Riikka Purran ongelma, osaa kyllä leikata mutta ei osaa tienata eikä luoda uutta
Kaikkihan me osataan rikkoa muiden tekemät hiekkalinnat, mutta kun pitäis pystyä muuhunkin.
Purra voisi leikkaamisen sijasta kohdistaa valtion varoja fiksumpaa suuntaan. Osaisiko hän sellaista?
Kommentit (268)
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto on aina perustamassa jotain innovointirahastoja, vihersiirtymätyöryhmiä joiden ainoa hyöty on, että ne työllistävät joukon vasemmistolaisia byrokraatteja. Ei valtio perusta tai pyöritä yrityksiä, vaikka kuinka innovoisi työryhmissä.
Valtion pitäisi nimenomaan perustaa niitä yhtiöitä ja panna ne byrokraatit tekemään tulosta, fyrkkaa, geldiä, hynää ja hilloa.
Vierailija kirjoitti:
Purra on paras VM vuosikausiin, tehnyt todella hyvää työtä, vaikka kommarit räksyttää. Jaksamista hänelle, että tekee edelleen koko kansakunnan parhaaksi oikeita tekoja.
Paras uudistus potkulaki ja 50 - vuotiaat pois työpaikoilta kotiin 595 työmarkkinatuelle. Nuoret pääsee töihin.
Onneksi takaisinottovelvollisuus poistetaan alle 50 hengen työpaikoilta.
Aika vaikea hallituksen on luoda työpaikkoja muualla kuin puheissaan. Verotuksella voi toki helpottaa yritysten tilannetta, mutta ei sieltä valtioneuvoston kansliasta kukaan tule yrityksille uusia myyntisopimuksia allekirjoittamaan.
Ongelma on se, että meillä on fanaattinen valtivarainministeri, jolla on henkilökohtainen, rasistinen motiivi toimia tehtävässään.
Sanomattakin selvää, että yhteiskunnallisesti tärkeissä tehtävissä ei pitäisi olla tämänkaltaisia henkilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tehokasta olisi leikata kansanedustajien loisimisrahoista ja puoluetuista, nämä eivät tuota yhteiskunnalle mitään.
Samoin noista sosiaalialan järjestöistä (jotka on myös täynnä vasureita). Jos nuo tuottaa palvelua joka on yhteiskunnalle tarpeen, se on tehtävä yhteiskunnan toimesta eikä jonkun riippumattoman järjestön tietty. Ja loput ei tässä konkurssissa tarvitse noin paljoa rahaa puuhasteluunsa ja somespämmiinsä mitä nää järjestöt näyttää enimmäkseen tekevän.
Voi myös miettiä miksi meillä on erikseen opetusministeriö jonka tehtävä on suunnitella ja johtaa kouluopetusta, opetushallitus jonka tehtävä on tasan sama mutta ilman ministeriä, kunnissa opetusvirastot varmaan liki jokaisessa ja tehtävä on taas sama ja vasta sitten on koulut jossa opetetaan sillä rahalla mikä noiden muiden kuluista sattuu jäämään.
Selvästikin meillä on liikaa opetuksen suunnittelija-virkamiehiä virastoissaan kun nuo yrittää keksiä itselleen tekemistä ja muuttaa opetusta aina vaan huonompaan suuntaan avokouluineen, inkluusioineen ja muine typerine ideoineen. Siitä nyt puhumattakaan että tiedon opettamisen sijaan opetusohjelmiin uitetaan kaikenmaailman aktivistipropagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ministerit näitä leikkauksia tai toimenpiteitä suunnittele henkilöinä, heillä on avustavia työryhmiä joka suuntaan, jotka suunnittelevat ja ehdottavat asioita. Näissä työryhmissä on alan ammattilaisia, jotka ymmärtävät asioista ja tekevät ehdotuksia.
Aivan. Mutta ministeri päättää ja ehdottaa itsekin. Minä en usko hetkeäkään, että esimerkiksi ajatus " hei, ei enää auteta yhtään edes orpoa pakolaislasta" olisi syntynyt virkamiesten päässä.
Varmasti totta tämäkin, jokainen ministeri varmasti suosii oman puolueensa ajamia linjauksia etunenässä.
Purra tykkää leikata "isoa pahaa ja rahaa nielevää" julkista sektoria ja kurittaa koulutettuja akateemisia.
Tuntuu enemmän oman ja puolueensa henkilökohtaisilta kaunoilta kuin järkipuheelta
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikea hallituksen on luoda työpaikkoja muualla kuin puheissaan. Verotuksella voi toki helpottaa yritysten tilannetta, mutta ei sieltä valtioneuvoston kansliasta kukaan tule yrityksille uusia myyntisopimuksia allekirjoittamaan.
Hallitus leikkasi ansiosidonnaisen. Leikataan hiukset itse ja laitetaan letille, nutturalle tai ponnarille myös silloin, jos saadaan määräaikainen työ.
60 000 ihmistä kuolee vuodessa ja asiakkaat senkun vähenee.
Vika lienee perussuomalaisuudessa, yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Mies jolla on vasara näkee kaikki ongelmat nauloina, Purralla on sakset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tehokasta olisi leikata kansanedustajien loisimisrahoista ja puoluetuista, nämä eivät tuota yhteiskunnalle mitään.
Samoin noista sosiaalialan järjestöistä (jotka on myös täynnä vasureita). Jos nuo tuottaa palvelua joka on yhteiskunnalle tarpeen, se on tehtävä yhteiskunnan toimesta eikä jonkun riippumattoman järjestön tietty. Ja loput ei tässä konkurssissa tarvitse noin paljoa rahaa puuhasteluunsa ja somespämmiinsä mitä nää järjestöt näyttää enimmäkseen tekevän.
