Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko muilla ollut huonoja psykoterapiakokemuksia?

Vierailija
25.07.2025 |

Nyt kun Hesari on tällä viikolla uutisoinut pariinkin kertaan miten kukaan ei enää käy psykoterapiassa, jäin miettimään omaa kokemustani.

Kävin kymmenisen vuotta sitten pari vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa keskivaikean masennuksen takia.

Keskeytin lopulta kesken, lausunnon kirjoittaneen psykiatrin luvalla ja kannustuksesta. Hän oli aivan samaa mieltä kuin minä ja läheiseni, että psykoterapia vain pahensi oloani. Olo ja elämäni parantuivatkin heti psykoterapian lopettamisen jälkeen.

Kokemus oli aivan kammottava, samoin psykoterapeutti. Ei myöskään antanut minun lopettaa tai vaihtaa terapeuttia vaan painosti jatkamaan kanssaan kunnes sitten psykiatrin luvalla yksinkertaisesti lopetin käymästä.

En koskaan enää menisi psykoterapiaan. Oli myös aivan järjettömän kallista, joten terapia itsessään aiheutti minulle ongelmia, sen lisäksi rahanmeno aiheutti ongelmia sekä tarve lähteä kerran viikossa töistä aikaisemmin ehtiäkseni sinne aiheutti töissä ongelmia. Psykoterapeutti oli todella surkea ja aiheutti paljon ongelmia.

Halusin vain jonnekin jakaa nimettömästi oman kokemukseni, jonka valossa en yhtään ihmettele ettei psykoterapeuteilla enää ole asiakkaita.

Kommentit (610)

Vierailija
81/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toi terapia on kyllä vaikea laji. Monesti hoitoon hakeutuu ihmisiä kenellä on isoja ongelmia jossain elämän alalla. Mutta eivät kuitenkaan pysty myöntämään että näin on. Jyyrisyiden etsiminen on mielettömän vaikeaa jos asiakas suojelee itseään eikä puhu totta. Tai ei kykene puhumaan oikein mitään.

Niin. Mutta henkilö maksaa aika paljon ammattilaiselle siitä, että tällä on taitoa kulkea niihin juurisyihin asiakkaan kanssa tietäen että itsensä suojelu on yksi mekanismi joka terapiaan tulevalla on. Ei terapeutti voi mennä sen taakse että hitsi kun tää mun työ on vaikea laji. Itse puhuin turhan terapeuttikuurin jälkeen kissalleni. Kissa auttoi paremmin. Mollia kiitollisena muistaen.

Vierailija
82/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Psykoterapian haitat - ei vain ruusutarhaa

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2019;135(15):1377-84

3 47 (*)(*)(*)(*)( )

Eila Sailas, Mikko Heimola ja Jan-Henry Stenberg

Psykoterapia on tutkitusti hyödyllinen ja riittämättömästi käytetty hoito useissa psykiatrisissa sairauksissa. Sitä tulee arvioida samoin kuin kaikkia muitakin hoitoja ja ymmärtää myös hoidon rajoitteet sekä hoidon aiheuttamat mahdolliset haittatapahtumat. Tietämättömyys psykoterapiatutkimuksen tuloksista voi johtaa psykoterapian idealisointiin hoitomuotona. Psykoterapiaan, kuten kaikkiin tehokkaisiin hoitoihin, liittyy myös haittavaikutuksia, joiden laatu vaihtelee vähäisistä vakaviin. Haittavaikutuksia ei tunneta, ja niiden luokitteluun ja arviointiin ei ole vielä olemassa kansainvälisesti hyväksyttyä toimintamallia. Hoitojen tuloksellisuuden seuranta vain kliinisesti ja laadullisesti arvioiden ei ole asianmukaista. Psykoterapioiden seurantaan on nyt avautunut psykoterapian laaturekisteri, johon jatkossa tulee saada potilas- ja terapeuttikohtainen tieto kaikista yhteiskunnan tukemista psykoterapiamuodoista."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psykoterapian haittavaikutukset

Lisätietoa aiheesta

Olavi Lindfors ja Jan-Henry Stenberg

8.1.2020

Psykoterapialla voi olla haittavaikutuksia kuten kaikilla muillakin ihmisen mieleen vaikuttamiseen pyrkivillä hoidoilla.

