Vihaan olla kotiäitinä! Olenko ainoa?

jos et kerran pidä siitä?

voitko lähteä lenkille lapsen/lapsien kanssa? juosten, pyörällä?

ei kaikille sovi kotiäitiys ja sitäkin voi toteuttaa eri tavoin.

keksi joka viikolle muutama " ohjelma" niin et tylsisty. palkatkaa siivooja edes jokatoinen viikko käymään.

Laita nyt se vauva vaunuihin ja painu lenkille! Kyllähän sitä nyt yhden kanssa lenkkeilee vaikka kuinka. Jos on isompia sisaruksia myös, tuplarattaat kehiin.

Johtuu varmaan eniten yksinäisyydestä sillä en tunne tällä hetkellä ketään muuta kotiäitiä täältä lähiseudulta. Käydään kyllä kerhoissa ja puistoissa jne mutta en ole onnistunut tutustumaan keneenkään sen paremmin. Totta kai lapsikin vaistoaa sen että äidillä ei ole ihan älyttömän hyvä olla. Töihin paluu on jo sovittu, toivotaan että kaikki menee hyvin. jos tulee vastoinkäymisiä niin olen kyllä valmis tulemaan takaisin kotiin.

Lapsi on maailman ihanin ja rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta, mutta... Kotona on niin tylsää! Imuroi,pese lattiat, tiskaa, pyykkää, ole läsnä lapsellesi jne.. Lapsi on nyt 9kk ja vaatii kokoajan huomiota, ei viihdy hetkeäkään yksin. Kumpa kasvaisi äkkiä ja oppisi leikkimään jotain, puuduttavaa vain olla toisen seurana.

Miksikö en lähde lenkille lapsen kanssa? Tässäpä syy: Kaipaan aikuisen seuraa (muu kuin oma mies) ja mikään lenkkeily lapsen kanssa ei ole sitä.



Käymme kahviloissa silloin tällöin ystävien kanssa, aina lapset mukana ja jos ei ole niin puhe aina lapsissa :(

Vauvamuskarissa kävimme kerran, kiitos ei.



Syyskuussa onneksi pääsee takaisin opiskelemaan, lapsi silti kotihoidossa. Tuntuu vaan ettei aika mene eteenpäin.

Olen koittanut ulkoilla näiden kanssa; vauva huutaa vaunuissa ja esikoinen hyppää selälleen paskaiseen maahan huutamaan ettei halua olla ulkona.

Pukiessa esikoinen repii minua kun ei halua lähteä ulos ja vauva huutaa taustalla.

Hetkeäkään en saa olla rauhassa. Kerhoissa ollaan käyty mutta esikoinen huutaa sielläkin ja juoksee ympäriinsä, repii muita lapsia yms. että en ehdi perseelleni istua.



Kotona pyörii muumit aamusta iltaan ja niitä ne jaksaa kumpikin katsoa sen verran että pääsen rauhassa edes paskalle jos hyvää tuuria on.



Lapset on ihan kamalia! ap

Lapset purkaa sinuun juuri sitä samaa pahaa oloa kuin sinä täällä. 2-vuotias on kuopuksen myötä epävarma ja mustis. Nyt hankit tuplarattaat, panet lapset niihin ja lähdet ulos kevätilmaan. Paljon lenkkeilyä, ulkoilua ja tarkka päivärutiini. Myös esikoiselle omaa aikaa. Ja vauvan opetat kantoliinaan tai ergoon, että pääset liikkumaan ilman rattaitakin. Siinä se oppii äidin rytmissä tulemaan.



Siitä se lähtee.



t. 2- ja 4-vuotiaan äiti

Meillä on tuplarattaat, mutta arvatkaa suostuuko se niissä istumaan? Jos köytän valjailla kiinni niin se todella huutaa kuin hullu.

Viimeksi loikkasi nenälleen asfaltille sieltä, hullu ipana.

Jos annan kävellä itse niin se juoksee tielle autojen alle.



Mutta siis todella työelämässä pääsee tuhat kertaa helpommalla! Tahtoo takaisin töihin! Ap

Se hakee rajojaan. Pane sinä sille rajat. Ja anna kahdenkeskistä aikaa ja rakkautta myös.



Jos lapsi näkee, että hermostut ja tympiinnyt ja työläännyt, se vain lisää kierroksia. Älä anna sen tehota. Ole rauhallinen, ystävällinen, mutta jämäkkä.



