Poliisi: Autoilijoiden väistämiskulttuuri liittymissä on vaarallinen
Väistätkö sinäkin moottoritielle liittyvää autoa vasemmalle kaistalle? Niin ei pitäisi tehdä.
Moottoritielle liittyvän väistäminen vasemmalle kaistalle on yleinen tapa, mutta se voi aiheuttaa vaaratilanteita ja opettaa vääränlaista ajotapaa.
Tieliikennelain mukaan moottoritielle liittyvällä on väistämisvelvollisuus ja velvollisuus sopeuttaa nopeutensa muuhun liikenteeseen.
Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto kehottaa moottoritietä ajavia pysymään oikealla kaistalla ja jarruttamaan tarvittaessa hillitysti.
Kuvittele, että ajat moottori- tai moottoriliikennetien oikeanpuoleista kaistaa.
Havaitset, että jonkin matkan päässä oikealla puolella kulkevalta kiihdytyskaistalta auto on liittymässä moottoritielle. Väistätkö moottoritielle liittyvää autoa vasemmalle kaistalle?
Suomen moottoriteillä vasemmalle kaistalle väistäminen on yleinen tapa. Väistämällä tehdään tilaa moottoritielle liittyvälle autoilijalle, kun oikeanpuoleinen kaista jää tyhjäksi.
Näin ei kuitenkaan tarvitse eikä pitäisi tehdä.
Tilan tekeminen kaistaa vaihtamalla on toki kohtelias liike, mutta kaistanvaihdolla voi olla vaarallisia vaikutuksia kovien nopeuksien liikennevirtaan.
Tieliikennelaki on tilanteessa yksiselitteinen: väistämisvelvollisuus on moottoritielle liittyvällä autoilijalla, jonka tulee sopeuttaa ajonopeutensa moottoritiellä jo ajavien ajonopeuteen.
Kommentit (324)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu. Jos sieltä tunkee rekka, niin väistän. Tottakai katson, että se vasen kaista on vapaa. Tai jos joku on tulossa selkeästi hitaampaa vauhtia eteen, niin väistän ja ohitan. Muutoin en yleensä.
Tunkee ? Rekka ei vaan kiihdy niin nopeasti kuin henkilöauton, siksi väistän, mutta mietin välillä miten ei henkilöautot kiihdy ? Parhaimmillaan sieltä tullaan 50km/h yhtään katsomatta yhtään mihinkään muualle kuin just keulan eteen
Vierailija kirjoitti:
Parasta on ajaa johdonmukaisesti tasaista vauhtia omalla kaistalla. Silloin mottoritielle liittyvän on kaikkein helpointa sovittaa oma vauhti sopivaksi ja liittyä mukaan.
Moottoritielle liityttäessä pitäisi ajatella, minkä auton taakse liittyy eikä ajatella minkä eteen menee, niin liittyminen on paljon helpompaa. Auton taakse voi mennä hyvin lyhyellä turvavälillä ja päästää sen jälkeen rauhallisesti väli pidemmäksi. Jos sen sijaan ajattelee menevänsä jonkun eteen, tulee helposti mentyä liian lähelle eteen. Pieni muutos ajattelutavassa helpottaa selvästi.
Kaikkein pahimpia ovat ne, jotka väistävät vasemmalle kaistalle nopeammin ajavien eteen tai jotka tulevat liittymästä väkisin moottoritielle olettaen, että moottoritiellä ajava väistää.
Mulla on tuo sama tapa. Olen huomannut, että se helpottaa liittymistä, kun liittyy auton taakse eikä eteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkku päällä liittyvällä on etuajo-oikeus. Mitä kauempaa aloittaa vilkuttamisen, sitä enemmän on oikeus.
Ei ole vaikeaa.
Tämän kun kaikki autoilijat vihdoin oppisivat.
Onko myös risteävälle tielle ajavalla etuajo-oikeus kolmion takaa jos laittaa vilkun päälle?
Tietysti on. Eikö sinulla ole ajokorttia?
Jos tulet kolmion takaa ja vilkutat vasemmalle, näkeekö oikealta tuleva vilkkusi? Kolmio tarkoittaa väistämisvelvollisuutta, eikä vilkku anna oikeutta rikkoa sitä.
Itsekin lasken joskus rekkoja rampilta väistämällä vaikka tiedän että se on laiton kaistanvaihto.
Väistän jos tilaa on. Joskus on pakkokin väistää kun näyttää että liittymästä tulijalla ei ole aikomustakaan sovittaa nopeuttaan muuhun liikenteeseen ja on kiilaamassa suoraan kylkeen.
Miksi se motarilla ajava autoilija ei vaan hiljennä vauhtiaan jos se huomaa että sieltä joku liittyy sille motarille?
Tämä tekisi sen että kaistaa ei tarvitsisi vaihtaa ja silloin motarille kaikki voisivat liittyä helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkku päällä liittyvällä on etuajo-oikeus. Mitä kauempaa aloittaa vilkuttamisen, sitä enemmän on oikeus.
Ei ole vaikeaa.
Tämän kun kaikki autoilijat vihdoin oppisivat.
Onko myös risteävälle tielle ajavalla etuajo-oikeus kolmion takaa jos laittaa vilkun päälle?
Tietysti on. Eikö sinulla ole ajokorttia?
Jos tulet kolmion takaa ja vilkutat vasemmalle, näkeekö oikealta tuleva vilkkusi? Kolmio tarkoittaa väistämisvelvollisuutta, eikä vilkku anna oikeutta rikkoa sitä.
Pitää tietysti vilkuttaa siten että muut näkevät ja ymmärtävät väistää. Niin yksinkertaista, mutta joillekin niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyvät autoilijat voivat olla vatipäitä, jotka tunkevat liian pieneen rakoon - samoja tyyppejä, jotka tunkevat turvaväleihin. Parempi väistää kuin kolaroida.
Kerro toki miten liittyjän pitäisi toimia kun ei saa ajaa rakoon eikä turvaväliin. Minusta välit ja raot ovat niitä mihin juuri pitää ajaa, eikä auton kylkeen.
Tämä. Miten liityt kun usein motarilla ajetaan liian tiiviisti eikä kukaan anna piiruakaan periksi että tulija pääsee sekaan. Voit joko riskillä työntyä tai haitata myös takana tulevia hidastelemalla. Kyllä se liikenteen sujuvuus on kaikkien vastuulla. Eikä mennä sillä minäminällä kun mä voin.
Monen epävarman kuskin virhe on se että ei uskalla tulla liittymään vauhdilla. Se on iso virhe. Motarille liittyessä on turvallisinta painaa reilusti kaasua, että kulkee samaa nopeutta kuin motarilla ajetaan. On tosi vaikeaa liittymä motarille jos siinä muut pyyhkii 120 km/h ja itse tulee kuuttakymppiä niin että kaikki viuhuu ohi.
Vierailija kirjoitti:
Välillä se on pakko väistää kun ne tulee sieltä kylkeen tai kiilaa ihan eteen.
Ne kiilaavat sieltä sen takia, että täälläkin "kohteliaat" kehuvat väistävänsä ja siksi nämä kiilaajat on tottuneet siihen että toiset väistää!
Eli te kaikki väistelijät olette tämän aiheuttaneet, että enää ei voi luottaa siihen, että kolmion takaa tulija ymmärtäisi olevansa väistämisvelvollinen. Kitti vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkku päällä liittyvällä on etuajo-oikeus. Mitä kauempaa aloittaa vilkuttamisen, sitä enemmän on oikeus.
Ei ole vaikeaa.
Tämän kun kaikki autoilijat vihdoin oppisivat.
Onko myös risteävälle tielle ajavalla etuajo-oikeus kolmion takaa jos laittaa vilkun päälle?
Tietysti on. Eikö sinulla ole ajokorttia?
Jos tulet kolmion takaa ja vilkutat vasemmalle, näkeekö oikealta tuleva vilkkusi? Kolmio tarkoittaa väistämisvelvollisuutta, eikä vilkku anna oikeutta rikkoa sitä.
