Filosofista pohdiskelua: Millainen on "elämätön elämä"?

Hyveetön elämä. Lähinnä stoalaisuuden hyveet tässä mielessä.

Ja toisesta näkökulamsta elämätön elämä on sen puutetta mikä tekee olemassaolosta elämän arvoisen: merkitys, kokemus, yhteys, kasvu ja tarkoitus. 

Minulle elämä on omien (ei muiden määrittelemien) tavoitteiden ja unelmien toteuttamista ja ennen kaikkea vapautta. Vapaus on näistä se vaikein, koska nykyaikana vapauden voi lähinnä ostaa suurella rahalla. Illuusion vapaudesta voi hankkia vähemmälläkin rahalla, oikeilla valinnoilla ja asumalla kehikon ulkopuolella.

Elämätön elämä on puolestaan yhtä kuin luterilainen elämäntapa. Ora & labora eli opiskele, tee työtä, ota lainaa ja osta omakotitalo perusta perhe, kasvata lapset, eläköidy, kuole.

Tuo edustaa suorittamista, paikkariippuvuutta, koneen palvelemista ja lukitsemista itsensä johonkin kehikkoon, ei todellakaan elämää. Suomi on rakennettu Ora & Labora -elämäntavan varaan ja korttitalo on hajoamassa, kun luterilainen malli ei enää maistu uusille sukupolville.

Elämä jää elämättä, kun ihminen ei oikein koskaan oivalla, mitä hän itse haluaisi ja tavoittelisi. Elämä vain lipuu ohitse. Siitä ei saa kiinni. Vähän lievemmässä versiossa ihminen kyllä aavistelee tavoitteittaan ja toiveitaan, mutta luopuu niiden yrittämisestä, koska kokee, etteivät muut ihmiset pitäisi niitä sopivina tai sitten vain puuttuu omaa rohkeutta ja aloitekykyä.  

Elämätön elämä on palamaton puu,

valumaton vesi, sulamaton jää,

kulumaton kynä, salamaton sää,

olematon olotila, puhumaton pää.

Tuomari Nurmio

Se paljoa muuta kuin että ei ole nussittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No vaikka tällaista kuin mun. Olin rankasti koulukiusattu lapsena ja nuorena. SIitä tuli sosiaalisten tilanteiden fobia, ahdistuneisuus ja masennus. Jotenkin lääkkeiden yms. avulla sain kuitenkin koulut käytyä ja mentyä työelämäänkin. Mutta kaikki on jatkuvasti ollut järkyttävän vaikeaa ja pelottavaa. Ihan töissäkäynti imenyt kaikki voimat, siis ne sosiaaliset tilanteet lähinnä. Siksi en ole edes miettinyt koskaan esim. pariutumista tai perheen perustamista. Enkä mitään muutakaan, että mitä haluaisin elämässäni tehdä. Yrittänyt vaan jaksaa päivä kerrallaan, kunnes viime kesänä havahduin, että ei vttu, mä olen 45-vuotias, enkä ole tehnyt elämässäni mitään muuta kuin lusinut työssä jota vihaan, miettimättä mitä oikeasti haluaisin. Ja että nyt on monet asiat jo liian myöhäistä.

Olet kuitenkin ihan hyvän ikäinen tekemään mitä tahansa vielä. Älä luovuta!<

Kyllä tuossa iässä on jo korkea aika luovuttaa ja katella jotain muuta. Väitän että luovuttamista ei opeteta tarpeeksi koulussa. Yksi tasapainoisen ja autonomisen aikuisen tunnusmerkkejä on kyky tunnistaa milloin on aika nakata hanskat tiskiin ja myös tehdä se.

Ehkä sellainen, ettei ole tarttunut eteen tulleisiin tilaisuuksiin jos sellaisia on tielle tullut.