Vuorikiipeily ÄLYTÖNTÄ, taas yksi kuollut (Lauren Dahlmier!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huippu-urheilu ei ole kovin hehkeää ja vuorella on aina hankalaa, vaarallista ja ttumaista.

Nämä 'täyden elämän' hokijat jotka kehuvat vuorikiipeilyä tuskin koskaan ovat käyneet yli neljässä tonnissa edes tietä pitkin. Suurin osa olemisesta siellä on juurikin kuvaamaasi. Saman efektin saat kun kävelet ylämäkeen muovipussi päässä, johon on tehty sormella muutama hengitysreikä. Keli on mielellään reilusti pakkasen puolella ja tuulinen. Varmaan näiden muiden elämän sankareiden mielestä juokseminen triathlonissa ripulikurat reisillä on myös itsensä voittamista, josta tyhjää elämää elävät palstalle kirjoittajat voivat vain haaveilla.

 

Huomaa kyllä, ettei sinulla ole mitään kokemusta vuorikiipeilystä. "Pikkaisen" on eri asia kävellä tasaista ylämäkeä muovipussi päässä kuin kiivetä vuorella :D Siis oikealla vuorella eikä jollain 2-3 tonnin nyppylällä. 

Vierailija kirjoitti:

57-vuotiaana masentuneena sanoisin, että tuo se vasta elämänpelkoa on, jos minun tilannettani pitää huonompana kuin kuolemista kolmikymppisenä tarpeettomasti. Puuttumatta nyt siihen sen kummemmin, miten turhaa tai tärkeää se tarpeettomuus oli. En minä kituuttele, olen erittäin tyytyväinen, että olen elossa. 

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Jep! Kyllä minäkin valitsisin mielelläni kuoleman 31-vuotiaana vuorikiipeilijänä ennemmin kuin elämän 57-vuotiaana masentuneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huippu-urheilu ei ole kovin hehkeää ja vuorella on aina hankalaa, vaarallista ja ttumaista.

Nämä 'täyden elämän' hokijat jotka kehuvat vuorikiipeilyä tuskin koskaan ovat käyneet yli neljässä tonnissa edes tietä pitkin. Suurin osa olemisesta siellä on juurikin kuvaamaasi. Saman efektin saat kun kävelet ylämäkeen muovipussi päässä, johon on tehty sormella muutama hengitysreikä. Keli on mielellään reilusti pakkasen puolella ja tuulinen. Varmaan näiden muiden elämän sankareiden mielestä juokseminen triathlonissa ripulikurat reisillä on myös itsensä voittamista, josta tyhjää elämää elävät palstalle kirjoittajat voivat vain haaveilla.

 

Tollo ei tajua, että se täysi elämä ei ole vuoristo-olosuhteissa, vaan siinä, että tekee sitä mistä nauttii. Jos nauttii ripulipaskat reisillä juoksemisesta, silloin se on ihan yhtä täyttä elämää kuin vuorikiipeily tai vaikka viulunsoitto maailman huippuorkesterissa. Ei kukaan edes lähde vuorille, jos kriteerinä on se, onko olosuhteet mukavat ja turvalliset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huippu-urheilu ei ole kovin hehkeää ja vuorella on aina hankalaa, vaarallista ja ttumaista.

Nämä 'täyden elämän' hokijat jotka kehuvat vuorikiipeilyä tuskin koskaan ovat käyneet yli neljässä tonnissa edes tietä pitkin. Suurin osa olemisesta siellä on juurikin kuvaamaasi. Saman efektin saat kun kävelet ylämäkeen muovipussi päässä, johon on tehty sormella muutama hengitysreikä. Keli on mielellään reilusti pakkasen puolella ja tuulinen. Varmaan näiden muiden elämän sankareiden mielestä juokseminen triathlonissa ripulikurat reisillä on myös itsensä voittamista, josta tyhjää elämää elävät palstalle kirjoittajat voivat vain haaveilla.

 

Etpä ole tainnut kunnolla edes katsoa kuvaa vuoristosta saati sellaista kokea, kun kuvittelet, että kokemus on sama kuin laittaisi muovipussin päähänsä.

Vierailija kirjoitti:

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Onkohan ilmiöiden: Pakistanissa kuolemassa vaarallisella vuorella vs. kotona potemassa loppuikä mielenterveysongelmia lääkkeissä; mitään valimuotoja elämässä? Jos ei ole, niin otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Merimelojana tämä keskustelu on suorastaan huvittavaa. Monet ihmiset pitävät minun harrastusta leppoisana ja tervehenkisenä, perheelliselle ihmiselle sopivana harrastuksena tajuamatta yhtään, minkälaisia vaaratilanteita meriolosuhteissa on. Koskimelonnasta puhumattakaan. 

Pitkän linjan koskimelojana sanoisin, että leppoisia lajeja nämä ovat jos vuorikiipeilyyn vertaa.

Leppoisia lajeja ehkä Suomessa, mutta kokeilepa mennä koskeen Alpeille tai vuorovesiin Irlantiin. Kukaan ei moralisoinut, kuinka vaarallista se on. 

Useampia clas III -IV -kohteita tullut melottua maailmalla ja edelleen olen sitä mieltä, että jopa vaativimman luokan melontakohteet eivät pärjää vertailussa vuorikiipeilylle. Ei tämä toki mikään kilpailu ole.

Ei tietenkään ole kilpailu, mutta olen siinä uskossa/käsityksessä/luulossa että tilastollisesti ainakin koskimelonta on vaarallisempaa kuin kiipeily kuuteen tonniin asti. Ihan vain tilastojen kautta tätä asiaa pohdin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Onkohan ilmiöiden: Pakistanissa kuolemassa vaarallisella vuorella vs. kotona potemassa loppuikä mielenterveysongelmia lääkkeissä; mitään valimuotoja elämässä? Jos ei ole, niin otan osaa.

Tuohon ei kuulu kaksoispistettä. Noin muutenkin kannattaa harjoitella lukutaitoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Onkohan ilmiöiden: Pakistanissa kuolemassa vaarallisella vuorella vs. kotona potemassa loppuikä mielenterveysongelmia lääkkeissä; mitään valimuotoja elämässä? Jos ei ole, niin otan osaa.

Miksi tyytyä välimuotoon, jos veri vetää Pakistaniin? 

Olen voittaja!  🥇👑🤸🏃

🍑💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Onkohan ilmiöiden: Pakistanissa kuolemassa vaarallisella vuorella vs. kotona potemassa loppuikä mielenterveysongelmia lääkkeissä; mitään valimuotoja elämässä? Jos ei ole, niin otan osaa.

Tietenkin on. Kaikille vaan ei riitä mikään kädenlämpöinen välimuotoelämä. Siihen on syynsä, miksi moni huippu-urheilija masentuu uran loppumisen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen voittaja!  🥇👑🤸🏃

🍑💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩

Paska housussa ja banjot soi, näinhän se menee 👴🏻👍🏻🍺🥩🍫🍓🍾🍨

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis sitä mieltä, että Lauran olisi pitänyt jäädä kotiin masentumaan ja tuhlata yhteiskunnan varoja terapiaan ja lääkityksiin vuosikymmeniä sen sijaan, että eli elämää itselleen mielekkäällä tavalla 31v. Aika erikoinen näkemys. Tuolla logiikalla kenenkään ei kannata edes yrittää mitään, kun elämä masentuneena on niin kovin hehkeää, että siinä kannattaa kituuttaa vuosikymmeniä. 

Onkohan ilmiöiden: Pakistanissa kuolemassa vaarallisella vuorella vs. kotona potemassa loppuikä mielenterveysongelmia lääkkeissä; mitään valimuotoja elämässä? Jos ei ole, niin otan osaa.

Oikeasti kuuluisi kirjoittaa näin: Onkohan Pakistanissa kuolemasisen ja kotona mielenterveysongelmien potemisen välissä mitään välimuotoa? 

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä, ettei sinulla ole mitään kokemusta vuorikiipeilystä. "Pikkaisen" on eri asia kävellä tasaista ylämäkeä muovipussi päässä kuin k

Kummasti vittumaisissa olosuhteissa vuorilla kiipeillessä kuoleminen tuntuu muutamissa piireissä välittömästi ylentävä toimijan joksikin 'täyden elämän eläjäksi' Näillä riskinotoilla ja valloituksilla retostelu tuntuu kuitenkin olevan päällimmäisenä motiivina, joka oikeuttaa myös fanijoukon kertomaan muille miten sitä oikeaa elämää pitääkään elää. Olen käynyt yli 4500 metrissä parillakin mantereella, kiipelyn ollessa sekä kohtalaisen turvallista että minimaalista.

Toki jos olisi olisin 'oikea sankari' niin olisi pitänyt lähteä huiputtamaan se kuusitonninen, kuten nekin pari henkilöä, jotka kuolivat saman vuoren ylämäkeen muutamaa viikkoa aikaisemmin? En itse ymmärrä tuollaista logiikkaa, mutta ehkä joku ymmärtää. Kai joku saa nakkikioskitappeluistakin jotain kiksejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huippu-urheilu ei ole kovin hehkeää ja vuorella on aina hankalaa, vaarallista ja ttumaista.

Nämä 'täyden elämän' hokijat jotka kehuvat vuorikiipeilyä tuskin koskaan ovat käyneet yli neljässä tonnissa edes tietä pitkin. Suurin osa olemisesta siellä on juurikin kuvaamaasi. Saman efektin saat kun kävelet ylämäkeen muovipussi päässä, johon on tehty sormella muutama hengitysreikä. Keli on mielellään reilusti pakkasen puolella ja tuulinen. Varmaan näiden muiden elämän sankareiden mielestä juokseminen triathlonissa ripulikurat reisillä on myös itsensä voittamista, josta tyhjää elämää elävät palstalle kirjoittajat voivat vain haaveilla.

