Pystyttekö jatkamaan kaveruutta rikastuneiden

Vierailija kirjoitti:

Mieti tarkkaan MIKSI he ovat rikastuneet? Älä sepitä mitään "itsesi eduksi" olevaa soopaa kuten puolison läheiset tekivät.

Sepittävät itselleen ja muille omaaepäonnistumisen kokemustaan seuraavilla keksityillä fraaseilla:

- on saanut suhteilla töitä (loi niitä suhteita itse ja siellä töissä sekä opinnoissa, ei ne olleet mitään valmiita)

- on päässyt helpolla (opiskeli aktiivisesti työn ohessa jotta pääsi ammattikoulua ylemmäs)

Kaiken eteen hän on nähnyt vaivaa ja aikaa- mikään ei ole tullut yhdessä yössä lottovoiton tavoin vaan on vaatinut ponnisteluita jotta on pikkuhiljaa päässyt etenemään elämässä. Osa hänen entisistä koulukavereistaankin on tyytynyt siihen ensimmäiseen ammattitutkintoonsa ja elää duunariammtissa huonolla palkalla. Osa on tyytyväisiä ja osa valittaa kuinka "muilla on helpompaa".

Omien valintojen seurauksia pitää pystyä katsomaan realistisesti.

Rikkaat tuttavani ja sukulaiseni ovat hyväpalkkaisissa töissä. Osalla on korkeampi koulutus kuin minulla, toisilla taas vähemmän koulutusta kuin minulla. Minulla on korkeakoulututkinto hyvin työllistävältä alalta, mutta jostain syystä työpanostani ei tässä yhteiskunnassa ole sen jälkeen tarvittu, kun täytin 25 vuotta.

Minä en heidän elämänsä helppoutta tai vaikeutta tiedä, kun he eivät halua siitä minulle kertoa. Minun vaikeuteni eivät ole heitä rikastuttaneet, vaan omalla työllään ovat rahansa ansainneet.

Minä en ole omia sairauksiani tai muitakaan vaikeuksiani valinnut.

En tietoisesti pistä välejä poikki, mutta vaikuttaahan se suhteeseen, jos elämäntavat ovat kovin erilaiset. Lähinnä siis sillä tavoin, ettei ole enää mitään yhteistä, kun on niin erilaiset piirit ja mielenkiinnon kohteet. Kavereita ja ystäviä voi tosin onneksi saada aina lisää, ja itse ajattelen asian niin, että eri elämänvaiheisiin kuuluu eri ihmisiä. Jotkut ovat matkassa mukana lyhyemmän ajan ja jotkut pidemmän.

Ihan hyvä kysymys.

Moni ei varmaan pystyisi, mutta ei kyse ole välttämättä aina siitä iänikuisesta kateudesta.

Ajatellaanpa tilannetta, että olette ystävän kanssa tottuneet viettämään aikaa samanlaisissa riennoissa ja puitteissa. Sitten toinen äkkirikastuu ja pikkuhiljaa sen toisen ympärille alkaa kertyä ylellisten hankintojen lisäksi rikkaaseen elämään tottuneita uusia tuttuja ja ystäviä, kuten luonnollista on.

Olettaen, ettei itse koe sosiaalista nousua tai vaurastumista, niin sitä vähitellen alkaisi tuntea itsensä  kuokkavieraaksi esim. kutsuissa, kun toisella on jo täysin eri käsitys siitä mikä on normaalia elämää. Jutut alkavat olla erilaisia ilman yhteistä kosketuspintaa, kun verrataan mitä kumpikin teki sitten viime näkemän jne. 

Luulisi, että on melko yleistä, että tuollaisissa tilanteissa ajaudutaan erilleen ja kumpikin jatkaa omissa piireissään pyörimistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi aika samat lähtökohdat, iän myötä eroa tulee. Paradoksaalisesti käy niin, että ne, joille on tärkeää käyttää näkyvästi aika paljon rahaa, ovat keski-iässä köyhempiä kuin säästäväiset ja vaatimattomammat ystävänsä.

Jos nimittäin jo nuorena haluaa hienon auton, hulppean kämpän sekä päheitä matkoja, niin siihen ne isotkin tulot katoavat. Sillä välin se säästäväisempi ihan samoista tuloista maksaa asuntolainan pois ja pistää sijoitukset alulle.

Sitten onkin hankala hetki, kun se leveämpään elämään tottunut on jo pitkään ajatellut olevansa paljon vauraampi kuin vaatimaton ystävänsä, mutta ystävällä alkaakin selvästi olla parempi elintaso. Kun lainat on maksettu ja sijoitukset tuottavat, onkin varaa asioihin, mihin ei nuorena halunnut laittaa rahojaan. Se voi aiheuttaa epäreiluuden tunnetta ja ihan rehellistä kateutta.

Nyt p

Miten määrität sen miljonäärin? Oma ystäväpiirini on opiskellut oikis-lääkis-kauppis -tyyppisiä aloja, ja näillä tuloilla nimenomaan saa JOKO päheän elintason jo melko nuoresta lähtien TAI selvästi yli miljoonan euron omaisuuden, josta merkittävä osa myös tuottavia sijoituksia. Molempia ei saa. Tämä johtaa yllättävän isoihin varallisuuseroihin keski-iässä ja varmaan sen jälkeenkin. Ei sillä, että ihmisen pitäisi ollakaan varakas, mutta paradoksi onkin siinä, että se varakkuus olisi usein kovin tärkeää juuri heille, joilta se ei onnistu.

Siitä olen kyllä samaa(?) mieltä, että ihminen ei ole vielä rikas, vaan varakas tavis, jos kotitalouden omaisuus on pari miljoonaa. Rikkaalla on mielestäni enemmän niitä miljoonia. 

Ei se ole vain kateutta ja häpeää, vaan juurikin ulkopuolisuuden kokemusta, ei kuuluta samaan porukkaan. Työpaikoillakin on tätä eri ammattiryhmien kesken. Elämässä yleensäkin ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan.