Monennenko lapsen syntymä on ollut rankin muutos?

Eka ei muuta mitään, toka muuttaa kaiken.



Lapset pienellä ikäerolla.

Oli ekankin kanssa rankkaa. Mutta ei niin rankkaa, helpotti vuoden paikkeilla. Toisen kanssa ei vielä 1.5-vuotiaanakaan ole helpottanut.

Eka ei muuttanut juuri mitään, toinen mullisti kaiken. Erityisesti oma aika meni.

Myös, että tokan syntymä on parisuhteen kannalta vaikeimpia paikkoja. Miksi ihmeessä? Pitäiskö jättää tekemättä se toka...???

Ja tällä hetkellä tajuaa, että ei se tästä ikinä helpota, tähän pitää vain sopeutua, ja lapset kasvaa kyllä.

oo kahdestaan oltukaan. Eka yhteinen kuitenkin muutti enemmän minun kantiltani asiaa. Sitten tulikin kaksoset melko pian. Ei nää kolmas ja neljäs nyt tässä enää niin hirveesti tunnu.



Hullua kyllä, mutta rankinta oli, kun aikanaan sinkuuna otin kissan ja pian sen jälkeen koiran. Se tuntui sitovan liki yhtä paljon ja tuntui, että on ihan " loukussa" . Kaikkeen tottuu.

Siihen asti oltiin oltu menevä ja harrastava nuoripari, nyt oli otettava huomioon, että vauvalle tarvitaan hoitaja jos menee tai otettava mukaan. Hoitajia ei ollut lähellä ja niin monet harrastukset jäivät. Kakkonen kun syntyi elämä oli jo tuttua ja turvallista siihen vaan tuli neljäs perheenjäsen joka ei paljon vaatinut.

Kaksi on lasta ja tähän ne jäävätkin.

väliä edelliseen 12v, kaikki alettava alusta, vauva vaativa, imetin vuoden täysimetyksellä, yötäpivää, yö heräämiset vaativia, maitoallerginen lapsi ,pari ensimmäistä kuukautta kannettava, vaunuissa ei voinut olla, auton turvaistuimesta puhumattakaan,kannettava oli, mihinkään ei päässyt..loppu hyvin,,,nyt kohta 3 vuotias päivän säde,,, joka kyllä kippasi iltapalansa mustkkakeiton liinalle ja vaatteille, no vahingolle ei voi mitään

shoppailin ja matkustin.



Toinen kun tuli, en päässytkään yhtäkkiä mihinkään.



Kahvilaan ei voi mennä (imetät vauvaa, ja yksivuotias on ties missä..), lentämään ei voi mennä (vauva sylissä ja yksivuotiaalle vaipan vaihto lentokoneen vessassa..), uimarannalle ei voi mennä (vauvaa imettämässä ja yksivuotias järvessä..), kandessa tasossa on vaikea asua (jompi kumpi otettava aina mukaan ala-yläkertaan, ei voi jättää kahdestaan edes hetkeksi..), koskaan et saa olla yksin (isi lähtee lätkämatsiin vain yhden lapsen kanssa kerrallaan, sinulla hoidettavana aina vähintään se toinen..)



..muutamia mainitakseni.

odotusaika mullisti jo koko elämän, kun maha pystyssä ei enää niin mentykään. Muutenkin vauvan hoitoon oli kova totutteleminen. Toinen 1v4kk myöhemmin oli jo helpompi hoitaa, kun imetyskin sujui jo paremmin ja kaikki oli tuttua. Kulkeminen kahden kanssa sen sijaan vaati totuttelua. Nyt kolmas tulossa kun edellinen täyttää 2 v ja se mietityttää, että mitenköhän sitten jaksaa kaikki pukemiset ja riisumiset ja vaipan vaihdot ja imetykset.. Mutta eiköhän se siitä kans.

Kaks ekaa meni aika helpolla mut kun kolmatta odotin niin jotenki se suuri vastuu kolahti tosi voimakkaana. Vaikka toki kahta ekaaki hoiti ja otti vastuuta niin kolmannen kohalla tajus miten paljon me vanhemmat vaikutetaan lasten elämään, eikä vaan että miten paljon oma elämä muuttuu.

Pitikö sitten tehdä niin pienellä ikäerolla, kuin se yksi vuotta? Kyllähän sen voi kuvitella että on rankempaa kuin jos on vauva ja 3 vuotias?

Vai miten se on?

mutta eiks esim. lentokoneessa oo vaikka isi mukana joka auttais hoidossa toisen lapsen kanssa? Olisko mahdollista laittaa isompi lapsi vaikka 1-2 päiväksi viikossa tarhaan että ehtii vauvan kanssa hengähtämään kaksin? Onko kaikki tehtävä hammasta purren? Voisko joskus palkkaa jonkun viemään vanhempaa lasta ulos, jos lähipiiristä ei löydy apua, varmaan sen rahan jostain vois nipistää jos ihan oikeasti ahdistaa??

SYNTYIVÄT NIMITTÄIN YHT´AIKAA!!!

PISTÄKÄÄ PAREMMAKSI! EDELLEEN " VAAN" NÄMÄ KOLME, EIKÄ ENEMPÄÄ TULE!



mIKÄÄN EI OLE RANKEMPAA KUIN HOITAA KAHTA PIENTÄ VAUVAA SAMAAN AIKAAN!

Oma aika meni, en ole lukenut kirjoja aikoihin, tai jo pelkästä omasta ulkonäöstä huolehtiminen vie sen oman ajan. Parisuhde joutuu koville, kun joutuu jakamaan, isä hoitaa toista ja äiti toista. Eikä kummallakaan ole omaa aikaa. Ennen oli vain yksi, ja jäi enempi omaa aikaa. Pieni ikäero selittää, että tarvitsee molemmat paljon huomiota.



Myös pitää ottaa huomioon kaksi lasta, ei voi vaan harrastaa ihan kaikkea yhdessä lapsen kanssa, tai se syö aikaa juuri itseltä tai parisuhteelta tai pitää ottaa huomioon myös se toinen lapsi aina. Rajoittaa matkustelua ja virkistäytymistä, tai ainakin kahden vahtiminen yksin käy jo työstä. Moni sukulainen jo kieltäytyy vahtimasta kahtakaan lasta yhtäaikaa, kun pelkää että ei pärjää.



Sairastetaan tuplamäärät.



Kahden kanssa tulee kriisi, että nyt on jo näin monta. Kropan kuntoutus vaatii enempi työtä. Univelka kasvaa maksimaalisesti. Kaupassa käyntikin muuttuu hankalammaksi, kun ei voi vaan napata molempia lapsia tuosta vain, heillä on omat rytmit ja haluamiset, jotka pitää ottaa huomioon tottakai.

Yhden kanssa on vaan niin helppoa. Helppoa käydä missä vaan, helppoa lähteä, helppoa hoitaa iltanukutukset jne... Esikoinen oli vajaa 2v, kun pienempi oli vauva. Esikoisen kanssa aikanaan nukuttiin pitkään, helliteltiin vaikka tunti sängyllä, käytiin vähän sisustusjuttuja ostamassa jne. Mutta kahden kanssa... Ison saat puettua ja puet pienempää -> esikoinen riisu sillä aikaa. Kokeilet toisin päin seuraavana aamuna, pienen saat puettua ja alat pukea isompaa, joka heittäytyy makarooniksi -> pieni huutaa kuumissaan. Juuri, kun molemmat on puettu, jommalla kummalla on kakka tai huomaat, että olet itse vielä meikittä yökkärissä. Illalla toinen voisi nukkua, mutta toinen remuaa. Aamulla toinen voisi nukkua, mutta toinen remuaa. Yöllä pieni herää tunnin välein, iso kahden tunnin välein -> aamulla näytät pandalta. Päivällä pieni nukkuu päiväunia, iso ei. Pieni herää, isomman pitäisi nukkua, mutta et saa vauvan kanssa isompaa rauhoittumaan unille -> kuuden aikaan isompi meinaa nukkua käsiin ja koska et halua valvoa koko yötä et anna ja kuuntelet kiukkua loppu illan. Vauvalla on tutti, isompikin haluaa -> jatkuvaa vääntöä. Yms. yms.



Mutta siis yhtään ei kaduta ja kun ensimmäisestä vuodesta selviää, alkaa elämä olla täydellistä. Ja olihan se silloin aiemminkin, olisi vaan ollut ihana nauttia vauvasta enemmän, mutta oli sellaista " hullunmyllyä" . Nyt kuitenkin tekisi kolmatta mieli. Alkaa vissiin käymään liian helpoksi ;)



Ap

Toinen oli enää lasten leikkiä mutta siihen kiitos jää=)

Ei mutta tosiaan toisen lapsen saadessa siitä vasta osasi täysin rinnoin nauttia! Eka oli vähän hapuilua ja kiristelyä ja varsinkin miehen osallistumisen kannalta kakkonen saanu paremmat hoidot ja osallistumisen häneltä.

Esikko jäi vähän vaille miehen huomiota jottei vaan olis rikki menny tms mikä sitä nyt ikinä estikään.

Toinen lapsi lähensi ja vakautti suhdetta tod paljon.

Olen erittäin onnellinen että tämä toinen päätettiin tehdä.

Päivääkään en vaihtaisi, ekan kanssa olisin vaihtanut montakin päivää,, ehkä jopa viikon=)

Ja toki isä voi huolehtia lentokoneessa toisesta lapsesta, jos isä on mukana.

Mutta silloin kun ei ole.. matkalla mummolaan vain minä ja lapset.

Eka lapsi ei rajoittanut niin paljon elämää, yhden (koliikittoman) nyytinhän saattoi raahata minne vaan mukaan. Yksi lapsi on myös helppo dumpata mummulaan hoitoon, etenkin kun se on suvun ensimmäinen. Ja vauvahan nukkuu paljon eikä minulle ainakaan ole niin väliä mihin aikaan vuorokaudesta. Kun on vaan yksi niin siihähän äiti sitten voi nukkua samalla kuin vauvakin.

Tokan lapsen kohdalla tuli paha ongelma siitä joutui tasapainoilemaan esikoisen ja vauvan tarpeitten välillä. En osannut hoitaa vauvaa niin että esikoinen oli läsnä (vauva ei yksinkertaisest syönyt eikä nukkunut esikoisen loppumattomassa kälätyksessä). Jouduin siis häätämään kaksivuotiaan yksin toiseen huoneeseen, jossa hän joko teki pahojaan tai tuli jatkuvasti kuikuilemaan " joko vauva nukkuu" , jolloin vauva alkoi taas parkua ja nukutus piti aloittaa alusta. Erityisesti illat menivät siihen että kaksi lasta huusi kuin hinaaja ja äiti kuin hyeena :(

Kolmannen ja neljännen syntymä olivat niin helppoja ettei tosikaan. Tosin kolmannen raskausaika oli elämäni kamalinta aikaa, voitti sen tokan lapsen syntymänkin :( Olin näet silloin totaaliyksin, totaalihuonossa kunnossa ja totaalimasentunut. Ja totaalikamala äiti. mutta onneksi se helpotti heti kun se kolmas syntyi.

Kuten minä. Ja sen lisäksi 3 kpl 0-3-vuotiasta.