Meillä veti esikoinen ekat kaksi kuukautta kaikenlaista rallia, mutta kyllä ne siitä sitten asettuivat. Puoli vuotta myöhemmin oli jo ihan toiset sävelet, mutta alussa nyt vaan on aika luonnollistakin, että kiukuttelee asemansa menetyksen takia.



Nyt lapset leikkivät koko ajan yhdessä ja äidin elämä on koko ajan helpompaa!



11

Se ei ole ollut yhtään päivää elämästään tyytyväinen. Olen suoraan sanottuna jo kaikkeni tehnyt ja antanut joten en jaksa enää - tuo lapsi on suoraan helvetistä.

Luojalle kiitos päivähoidosta, työnnän tuon isomman syksyllä hoitoon!

Ap

mikä lapsella on.



Alat kyllä kuulostaa provolta...



11

Vaikka elämä ei ollut helppoa ennen tätäkään.

Onneksi muutama tunnusti että eivät viihdy, jaksamista heille.

Ap

mutta silti vetovastuu pitää olla vanhemmilla, eikä lapsilla, kuten teillä taitaa nyt olla...



Ja usko huvikses, että tuon kombinaation kanssa on helpompaa olla kotona kuin töissä. Pienet lapset sairastavat ihan koko ajan ja päälle tulee ihan samat kiukkuilut ja uhmat kuitenkin. Ja oma työkin pitää hoitaa, vaikka ei olisi nukkunut kuin tunnin, pitää olla siistit vaatteet ja ruoka ja koti pitää siivota silti...



Ei se elämä ole kovin helppoa, kun on pienet lapset pienellä ikäerolla.

Mä olen huomannut jo tuon esikoisen kanssa että jossain vaiheessa se jaksaminen ja yrittäminen vaan loppuu, kaikista ei vaan ole siihen. Onneksi miehelläni on pitempi pinna ja hän on alkanut viihtyä enemmän lapsen kanssa :) Meidän lapsi 1.5v on periaatteessa ihan tyytyväinen mutta hänellä on kauhea marinakausi tällä hetkellä päällä. Kaikki pitäisi saada ja räpeltää ja kun ei vielä osaa montaa sanaa niin sitten se on sitä huutoa. Yritän hengittää syvään ja rauhoittua.... 8

Se nyt vaan on turhauttavaa. Päivästä toiseen siivota toisten jälkiä, just kun saat edelliset siivottua niin jo on tehty lisää sotkua.



Onneksi voi tehdä välillä aina töitä ja päästä aikuisten seuraan ja olemaan rauhassa ilman että joku on koko ajan repimässä ja huutamassa äitiäitiäiti.

Minulla ei ole lapsia, ja olen kyllä ajatellut niitä " hankkivani" , mutta viime aikoina olen ruvennut miettimään että kannattaako sittenkään. En varmasti jaksaisi tuollaista lasta kuin ap:n 2-vuotias on. Toivotan jaksamista ap:lle. Kiitos että kirjoitit tänne rehellisesti, antaa se ainakin tällaiselle lapsettomalle vähän realistisempaa kuvaa kuin omat haavekuvitelmat ;)

Sitten voi todellakin palkata sen siivoojan, ja jos lapset sairastaa niin mies voi jäädä kotiin niitä hoitamaan.

Olen viimeksi juonut kupillisen kahvia ja käynyt vessassa kaikessa rauhassa ennen kuin esikoinen syntyi.



Mieheni oli unelmamies - kunnes lapsi syntyi. Nykyään hän ei tee enä mitään. Ei vaan jaksa kun tuo lapsi vetää hänestäkin kaikki mehut.



En tajua miksi hankimme lapsia, elämä oli ajoittain jopa nautittavaa lapsettomana.

Sitä en voi enää sanoa. Luulisi että lapset antavat jotakin joskus takaisin, mutta näin ei ole.

He vain ottavat, eivätkä anna mitään takaisin.

Ap

Itselläni on lapset kahden vuoden ikäerolla ja se töiden ja lastenhoidon ja sairastelurumban pyörittäminen vasta työlästä onkin. Kun siellä aikuisten maailmassa pitää olla oikeasti aivoineen läsnä, samaten lasten kanssa pitää olla kybällä, kun he eivät ole hoidossa.



Ja kyllähän sen siivoojan yhtä hyvin äitiyslomalalainen voi palkata ja mies voi hoitaa lasta, jopa vaikka ottaa vanhempainalomaa. Ei se silti sitä peruskakun määrää pienennä.