Voi myös miettiä miksi meillä on erikseen opetusministeriö jonka tehtävä on suunnitella ja johtaa kouluopetusta, opetushallitus jonka tehtävä on tasan sama mutta ilman ministeriä, kunnissa opetusvirastot varmaan liki jokaisessa ja tehtävä on taas sama ja vasta sitten on koulut jossa opetetaan sillä rahalla mikä noiden muiden kuluista sattuu jäämään.
Selvästikin meillä
Sulla on sun jutut
Viking Line maksoi 17 miljoonaa euroa osinkoja vuonna 2023.
Työmarkkinatuesta leikattiin jo lapsikorotukset ja se on 595 netto, ei siitä voi enempää leikata.
Vierailija kirjoitti:
Viking Line maksoi 17 miljoonaa euroa osinkoja vuonna 2023.
Työmarkkinatuesta leikattiin jo lapsikorotukset ja se on 595 netto, ei siitä voi enempää leikata.
Viking Line sanoi siirtävänsä toiminnan Ruotsiin, jos tukia leikataan. Ehkä me työttömät voidaan sanoa, että ei vahdita lapsia päiväkodissa työkokeilussa työmarkkinatuella 595 netto, jos tukia ei palauteta takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikea hallituksen on luoda työpaikkoja muualla kuin puheissaan. Verotuksella voi toki helpottaa yritysten tilannetta, mutta ei sieltä valtioneuvoston kansliasta kukaan tule yrityksille uusia myyntisopimuksia allekirjoittamaan.
Tämä on kyllä aiemmin onnistunut. Aika moni nykyinen suuryhtiö on ollut alunperin valtionyhtiö.
Vierailija kirjoitti:
Vika lienee perussuomalaisuudessa, yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Mies jolla on vasara näkee kaikki ongelmat nauloina, Purralla on sakset.
Nyt kun vielä kuulis yhdeltäkään vasurilta yhdenkään ratkaisuehdotuksen (siis vakavastiotettavan) yhteenkään suomen talouden ongelmista. Vaan ei, pelkkää persulänkytystä ja "väärin sammutettu" hokemista. Ironista kyllä tässä kohtaa vasurit itse vieläpä sytytti tämän tulipalon jonka sammuttamista nää kritisoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto on aina perustamassa jotain innovointirahastoja, vihersiirtymätyöryhmiä joiden ainoa hyöty on, että ne työllistävät joukon vasemmistolaisia byrokraatteja. Ei valtio perusta tai pyöritä yrityksiä, vaikka kuinka innovoisi työryhmissä.
Valtion pitäisi nimenomaan perustaa niitä yhtiöitä ja panna ne byrokraatit tekemään tulosta, fyrkkaa, geldiä, hynää ja hilloa.
Onhan niitä ollut,Sorsa junaili loistavan kuvaputkitehtaan mikä menestystarina jokainen julkinen rakentaminen vähintään 30% prosenttia ylittyy kustannus parhaimmillaan kaksinkertaistuu.
Lienee vähän rumasti sanottu, mutta naista ei kannata päästää valtionvarainministeriksi
Siihen hommaan tarvitaan jämäkkä järjestelmällinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto on aina perustamassa jotain innovointirahastoja, vihersiirtymätyöryhmiä joiden ainoa hyöty on, että ne työllistävät joukon vasemmistolaisia byrokraatteja. Ei valtio perusta tai pyöritä yrityksiä, vaikka kuinka innovoisi työryhmissä.
Valtion pitäisi nimenomaan perustaa niitä yhtiöitä ja panna ne byrokraatit tekemään tulosta, fyrkkaa, geldiä, hynää ja hilloa.
Ei se yrittäminen broilerien palavereissa kyllä yhtään edisty. Ainoa mitä tapahtuu on rahan kuluminen noiden kokouspalkkioihin ja ajan kulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto on aina perustamassa jotain innovointirahastoja, vihersiirtymätyöryhmiä joiden ainoa hyöty on, että ne työllistävät joukon vasemmistolaisia byrokraatteja. Ei valtio perusta tai pyöritä yrityksiä, vaikka kuinka innovoisi työryhmissä.
Valtion pitäisi nimenomaan perustaa niitä yhtiöitä ja panna ne byrokraatit tekemään tulosta, fyrkkaa, geldiä, hynää ja hilloa.
Onhan niitä ollut,Sorsa junaili loistavan kuvaputkitehtaan mikä menestystarina jokainen julkinen rakentaminen vähintään 30% prosenttia ylittyy kustannus parhaimmillaan kaksinkertaistuu.
Osaatko kirjoittaa yhtään selkeämmin?
Vierailija kirjoitti:
Viking Line maksoi 17 miljoonaa euroa osinkoja vuonna 2023.
Työmarkkinatuesta leikattiin jo lapsikorotukset ja se on 595 netto, ei siitä voi enempää leikata.
Tätä en oikein ymmärrä, pyöriikö Viking linen talous yritystukien varassa? Eli jos tukia ei tule niin menee tappiolliseksi? Ja jos näin on niin mistä tulevat rahat osinkoihin, maksetaanko ne yritystuista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka nykypoliitikko sinusta osaa luoda jotain uutta tai tienata? Sipilä ja Berner koitti pyörittää valtiota kuin yritystä, mutta miten meni?
Marin osasi, mutta se ei oikeistolle käynyt.
Sanna huippuosaaja,näitä touhuja maksellaan vähintään 15 vuotta.
Mitäpä luulet ihmisistä joiden mielestä korona oli keksittyä ja lentokoneiden perässä on myrkkyvana.
Normaalin ihmisen järki ei pysty selittämään näiden tyhmyyttä.