Eläkkeesi rahoittaa palkansaaja, et sinä.
Suomessa eläkemaksut eivät mene omaan säästöpossuun.
Ne menevät suoraan maksuhetkellä nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin.
- Yksityisellä sektorilla työntekijän ja työnantajan eläkemaksut menevät eläkeyhtiöihin (esim. Ilmarinen, Varma).
- Valtiolla ja kunnilla maksut menevät omiin järjestelmiin (Keva hoitaa kuntien ja valtion työntekijöiden eläkkeet).
Järjestelmä on ns. "palkasta eläkeläisille heti" -malli, ei oma säästötili.
Kun nykyiset maksajat jäävät eläkkeelle, heidän eläkkeensä maksetaan silloin työssä olevien maksamista maksuista.
Eli lyhyesti: maksat nyt -> rahat menevät heti nykyisille eläkeläisille -> oma eläkkeesi tulee tulevien maksajien pussista.
Nyt eläkkeellä olevat maksoivat oman työuran aikana eläkemaksuja joka palkasta noin 5%. Alhaisimmillaan se on ollut 1-3% luokkaa. Nykyään se on noin 25%.
Eläkkeen määräytyminen:
Eläke ei määräydy sen mukaan paljonko olet maksanut, vaan paljonko olet ansainnut työuran aikana.
Jokaisesta palkasta kertyy prosenttiosuus eläkettä (n. 1,5 % vuodessa, joissain ikäluokissa eri).
Myös tietyt etuudet (työttömyys, sairauspäiväraha, vanhempainvapaa) kartuttavat eläkettä.
Lopullinen eläke = koko työuran karttunut eläke € -> maksetaan kuukausittain eläkeiässä.
Et maksa omaa eläkettäsi - maksat nykyisten eläkeläisten eläkkeet. Oma eläkkeesi määräytyy urasi tulojen mukaan ja sen maksavat silloin työssä olevat.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen rahoittanut vuodesta 1961 muiden eläkkeitä kunnes itse jäin 2010.
Ap ei taaskaan ymmärrä tel-systeemiä.
Minäs vuonna olet syntynyt? 540-luvulla syntyneet saa eläkkeellä eläkemaksunsa takaisin 5-7 kertaisesti, kun jo 70-luvulla syntyneet saavat ne takaisin vain 1,7-kertaisesti! Sukupolvia pitäisi kohdella tasapuolisesti, tämä on ihan laissa! Onko tämä tasapuolista kohtelua?!
No ei minusta sitten paljon ole maksettukaan. Työeläkkeeni alle 1000 euroa matalapalkka-aloilta.
Järjestelmä vapisee jo nyt. Ollaan eletty lainalla 2008 kriisistä lähtien.
Tulevien työntekijöiden - joiden määrä vähenee - pitää maksaa sen kasvavan eläkeläisjoukon kulut ja sitten sen päälle säästää omansa koska heidän eläkkeensä kutistuvat.
Eläkkeistä maksetaan jo nyt enemmän ja saadaan vähemmän.
Eläkekatto NYT.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin, kun olet tehnyt töitä koko elämäsi ja olet jo lähellä eläkkeelle jäämistä, joku esittää kysymyksen: miksi vanhukset elävät valtion rahoilla eivätkä omilla säästöillään?
Sitten politiikka muuttuu: sinun täytyy käyttää omat säästösi elämiseen, etkä enää saa eläkettä.Kysymyksen esittäjällä ja tämän artikkelin kirjoittajalla on sama tarkoitus.
Klinik Eläke raha Linnea
Klinikan asiakkaat ovat pääasiassa eläkeikää lähestyviä, taloudellisesti hyvässä asemassa olevia naisia.
Niin mitä sitten? Käyn paljon Jamaikalla, ja siellä ihmiset tekee töitä vanhuudessakin, ja kun eivät enää kykene, lapset elättää vanhuksiaan. Sitäkö haluat tänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työeläkkeet eivöt tule valtiolta.
Valtion tulee. Julkisen sektorin. Yksityisen ei.
Ymmärrätkö lukemaasi?
Sinäpä et ymmärrä että on Keva. Julkisen sektorin eläkevakuutusyhtiö joka toimii ihan kuin muutkin eläkeyhtiöt.
Lasketaan valtion menoiksi joten ei ole sama asia. Katso valtion budjetti, eläkemenot noin 5 miljardia. Ne ovat niitä kevan ja kelan eläkkeitä.
Nyt et taida ymmärtää pätkääkään.
Leikataan näiltä nuorilta nyt vaan edut tuet pois kun hekin on leikannut muilta. Me on tehty työtä 15 vuotiaasta ja nuoret päätti ettei meidän eläkevakuutus maksuja huomioida alle 23 vuotiaana tehdystä työstä , se on 7 vuotta varastettua joten otetaan nyt näiltä 2000- luvulla syntyneiltä Mooses heidän eläkevakuutus maksetut pois samoin eikö niin . Ja lapsiltaan. Varastaminen on syntiä MOOSES . OTETAAN NUORILTA POIS VAAN KUN HE OVAT VARASTANEET VANHOILTA. MEIDÄN MAKSAMAT KOULUTKIN.