Psykoterapian haittavaikutuksia voivat olla psyykkisen tilan heikentyminen hoidon aikana, psykoterapian jatkaminen puuttuvasta hoitovasteesta huolimatta, huonosti soveltuva, riittämätön tai toisaalta potilaan kohtuuttoman raskaaksi tai muutoin haitalliseksi kokema hoito ja erilaiset hoitovirheiksi katsottavat tilanteet.

Keskeisimpänä haittavaikutuksena pidetään yleisesti potilaan psyykkisen tilan heikentymistä, mitä ilmenee keskimäärin 510 %:lla potilaista hoidon päättyessä. Psykoterapiaan ohjautuneilla masennuspotilailla on kuitenkin hoitoon ohjaamatta jääneitä selvästi pienempi riski psyykkisen tilan heikentymiseen 1.

Myös hoidon keskeyttäminen riittämättömäksi koetun hyödyn tai hoidon laadun taikka potilaan ja terapeutin välisen yhteistyön toimimattomuuden takia on mahdollinen kielteinen vaikutus.

Haittojen ehkäisemiseksi on tärkeää, että hoitosuhteen laatua ja terapiasta saatavaa hyötyä ja mahdollisia haittoja arvioidaan koko terapian ajan.

Kirjallisuutta

Cuijpers P, Reijnders M, Karyotaki E ym. Negative effects of psychotherapies for adult depression: A meta-analysis of deterioration rates. J Affect Disord 2018;239:138-145 PubMed

Artikkelin tunnus: nix02740 (050.023)

2025 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Vierailija
84/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi terapia on kyllä vaikea laji. Monesti hoitoon hakeutuu ihmisiä kenellä on isoja ongelmia jossain elämän alalla. Mutta eivät kuitenkaan pysty myöntämään että näin on. Jyyrisyiden etsiminen on mielettömän vaikeaa jos asiakas suojelee itseään eikä puhu totta. Tai ei kykene puhumaan oikein mitään.

Niin. Mutta henkilö maksaa aika paljon ammattilaiselle siitä, että tällä on taitoa kulkea niihin juurisyihin asiakkaan kanssa tietäen että itsensä suojelu on yksi mekanismi joka terapiaan tulevalla on. Ei terapeutti voi mennä sen taakse että hitsi kun tää mun työ on vaikea laji. Itse puhuin turhan terapeuttikuurin jälkeen kissalleni. Kissa auttoi paremmin. Mollia kiitollisena muistaen.

 

Niin. Mutta pitää myös tajuta se että terapeutin on pakko uskoa asiakkaan haluavan parantua.  Siksi sinne terapiaan yleensä hakeudutaan. Siksi lähtökohta on se että asiakas puhuu totta..

Mutta kun todellisuudessa moni alkaa kaunistelemaan asioita, unohtaa ym. Loukkaantuu kun terapeutti alkaa napsia valheista kiinni..  Lopettaa terapia suhteen ja tulee kirjoittamaan nettiin olipa paskaa.

Terapiassa on kaiken lisäksi yksi vaikea juttu. Yleensä aina asiat menevät huonompaan aluksi. Kun vanhat haavat aukaistaan.

Se tekee terapeutin työstä todella vaikeaa.

Vierailija
85/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi terapia on kyllä vaikea laji. Monesti hoitoon hakeutuu ihmisiä kenellä on isoja ongelmia jossain elämän alalla. Mutta eivät kuitenkaan pysty myöntämään että näin on. Jyyrisyiden etsiminen on mielettömän vaikeaa jos asiakas suojelee itseään eikä puhu totta. Tai ei kykene puhumaan oikein mitään.

Niin. Mutta henkilö maksaa aika paljon ammattilaiselle siitä, että tällä on taitoa kulkea niihin juurisyihin asiakkaan kanssa tietäen että itsensä suojelu on yksi mekanismi joka terapiaan tulevalla on. Ei terapeutti voi mennä sen taakse että hitsi kun tää mun työ on vaikea laji. Itse puhuin turhan terapeuttikuurin jälkeen kissalleni. Kissa auttoi paremmin. Mollia kiitollisena muistaen.

