Onko muussa länsimaassa istuva ministeri ollut yhtä tuubassa julkisella paikalla?
Ei nyt tarvitse edes saivarrella, oliko kirjaimellisesti töissä vai ei, vaan tapahtuuko tällaista ylipäätään muissa sivistysmaissa? Itänaapuria ja sen vasalleja ei sattuneesta syystä lasketa.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän on tällä kertaa esitetty huolta ministerin lapsista. Sannan kohdallahan sitä muistettiin taivastella joka väliin, että kyseessä on pienen lapsen äiti ja että kuka sitä lasta nyt hoitaa. Multalan humalatila näkyi olevan sitä tasoa että taustalla saattaa olla ihan oikea ongelma, mutta eipä ole huudeltu lasuja tällä kertaa.
Tässä sitä ollaan taas kerran. Äiti-Ihminen oikein. Äiti on vastuussa lapsista, isät eivät ole. Äidin lapset. Nyt pitää olla huolissaan oikein.
Lasu, äkkiä tänne! Me ollaan tosi huolissaan!
Ministerismiehet ja kansanedustajamiehet ovat kautta aikojen vetäneet kännejä. Etenkin 1970-luvulla, ihan tavallista touhua. Tähän päivään saakka. Ryömineet, kontanneet, oksennelleet, sekoilleet. Ei suinkaan pientä hiprakkaa festareilla vaan kunnon kännejä. Örveltäneet.
Onko tehty lasuja? Ollaanko huolissa
Näin se vain menee koska on totta. Nainen on tehty Adamin eli miehen apulaiseksi ja synnyttää lapset (vaikka satanistien johdolla todellisuudesta irtautuneet pakanat yrittäisivät muuta väittää) ja hänellä tietenkin pääasiassa hoitovastuu jälkikasvusta: niin se on aina ollut ja niin se tulee aina olemaan. Mutta eihän pakanat ja demonisen feminismin tosissaan omaksuneet tätäkään totuutta valitettavasti ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyl välillä ihan tosi naurettava. Irrottelet joitain kertoja vuodessa niin, että olet huomattavasti päihtynyt = alkoholisti, joka tarvitsee apua xDDD 2/3 suomalaisista on teidän kommenttien perusteella alkoholisteja.
No suomalaiset onkin poikkeuksellisen alkoholisoitunutta porukkaa. Tuohon kuntoon ei kukaan normaali, ongelmaton ihminen hankkiudu varsinkaan tuossa iässä ja asemassa. Jos sinä hankkiudut niin se kertookin kaiken sinusta.
Eihän tuo edes ollut kunnon tuubassa, tuolla ostarilla pyörii paljon parempia esimerkkejä
Niin, ehkä joku niistä vois ruveta meille ministeriksi.
Kato, sä tajusit mitä ajan takaa, ei paljoa asiat pahemmaksi menisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
En ymmärrä. Miksi rintaliivien pukemisen olisi pitänyt tulla julkisuuteen?
Siksi, että kuvan oli ottanut mies jonka kanssa hän petti silloista aviomiestään.
Ja sulla on todisteet tästä asiasta, koskien kuvaa jota et pysty tässä esittämään?

Jos nyt sivuutetaan se tosiasia, että keksit jutun päästäsi, miten ministerin panemiset liittyy työhön poliitikkona? Miespuoliset ministerit on tehneet tuota maailman sivu.
Vierailija kirjoitti:
Voe helkkari että te jaksatte tästä jauhaa. Se on kuitenkin enemmistö suomalaisista kun välillä vetää plexit ja ei siinä mitään. Se on maan tapa.
Enemmistö suomalaisista ei ole pääministereitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
En ymmärrä. Miksi rintaliivien pukemisen olisi pitänyt tulla julkisuuteen?
Siksi, että kuvan oli ottanut mies jonka kanssa hän petti silloista aviomiestään.
Ja sulla on todisteet tästä asiasta, koskien kuvaa jota et pysty tässä esittämään?
Kyllä on. En pysty. Kysymys kuului saivatko muutkin sen kuvan.
poliitikothan on kovia ryyppään ja peitteleen toistensa örveltämistä. niinku tää somelääkäri atte
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
En ymmärrä. Miksi rintaliivien pukemisen olisi pitänyt tulla julkisuuteen?
Siksi, että kuvan oli ottanut mies jonka kanssa hän petti silloista aviomiestään.
Jos nyt sivuutetaan se tosiasia, että keksit jutun päästäsi, miten ministerin panemiset liittyy työhön poliitikkona? Miespuoliset ministerit on tehneet tuota maailman sivu.
ne on asioita jolla voi kiristää. noloja valheita
Annika Saarikko oli Ruisrockissa 2023 niin kännissä ettei pysynyt edes pystyssä. Tosin ministeriys oli loppunut hukan aikaisemmin.
https://www.seiska.fi/kotimaa/annika-saarikon-festarikunto-hammensi-rui…
Mulle tulee tästä poliitikkojen tenuttamisesta mieleen Orwellin Eläinten vallankumous. Ollaan asemassa jossa ei tarvitse enää edes välittää kohtuullisuudesta ja hyvistä tavoista työaikana vaan ollaan noustu asemaan jossa voidaan omalla käytöksellä haistatella alamaisille.
Tämä näkyy tässä maassa jo ihan kaikessa ja myös tavallisen kansan piirissä. Ihmisellä on jos hyvä yhteiskunnallinen asema tai rahaa sen ei tarvitse enää käyttäytyä kunnolla. Säännöt ovat alamaisia varten. Alamaisten elämän kurjistaminen ja korruptiolipuilla tenutus on suoraa vi**uilua kansalle.
Olen ollut yli 1,5 vuotta vesiselvä ja mitä pidempään pysyn raittiina sitä selvemmin alan nähdä mikä tässä maassa on pielessä. Mielessä on käynyt, että onko suomalainen kansanluonne epävarma alkoholisti jonka on pakko olla kännissä välillä voidakseen päästellä höyryjä, koska selvin päin muurit ympärillä ovat everestin korkuiset.
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
Niin siis olet saanut tekoälyllä tehdyn feikkikuvan, itänaapurin tai perussuomalaisten vaikutusyritys kyseessä (jos niillä nyt on mitään eroa). Kai toimitit kuvan ja lähettäjän tiedot poliisille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
En ymmärrä. Miksi rintaliivien pukemisen olisi pitänyt tulla julkisuuteen?
Siksi, että kuvan oli ottanut mies jonka kanssa hän petti silloista aviomiestään.
Ja lähettänyt sen sinulle? Juu, tottahan toki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sai Sannan sekoilujen jälkeen WhatsApissa kuvan jossa hän puki rintaliivejä päälle sängyn reunalla istuen? Se ei tullut koskaan julkisuuteen, näytti aidolta. Montako vastaavaa kuvaa olette saaneet muista naispoliitikoista?
En ymmärrä. Miksi rintaliivien pukemisen olisi pitänyt tulla julkisuuteen?
Siksi, että kuvan oli ottanut mies jonka kanssa hän petti silloista aviomiestään.
Jos nyt sivuutetaan se tosiasia, että keksit jutun päästäsi, miten ministerin panemiset liittyy työhön poliitikkona? Miespuoliset ministerit on tehneet tuota maailman sivu.
Harmi kun et voi kysyä Kanervalta
Täsmällisempää tietoa? Se on nimenomaan ihan yleistä tietoa, että se kittasi viinaa vähän v*tusti.