 

Tollo ei tajua, että se täysi elämä ei ole vuoristo-olosuhteissa, vaan siinä, että tekee sitä mistä nauttii. Jos nauttii ripulipaskat reisillä j

Niin no jotain omaa sisäistä tyhjyyttään kai sillä pakenee, että on pakko suorittaa elämää, harrastaa extreme urheilua ym. Ja aivojen toiminnassahan heillä on poikkeavaisuuksia ihan tutkitusti, eivät saa tarpeeksi kiksejä ns. normielämästä + eivät tunne pelkoa samalla tavalla kuin muut ihmiset. Täyttä elämää voi ihan hyvin elää vaikka kotisohvalla, kunhan oma sisäinen maailma on kunnossa ts. on rauhassa itsensä kanssa. Jotkut vaan tykkää olla kotona, eivätkä he koe jäävänsä mistään paitsi, vaikka eivät kiipeäisikään maailman korkeimmalle vuorelle.

Se oli ensimmäinen suomalainen vuorikiipeilijä joka on kuollut vaikka on jo asunut Saksassa kauan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä, ettei sinulla ole mitään kokemusta vuorikiipeilystä. "Pikkaisen" on eri asia kävellä tasaista ylämäkeä muovipussi päässä kuin k

Kummasti vittumaisissa olosuhteissa vuorilla kiipeillessä kuoleminen tuntuu muutamissa piireissä välittömästi ylentävä toimijan joksikin 'täyden elämän eläjäksi' Näillä riskinotoilla ja valloituksilla retostelu tuntuu kuitenkin olevan päällimmäisenä motiivina, joka oikeuttaa myös fanijoukon kertomaan muille miten sitä oikeaa elämää pitääkään elää. Olen käynyt yli 4500 metrissä parillakin mantereella, kiipelyn ollessa sekä kohtalaisen turvallista että minimaalista.

Toki jos olisi olisin 'oikea sankari' niin olisi pitänyt lähteä huiputtamaan se kuusitonninen, kuten nekin pari henkilöä, jotka kuolivat saman vuoren ylämäkeen muutamaa viikkoa aikaisemmin? En itse ymmärrä tuollaista logiikkaa, mutta eh

Voooi, kylläpä sinua harmittaa, kun et ole menestynyt kiipeilyurallasi, vaan olet joutunut tyytymään vain alavuoritursmiin (vai mikä se termi olikaan, jota Hintsa käytti teistä mamareista). Mikä muuten on sinun motiivisi kiipeilylle? Sitähän tässä mietitään, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa mennä olosuhteisiin, joissa on aika isot riskit. 

Eiköhän siinä ole ollut business takana, riittävästi nimeä ja näköä markkinoimaan tuotteita. 

Niin no jotain omaa sisäistä tyhjyyttään kai sillä pakenee, että on pakko suorittaa elämää, harrastaa extreme urheilua ym. Ja aivojen toiminnassahan heillä on poikkeavaisuuksia ihan tutkitusti, eivät saa tarpeeksi kiksejä ns. normielämästä + eivät tunne pelkoa samalla tavalla kuin muut ihmiset. Täyttä elämää voi ihan hyvin elää vaikka kotisohvalla, kunhan oma sisäinen maailma on kunnossa ts. on rauhassa itsensä kanssa. Jotkut vaan tykkää olla kotona, eivätkä he koe jäävänsä mistään paitsi, vaikka eivät kiipeäisikään maailman korkeimmalle vuorelle.

///

Ja miksi tämä asia on sinulle noin suuri ongelma? Sinähän voit täyttää elämäsi vauvapalstalla. Ei kukaan ole sinua pakottamassa vuorille kuolemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siinä ole ollut business takana, riittävästi nimeä ja näköä markkinoimaan tuotteita. 

Tää ei nyt ole mikään Lottahintsa, joka poseeraa pitsihepenissä vuorilla somemarkkinoinnin takia. 

Vierailija kirjoitti:

Voooi, kylläpä sinua harmittaa, kun et ole menestynyt kiipeilyurallasi, vaan olet joutunut tyytymään vain alavuoritursmiin (vai mikä se termi olikaan, jota Hintsa käytti teistä mamareista). Mikä muuten on sinun motiivisi kiipeilylle? Sitähän tässä mietitään, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa mennä olosuhteisiin, joissa on aika isot riskit. 

 

 Minulla ei ole ollut mitään kiipelyuraa. Olen ollu siellä ihan turistina, joten ad-hominemisi meni ohi. Tosin turistina siellä tuntuu olevan moni 'kiipeilyuraakin' tekevä, ainakin tappioista päätellen.