Eikö rauhoittavia lääkkeitä saa enää mistään?
Ei, en ole narkkari, väärinkäyttäjä tms.
Olen käyttänyt koko aikuisikäni Opamox 15mg lääkettä tarvittaessa annoksella puolikas/kokonainen tabletti tarvittaessa.
Käytännössä lääkettä menee max.1 tabletti viikossa, eikä käyttömäärät ole koskaan nousseet.
En pystyisi osallistumaan tiettyihin työelämässä pakollisiin kokouksiin ilman lääkettä. Kärsin inhottavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja siihen liittyvästä paniikin tunteesta.
Olen kokeillut kaikki mahdolliset lääkitykset, terapiat ja hypnoosit, enkä ole niistä mainittavaa apua saanut. Ainoastaan Opamox pitää minut jotenkin henkisesti ja fyysisesti kasassa kammoamissani kokoustilanteissa. Ei sekään toki 100 prosenttisesti auta, mutta jollakin lailla selviän tilanteista pyörtymättä tai pakenematta paikalta.
Tähän asti olen saanut uusittua reseptini työterveydessä, mutta kiitos työnantajani säästösyistä heikentyneen työterveyssopimuksen, en saa reseptiä enää uusittua.
Julkiselta puolelta on ihan turha yrittääkään. Kaikki rauhoittavia lääkkeitä tarvitsevat ovat heidän silmissään narkkareita ja väärinkäyttäjiä. Tyrkyttävät vain Sitalopramia tai muuta vastaavaa, josta ei saa mitään hyötyä, pelkästään inhottavia sivuvaikutuksia.
Aloin varaamaan aikaa yksityiseltä psykiatrilta ja hämmästykseni oli suuri. Kaikilla lukee kuvauksessa suurinpiirtein näin "En kirjoita, enkä uusi rauhoittavia lääkkeitä"
Kuka niitä reseptejä sitten enää uusii tai kirjoittaa, jos ei edes yksityiset psykiatrit?
Pitääkö tässä ottaa lopputili töistä, koska ei voi enää osallistua pakollisiin kokouksiin ja se tekee töissä käymisen mahdottomaksi.
Olen 56 vuotias ja vielä pitäisi lähes 10 vuotta pystyä töitä tekemään, mutta eipä taida onnistua.
Kertokaapa omista kokemuksistanne.
PS. Mitään moralisointia en kaipaa, koska kukaan joka ei ole tällaisista vaivoista kärsinyt ei pysty käsittämään miltä tämän kanssa eläminen tuntuu. Älkääkä myöskään kertoko kuinka joku luontaistuote/liikunta siihen auttaa. Uskokaa pois, että kaikki mahdollinen on vuosikymmenten saatossa tullut kokeiltua.
Kommentit (337)
Vierailija kirjoitti:
Tossa tuli TikTok-video vastaan suomalaiselta mieheltä että ihan päivystyksestä oli kaveri saanut bentsoreseptin ja mielialalääkkeet. Täällä mun kaupungissa ei saa edes yhtä tablettia että ei nämä kaupungit voi keskenään näin erilaisia olla? 2000-luvun alussa mun äiti sai useampaa pakettia kerralla Opamoxia ja varmasti tiedettiin että aiheuttaa riippuvuutta. Niissä on AINA olleet ne varoitukset.
Totta. varoitukset tulivat melko nopeasti klopoksidin tultua markkinoille 1959. Oli ensimmäinen bentso ja diatsepaami seuraava. Psyk.sh. Eiku potilas siis.

Anteeksi termin klopoksidi käyttö. Lähinnä ammattilaiset käyttävät sitä ja minähän olen potilas. Puhutaan siis klooridiatsepoksidista jatkossa. Psyk.sh. Eiku potilas siis.
Vierailija kirjoitti:
Kun sekotatte päätänne pillereillä koska pelkäätte omia lajitovereitanne niin kertokaapa mitä pahaa ne ihmiset teille tekevät koska ette uskalla kohdata niitä muuten kuin mömmöissä?
Ihminen on laumaeläin, ei elämietkään tarvitse mömmöjä laumassa toimiakseen eikä totta vie tarvinneet luolamiehetkään kun yhdessä toimittiin.
Sinä ääliö, joka jankkaat "mitä pahaa ihmiset tekevät nönnöönnööö", niin luepa vaikka uutisia. Lue sodista, murhista, rais kauksista, väkivallasta, koulu- ja työpaikkakiusaamisesta, heikompien sortamisesta, hallituksen päätöksistä. Vieläkö ihmettelet mitä pahaa ihmiset muka tekevät?
Tässä olisi todellakin jutun aihetta jollekin osaavalle toimittajalle. Helvetinmoista vääryyttä, nöyryytystä ja kyykytystä joutuvat kärsimään ne, jotka tarvitsevat benzoja sairauksiensa hoitoon.
