Lue keskustelun säännöt.
Tapaamiset ja sukujuhlat tilanteessa jossa ei halua olla anopin kanssa missään tekemisissä?
31.07.2025 |
Meille on tulossa ensimmäinen lapsi ja mietin jo etukäteen miten sopia ja järjestellä isovanhemman ja lapsen tapaamiset huomioiden etten tule anopin kanssa toimeen. En ole tietenkään kieltämässä anopin suhdetta lapseen, mutta olen miettinyt etten esimerkiksi aio pitää ristiäisiä sillä sekä anopin ulosjättäminen juhlista että hänen kanssaan samassa tilassa oleminen on sietämätön ajatus. Onko esim. realistista että kaikki mummon ja lapsen tapaamiset tapahtuu vain isän kanssa läsnäollessa?
Taustatietona että anoppini on minua kohtaan avoimen vihamielinen, ilkeä ja hänen mielestä kaikinpuolin väärä nainen pojalleen vaikka olemme olleet yhdessä lähes vuosikymmenen ajan. Olemme joskus yrittäneet tulla toimeen, mutta siitä ei tullut mitään sillä anopin mielestä minun olisi pitänyt pyydellä häneltä anteeksi, vaikka hän on ollut se osapuoli joka on arvostellut ääneen kaikkea ulkonäöstäni työhöni.
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ihmiset, nämä dynamiikat on tiedossa jo seurusteluaikana. Jos silloin puoliso ei tue teitä perheensä edessä tai vastaavasti käyttäytyy ikävästi ilman syytä teidän perhettänne vastaan niin ei se tule avioliiton ja etenkään lasten tekemisen myötä muuttumaan.
Aika harvinaisia ovat tapaukset, jossa solahdetaan aivan saumatta toisen sukuun, mutta niin ovat nekin, jossa ei ikinä millään tavalla opita olemaan tekemisissä. Ja ahdistava oli sekin kokemus, jossa nuoruuden poikaystävän äiti ihastui minuun niin, että yritti kaikin keinoin estää meitä eroamasta, vaikka kyse tosiaan oli ihan tavallisesta nuoruuden seukkailusta, joka ei tietenkään edennyt minnekään.
Meillä jo seurusteluvaiheessa tehtiin säännöt suvun kanssa tiettäviksi ja yhteen muutettaessa ne vielä kerrattiin. Ei tullut ongelmia lasten tullessa, oltiin jo selvillä toistemme rajoista. Ja vaikea uskoa, että jos puoliso todella antaa vanhempiensa pompottaa to
Tämä oli järkevä kirjoitus ja näin pitäisi kaikkien toimia. Miksi ihmeessä jatketaan seurustelua, jos jo silloin tiedetään ja nähdään, että toisen sukulaisten kanssa ei voi tulla juttuun. Jos anoppi ärsyttää jo valmiiksi, niin miksi jatketaan yhdessäoloa?
Ja jos vain haluaa jatkaa, silloin on tehnyt valintansa. Kansanviisaus sanoo, että turha rypistää jos paskat on jo housussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ihmiset, nämä dynamiikat on tiedossa jo seurusteluaikana. Jos silloin puoliso ei tue teitä perheensä edessä tai vastaavasti käyttäytyy ikävästi ilman syytä teidän perhettänne vastaan niin ei se tule avioliiton ja etenkään lasten tekemisen myötä muuttumaan.
Aika harvinaisia ovat tapaukset, jossa solahdetaan aivan saumatta toisen sukuun, mutta niin ovat nekin, jossa ei ikinä millään tavalla opita olemaan tekemisissä. Ja ahdistava oli sekin kokemus, jossa nuoruuden poikaystävän äiti ihastui minuun niin, että yritti kaikin keinoin estää meitä eroamasta, vaikka kyse tosiaan oli ihan tavallisesta nuoruuden seukkailusta, joka ei tietenkään edennyt minnekään.
Meillä jo seurusteluvaiheessa tehtiin säännöt suvun kanssa tiettäviksi ja yhteen muutettaessa ne vielä kerrattiin. Ei tullut ongelmia lasten tullessa, oltiin jo selvillä toistemme rajoista. Ja vaikea uskoa, että
On erittäin tyypillistä että se anoppi sekoaa juurikin siinä vaiheessa kun suhde syvenee jollakin tavalla.
muutetaan yhteen, mennään naimisiin tai se lapsenlapsi
aiemmin ihan normaalin tuntuinen nainen jota ei juuri ole koskaan edes nöhnyt alkaa tulla ilmoittamatta komentelemaan ja sekaantumaan
Heivaa helvettiin. Siinä se.
Vierailija kirjoitti:
"Rautalangasta: sukulaisuus ei tee kenestäkäön läheistä. Vielä vähemmän puolison sukulaisista.
Minä olen hyvin läheinen mieheni sisarusten kanssa. Ne on kuin omia sisaruksiani. Apen ja anopinkin kanssa olin läheinen. Joten väitteesi, ettei sukulaisuus tee KENESTÄKÄÄN läheistä, on puppua.
Jos he eivät olisi mieheni sisaruksia, en olisi heidän kanssaan läheinen, koska en tuntisi heitä.
