Monennenko lapsen syntymä on ollut rankin muutos?

Ensimmäisen kanssa muutos tuntui alkuun rankalta, toisesta osasi paremmin nauttia alusta saakka. Ja kaksi lasta (ja erittäin toivottua sellaista) siis on.

mutta ei niin rankasti.



Ehkä minulla on " kiltit" ja rauhalliset lapset, mutta en koe, että kahta lasta vahtimaan tarvittaisiin molemmat vanhemmat. Pystyn hyvin kulkemaan kahden lapsen kanssa keskenään. Ei mitään ongelmaa. Usein käynkin kauppareissut lasten kanssa, sillä lasten isä on vuorotyössä ja usein viikonloppuisin työhommissa.



Valitettavasti täytyy todeta, että kummankaan lapsen elämä ei ole muuttanut rankasti elämää ;-) Kolmatta kuumeilen, mutta luultavasti emme sitä yritä edes. Elämä on ihan kivaa näinkin.

Kolmannen odotus oli kaikkein rankinta, koska sitä ennen oli jo 3v 6kk ja 1v10kk ikäiset lapset ja kolmas kun ilmoitti tulostaan se oli yhtä kamppailua itseni kanssa.

En tiennyt halusinko vai enkö halunnut näin pian kolmatta lasta. Mulla meni ekat 6kk taistelussa itseni kanssa haluanko vai enkö halua kolmatta lasta ja yhtään en ole katunut että loppujen lopuksi halusin sen kolmannenkin :-)



Rankinta oli se ajatus että jaksanko 3 pienen lapsen kanssa.



Hienosti olen jaksanut. Kuopuskin on jo 1v4kk ja elämä senkun " helpottuu" kun lapset kasvaa. Tiedä sit kun tulee se murroikä ;-)

toisen lapsen myötä oli hankittava ajokortti ja auto, isompi asunto, muutto jne. toisaalta ensimmäinenkin muutti paljon, silloinhan minusta tuli äiti! :)

toisen lapsen myötä olen entistä sidotumpi perheeseen, ilman lapsia on hankala päästä mihinkään, puhumattakaan lasten kanssa lähteminen. emme matkustele, enään. kahden lapsen hoitoon saaminen on paljon hankalampaa kuin ýhden! toinen lapsi teki meistä oikean " ydin perheen" kahdessa lapsessa on kyllä paljon enemmän hommaa kuin yhdessä. sanokoon yksilapsiset mitä sanovat!

Silloin olisi pitänyt alkaa rankasti vähentää kissanristiäisissä juoksemisia eikä kohteliaisuudesta raahata lapsia joka paikkaan. Valitettavasti tämän ymmärsin kun 4. syntyi. Lapset syntyneet alle 5v sisällä.

Toisaalta, asiaan vaikuttaa suurelti myös se, että muutin samaan aikaan omaan asuntoon ja jouduin opettelemaan itseni huolehtimisesta-mm. kaupassa käynti laskujen maksu (perusasiat) jne. Olin 18 vuotias kun sain esikoisen.

Toisen syntymä ei muuttanut mielestäni kauheasti. Ikäeroa 4 v. joten siitä saattaa johtua. Ja voin suositella muillekin, on mielestäni oikein hyvä ikäero!



Nyt on kolmas tulossa, joten katsotaan, millainen muutos sitten on. Aavistelen, että suurempi kuin ensimmäisen ja toisen välillä.

niin minä taas olen kyllä täysin eri mieltä! Tottakai pari ekaa vuotta oli rankempaa, kuin yhden lapsen kanssa, mut nyt viimeiset pari vuotta lapset leikkivät ja touhaavat yhdessä tosi paljon! Viikonloppuaamuina siirtyvät yhdessä alakertaan lastenohjelmia katsomaan, ja me vanhemmat saamme nukkua! Ja kun ollaan lomalla, lapset puuhaavat yhdessä ja me vanhemmat pääsemme vähemmällä! Nyt kun toinen lapsi on eskarissa päivät, nuorempi on hirveässä vaivassa ja hänen kanssa pitäisi minun(äidin) olla koko ajan touhaamassa. Kun kuulen, että esikoinen avaa ulko-oven iltapäivällä, on kuin loma alkaisi itsellä! Näin meillä! Mutta saas nähdä, mitä nyt tapahtuu, kun kolmas syntyy...

Koin lapsen hyvin vaativaksi, vaikka jälkikäteen hän vaan tarvitsi tavallista enemmän syliä. Silloin tuntui tosi rankalta, kun nukuttaminen oli tosi vaikeaa, yöt meni huonosti, päiväunet huonommin, ei viihtynyt rattaissa, ei autossa, ei lattialla, ei sylissäkään ilman " viihdyttämistä" . Vuosi meni totutellessa, sen jälkeen hänen kanssaan onkin ollut hirmu helppoa.



Nyt lapsia on kaksi, ja toisen syntymä (kahden vuoden ikäerolla) ei muuttanut oikein mitään. Nuorempi on vauvasta saakka ollut äärimmäisen helppo, joten ollaan voitu mennä kaikkialle mihin ekankin kanssa, liikkuminen yhtä helppoa, ainoastaan pukeminen tuntuu kahden kanssa raskaammalta. Kotonakin viihdyn nyt paremmin, kun esikoisesta on paljon seuraa.

Ekankin kanssa vauva-arki soljui yllättävän kivasti, sikäli mitään shokkia ei tullut. Ehkä positiivinen elämämullistus kyllä, kun kahdesta tulikin kolme ja sydän pakahtui suojelunhalusta ja rakkaudesta siihen pieneen ihmeeseen :) Toisen lapsen syntymä muutti arkea yllättävän vähän, ja jotenkin kaikki oli käsittämättömän helppoa! Ihmettelin, miten kummassa en esikoisen aikana aina saanut edes käytyä suihkussa tai puettua päivävaatteita ylle :D Nyt kahden kanssa jaksoin alusta asti pitää itsestänikin huolta. Yöt tosin oli rikkonaisempia kuin esikoisen aikana, mutta toisaalta niihin osasi suhtautua kevyemmin: tiesimme jo valvomisen oikeasti loppuvan aikanaan. Muutenkin sitä osasi nauttia täysillä ihan kaikesta, kun oli jo nähnyt, miten hurjan nopeasti nuo mussukat kasvavat...



Meillä lapsilla on 3,5 vuotta ikäeroa, se varmaan on ollut arjen sujumisen ja mustasukkaisuuden kannalta hyvä juttu. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta ei maltettu odottaa, ja ehkä ihan hyvä niin. Onhan se toisaalta kiva, että lapset joskus lentää pesästäkin ja kun haaveena on vielä ainakin yksi-kaksi lisää, venyisi lapsiperhearki turhan pitkäksi verrattuna kahdestaanlököilyarkeen ;)

Ensimmäisen syntymän jälkeen valvoi kyllä kaiket yöt mutta päivisin oli helppo lapsi. Sai tehdä kaikkea mitä ennenkin. Oli helppoa kun huomiota piti antaa vain tälle yhdelle. Hoitoonkin sai helposti isovanhemmille.

Toinen olikin sitten sellainen känkkäränkkä että oksat pois. Ja samalla 2v taapero hoidettavana. Molemmat valvoivat öisin ja molemmat tarvisivat yhtäaikaa äitiä. Aikaa ei riittänyt parisuhteelle tai unelle ja oli huono omatunto siitä ettei kumpikaan lapsi saa niin paljon huomiota kuin ansaitsisi.

Monesti ajattelin että jos saisin uudestaan valita niin en olisi tehnyt toista noin pienellä ikäerolla.

Nyt lapset täyttivät 4v ja 2v ja ovat kuin paita ja peppu. Leikkivät yhdessä ja ovat tosi läheisiä toisilleen. Enää en kadu että tein noin lyhyellä ikäerolla. Vaikka ensimmäisen vuoden aikana epäilin oikeasti että selviänkö.

