Ihmiset ei osta mitään eikä hanki lapsia - poliitikot aivan ulalla mistä kyse
Rahat lopussa kansalaisilta ja tulevaisuudenusko 0%. Siinähän ihmetellään.
Kommentit (309)
Työssäkäyvää keskituloista on kuritettu ja kurjistettu jo ennen tätä hallitusta. Tämä hallitus on vain viimeistellyt tämän työn. Ja lopputulos on nyt tiedossa.
Hyvää on se, että tulonsiirroilla elävien ei tarvitse enää kadehtia työssäkäyvän kahvila- tai kampaamokäyntiä.
Joo...kampaamokäynnit ovat pidentyneet kertaan vuodessa.
Ulkona syöminen ja kahvittelu lähes loppunut kokonaan.
Auto myyty pois, kun on kallista pitää.
Vaatteita ei osteta, ennenkuin aiemmin ostetut ovat tiensä päässä.
Matkustelu minimissä.
Lahjoja ei osteta kenellekkään, kun kaikilla on jo tarpeeksi roinaa kaapit täynnä käyttämättöminä.
Kyllä tällainen elämäntapa on fiksua ja järkevää.
Mutta talouden pitää myös muuttua ja järkeistää. Markkinatalous ei enää toimi, jotain muuta pitää keksiä???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ihmisiltä kurjistetaan, leikataan pois eöömän edellytykset. Kun en voi kuluttaa, en kuluta.
Toki Suomessa syntyvyys laskenut pitkään jo ennen nykyistä hallitusta. Talous ollut hiipumassa myös kauan ennen nykyistä hallitusta.
Niimpä, ei nää i di ootit vaan tajua, kun itsellä mennyt hyvin, ilmasta rahaa saatu niin on jäänyt ympäristö huomaamatta, vasta kun osuu omalle kohdalle niin sitten alkaa ulinat.
Luulisi että nyt vihdoinkin maailma pelastuu kun turha kuluttaminen loppuu. Helpottaa tuo ilmaston lämpiäminenkin. Mutta ei, demarien propagandaosasto määkii täällä vanhaa virttään että hallituksen vika hallituksen vika. Enemmän pitäisi kuluttaa. Vasemmisto on aina jäänyt historian väärälle puolelle.
Miksi tämä köyhyys ei näkynyt kaupoissa, kun lapsille ostettiin koulutarvikkeita. Toimeentulotukiperhe saattoi ostaa kalleimman repun ja ulkoiluasun, ei ollut rahasta pulaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä köyhyys ei näkynyt kaupoissa, kun lapsille ostettiin koulutarvikkeita. Toimeentulotukiperhe saattoi ostaa kalleimman repun ja ulkoiluasun, ei ollut rahasta pulaa.
Mistä tiedät, että kyseessä on toimeentulotukiperhe? Katsotaankohan meitä noin kun ostin vauvan tarvikkeet käytettyinä? Tuntuu välillä, että oikein töllötetään pahasti kun ei ole vaunut ja kaikki uusinta mallia.
Tavallisen ihmisen on ollut pakko ruveta säästämään, koska siihen suuntaan mennään, että kohta ei ole enää mitään taloudellisia turvaverkkoja mihin luottaa. Työttömyysturvaa heikennetään ja ilman puskureita menee työttömältä asunnot alta. Eläkkeen saamisesta ei ole enää varmuutta ja tarinat vanhusten hoidon tilanteesta ovat masentavaa kuultavaa. Nuoret joutuvat varautumaan siihen, että eläkkeitä ei enää ole heidän saavuttaessaan eläkeiän.
Niin miten voi joku tällaisessa tilanteessa ihmetellä, että rahaa aletaan säästämään itselleen työttömyyden ja vanhuuden varalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä köyhyys ei näkynyt kaupoissa, kun lapsille ostettiin koulutarvikkeita. Toimeentulotukiperhe saattoi ostaa kalleimman repun ja ulkoiluasun, ei ollut rahasta pulaa.
Ethän sä voi tietää, kuka siellä on toimeentulotukiperhe, tai esim. onko tällaiselle perheelle vaikkapa lapsen isovanhempi maksanut ne koulutarvikkeet. Ja eipä se kaupan kallein reppu monessa kaupassa (Prisma, Tokmanni) edes paljon maksa. Tosin nyt sä tietysti muistat, että "toimeentulotukiperhe" etsiskeli jotain merkkireppua matkalaukkuliikkeessä.
Kulutusta ei olisi koskaan pitänyt ylläpitää verovaroin! Sen vuoksi ongelmilta on voitu sulkea silmät vuosikymmeniä. Meillä on rakenteellisia ongelmia, jotka tekee sekä yrittämisestä että investoimisesta kannattamatonta Suomessa.
Tiedän useamman alan, jotka ovat vuodesta 2009 lähtien kuihtuneet. Osa aloista on niin tärkeitä, että niitä sitten "elvytetään" tukemalla - esim metsäteollisuus, laivavarustamot ja maatalous. Siitä ei kukaan näytä välittävän, ettei Suomessa pysty enää tekemään mitään muuta kuin hyvin suuren tuottavuuden tai alhaisten työntekijäkulujen toimintaa. Kaikki isot ketjut siirtyy pikkuhiljaa ulkomaiseen omistukseen.
Ja te jotka tilaatte Temusta - voitteko rehellisesti sanoa tukevanne sääntösuomen säännöstelyä, korkeaa verotusta ja korkeita palkan sivukuluja? NUO OVAT NE SYY SUOMEN KORKEILLE HINNOILLE. Tottakai Kiinassa tuotetaan halvalla kun siellä ei välitetä ympäristömyrkyistä eikä työntekijöille makseta palkkaa. Suomalainen pienyrittäjä ei kykene rikastumaan, joten jos hinnat tuntuu korkeilta, voit rauhassa miettiä kuinka paljon siitä hinnasta menee suoraan jollekin instanssille.
Ravintolat valittavat, kun ihmiset eivät käy enää baareissa.
Lonkero 0,33l baarissa 9€.
Loistoposti tuo 91. Noin se menee, eli meidän hyvinvointi on rakennettu pettävälle pohjalle, joka petti meillä jo melkein 20 vuotta sitten.
Ongelma toki on se, että emme kykene muuttumaan. Oikeiston keinot eivät toimi, koska kansalaisista on tullut niin valtioriippuvaisia. Vasemmiston keinot eivät toimi, koska ne vaan lisää valtiorippuvuutta.
Olemme oikeasti liemessä.
Vierailija kirjoitti:
Kulutusta ei olisi koskaan pitänyt ylläpitää verovaroin! Sen vuoksi ongelmilta on voitu sulkea silmät vuosikymmeniä. Meillä on rakenteellisia ongelmia, jotka tekee sekä yrittämisestä että investoimisesta kannattamatonta Suomessa.
Tiedän useamman alan, jotka ovat vuodesta 2009 lähtien kuihtuneet. Osa aloista on niin tärkeitä, että niitä sitten "elvytetään" tukemalla - esim metsäteollisuus, laivavarustamot ja maatalous. Siitä ei kukaan näytä välittävän, ettei Suomessa pysty enää tekemään mitään muuta kuin hyvin suuren tuottavuuden tai alhaisten työntekijäkulujen toimintaa. Kaikki isot ketjut siirtyy pikkuhiljaa ulkomaiseen omistukseen.
Ja te jotka tilaatte Temusta - voitteko rehellisesti sanoa tukevanne sääntösuomen säännöstelyä, korkeaa verotusta ja korkeita palkan sivukuluja? NUO OVAT NE SYY SUOMEN KORKEILLE HINNOILLE. Tottakai Kiinassa tuotetaan halvalla kun siellä ei välitetä ympäristömyrkyistä eikä työntek
Eikö maaataloutta ja laivaliikennettä tueta huoltovarmuuden takia? Heikosti Suomella menisi kriisissä, jos ei olisi rahaa ruokkia kansaa eikä täältä pääse edes pois.
Maailma muuttuu, ihmiset ei halua kuluttaa turhaan ja haluavat helppoa elämää ilman lapsia. Tosiasia on että kun tulet raskaaksi, olet erittäin paljon sidottu kaikkeen yhteiskunnan järjestämiin instansseihin.