Vierailija kirjoitti:
Juurikin tämä.
Järjestelmä vaatii vakaata huoltosuhdetta eli syntyvyys pitäisi olla noin 2,5 lasta.
Ei toteudu. Tulevaisuudessa eläkemaksut ovat 40-60% palkasta.
Eläkeikää ei voi nostaa enää kovin paljoa eikä eläkkeitä (omaisuussuoja) heikentää. Verotusta voi nostaa mutta johtaa herkästi tukien varaan eläkkeellä koska pienet eläkkeet ja pakolliset kulut kovat plus vanhuus tuo muita kuluja (lääkkeet, sairaudet jne)
Ihan totta mutta järjestelmä ei kestä 40-60% eläkemaksuja. Sen lisäksi pitäisi maksaa vielä verot.
Itse povaan eutanasian laillistamista lähivuosina. Omaa mummiani makuutettiin sängyssä 10 vuotta vihanneksena (ei pystynyt puhumaan eikä istumaan omin voimin) - kun miettii mitä ympärivuorokautinen hoiva maksaa kuukaudessa siitä voi jokainen laskea kuinka fiksua (tai eettistä!) tämmöinen on. Nopeasti googlettamalla ympärivuorokautinen hoiva maksaa n. 3000-6000 €/kk riippuen hoivan tarpeen määrästä.
Vierailija kirjoitti:
Järjestelmä vapisee jo nyt. Ollaan eletty lainalla 2008 kriisistä lähtien.
Tulevien työntekijöiden - joiden määrä vähenee - pitää maksaa sen kasvavan eläkeläisjoukon kulut ja sitten sen päälle säästää omansa koska heidän eläkkeensä kutistuvat.
Eläkkeistä maksetaan jo nyt enemmän ja saadaan vähemmän.
Eläkekatto NYT.
Ei se paljoa auta, pitäisi asettaa 500-800 euroon eläkekatto jotta auttaisi. Suurin osa tienaa eläkettä 2000 euroa tai sen alle.
Romutetaan eläkejärjestelmä, nykyiset maksetaan velasta tai sijoituspääomasta (niin kauan kun riittää) ja sitten jokainen säästää. Muutosvaiheessa ne jotka kärsivät saavat minimitakauksen eli vähintään sen mitä ovat ansainneet muutoksen astuessa voimaan plus omat säästöt mitä kerkeää säästämään. Rahoitus rahastosta tai velasta, lopulta muutoksena astuessa voimaan, ei velkaa enää tarvita - jahka ne lepäävät haudassa.
Sovitaan ettei muumaalaiset saa mitään tukia eikä enää muutakaan . Meidän rahoista ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestelmä vapisee jo nyt. Ollaan eletty lainalla 2008 kriisistä lähtien.
Tulevien työntekijöiden - joiden määrä vähenee - pitää maksaa sen kasvavan eläkeläisjoukon kulut ja sitten sen päälle säästää omansa koska heidän eläkkeensä kutistuvat.
Eläkkeistä maksetaan jo nyt enemmän ja saadaan vähemmän.
Eläkekatto NYT.
Ei se paljoa auta, pitäisi asettaa 500-800 euroon eläkekatto jotta auttaisi. Suurin osa tienaa eläkettä 2000 euroa tai sen alle.
Romutetaan eläkejärjestelmä, nykyiset maksetaan velasta tai sijoituspääomasta (niin kauan kun riittää) ja sitten jokainen säästää. Muutosvaiheessa ne jotka kärsivät saavat minimitakauksen eli vähintään sen mitä ovat ansainneet muutoksen astuessa voimaan plus omat säästöt mitä kerkeää säästämään. Rahoitus rahastosta tai velasta, lopulta muutoksena astuessa voimaan,
Kukas tollasen uudistuksen tekee? Ei ainakaan kukaan joka haluaa jatkaa elävien kirjoissa, uudelleenvalinnasta nyt puhumattakaan.
Mitä rahoja ne eläkeyhtiöidet kymmenet miljardit ovat, jos niitä ei ole kerätty eläkevakuutusmaksuina eikä ne ole sijoitusten tuottoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juurikin tämä.
Järjestelmä vaatii vakaata huoltosuhdetta eli syntyvyys pitäisi olla noin 2,5 lasta.
Ei toteudu. Tulevaisuudessa eläkemaksut ovat 40-60% palkasta.