 

Niin. Mutta pitää myös tajuta se että terapeutin on pakko uskoa asiakkaan haluavan parantua.  Si

 

 

 

. Kuvailit just mun isän.

Vierailija
86/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psykoterapiasta voi olla myös haittaa

Psykoterapia auttaa monissa häiriöissä, mutta sen haitoista tiedetään vähän, sanoo kouluttajapsykoterapeutti Jan-Henry Stenberg.

utkimusten mukaan 315 prosenttia potilaista saa psykoterapiasta jonkinlaisia haittavaikutuksia. Kuva: iStock

14.1.2020 klo 10:42

1. Psyykkisten sairauksien lääkehoitoa on kritisoitu ja psykoterapiaan on toivottu enemmän panostusta. Ajatellaan, että jos sitä vain saisi, ihmiset kuntoutuisivat paremmin. Onko toiveelle katetta, Husin kouluttajapsykoterapeutti Jan-Henry Stenberg?

Psykoterapia on tehokas hoitomuoto lievissä ja keskivaikeissa mielenterveyden häiriöissä ja nimenomaan niin, että sitä saa matalalla kynnyksellä hoidon alkuvaiheessa. Hyvää on myös se, että psykoterapiaa saavat yhä uudet potilasryhmät. Sovelluksia on tullut esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja psykoosia sairastaville sekä persoonallisuushäiriöiden hoitoon. Psykoterapiasta on apua monissa somaattisissakin sairauksissa.

Sekä potilailla että ammattilaisilla näyttää olevan kuitenkin ylimitoitettuja pahimmillaan jopa romantisoituja ajatuksia ja odotuksia psykoterapian avusta ja mahdollisuuksista. Psykoterapiaan voi liittyä myös haittoja.

2. Millaista idealisointia on näkynyt?

Kun ihmisillä on vaikeuksia, on aivan ymmärrettävää, että he haluavat purkaa kokemuksiaan jonkun toisen kanssa. Monelle on saattanut syntyä käsitys, että tarvitaan pitkiä hoitoja, jotta asiat saadaan kuntoon. Tutkimustulokset eivät erityisesti puolla tätä näkemystä. Parikymmentä käyntikertaa kestävät psykoterapiat ovat pääsääntöisesti teholtaan yhtä hyviä kuin kaksisataa käyntikertaa kestävät. Tietyissä erityistilanteissa voidaan tarvita todella pitkiä hoitoja.

3. Millaisia haittoja on ilmennyt?

Erilaisten kansainvälisten selvitysten mukaan 315 prosenttia potilaista on saanut psykoterapiasta jonkinlaisia haittavaikutuksia. Yleensä ne ovat lieviä. Vakavat haitat ovat harvinaisia. Haittoja on luokitettu esimerkiksi ei-toivottuihin tapahtumiin, hoitovirheisiin, hoidon tehottomuuteen ja sairauden vaikeutumiseen.

4. Millaisia ovat vakavat haitat?

Haitta on erityisen vakava, jos tilanne kriisiytyy terapiasta lähtöisin olevasta syystä ja potilas yrittää itsemurhaa. On myös vakavaa, jos potilaan tila huononee tai hän taantuu ja jää potilaan rooliin.

5. Onko terapiamuotojen välillä eroja haittojen suhteen?

Tästä ei ole olemassa systemaattista tietoa. Terapeutin ja potilaan välinen yhteistyösuhde on erityisen tärkeä. Terapeuttien tulisi säännöllisesti monitoroida omaa osuuttaan sekä sitä, auttaako hoito niihin oireisiin, joiden vuoksi potilas on tullut hoitoon.

6. Vähätelläänkö psykoterapian haittavaikutuksia?

Paremminkin tilanne on se, ettei niitä tunneta. Psykoterapian haitoista ei ole juurikaan keskusteltu, eikä työn monitorointiin ole ollut systemaattisia työkaluja.

JATKUU

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

JATKUU

7. Miten psykoterapian laatua voidaan arvioida?

Keräämällä systemaattisesti ja laaja-alaisesti tietoja potilaan voinnista ja toimintakyvystä ennen terapiaa sekä seuraamalla, miten se hoidon aikana muuttuu ja millainen potilaan tilanne on hoidon jälkeen. Näinhän tehdään useimmiten somaattisten sairauksien yhteydessä.

Seurannan avulla selviää, onko hoidosta hyötyä, millaisia haittoja voi ilmetä sekä onko palveluntuottajien, hoidon antajien tai hoitomuotojen välillä selviä eroja. Tällainen on puuttunut psykiatriasta ja psykoterapian alalta.

Hus otti syksyllä 2018 käyttöön laaturekisterin, johon on alettu kerätä seurantatietoja kaikista Hus-alueen aikuispsykiatrian ostopalveluterapioista. Se on hyvä alku tällaiselle toiminnalle.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä laaturekisteriin on kerätty piirin itsensä tuottamat psykoterapiat.

Valtaosa kaikista psykoterapioista on edelleen systemaattisen seurannan ulkopuolella. Tulevaisuudessa koko Suomeen tulee saada kansallinen laaturekisteri, jossa ovat mukana yhteiskunnan maksamat psykoterapiat ja mielellään muutkin.

8. Miten psykoterapian laatua parannetaan laaturekisterien avulla?

Rekistereistä saatujen tietojen valossa psykoterapeutteja voidaan kouluttaa huomaamaan epäkohtia ja hyödyntämään tietoja työssään jo terapian aikana.

Tärkeä näkökulma on myös se, että Husin laaturekisterissä potilaan tieto välittyy suoraan hoitoa monitoroivalle taholle. Tähän asti potilaan näkemykset ovat välittyneet terapian laatua ulkopuolelta arvioiville vain terapeutin lausuntojen kautta.

Laaturekisteri ohjaa myös toimintaa, kun potilaat ja terapeutit tietävät, että tiettyihin kysymyksiin pitää ennen pitkää vastata.

9. Millaisia tietoja Husin laaturekisteriin kerätään?

Potilailta kysytään Omavointi-palvelun kautta tietoja hänen voinnistaan ja toimintakyvystään, terapiasuhteen laadusta, terapiaan sitoutumisesta ja terapian vaikutusten näkymisestä. Potilas saa kertoa, ovatko esimerkiksi hoitosuunnitelman käynnit toteutuneet, onko keskusteltu tavoitteista tai toivooko hän terapeutilta enemmän aktiivisuutta, konkreettisia menetelmiä tai vaikkapa tunnetyöskentelyä.

Psykoterapeutit täyttävät sähköisen arvion sekä potilaan tapaamisen että vuoden terapiajakson jälkeen.

10. Nykyään käytössä on useisiin mielenterveyden häiriöihin suunnattuja nettiterapioita. Piileekö niissä laatuongelmia?

Nettiterapiat ovat tietokoneavusteisia, pääsääntöisesti netin välityksillä tapahtuvia sarjahoitoja, jotka pohjautuvat useimmiten kognitiiviseen psykoterapiaan. Niistä muodostuu paljon dataa.

Nettiterapiat ovat hyvin tasalaatuista, turvallista ja toimivaa hoitoa. Kaikki terapeutin ja potilaan välinen kommunikointi jää muistiin ja terapiaa seurataan systemaattisesti. Myös terapiaa käyvä näkee omat tekemisensä ja voi seurata edistymistään.

 

FT, kouluttajapsykoterapeutti Jan-Henry Stenberg toimii Husin IT-psykiatrian ja psykososiaalisten hoitojen linjan linjajohtajana.

Vierailija
88/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etusivulle

Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Terapiat

Yle Perjantai keräsi huonoja terapiakokemuksia moni kokee terapian henkisenä pahoinpitelynä: Paras vertaus on raiskaus, siltä se tuntui

Yhä useampi suomalainen käy terapiassa. Pieleen mennyt terapia johtaa harvoin seuraamuksiin terapeutille.

Kuva: Topi Tirri/Yle

Ami Assulin

17.1.2020 7:30Päivitetty 21.1.2020 9:22

Lähdin usein terapiasta itkien ja ahdistuneempana kuin saapuessani. Käteen jäi vain lasku. Ymmärsin asian laidan vasta seuraavan terapeutin avulla, joka oli täysin vastakohta ensimmäiselle.