Älä siis yleistä omaa tapaustasi muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rautalangasta: sukulaisuus ei tee kenestäkäön läheistä. Vielä vähemmän puolison sukulaisista.
Minä olen hyvin läheinen mieheni sisarusten kanssa. Ne on kuin omia sisaruksiani. Apen ja anopinkin kanssa olin läheinen. Joten väitteesi, ettei sukulaisuus tee KENESTÄKÄÄN läheistä, on puppua.
Jos he eivät olisi mieheni sisaruksia, en olisi heidän kanssaan läheinen, koska en tuntisi heitä.
Älä siis yleistä omaa tapaustasi muihin.
Ei se että he ob miehesi aukulaisia tee heisyä läheidiä vaan he itse.
Tämä oli järkevä kirjoitus ja näin pitäisi kaikkien toimia. Miksi ihmeessä jatketaan seurustelua, jos jo silloin tiedetään ja nähdään, että toisen sukulaisten kanssa ei voi tulla juttuun. Jos anoppi ärsyttää jo valmiiksi, niin miksi jatketaan yhdessäoloa?
Ja jos vain haluaa jatkaa, silloin on tehnyt valintansa. Kansanviisaus sanoo, että turha rypistää jos paskat on jo housussa.
Ja eihän ketään kannata dissata sukulaisten vuoksi, mutta oman asenteen kyllä. Eli jos suku ilkeilee ja toinen hokee, että ei ne pahaa tarkoita ja kieltäytyy näkemästä tilannetta, niin ei se vuosien varrella muutu. Sama tietysti jos toinen käyttäytyy huonosti omien vanhempien kanssa, passuuttaa, diivailee, töykeilee. Ei sekään muutu.
Lisäksi ihmiset, jotka eivät kykene edes oman sukunsa kesken selvittämään asioitaan, rajojaan, jne. ei tule tekemään sitä sinunkaan kanssa. Sama välttely ja aidan matalimmasta kohdasta meno tulee olemaan käytössä myös teidän suhteen ongelmakohdissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi on jo kuollut. Mutta voin sanoa kokemuksesta että luonnehäiriöisiä anoppeja on oikeasti olemassa. Eikä vika ole muissa kuin anopissa itsessään. Hän oli vaikea jopa omalle aviomiehelleen. Kaikki saivat paskaa niskaansa. Todella huonosti käyttäytyvä ja sivistymätön moukka. Mieheni puolusti minua ja sai siitä paskat niskaansa omalta äidiltään. Anoppi piti mykkäkoulua viikkotolkulla, eikä tainnut koskaan olla edes pahoillaan. Anopin kuoleman jälkeen ei olla paljon edes haudalla käyty. Kukat vien vain appiukolle. Miksi niin mukava mies sai sellaisen hirviön aviopuolisokseen.
No siinä on taas se appiukko, joka aikanaan teki valintansa.
Tottakai on luonnehäiriöisiä anoppeja, koska on luonnehäiriöisiä ihmisiä.
On niitä luonnehäiriöisiä miniöitä ja vävyjäkin. Ja on luonnehäiriöisiä yksineläjiäkin, ja ihan kaikkia.
Minulla oli opettajana luonnehäiriöinen mies. Hän sai paljon tuskaa aikaan, mutta siihen aikaan se oli mahdollista. Häntä jopa ylistettiin erinomaisena pedagogina. Oppilailta ei kysytty. Eli hän opetti pelolla ja uhkailulla. Aivan arvaamaton ihminen.
Ja olihan hänkin jonkun appiukko, kuinkahan lie tulivat toimeen. Itse en olisi ikimaailmassa mennyt hänen poikansa kanssa avioon, vaikka miten mukava poika olisi ollut.
Anoppius tai appeus ei sinänsä aiheuta häiriö käyttäytymistä.
Oikeasti ihmiset, nämä dynamiikat on tiedossa jo seurusteluaikana. Jos silloin puoliso ei tue teitä perheensä edessä tai vastaavasti käyttäytyy ikävästi ilman syytä teidän perhettänne vastaan niin ei se tule avioliiton ja etenkään lasten tekemisen myötä muuttumaan.
Aika harvinaisia ovat tapaukset, jossa solahdetaan aivan saumatta toisen sukuun, mutta niin ovat nekin, jossa ei ikinä millään tavalla opita olemaan tekemisissä. Ja ahdistava oli sekin kokemus, jossa nuoruuden poikaystävän äiti ihastui minuun niin, että yritti kaikin keinoin estää meitä eroamasta, vaikka kyse tosiaan oli ihan tavallisesta nuoruuden seukkailusta, joka ei tietenkään edennyt minnekään.
Meillä jo seurusteluvaiheessa tehtiin säännöt suvun kanssa tiettäviksi ja yhteen muutettaessa ne vielä kerrattiin. Ei tullut ongelmia lasten tullessa, oltiin jo selvillä toistemme rajoista. Ja vaikea uskoa, että jos puoliso todella antaa vanhempiensa pompottaa toista, tuskin hän on kummoinen tuki muissakaan kriisitilanteissa.