Eka ei muuttanut mitään. Kun isä tuli töiden jälkeen kotiin, niin itsellä oli vapaailta. Toki nyt molemmat pojat ovat mieluummin isänsä kimpussa kuin minun, mutta liian usein toinen etsii minun seuraani jos isä on toisen kanssa, ja näin minun vapaailtani ovat menneen talven lumia.

muutti kaiken. Muutuimme perheeksi vasta silloin. Siihen asti olitiin opiskeleva/reissutyötä tekevä pari. Piti asettua aloilleen, eikä enää päässyt/huvittanut lähteä hummailemaan kuten ennenkin. Olin vastuussa muistakin kuin itsestäni.



Kolme seuraavaa lasta on mennyt " siinä sivussa"

Meillä on poika ja tyttö, kuuden vuoden ikäerolla.

Ensimmäinen tietysti muutti elämää, kun ei voinu lähtee ihan joka paikkaan jne. Mut ei toisen tlo oo juur mun elämää muuttanu. Esikoisen kanssa tehdään ihan samoja juttuja kun ennenkin. Esikoinen on nyt 1v10kk ja nuorempi 5kk. Esikoinen on aina ollut tosi kiltti ja helppo lapsi. Toisella oli vähän koliikkia, mut ei se ollu rankkaa, kun on niin hyvä mies, joka ottaa isänä olemisen ihan tosissaan. Nyt mulla on helppoo, kun molemmat lapset leikkii kovasti ja on niin ihania ja sulosia. Isompi hoivaa pienempää ja pienempi on niin haltioitunu isommasta.

Kolmas tehdään parin vuoden päästä :)

Päivääkään en vaihtais pois, enkä kaipaa vanhasta elmästäni mitään.

Ensimmäiset kaksi on jo isompia ja pienemmät on alle kolmevuotiaita. Täytyy sanoa, että tämä neljäs on oikeasti muuttanut eniten minun elämääni. Kolmas kun syntyi minulla riitti hänelle hyvin aikaa, kaksi aiempaa kun olivat jo silloin isoja koululaisia. Tämä neljäspä haluaisi kaiken huomion, sylin jne. Osaa myös jo vaatia kovaan ääneen, vaikka on vasta reilu puolivuotias. Muutos johtuu myös siis lapsen temperamentistä.

Meillä on tällä hetkellä talossa siis kaksi murrosikäistä, uhmaikäinen ja vaativa vauva. Täytyy sanoa, että välillä väsyttää, mutta elän kuitenkin tähän astisen elämäni onnellisinta aikaa!

Eka oli helppo lapsi ja elämä jatkui aika entisellään. Yhtä lasta oli helppo viedä hoitoon (varsinkin kun oli helppo lapsi) ja hän nukkui jo parin kuukauden ikäisenä yöt heräämättä.

Toinen lapsi olikin sitten koliikki-vauva ja muutenkin tosi vaativa. En muista ensimmäisestä vuodesta juuri mitään kun menin ihan sumussa.

Kolmas lapsi onkin sitten mennyt siinä sivussa eikä juuri mikään ole muuttunut. Ainoastaan se että kolmea lasta ei viedä hoitoon niin helpolla (harva ottaa 3 kerralla) eli miehen kanssa ollaan kerran kahden vuoden aikana oltu jossain kaksin.

tämä johtuu ihan miehestäni. ekan lapsen syntymä oli hänelle jotenkin shokki, eikä juuri auttanut vauvanhoidossa, hillui omilla teillään.

Kun toinen syntyi yli 3v myöhemmin, oli jo oppinut vähän isän rooliakin, joten itse pääsin jopa helpommalla kuin yhden lapsen kanssa!

Yhden lapsen hoito on helppoa, mutta henkisesti ekan lapsen saaminen on suurin muutos.



kahden pienen lapsen kanssa oma aika on vähissä sekä mulla että miehellä mutta toisaalta kokemus vanhempana tuo varmuutta



eli kaksi ei mene siinä missä yksi eli vastaus on toisen lapsen

Siinä tuli se muutos, että huolehtii jatkuvasti jostain muustakin kuin vain itsestään. Perhe-elämän pyörittäminen on samankaltaista yhden tai kahden kanssa (nyt meillä on siis kaksi lasta).

En ymmärrä, miten vasta toinen tai kolmas lapsi voisi mullistaa kuviot? (Ellei ole erityisen " vaikea" lapsi jostain syystä, esimerkiksi sairas tms.).