Pitäisi antaa miehelle lupa ryypätä työpaikan bileissä, mutta ahdistaa
Meillä on ollut iso luottamusongelma. Mies on aiemmissa työpaikoissa sekoillut naistyökavereiden kanssa. Ei kai sänkyyn saakka, mutta kovan flirtin myötä naisille on tullut käsitys että on valmis mihin vaan. Mies on lyönyt jarrut pohjaan vasta, kun nämä naisten käsitykset on tulleet ilmi tai mun "silmille".
Nykytyöpaikassa hän ei voi sekoilla työajalla ja sanoo muutenkin tajunneensa mitä on mulle tehnyt. Ja lopettaneensa kaiken "yliystävällisyyden", suhtautuu kuulemma viileän asiallisesti nyt kaikkiin naisiin.
Ei ole merkkejä mistään muusta eli ehkä asiat tosiaan on ok, eikä mitään säätöä kenenkään kanssa enää ole.
Nyt sitten tulossa työpaikan bileet. Mies on pari viime kertaa käynyt näissä selvinpäin ja tullut kotiin yöksi, omasta halustaan ettei mun tarvitse huolehtia. Niin aikoo tehdä nytkin.
Syytän välillä itteäni mustasukkaisuudesta. Haluaisin ettei mies juo ja tulee yöksi kotiin, mutta sit tunnen että mun pitäisi nyt sanoa hänelle että tottakai voi juoda ja jäädä yöksi. Että "olisin hyvä vaimo". Luulen nimittäin että jos noin sanoisin, mies tosiaan menisi ja joisi, pitäisi hauskaa. Toivoa sopii että normaaleissa rajoissa.
Mutta samaan aikaan en haluaisi sanoa noin. Auttakaa nyt. Olenko hiljaa?
Ei ole provo.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Meillä kysytään aina "lupa" tällaisiin menoihin ja jos toisella yhtään negafiiliksiä, ei mennä. Turha aiheuttaa riitoja. Kyse kuitenkin tärkeimmästä ihmisestä.
Sama. Päivänselvää.
Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.
Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on ilmeisesti ihan täysi-ikäinen? Ei aikuinen ihminen mitään "lupia" ryyppäämiseen tarvitse.
T. 34 vuotta onnellisesti aviossa
Avioliitossa ei tehdä autonomisia päätöksiä. Sinkkuna tehdään.
nih!

Pyh. Mies tule ja mies menee, vastaa sitten teoistaan, ei siihen akkojen lupia tarvita.
t: Naimisissa 37 vuotta
Jos miehesi tarvitsee sinun lupasi siihen, että hän menee työpaikan bileisiin.
Niin sellaisella miehellä ei tee mitään.
Mies menee, mies vastaa.
Meillä taas vaimo yrittää passittaa kerrankin osallistumaan firman henkilöstöjuhlaan. Osuu viikonlopulle ja ei palkallinen niin en mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kysytään aina "lupa" tällaisiin menoihin ja jos toisella yhtään negafiiliksiä, ei mennä. Turha aiheuttaa riitoja. Kyse kuitenkin tärkeimmästä ihmisestä.
Sama. Päivänselvää.
Ilmeisesti, ette luota puolisoihinne. Koskaan en ole pyytänyt lupaa menoihini, eikä puolisoni. Olemme osanneet käydä illanistujaisissa erikseen. Nuorempana olin toki hieman mustasukkainen, mikä varmasti teillä nyt tapetilla. Mutta, ei sitä toista voi kahlita, pettää jos pettää, ei siihen baari iltaa vaadita. Se voi tapahtua, missä vain. Luottakaa toisiinne, jos tämän luottamuksen pettää, ei hän ole suhteenne arvoinen.