Eläkeikää ei voi nostaa enää kovin paljoa eikä eläkkeitä (omaisuussuoja) heikentää. Verotusta voi nostaa mutta johtaa herkästi tukien varaan eläkkeellä koska pienet eläkkeet ja pakolliset kulut kovat plus vanhuus tuo muita kuluja (lääkkeet, sairaudet jne)
Ihan totta mutta järjestelmä ei kestä 40-60% eläkemaksuja. Sen lisäksi pitäisi maksaa vielä verot.
Itse povaan eutanasian laillistamista lähivuosina. Omaa mummiani makuutettiin sängyssä 10 vuotta vihanneksena (ei pystynyt puhumaan eikä istumaan omin voimin) - kun miettii mitä ympärivuorokautinen hoiva maksaa kuukaudessa siitä voi jokainen laskea kuinka fiksua (tai eettistä!) tämmöinen on.&nb
Eiköhän nuo maksut siirtyisi työnantajalle. Muistaakseni Ranskassa maksut ovat noin 40% palkasta, osa menee työnantajalle ja osa palkansaajalle - sisältää työttömyystuet, sairausvakuutukset ja eläkkeet yms.
Sitten on vielä tulovero.
Ja ennen maksettiin tuloveroa enemmän koska eläkemaksut olivat pienempiä, siksi kunnat ja valtio sai enemmän rahaa. Eläkemaksut pienentävät sitä koska ei haluta olla tilanteessa että palkasta menee kaikilla vähintään 50%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestelmä vapisee jo nyt. Ollaan eletty lainalla 2008 kriisistä lähtien.
Tulevien työntekijöiden - joiden määrä vähenee - pitää maksaa sen kasvavan eläkeläisjoukon kulut ja sitten sen päälle säästää omansa koska heidän eläkkeensä kutistuvat.
Eläkkeistä maksetaan jo nyt enemmän ja saadaan vähemmän.
Eläkekatto NYT.
Ei se paljoa auta, pitäisi asettaa 500-800 euroon eläkekatto jotta auttaisi. Suurin osa tienaa eläkettä 2000 euroa tai sen alle.
Romutetaan eläkejärjestelmä, nykyiset maksetaan velasta tai sijoituspääomasta (niin kauan kun riittää) ja sitten jokainen säästää. Muutosvaiheessa ne jotka kärsivät saavat minimitakauksen eli vähintään sen mitä ovat ansainneet muutoksen astuessa voimaan plus omat säästöt mitä kerkeää säästämään. Rahoitus rahastost
Muutoksia on tehty koko ihmiskunnan historian ajan. Pian on tulossa muitakin muutoksia ja ne tapahtuvat ilman vastarintaa: salauksen purku, kirjesalaisuuden purku jne.
Väitteeksi kelpaa kansallinen turvallisuus ja homma on sillä selvä.
Järkyttävä eläkeläisviha menossa. Työttömyydenkin vuoksi tuilla elävät ja eläkeläiset, nämä saavat joka mutkassa kuraa niskaan. Pakkoko teidän on Riikalle keksiä uutta leikattavaa ?
Vierailija kirjoitti:
ALOITTAJA ON JUUDAS ISKARIOT !
Ja työtön jankuttaja mikä ei ole maksanut kenenkään eläkkeitä eikä mitään muutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juurikin tämä.
Järjestelmä vaatii vakaata huoltosuhdetta eli syntyvyys pitäisi olla noin 2,5 lasta.
Ei toteudu. Tulevaisuudessa eläkemaksut ovat 40-60% palkasta.
Eläkeikää ei voi nostaa enää kovin paljoa eikä eläkkeitä (omaisuussuoja) heikentää. Verotusta voi nostaa mutta johtaa herkästi tukien varaan eläkkeellä koska pienet eläkkeet ja pakolliset kulut kovat plus vanhuus tuo muita kuluja (lääkkeet, sairaudet jne)
Ihan totta mutta järjestelmä ei kestä 40-60% eläkemaksuja. Sen lisäksi pitäisi maksaa vielä verot.
Itse povaan eutanasian laillistamista lähivuosina. Omaa mummiani makuutettiin sängyssä 10 vuotta vihanneksena (ei pystynyt puhumaan eikä istumaan omin voimin) - kun miettii mitä ympärivuorokautinen hoiva maksaa kuukaudessa siitä voi jokainen laskea kuinka fiksua (tai eettistä!) tämmöinen on.&nb
Tehdäänkö sullekin noin ? Kuin haluat muille ? Sun omille vanhemmille?
Eläkeläiset ovat loisia....työttömät ovat loisia...
Julkise sektorin työntekijät ovat loisia...
Ainoastaan yksityisen sektorin työntekijät ja yrittäjät tekevät tuottavaa työtä (tulee verotuloja).
Pitää paikkansa julkihallinnon eläkkeissä sekä YEL ja MYEL eläkkeissä. Normaaleissa työeläkkeissä tuo pätee vain osittain koska niitä on onneksi rahastoitu.