Näin on. Vilkku ei muuta väistämisvelvollisuutta. Ilmeisesti joku ajokortiton yrittää trollata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä se on pakko väistää kun ne tulee sieltä kylkeen tai kiilaa ihan eteen.
Ne kiilaavat sieltä sen takia, että täälläkin "kohteliaat" kehuvat väistävänsä ja siksi nämä kiilaajat on tottuneet siihen että toiset väistää!
Eli te kaikki väistelijät olette tämän aiheuttaneet, että enää ei voi luottaa siihen, että kolmion takaa tulija ymmärtäisi olevansa väistämisvelvollinen. Kitti vaan.
Vilkuttajaa tulee väistää.
Vierailija kirjoitti:
Monen epävarman kuskin virhe on se että ei uskalla tulla liittymään vauhdilla. Se on iso virhe. Motarille liittyessä on turvallisinta painaa reilusti kaasua, että kulkee samaa nopeutta kuin motarilla ajetaan. On tosi vaikeaa liittymä motarille jos siinä muut pyyhkii 120 km/h ja itse tulee kuuttakymppiä niin että kaikki viuhuu ohi.
Monen rohkeus vähenee radikaalisti sen kerran kun liukkaalla tai lumipolanteisellä talvikelillä joku joustamaton blokkaa liittymisesi ja yrität saada auton pysymään hanskassa. Eli pienen jääräpäisen vähemmistön joustamattamuus on kaikkien ongelma.
Niin suomalainen näkökulma kuin vain voi olla. Ajakaapa vaikka Ruotsissa ja yllättykää, mukaanlukien poliisitarkastaja, kuinka liittyjälle annetaan poikkeuksetta tilaa. Se liittymä on yleensä lyhyt, pitääkö sinne pysähtyä kokonaan, jolloin on vaikea kiihdyttää oikeaan nopeuteen ja päästä kaistalle, kun kukaan ei anna tilaa. Ihan kuin liittymästä tulevat olisivat häiriötekijä, eivätkä osa liikennettä. Naapurimaissa liikennekulttuuri on täysin pöinvastainen, yhteispelillä mennään, siksi vetoketjuperiaate toimii sujuvasti, kaistanvaihtajat huomioidaan ja annetaan tilaa, eikä itsekkäästi pidetä omaa paikkaa. Vähemmän onnettomuuksia ja sumppuja, kun kaikki autoilijat ottavat huomioon toisensa.
Syomessa on suoraan sanottuna v%%tumainen liikennekulttuuri yhdistettynä Euroopan vanhimpaan autokantaan. Asennevamma näkyy myös autoilijoiden haluttomuutena pysähtyä suojatien edessä.
Vierailija kirjoitti:
Monen epävarman kuskin virhe on se että ei uskalla tulla liittymään vauhdilla. Se on iso virhe. Motarille liittyessä on turvallisinta painaa reilusti kaasua, että kulkee samaa nopeutta kuin motarilla ajetaan. On tosi vaikeaa liittymä motarille jos siinä muut pyyhkii 120 km/h ja itse tulee kuuttakymppiä niin että kaikki viuhuu ohi.
Rampissa ei kannata ajaa edellisen perseessä kiinni koska silloin edellinen auto kontrolloi vauhtiasi. Jättämällä riittävästi väliä edelliseen mahdollistat sen, että pystyt kiihdyttämään rampissa motarinopeuteen..
Välillä ahdistaa, kun kiihdytyskaistalta tulevat olettavat, että oikealla kaistalla oleva väistää. Hiljattain olin itse oikealla kaistalla, kun kiihdytyskaistalla rinnalleni kiihdytti kuorma-auto. Ajoimme tismalleen samaa nopeutta. Vasemmalla kaistalla vieressäni oli henkilöauto, joka sekin ajoi täysin samaa nopeutta. Takanani ei ollut ketään. Yhtäkkiä kuorma-auto vaan heitti vilkun päälle ja alkoi valua kaistalleni suoraan päälle. Paniikissa heitin kaasun pohjaan ja kovaa ylinopeutta ajoin pois alta.
