Eikö rauhoittavia lääkkeitä saa enää mistään?
Ei, en ole narkkari, väärinkäyttäjä tms.
Olen käyttänyt koko aikuisikäni Opamox 15mg lääkettä tarvittaessa annoksella puolikas/kokonainen tabletti tarvittaessa.
Käytännössä lääkettä menee max.1 tabletti viikossa, eikä käyttömäärät ole koskaan nousseet.
En pystyisi osallistumaan tiettyihin työelämässä pakollisiin kokouksiin ilman lääkettä. Kärsin inhottavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja siihen liittyvästä paniikin tunteesta.
Olen kokeillut kaikki mahdolliset lääkitykset, terapiat ja hypnoosit, enkä ole niistä mainittavaa apua saanut. Ainoastaan Opamox pitää minut jotenkin henkisesti ja fyysisesti kasassa kammoamissani kokoustilanteissa. Ei sekään toki 100 prosenttisesti auta, mutta jollakin lailla selviän tilanteista pyörtymättä tai pakenematta paikalta.
Tähän asti olen saanut uusittua reseptini työterveydessä, mutta kiitos työnantajani säästösyistä heikentyneen työterveyssopimuksen, en saa reseptiä enää uusittua.
Julkiselta puolelta on ihan turha yrittääkään. Kaikki rauhoittavia lääkkeitä tarvitsevat ovat heidän silmissään narkkareita ja väärinkäyttäjiä. Tyrkyttävät vain Sitalopramia tai muuta vastaavaa, josta ei saa mitään hyötyä, pelkästään inhottavia sivuvaikutuksia.
Aloin varaamaan aikaa yksityiseltä psykiatrilta ja hämmästykseni oli suuri. Kaikilla lukee kuvauksessa suurinpiirtein näin "En kirjoita, enkä uusi rauhoittavia lääkkeitä"
Kuka niitä reseptejä sitten enää uusii tai kirjoittaa, jos ei edes yksityiset psykiatrit?
Pitääkö tässä ottaa lopputili töistä, koska ei voi enää osallistua pakollisiin kokouksiin ja se tekee töissä käymisen mahdottomaksi.
Olen 56 vuotias ja vielä pitäisi lähes 10 vuotta pystyä töitä tekemään, mutta eipä taida onnistua.
Kertokaapa omista kokemuksistanne.
PS. Mitään moralisointia en kaipaa, koska kukaan joka ei ole tällaisista vaivoista kärsinyt ei pysty käsittämään miltä tämän kanssa eläminen tuntuu. Älkääkä myöskään kertoko kuinka joku luontaistuote/liikunta siihen auttaa. Uskokaa pois, että kaikki mahdollinen on vuosikymmenten saatossa tullut kokeiltua.
Kommentit (337)
Vuosia ollut tenox ja xanor terveysaseman kautta. Sitä ennen psyk polilta...
Ei saa. Lopetin 2.5 vuotta sitten ihan seinään. Hengenvaarallista. Pelkäsinkin kuolematilanteita viikkoja kuukausia. En nukkunut. Jumituin kotiin. Nyt siitä kauan aikaa. Olen vieras itselleni. Opettelen itseäni. Ihan syystä lääke oli käytössä pienellä annostuksella, tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin niitä saa, jos kriteerit täyttyvät. Ei niitä kenellekään päivittäiseen käyttöön kirjoiteta, mutta täsmälääkkeeksi toki, jos muista lääkkeistä ei ole apua.
Niitä kirjoitetaan päivittäiseksi lääkkeeksi tai ei ollenkaan. Nykyään on lääkäreille lähes vieras käsite, että lääke on tarpeeseen eikä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sulla nyt selkeä riippuvuus on. Todennäköisesti lääkettä menee sulla myös alkon kanssa viikonloppuisin kun pitää rentoutua. Hyvä ettei uusita. Laihduta ja aloita liikunta. Lihava olet ja sen vuoksi ahdistunut.
Mikäs sinä oot
Ootko selvänäkijä vai känninäkijä
Mulla on ollut kaksi eri bentsoa päivittäisenä lääkkeenä yli 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä selitin tilanteen työterveyteen, ja saan uusittua reseptin. Koska jännitys ja paniikki saattaa iskeä töissä.
Ikää 47v.
Noita samoja pillereitä menee ehkä 30-35 kappaletta vuodessa.
Itse käytin n 10 kpl vuodessa. Ei uusita. Vanha ihana lääkäri jäi eläkkeelle, ja seuraava jonka kohtasin, kertoi että kuitenkin kierrän lääkäriltä toiselle niitä hakemassa ja mitään en saa.
Eikö ne näy omakannassa kaikki eri lääkärikäynnit?
Näitä terveystiejensa salaajia on pilvin pimein ja sitten ihmettelevät kun lääkärit on nihkeitä kirjoittamaan reseptejä. Minulla ei ainakaan ole mitään syytä salata tietojani eikä ole myöskään koskaan ollut ongelmia eri lääkärien kanssa reseptien uusim
Mulla on sellainen ongelma lääkärin kanssa, että ulkomaalainen lääkäri ei osannut kunnolla suomea, joten kipeää polveani tutkittuaan kirjoitti nilkkani olevan kipeä. Odotan, että tämä korjataan, mutta siihen saakka saa pysyä piilossa tuollainen huolimattomuus.
