Monia suomalaisia uhkaa karu korotus Maksettavaa jopa 197 euroa kuussa
https://www.iltalehti.fi/talous/a/5a1aa979-a087-4f7e-9541-bf879a6eb1c8
"Lakiluonnos esittää 23 prosentin korotuksia kymmenien tuhansien koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan enimmäismaksuihin."
" Maksujen korottaminen voi vähentää toimintaan osallistumista nykyisestä sekä asettaa osan lapsista sekä monilapsiset ja pienituloisemmat lapsiperheet muihin verrattuna eriarvoiseen asemaan."
Näin sitä kannustetaan taas hankkimaan lisää lapsia.
Ja pallo heitetään taas kunnille, että ei ole pakko periä. Tai voi periä vähemmänkin.
Mahtaakohan onnistua, kun monet kunnat on muutenkin kusessa näiden leikkausten kanssa?
Mutta onneksi hallitus ei sentään korota veroja. Vain näitä veroluontoisia maksuja korotellaan. Ja nehän eivät ole veroja!????
Kommentit (25)
Tuttua kaksinaismoralistista meininkiä porvarihallitukselta.
Sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämähän on tuttua, että korotellaan kaikkia maksuja ja välillisiä veroja, mutta samaan aikaan julistetaan, ette me ei koroteta veroja.
Ihan täyttä paskaa.
Ei minua ainakaan huvita maksaa muiden ihmisten lasten kerhoja. Ihan oikein että lystin maksaa se joka siitä hyötyykin
Lyödäänkö vetoa? Kun kokkareet julkaisevat jossain vaiheessa leikkauslistansa, niin taas tulee lisää leikkauksia tukiin ja maksunkorotuksia, ja paino on jälleen siellä pieni- ja keskituloisissa.
Riikka taisi olla ovela oman listansa kanssa, kun tiesi hyvin ettei se mene läpi.
Antoipahan kuitenkin sellaisen kuvan, ettei hän haluaisi leikata lisää sosiaaliturvasta.
Toisin tulee kuitenkin käymään. Sen Riikka tiesi varsin hyvin.
Ihan oikein että vanhemmat maksaa enemmän. Ei huvittaisi muiden kakaroita maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei minua ainakaan huvita maksaa muiden ihmisten lasten kerhoja. Ihan oikein että lystin maksaa se joka siitä hyötyykin
Eipä tietenkään sinua huvita maksaa.
Mutta toisaalta tänne pitäisi saada lisää niitä lapsia hoitamaan sinuakin, kun olet joskus vanha?
Näitä juttuja voisi ajatella joskus pikkuisen sitä omaa persettä pidemmälle?
Vierailija kirjoitti:
Tuttua kaksinaismoralistista meininkiä porvarihallitukselta.
Sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämähän on tuttua, että korotellaan kaikkia maksuja ja välillisiä veroja, mutta samaan aikaan julistetaan, ette me ei koroteta veroja.
Ihan täyttä paskaa.
Tätä varoiteltiin. Ketjut kävi kuumana kun vaalien alla muistutettiin aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Lasten pitää nukkua aamulla, eikä olla missään kerhossa saatana!
Entäs, jos ne vanhemmat menevät töihin?
Tässä oli kyse pienimpien 1. ja 2. luokkalaiseen ja eritystukea tarvitsevien lasten aamu ja ip-toimintamaksuista.
Tiedätkö asiasta yhtään mitään, vai mölisetkö huviksesi kunnon persuapinan lailla? V-ttu että te olette sitten tyhmiä.
Eli kerhoja ja lisätukea lapsille vain jos on maksukykyä.
Näin se kuilu vaan kasvaa taas. Vaan sehän sopii noiden ideologiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua kaksinaismoralistista meininkiä porvarihallitukselta.
Sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämähän on tuttua, että korotellaan kaikkia maksuja ja välillisiä veroja, mutta samaan aikaan julistetaan, ette me ei koroteta veroja.