Että kiitos vaan teille kaikille kohteliaille väistäjille, jotka tällaista ajokulttuuria olette rakentamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksi asia on pyhä. Sulkuviiva. Oli kyse sitten traktorin ohituksesta tai kääntymisestä oikealle, viivoja tiessä kunnioitetaan. Jooa niin paljon, että 25 kmh ajavan traktorin perässä ajetaan 100 kmh alueella vaikka 6 km, mutta sitä viivaa ei ylitetä, vaikka ketään ei tulisi vastaan.
Ja näin sen pitää ollakin. Toinen asia mikä autoilijoille on pyhä on oikealta ohittaminen. Muuten sikaillaan ihan miten sattuu, mutta odotas jos joku ohittaa oikealta niin jo on video Iltalehdessä.
Sulkuviivat on syystä maalattu. Niiden kohdalla ohittaminen ei ole turvallista koska vastaan voi tulla ajoneuvo, jota ei näe riittävän ajoissa. Se on siis aidosti vaarallista toimintaa. Ja kaikista kusipäisyyden muodoista korkein ja ihmiselämää kunnioittamattomin liikenne
Oikealta on laillista mennä ohi, jos liikenne kulkee oikealla kaistalla nopeampaa kuin vasemmalla. Se ei ole silloin varsinainen ohitustilanne, vaan liikennevirta nyt vaan sattuu kulkemaan kovempaa
Moottoritiellä ei saa normaalisti ohittaa oikealta.
Oikealta ohitaminen on yleisesti ottaen aina ja kaikkialla kategorisesti kielletty. Vain tietyt poikkeustilanteet on erikseen lueteltavissa. Niitä ovat: 1) vasemmalle kääntyvän ryhmittyneen ajoneuvon ohitus 2) samaan suuntaan kulkevien ajokaistojen käyttäminen samalla kaistalla pysyen muualla kuin moottoritiellä, ja 3) moottoritiellä ainoastaan, kun liikenne on ruuhakutunut/jonoutunut normaalia hitaammaksi ja mainitsemasi rinnakkaisten likennevirtojen tilanne pätee.
Oikealta ei siis saa ohittaa yksinäistä ohituskaistalla hidastelevaa törttöä tai rajoituksen mukaan ajavaa, jos itse kaahaa ylinopeutta. Yksi auto ei muodosta mitään liikennevirtaa kummallakaan kaistalla. Eikä edes kaksi peräkkäistä. Ruuhkautuneet jonoajotilanteet kyllä tunnistaa selvästi, jolloin oikealtaohituskielto lakkaa olemasta voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Välillä ahdistaa, kun kiihdytyskaistalta tulevat olettavat, että oikealla kaistalla oleva väistää. Hiljattain olin itse oikealla kaistalla, kun kiihdytyskaistalla rinnalleni kiihdytti kuorma-auto. Ajoimme tismalleen samaa nopeutta. Vasemmalla kaistalla vieressäni oli henkilöauto, joka sekin ajoi täysin samaa nopeutta. Takanani ei ollut ketään. Yhtäkkiä kuorma-auto vaan heitti vilkun päälle ja alkoi valua kaistalleni suoraan päälle. Paniikissa heitin kaasun pohjaan ja kovaa ylinopeutta ajoin pois alta.
Että kiitos vaan teille kaikille kohteliaille väistäjille, jotka tällaista ajokulttuuria olette rakentamassa.
Rekalla oli vilkku päällä ja siten etuajo-oikeutettu.
Olen antanut tilaa rampista tulevalle poliisimaijallekin, eikä lähtenyt pillit päällä perään sakottamaan.
Jonkun kynäniskan pitää vain säännöllisesti päästä lehtiin pätemään teoriaansa.
ACC jättää.maksimiasetuksellakin edellä ajavaan nippanappa minimiturvavälin. Maantienopeuksissa on kuitenkin syytä olla koko ajan jonkinlainen käsitys ympärillä tapahtuvista asioista. Eli peilejä on myös syytä seurata silloinkin, kun ei ole vaihtamassa kaistaa. Säästyy ikäviltä yllätyksiltä.