En ole narkkari, mutta koko aikuisikäni olen käyttänyt. :D
Yksityiseltä psykiatrilta olen saanut Diapamia satunnaiseen käyttöön. Julkiselta sain vielä 15 vuotta sitten, mutta nykyään ei missään nimessä saa. Kallista on mutta ei voi mitään, onneksi käynti kerran vuodessa riittää. Ja käytössä on siis myös mielialalääke, ja senkin reseptin joutui hakemaan yksityiseltä.
No, eihän nykyään saa edes kipulääkkeitä. Murtumaan Panadolia ja Buranaa. Kunhan, kenestäkään ei tule riippuvaisia. Kärsi ja kestä.
Täällä on kyllä niin typeriä kommentteja, että huomaa ettei ihmisillä ole käsitystä mitä esim. paniikkihäiriö-, ahdistus- ja masennusoireet pahimmillaan ovat. Toivottavasti ap löydät tahon, joka uusii lääkkeen. Täällä on mollattu ap:ta siitä, että hän pelkää turhaan ihmisiä, on riippuvainen tai on huonot elämäntavat. Minulla on samanlaisia haasteita ja ilman lääkkeitä olisin varmasti työkyvytön. Kasvoin väkivaltaisessa kodissa ja olin koulukiusattu. Onneksi minulla oli myös hyviä ihmisiä elämässäni. Kärsin todella pahasta paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kävin parikymmentä vuotta erilaisissa terapioissa. Niistä ei ollut mitään hyötyä. Hermostoni on jatkuvassa paniikkitilassa vaikka uhat ovat poistuneet elämästä jo vuosikymmeniä sitten. Hyvillä lääkkeillä pystyn elämään "normaalia" elämää. Olen jopa menestystynyt hyvin työelämässä. Olen toistaiseksi saanut tarvitsemani lääkkeet työterveydestä. Tsemppiä ap. Toivottavasti saat tarvitsemasi lääkkeet. Ja älä välitä hölmöistä kommenteista. Nämä ovat sellaisia asioita, että vain kokemus tuo todellista ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin niitä saa, jos kriteerit täyttyvät. Ei niitä kenellekään päivittäiseen käyttöön kirjoiteta, mutta täsmälääkkeeksi toki, jos muista lääkkeistä ei ole apua.
Jos muista lääkkeistä ei ole apua? Eli kaikenmaailman Ketipinorit, Mirtazapinit y.m pitäisi ensin "kokeilla" ja tuhota terveytensä?
On se kyllä kurjaa ja väärin että esim. 30 tabl Opamox purkkia 15 mg ( miedoin) ei voisi päihteetön ihminen saada vuodessa ( reseptin) julkisesta terv huollosta, jos on tarve!
Ja jatkuva, kroonisen ahdistuksen ja paniikkihäiriön aiheuttama adrenaliinimyrsky ja unettomuus tappaa kyllä ihan vääjäämättä. Ehkä se on parempi sitten saada sydänkohtaus nelikymppisenä kuin hoitaa ylikierroksilla käyvää hermostoa lääkkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkuva, kroonisen ahdistuksen ja paniikkihäiriön aiheuttama adrenaliinimyrsky ja unettomuus tappaa kyllä ihan vääjäämättä. Ehkä se on parempi sitten saada sydänkohtaus nelikymppisenä kuin hoitaa ylikierroksilla käyvää hermostoa lääkkeillä.
Juuri näin!
Aika moni yksityissektorin psykiatri ilmoittaa jo esittelytekstissään, että ei määrää eikä uusi PKV-reseptejä. Jotkut kertovat määräävänsä harkiten. Jotkut eivät mainitse asiasta mitään, mikä kertonee siitä, että suhtautuu asiallisesti oman erikoisalansa koko lääkevalikoimaan - se ei viittaa holtittomaan tai ammattitaidottomaan toimintaan bentsodiatsepiinien osalta.
Mitä te valitatte? Itselläni on 6 mg rivatrilia päivässä, vaikka tiedoissa lukee, että minulla on huumeriippuvuus. Ei niitä bentsoja kannata syödä sen takia, että parisuhde loppui.
Vierailija kirjoitti:
Itse sain yksityiseltä yleislääkäriltä ja psykiatrilta. Olen myös saanut niiden lisäksi unilääkkeitä uselta eri lääkäreiltä. Minulle psykiatri nimenomaan sanoi, että riippuvuutta haitallisempi on henkinen paha olo ja unettomuus.
Ja jos joku nyt vääntää, niin olen hoikka, absolutisti, harrastan liikuntaa ja käyn töissä.
Jaa on parempi että maksa ja mahalaukku tuhoutuu lääkkeistä? Ai on parempi vältellä ikäviä tunteita ja jäädä henkisesti ja emotionaalisesti kitukasvuiseksi? Jopa riippuvaiseksi lääkkeestä?! Sen minkä taakseen jättää niin sen edestään löytää. Se kipu mitä välttelet ja turrutat lääkkeillä nyt, tulee kyllä vastaan myöhemmin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Tietenkin niitä saa, jos kriteerit täyttyvät. Ei niitä kenellekään päivittäiseen käyttöön kirjoiteta, mutta täsmälääkkeeksi toki, jos muista lääkkeistä ei ole apua.