Ihan täyttä paskaa.
Tätä varoiteltiin. Ketjut kävi kuumana kun vaalien alla muistutettiin aiheesta.
Tämä politiikkahan samaa kaikilla elämänalueilla: Hoitomaksut, kiinteistöverot, töttömyysvakuutusmaksut......kaikki veroluontoisia maksuja. Ja verot ei nouse. Muka.
Ja ostovoima nousee? Ja nousukausi orastaa? Ihan varmasti.
"Hallituksen linjauksen mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuutta leikataan seitsemällä miljoonalla eurolla, ja leikkaus kompensoidaan kunnille nostamalla vastaavasti aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäviä enimmäismaksuja."
Tämä oli kyllä superhauskasti muotoiltu!
Vierailija kirjoitti:
Ei minua ainakaan huvita maksaa muiden ihmisten lasten kerhoja. Ihan oikein että lystin maksaa se joka siitä hyötyykin
Siksipä lapsia ei tee ulkomaalaiset.
Vierailija kirjoitti:
Lasten pitää nukkua aamulla, eikä olla missään kerhossa saatana!
Mitä moukka kiroilet? Töihin pitää mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten pitää nukkua aamulla, eikä olla missään kerhossa saatana!
Entäs, jos ne vanhemmat menevät töihin?
Tässä oli kyse pienimpien 1. ja 2. luokkalaiseen ja eritystukea tarvitsevien lasten aamu ja ip-toimintamaksuista.
Tiedätkö asiasta yhtään mitään, vai mölisetkö huviksesi kunnon persuapinan lailla? V-ttu että te olette sitten tyhmiä.
Ymmärrän erityistukea tarvitsevat, mutta suurin osa 1. ja 2.-luokkalaisista on kykeneviä itse aamulla syömään aamupalan ja lähtemään kouluun. Monet vanhemmat hyysäävät lapsensa aivan avuttomiksi. Tokaluokkalainen ei tarvitse mitään kerhoja enää muutenkaan, varsinkaan yhteiskunnan varoilla maksettuna.
Ensin kauhistellaan päiväkoti-ikäisten pitkiä hoitopäiviä mutta yhtäkkiä kouluikäisten kohdalla on ihan ok että ovat koulussa+kerhossa 5 päivänä viikossa jopa 8h/pvä?? Kyllä koti on se paikka missä akkuja ladataan, vaikka siellä joutuisi hetken yksin olemaankin. (Terve) kouluikäinen lapsi kestää jo yksinoloakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua kaksinaismoralistista meininkiä porvarihallitukselta.
Sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämähän on tuttua, että korotellaan kaikkia maksuja ja välillisiä veroja, mutta samaan aikaan julistetaan, ette me ei koroteta veroja.
Ihan täyttä paskaa.
Tätä varoiteltiin. Ketjut kävi kuumana kun vaalien alla muistutettiin aiheesta.
Tämä! En ymmärrä, että miksi kukaan keskiluokkainen työssäkäyvä äänestää oikeistoa?
Ja tästä säästö peräti 7 miljoonaa!!!! Huikeeta!
Luulisi, että esim. lasten ip-kerhot, jossa olisi liikuntaa, olisivat maksuttomia kaikille!
Hyödyt tulevat varmasti näkymään pitkällä juoksulla parempana terveytenä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein että vanhemmat maksaa enemmän. Ei huvittaisi muiden kakaroita maksaa.
Haista paska.
Joskus toinen vanhempi voi olla iltapäivällä kotona, mummo tai pappa. Iso lapsi pärjää kirjaa lukien vaikka kotona tai ikkunan äärellä, jos ei ole kauhukakara joka laittaa hellan päälle.
Tampereella maksu nousu 160 euroon ja aamukerhot lopettaa.
Lapsista säästetään. Ei ihme että perheet muuttavat pois Tampereelta.