Onko teillä ihan joitain kunnon diagnooseja, jotka ette bentsoja saa? Täällä on nyt kerrottu lähinnä, että työt ahdistaa jne. Itselläni on kolme psykiatrisen puolen diagnoosia, eikä ole ollut ongelmaa. Joskus kun pidin taukoa SSRI-lääkkeistä, lääkäri oli vähän nihkeänä bentsoja määrätessään.

Tässä on vielä se sos.deprivoiva puoli, että moni psyk.ongelmainen ajetaan rikolliseksi koska joutuvat hankkimaan lääkkeensä laittomilta markkinoilta. Näillä markkinoilla ei ole myöskään kontrollia annostuksen taikka lääkityksen keston suhteen. Eettisesti täysin kestämätöntä politiikkaa. Psyk.sh.

Olisi hienoa, jos sinä alan ammattilaisena voisit viedä tätä asiaa jotenkin eteenpäin. Kiitos vastauksistasi, äläkä anna noiden ääliötrollien häiritä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko kommenttini sitten aivan eri asia ja vähemmän ärsyttäviä, mikäli rupean käyttämään psyk.potilas nikkiä? Saanko siinä tapauksessa jatkaa kommentointia ilman äärimmäisen yksinkertaista vittuilua, jotka pystyn kuittaamaan alle sekunnin pohdiskelulla? Psyk.sh.
Huh huh...
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ihan joitain kunnon diagnooseja, jotka ette bentsoja saa? Täällä on nyt kerrottu lähinnä, että työt ahdistaa jne. Itselläni on kolme psykiatrisen puolen diagnoosia, eikä ole ollut ongelmaa. Joskus kun pidin taukoa SSRI-lääkkeistä, lääkäri oli vähän nihkeänä bentsoja määrätessään.
Minulla on ja toistaiseksi olen vielä lääkkeeni saanut. Ongelma on siinä, että lääkärit vaihtuvat koko ajan. Aina tasaisin väliajoin joutuu kohtaamaan myös bentsovihamielisen lääkärin, joka haluaisi hinnalla millä hyvänsä lääkkeet lopettaa.
Onhan näitä lopetettu vissiin kuoleman sairailta ja vanhuksiltakin. Vaihdettu psyykelääkkeisiin. Voin kuvitella, miltä tuntuu kun on vuosi elinaikaa ehkä jäljellä ja se vuosi pitäisi käyttää lääkekokeiluihin ja uusien sivuvaikutusten sietämiseen. Ettei vaan riippuvuus vie 🙄
Vierailija kirjoitti:
Kun sekotatte päätänne pillereillä koska pelkäätte omia lajitovereitanne niin kertokaapa mitä pahaa ne ihmiset teille tekevät koska ette uskalla kohdata niitä muuten kuin mömmöissä?
Ihminen on laumaeläin, ei elämietkään tarvitse mömmöjä laumassa toimiakseen eikä totta vie tarvinneet luolamiehetkään kun yhdessä toimittiin.
Voi pyhä lehmä, kuinka yksinkertainen kommentti. Avaapa telkkari tai joku lehti, niin näet heti mitä pahaa ihmiset tekevät toisilleen. Sinä et sitten koskaan ole pelännyt yhtään mitään, kun pystyt järkeilemällä poistamaan pelkosi? Onneksi olkoon, mahtaa elämäsi olla helppoa.
Minulla on tilanne etten saa rauhoittavia. Käyttö oli niitä joitain vuosia saadessani tosiaan sitä, että *hätätilanteessa* (minulla on PTSD, epävakaa ja psykoosisairaus) otan yhden opamoxin jotta saan nukuttua ja tai rauhoituttua enkä päädy päivystykseen tai osastolle.
Käyttö pysyi aina samana, lääkkeitä vanheni joskus ja vein ne apteekkiin, toleranssit ei kasvaneet, pystyin opiskelemaan ja käymään töissä.
No, nyt en pysty ilman lääkkeitä koska välillä laukeaa unettomuuskierre joka johtaa lopulta psykoosiin sitten. Tulee varmaan tosi paljon halvemmaksi etten ole työelämässä enkä pärjää mutta joo. Ostaisin ns katukaupasta mutta ei todellakaan ole mitään kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Tässä olisi todellakin jutun aihetta jollekin osaavalle toimittajalle. Helvetinmoista vääryyttä, nöyryytystä ja kyykytystä joutuvat kärsimään ne, jotka tarvitsevat benzoja sairauksiensa hoitoon.
Muistaakseni Hesari on kirjottanut aiheesta jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olisi todellakin jutun aihetta jollekin osaavalle toimittajalle. Helvetinmoista vääryyttä, nöyryytystä ja kyykytystä joutuvat kärsimään ne, jotka tarvitsevat benzoja sairauksiensa hoitoon.
