Lue keskustelun säännöt.
Mika Lankila teki suurimman sosiaalisen loikan, jonka Suomessa voi tehdä. Toimitusjohtaja kertoo, millaista on muuttaa pohjalta huipulle.
28.07.2025 |
On vappupäivä 1980-luvun puolivälissä 65-neliöisessä vuokra-asunnossa Kotkan Karhuvuoressa. Alle kouluikäinen Mika Lankila seuraa suomalaista juhlakansaa televisiosta. Huomio kiinnittyy lakkimeren joukousta erottuviin tupsulakkeihin eli teekkaareihin.
"Tuollaisen lakin minä haluan," hän julistaa.
Nykyään hän usein ihmisille sanookin, että DI on miesten aatelia. Vaimolle hän tarjoilee usein kolmea eri leikkelettä 600 000 euron omakotitalossa meren rannalla. Vaimo on kaunis ja kiltti, tekee hyvää ruokaa. Kotirouvat tekevät tärkeää työtä myös.
Kommentit (166)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
65-neliöinen asunto, oliko se nyt 80-luvulla jotenkin erityisen huonosti? Riippuu toki siitä, kuinka suuri perhe oli.
No, kahden makuuhuoneen asunto kolmen lapsen perheessä = lapsilla yhteinen. Ei se nyt kaikkein pahin tilanne ollut, mutta ei mitään tilavaa asumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuttu vaimosta ja leikkeleistä mitään. Hyi hyi trollausta ap!
Mutta voitko sinä todistaa, ettei hänellä ole kaunis onnellinen vaimo ja montaa erinlaista leikkelettä? Ja onko ihminen edes menestyjä jos ei ole vähintään 3ea leikkelettä?
Pitää olla kinkkua, metwurstia ja kalkkunaa
Aina hieno juttu, jos joku saa pidettyä elämänsä ns. kaidalla polulla, olipa tausta mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on joillekkin nannaa
Niix
Täällä oli keskustelua noista Hesarin kommenteista, tulen Sundsbergissa asuvana kommentoimaan. Mediaanitulojen suuruutta selittävät mm. nämä asiat:
-Alueella on paljon perheille suunnattuja asuntoja koon puolesta. Pieniä asuntoja, yksiöitä/kaksioita ei hirveästi ole. Yksinasuvia on on Hesarin tilaston mukaan vain 14 %. Osa muuttaa pois erottuaan/eläköidyttyään/lasten muutettua maailmalle, kun isolle asunnolle ei ole enää tarvetta. En itsekään asuisi yksin 150 neliön omakotitalossa. Täältä löytyy yksi kerrostalo, mutta se taas on mielestäni kallis suhteutettuna muuhun asumiseen täällä.
-Alueella asuu jonkin verran todella hyvätuloisia (uudemmat miljoonakämpät kylän perällä) ja sitten taas paljon meitä, joilla vuositulot ovat keskiluokkaa. Suurin osa täällä on ihan tavallista, työssäkäyvää, yliopiston käynyttä väkeä. Ammatteja on moneen lähtöön. Sen huomaa, että ihmisillä on pääsääntöisesti asiat kunnossa: pihat pidetään siisteinä, koirankakat kerätään kadulta, monilla on auto tai kaksi, kodit ovat siistejä jne. Täällä on aika rauhallista asua, suurin ongelma tuntuu olevan muutamat öiset mopoilijat.
-Työttömiä/pienituloisia täällä ei juuri asu, Hesarin mukaan toimeentulotukea saaneita talouksia on 0,5 % ja työttömiä 1,2 %. Asuminen on sen verran kallista, ettei pienituloisimmilla ole varaa. Halvinta asuminen on luultavimmin K-marketin läheisissä asokämpissä ja niissäkin omaa rahaa pitää perheasuntoon olla +50 000 e. Monelle pienituloiselle tuo on kynnyskysymys. Vuokra-asuntojakin on vain vähän, Hesarin tilaston mukaan 11 %.
-Vieressä on Masala, jossa on taas tulotasoltaan hyvin vaihtelevaa porukkaa. On pienituloisia, päihdeongelmaisia jne, mutta myös hyvin toimeentulevaa porukkaa. Masalaan on rakennettu paljon kerrostaloja, mutta alueelta löytyy vähän kauempaa kalliitakin omakotitaloja. En siis leimaisi kyseistä kaupunginosaa niin vahvasti, kuin monissa paikoissa on tapana tehdä. Masala on moneen Itä-Helsingin alueeseen verrattuna sangen siisti alue.
T. Ihan tavallinen perheenäiti, vuositulot alle 45 000 e bruttona + miehellä saman verran