Luotamme aivan riittävästi toisiimme. Päivänselvää silti että toista kuunnellaan menojen suhteen ja syyksi riittää ihan vaikka yhteisen illan toive. Mikään ei nyt vaan ole tärkeämpää kuin oma puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kysytään aina "lupa" tällaisiin menoihin ja jos toisella yhtään negafiiliksiä, ei mennä. Turha aiheuttaa riitoja. Kyse kuitenkin tärkeimmästä ihmisestä.
Sama. Päivänselvää.
Ilmeisesti, ette luota puolisoihinne. Koskaan en ole pyytänyt lupaa menoihini, eikä puolisoni. Olemme osanneet käydä illanistujaisissa erikseen. Nuorempana olin toki hieman mustasukkainen, mikä varmasti teillä nyt tapetilla. Mutta, ei sitä toista voi kahlita, pettää jos pettää, ei siihen baari iltaa vaadita. Se voi tapahtua, missä vain. Luottakaa toisiinne, jos tämän luottamuksen pettää, ei hän ole suhteenne arvoinen.
Luotamme aivan riittävästi toisiimme. Päivänselvää silti että toista kuunnellaan menojen suhteen ja syyksi riittää i
Jos kyseessä työpaikan pippalot ap? Eiköhän nämä ole tiedossa olevat. Haluat omalla mustasukkaisuudella keksiä, että nyt pitäisi viettää yhteinen ilta. Ymmärrän, jos kyseessä on joka viikonloppuinen tapa, jolloin ymmärrän kiukkusi. Mutta, jos kerran kesässä tapahtuvat pippalot, niin en ymmärrä.

Luotamme aivan riittävästi toisiimme. Päivänselvää silti että tois
Jos kyseessä työpaikan pippalot ap? Eiköhän nämä ole tiedossa olevat. Haluat omalla mustasukkaisuudella keksiä, että nyt pitäisi viettää yhteinen ilta. Ymmärrän, jos kyseessä on joka viikonloppuinen tapa, jolloin ymmärrän kiukkusi. Mutta, jos kerran kesässä tapahtuvat pippalot, niin en ymmärrä.
En ole ap, eikä sinun ymmärrystä meidän suhteessa tarvita 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kysytään aina "lupa" tällaisiin menoihin ja jos toisella yhtään negafiiliksiä, ei mennä. Turha aiheuttaa riitoja. Kyse kuitenkin tärkeimmästä ihmisestä.
Sama. Päivänselvää.
Ilmeisesti, ette luota puolisoihinne. Koskaan en ole pyytänyt lupaa menoihini, eikä puolisoni. Olemme osanneet käydä illanistujaisissa erikseen. Nuorempana olin toki hieman mustasukkainen, mikä varmasti teillä nyt tapetilla. Mutta, ei sitä toista voi kahlita, pettää jos pettää, ei siihen baari iltaa vaadita. Se voi tapahtua, missä vain. Luottakaa toisiinne, jos tämän luottamuksen pettää, ei hän ole suhteenne arvoinen.
Luotamme aivan riittävästi toisiimme. Päivänselvää silti että toista kuunnellaan menojen suhteen ja syyksi riittää i
Jos bileet kerran vuodessa, viikkoja 52. Ootko oikeasti sitä mieltä, että täytyy jäädä kotiin, jos toinen sitä haluaa?! Mistä teitä sikiää?!
156
ei sinullakaan tunnu ymmärrystä riittävän, kun asetat vastakkain aina omat tarpeesi 😂 Tuolla menolla kumppanisi viettää kaiket ajat sun kans ja oot pahempi ku ap 😅
Vierailija kirjoitti:
156
ei sinullakaan tunnu ymmärrystä riittävän, kun asetat vastakkain aina omat tarpeesi 😂 Tuolla menolla kumppanisi viettää kaiket ajat sun kans ja oot pahempi ku ap 😅
Edelleen, puhut aivan omiasi. Meillä tarpeet on ihan tasapuolisia ja puoliso menee aina edelle kaikessa. En minäkään esim. työpaikkani bileisiin mene jos mies ei jostain syystä toivo minun menevän, on syy vaikka koiranpennun hoito, yhteinen meno tai leffailta. Tai vaikka mustasukkaisuus, mitä väliä?
Kannattaa valita kumppani, joka on tällaisissa asioissa samanlainen kuin sinä itse 😊

Niin, olen tehnytkin. Missä se toinen on, kun toisen pitää jäädä koiraa hoitamaan? Leffailta voidaan pitää toisena päivänä. Yhteinen meno, kuka sen koiranpennun hoitaa? Huomaatko, minulla on järki päässä siinä missä aviomiehelläni. Meillä on ollut avioliiton varrella yhteisiä ja erillisiä menoja. Yhteisiin päästiin, kun saatiin lapsille hoitaja. Erikseen menot, toinen jäi lapsien kans. Leffailtaa vietettiin ilman, että se olisi ollut vaihtoehto toisen menoille. No, liki 6kymppisiä ollaan 😅