Tässä on vielä se sos.deprivoiva puoli, että moni psyk.ongelmainen ajetaan rikolliseksi koska joutuvat hankkimaan lääkkeensä laittomilta markkinoilta. Näillä markkinoilla ei ole myöskään kontrollia annostuksen taikka lääkityksen keston suhteen. Eettisesti täysin kestämätöntä politiikkaa. Psyk.sh.
Olisi hienoa, jos sinä alan ammattilaisena voisit viedä tätä asiaa jotenkin eteenpäin. Kiitos vastauksistasi, äläkä anna noiden ääliötrollien häiritä liikaa.
Yksittäisen rivisairaanhoitajan vaikutusvalta on asiassa olematon. Yhteiskuntatieteiden saralla voisin toki ottaa asian puheeksi. Tuskin yksi YTT kuitenkaan mitään saisi aikaan. Oppi tulee valitettavasti kantapään kautta, ja se tulee olemaan kallis - inhimillisesti yksilötasolla sekä myös makrotasolla monin muodoin. Psyk.sh.
90 luvulla bentsoja kirjoitettiin hyvin löyhästi, itsekkin söin niitä pari vuosikymmentä, ne vuodet olivat kun sumussa oisi elänyt, minusta tuli välinpitämätön ja enemmän ahdistunt sillä bentsot toimivat päinvastoin. Olen kiittollinen sille lekurille joka ei enää uusinut diapameja, sain elämän takaisin, vaikkakin liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ihan joitain kunnon diagnooseja, jotka ette bentsoja saa? Täällä on nyt kerrottu lähinnä, että työt ahdistaa jne. Itselläni on kolme psykiatrisen puolen diagnoosia, eikä ole ollut ongelmaa. Joskus kun pidin taukoa SSRI-lääkkeistä, lääkäri oli vähän nihkeänä bentsoja määrätessään.
Minulla on ja toistaiseksi olen vielä lääkkeeni saanut. Ongelma on siinä, että lääkärit vaihtuvat koko ajan. Aina tasaisin väliajoin joutuu kohtaamaan myös bentsovihamielisen lääkärin, joka haluaisi hinnalla millä hyvänsä lääkkeet lopettaa.
Onhan näitä lopetettu vissiin kuoleman sairailta ja vanhuksiltakin. Vaihdettu psyykelääkkeisiin. Voin kuvitella, miltä tuntuu kun on vuosi elinaikaa ehkä jäljellä ja se vuosi pitäisi käyttää lääkekokeiluihin ja uusien sivuvaikutusten sietämiseen. Ettei vaan riippuvuus vie 🙄
Koita löytää joku vanhempi mieslääkäri yksityiseltä puolelta. Toki se maksaa. Psyk.sh.
Matti O Huttunen on kirjoittanut ainakin aiheesta. Duodecim, bentso-lääkitykselle on paikkansa.
Työterveyshuoltoni on ollut aikaisemmin Mehiläisessä ja nyt Terveystalossa. Kummastakin olen saanut ongelmitta uusintareseptin Opamoxiin - tosin 30 tablettia riittää minulle vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
90 luvulla bentsoja kirjoitettiin hyvin löyhästi, itsekkin söin niitä pari vuosikymmentä, ne vuodet olivat kun sumussa oisi elänyt, minusta tuli välinpitämätön ja enemmän ahdistunt sillä bentsot toimivat päinvastoin. Olen kiittollinen sille lekurille joka ei enää uusinut diapameja, sain elämän takaisin, vaikkakin liian myöhään.
Varsinkin pitkässä käytössä tulee helposti noita paradoksaalisia reaktioita. Riippuvuusriski on myös todellinen. Jossain epilepsiassa vuosienkin lääkitys voi olla paikallaan, mutta mieluummin psyk.ongelmissa ainoastaan tarvittavana eikä listalääkkeenä eli joka päivä. Mikäli siis mahdollista. Pitkä lääkitys aina asteittain alas. abstinenssioireet (vieroitusoireet) voivat olla hengenvaaralliset, mikäli pitkän lääkityksen lopettaa ns. seinään. Psyk.sh.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ihan joitain kunnon diagnooseja, jotka ette bentsoja saa? Täällä on nyt kerrottu lähinnä, että työt ahdistaa jne. Itselläni on kolme psykiatrisen puolen diagnoosia, eikä ole ollut ongelmaa. Joskus kun pidin taukoa SSRI-lääkkeistä, lääkäri oli vähän nihkeänä bentsoja määrätessään.
Vastaan nyt omaan kommenttiini. Huomasin joistakin vastauksista, että ilmeisesti vaikeampi saada, jos ei ole työelämässä? Tuntuu, että työterveys haluaa pitää ihmisen työkuntoisena, ihan sama millä keinolla.