja kierre on valmis, kun pelko puskee pintaan aina vain kauempaa.
Toki ymmärrän, mutta silloin vika onkin siinä, ettei koiria ole opetettu käyttä
No ei pikkukoiria ole mikään pakko opettaa olemaan isojen koirien kanssa tai päinvastoin. Ihan kuten ei kaikkia rotujakaan voi "sosiaalistaa" (hyvin väärin ymmärretty sana, muuten), koirasosiaalisiksi. Kaikkien pitäisi yksinkertaisesti tajuta, että vain luvalla tervehditään ylipäätään ketä tahansa.
Älkää tulko meille, jos koira ahdistaa. Se saattaa joskus innoissaan hypätä, en osaa kouluttaa paremmin. Mutta ei se missään julkisella paikalla kenenkään päälle hypi. Ja jos et tykkää koirista, niin älä tule lähelle. Ymmärrän ettei kaikki tykkää koirista, mutta sitten kannattaa pysyä kaukana niistä. En minäkään pidä esimerkiksi kaikista ihmisistä, mutta en mene sellaisten luo, joita en halua kohdata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyöräilijänä turhauttavaa hidastaa vauhti olemattomaksi koiranulkoiluttajaa ohittaessa kun koira on niin pitkällä narulla ja omistaja ei seuraa ympäristöään yhtään, jolloin koira voi ihan hyvin hypätä halutessaan eteen. Ihmiset ovat itsekkäitä eivätkä ajattele miltä heidän toimintansa näyttäytyy muille ja mitä haittaa siitä voisi olla. Eräs keskellä pyörätietä seisova mies käski minua kiertämään hänet jalkakäytävän kautta, josta kyllä mahtuu ohi. Hän ei tietenkään tullut ajatelleeksi sitä, että ensinnäkin joudun hidastamaan tarpeettomasti vauhtiani ja jalkakäytävällä kulkevat säikähtävät kun yhtäkkiä pyöräilenkin jalkakäytävällä heitä kohti. Valtaosa ihmisistä nyt vaan on ajattelukyvyltään sitä tasoa, ettei heidän pitäisi antaa kulkea kadulla ilman omaishoitajaa.
Pyörässä pitää lain mukaan olla kello. 1 sadasta sitä osaa käyttä
Vähän menee ohi aiheesta, mutta tää kellojuttu on hankala. Jos soitat kelloa, niin puolet ei kuule koska ovat syvällä omassa kuulokemaailmassaan.
Niistä jotka kuulevat, kolmasosa vetää herneen nenään, kolmas osa alkaa tanssia väkkäränä pyörivää masurkkaa keskellä väylää ja kolmasosa ei tee mitään.
Parempi ilmoittaa kuuluvalla äänellä ohittavansa. Vaikuttaisi olevan toimivampi tapa.
Oon asunut Stadissa aina syntymästäni saakka ja joka paikassa missä asunut on naapureilla koiria. Vain yhdessä talossa naapurilla oli kaksi vilkasta koiraa jotka tavatessa hyppivät päälle. Käänsin aina selkäni. Otti päähän kun nainen ei kouluttanut koiriaan. Koira on niin älykäs että se on helppo kouluttaa paikalleen tai istumaan kun kohdataan muita kanssakulkijoita.
Otin oman resque koiran kun lapsi muutti omilleen. Hurmaava karvaturri joka ei ikinä hyppinyt kenenkään päälle, oli nöyrä ja älykäs. Oli parasta mitä elämässäni yksin jäätyäni tapahtui. Suosittelen muillekin jotka vierastavat koiria. Omaan koiraan ja sen persoonallisuuteen tutustuminen ja sen kanssa touhuaminen on niin energisoivaa. On tutkittukin että lemmikki lievittää stressiä ja masennusta. Allekirjoitan.
N. 49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tää ketju antaa kivasti perspektiiviä sille minkälaiset ihmiset palstalla notkuu. Vihaiset, katkerat, yksinäiset ihmiset, joiden yksinäisyyden syykin on melko selvä.