Kyllä, juuri siksi. Kuitenkin jos Suomella ei olisi rakenteellisia ongelmia, voisi laivavarustamot ja maanviljelijät tehdä tuottavaa toimintaa myös ilman tukirahoja. On ihan naurettavaa että Suomessa metsäjätit ja laivavarustamot ei muka pysy pystyssä ilman verorahoja. Kuitenkin se on totta - paperitehtaita yms. suljetaan tasaiseen tahtiin ihan niillä tukirahoillakin siksi, että ovat miinusmerkkisiä.
Maanviljelyksen puolustukseksi on todettava, että Suomen sääolosuhteet todennäköisesti on riittävä syy tukea - täällä ei koskaan tulla viljelemään yhtä halvalla kuin muualla ihan siksi, että kesä on niin lyhyt. Ja juuri huoltovarmuuden sekä puhtaan ravinnon turvaamiseksi on tärkeää silti säilyttää kotimainen ruokatuotanto. Jos ravinto ei olisi elintärkeää, ei nykyisen mittakaavan ruokatuotantoa olisi järkevää Suomessa pitää.
Kyllä, juuri siksi. Kuitenkin jos Suomella ei olisi rakenteellisia ongelmia, voisi laivavarustamot ja maanviljelijät tehdä tuottavaa toimintaa myös ilman tukirahoja. On ihan naurettavaa että Suomessa metsäjätit ja laivavarustamot ei muka pysy pystyssä ilman verorahoja. Kuitenkin se on totta - paperitehtaita yms. suljetaan tasaiseen tahtiin ihan niillä tukirahoillakin siksi, että ovat miinusmerkkisiä.
Maanviljelyksen puolustukseksi on todettava, että Suomen sääolosuhteet todennäköisesti on riittävä syy tukea - täällä ei koskaan tulla viljelemään yhtä halvalla kuin muualla ihan siksi, että kesä on niin lyhyt. Ja juuri huoltovarmuuden sekä puhtaan ravinnon turvaamiseksi on tärkeää silti säilyttää kotimainen ruokatuotanto.
Kyllä nää keskustelupalstat ja some luo sellaisen negatiivisen ajatushautomon, että perusasiat unohtuu ja masennus vain iskee. Miettimään mistä täällä vain puhutaan - ongelmista. Tuntuu että ihmisillä ei ole enää oikeaa elämää ja arvomaailmakin tuhoutunut
Boomerit ihmettelee, että miksi milleniaalit eivät kuluta, kun ostovoima ei ole kasvanut viimeiseen 20 vuoteen vaan pikemminkin supistunut. Ihmettelee, että laiskat milleniaalit eivät edes jaksa tehdä töitä vaikka ollaan koulutetuin sukupolvi täällä tähän mennessä ja eivät pääse tällä menolla koskaan edes eläkkeelle tässä maassa. Taistelevat niistä töistä, joihin samat henkilöt aikoinaan kävelivät kansakoulun papereilla, jos niilläkään ja nykyään vaaditaan vähintään alempi korkeakoulututkinto, kolme haastattelukierrosta, soveltuvuustestejä ja samaan paikkaan 1000 hakijaa. Ja vaikka sen työpaikan saisikin niin ei tule koskaan saavuttamaan vanhempien elintasoa.
Kumma juttu, että eivät viitsi tehdä mitään. En tiedä mikä tässä funktiossa oikein on vialla.
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvää keskituloista on kuritettu ja kurjistettu jo ennen tätä hallitusta. Tämä hallitus on vain viimeistellyt tämän työn. Ja lopputulos on nyt tiedossa.
Hyvää on se, että tulonsiirroilla elävien ei tarvitse enää kadehtia työssäkäyvän kahvila- tai kampaamokäyntiä.
Häh, saan tukiakin osa-aikatyöntekijä, enkä siltä kadehdi jotain keskituloisia, käyn lisäks kyllä kampaajalla parin kolmen kuukauden välein, hiuksia en enää värjää, kun kuluvat siitä. Matkustellakin pystyy silloin tällöin. Jos olen reissussa, käyn kahviloissa Suomessakin tai ostan junassa jotain. Mies tosin kokopäivätyössä niin maksaa asumisen isoimmat kulut, mökkikin löytyy.
Siksi en koskaan mene Finnkinoon. Vaihtoehtoja on ainakin pk-seudulla.