Tää ketju monen muun ohella antaa kivasti perspektiiviä sille, millaista koiraihmiset on. Janoavat muiden hyväksyntää, mutta ihmiskontakteista sitä ei heidän sosiaalisilla kyvyillään irtoa, joten ulkoistetaan tämä koiralle. Sitten letkahdetaan siihen niin, että luullaan koko maailman rakastavan sitä kuolaavaa huonotapaista piskiä. Kun tämä kuvitelma murenee, ne itsetunnon rippeet, mitä sen piskin kanssa on rakennettu, murenevat. Siitä alkaa sitten kehittyä vihaa ja katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka pärjäävät elämässä ilman karvaista tunteiden tulkkia, ihan normaalisti - ja haluavat olla likaamatta ulsterinhelmojaan.
Kiitos todella hyvästä kommentista! Olen niin samaa mieltä 👍🏿
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Onko se niin, että nykyään ihan kaikesta pitää tehdä vihapitoista vastakkainasettelua? Eikö ole mitään kultaista keskitietä, vai oletteko kaikki täällä sattumalta jotain erikoistyyppejä? Vaikea uskoa, että esim. tapaus joka huutelee kadulla koiranomistajille, tai uhkailee väkivallalla, olisi muuten elämässään vakaa ja asiallinen. Toinen ääripää on nämä "kun minun pikku-pupsi nyt niiin vaan haluaa pusutella, en halua voida sille mitään". Onko molemmilla ryhmillä normaali ongelmanratkaisukyky, epämukavuuden sieto ja maalaisjärki täysin hukassa?
Sori vaan mutta tässä ei tarvita mitään keskitietä. Koirat ei saa hyppiä, raapia tai kuolata ihmisten päälle.
Vika on kyllä sinussa ja käyttäytymisessäsi, jos sun päälle alvariinsa koirat hyppii. Mulle ei oo koska
Tiesitkö, että koulutettu koira ei provosoidu ohikulkevan katseesta. Koulutettu koira ei ota millään lailla kontaktia muihin, ei edes toisiin koiriin.
Vierailija kirjoitti:
Koirani ei ole koskaan kokenut mitään negatiivista ihmisten taholta ja se innostuu helposti tavatessaan uusia ihmisiä. Tällöin se pyrkii tervehtimään kasvojen tasolla ja hyppii.
Olen sitä jonkin verran opettanut hyppimistä välttämään, mutta innostuttuaan opetukset unohtuvat.
Tämä ei suuri ongelma ole. Ulkona estän hyppimiset ja kotiini eivät sellaiset ihmiset ole tervetulleita, jotka tuosta liikaa pulttia ottavat.
Voi kun muut ottaisivat oppia sinusta. Ainoa, mikä huolestuttavaa on se, että vierailijoidesi tulisi hyväksyä hyppiminen tai eivät ole tervetulleita. Sinun tehtäväsi on kärsivällisesti jatkettava opettamista. Itse olen suoraan sanonut, että en pidä koirista, jotka tulee innoissaan tervehtimään. Omistaja pitää koiransa tuolloin etäällä. Toki näen sen harmituksen, en ole siitä vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Pyöräilijänä turhauttavaa hidastaa vauhti olemattomaksi koiranulkoiluttajaa ohittaessa kun koira on niin pitkällä narulla ja omistaja ei seuraa ympäristöään yhtään, jolloin koira voi ihan hyvin hypätä halutessaan eteen. Ihmiset ovat itsekkäitä eivätkä ajattele miltä heidän toimintansa näyttäytyy muille ja mitä haittaa siitä voisi olla. Eräs keskellä pyörätietä seisova mies käski minua kiertämään hänet jalkakäytävän kautta, josta kyllä mahtuu ohi. Hän ei tietenkään tullut ajatelleeksi sitä, että ensinnäkin joudun hidastamaan tarpeettomasti vauhtiani ja jalkakäytävällä kulkevat säikähtävät kun yhtäkkiä pyöräilenkin jalkakäytävällä heitä kohti. Valtaosa ihmisistä nyt vaan on ajattelukyvyltään sitä tasoa, ettei heidän pitäisi antaa kulkea kadulla ilman omaishoitajaa.
Mieheni pyöräillessä, oli koira omistajansa kanssa lenkillä, koira irtaallaan. No, koira kävi mieheni jalkaan kiinni. Mitä luulette tapahtuneen? No, koira lensi potkusta! Ei oo tuo koira enää irtaallaan kulkenut.
Tykkään koirista todella paljon, mutta en tykkää yhtään, jos kylään mennessä koira hyppii päälle ja sotkee vaatteet ja nuolee ja raapii.