Koin tulleeni pahoinpidellyksi. Terapeutti antoi ymmärtää, etten koskaan parane, eikä minusta koskaan tule mitään. Terapia tuhosi loputkin työkyvystäni.

Terapeutti oli vahvassa uskossa ja kertoi, että seksuaalinen suuntautumiseni on synti ja häpeä.

Yle Perjantai pyysi kokemuksia siitä, kun terapia on mennyt pieleen. Sähköpostiin tulvi liki sata kertomusta huonoista terapiakokemuksista.

Tarinoissa toistuvat samankaltaiset ongelmat: väärä terapiasuuntaus tai sopimaton terapeutti, kallis hinta, potilaan olemattomat oikeudet kun terapia menee pieleen jopa seksuaalinen häirintä ja uskonnon pakkosyöttö mainitaan useammassa kertomuksessa.

Moni kirjoittaja kertoo menneensä huonompaan kuntoon terapiassa. Kymmenkunta kirjoittaa kokeneensa terapian aiheuttamaa itsetuhoisuutta.

Terapian riskeistä ei puhuta

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) linjajohtaja Jan-Henry Stenberg tietää, ettei psykoterapian riskeistä juurikaan puhuta. Stenberg vastaa HUS:n psykoterapiahoitojen seurannasta aikuisten osalta.

Vaikka psykoterapia on pääsääntöisesti hyvää ja hyödyllistä, sillä voi joskus olla myös vakavia haittoja, hän sanoo.

Lopulta terapiaan saapuminen oli niin raskasta, että väitin olevani sairaana. Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä, ja terapiasta tuli minulle viikoittainen ahdistuspiikki, jota halusin välttää.

Terapeutti käytti auktoriteettiaan ja minä uskoin. Paras vertaus kokemukselle on raiskaus. Siltä se tuntui.

Joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä.

Mielenterveyden häiriöitä on vaikea määritellä, koska moni oire kuuluu elämän alamäkiin. Terveyskirjasto Duodecimin mukaan mielenterveyshäiriöstä on kyse, kun toimintakyky ja ihmissuhteet kärsivät. Vakava mielenterveyden häiriö voi lamaannuttaa täysin.

Kansaneläkelaitoksen rahoittamaa kuntoutuspsykoterapiaa saa pian kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin kymmenen vuotta sitten. Yksi syy kasvuun on se, että Kelan kuntoutuspsykoterapiasta tuli lakisääteistä vuonna 2011.

JATKUU

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä sain käydä pari vuotta psykoterapiassa päästyäni irti väkivaltaisesta suhteesta. Tuli joskus myöhemmin mieleeni, ettei terapiassa käsitelty tapahtumia lainkaan ja siihen kai on joku syy. Osaako joku paremmin tietävä sanoa?

Kuvittelin että asiat perataan kauttaaltaan, mutta toisaalta en jäänyt sitä kaipaamaankaan tuolloin, mutta kiinnostaa tietää.

Vierailija
90/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tajunnutkaan kuinka paljon terapiavihaa täältäkin löytyy. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi terapia on kyllä vaikea laji. Monesti hoitoon hakeutuu ihmisiä kenellä on isoja ongelmia jossain elämän alalla. Mutta eivät kuitenkaan pysty myöntämään että näin on. Jyyrisyiden etsiminen on mielettömän vaikeaa jos asiakas suojelee itseään eikä puhu totta. Tai ei kykene puhumaan oikein mitään.

Niin. Mutta henkilö maksaa aika paljon ammattilaiselle siitä, että tällä on taitoa kulkea niihin juurisyihin asiakkaan kanssa tietäen että itsensä suojelu on yksi mekanismi joka terapiaan tulevalla on. Ei terapeutti voi mennä sen taakse että hitsi kun tää mun työ on vaikea laji. Itse puhuin turhan terapeuttikuurin jälkeen kissalleni. Kissa auttoi paremmin. Mollia kiitollisena muistaen.

 

Niin. Mutta pitää myös tajuta se että terapeutin on pakko uskoa asiakkaan haluavan parantua.  Si

Ja miten tätä edistää terapeuttien pakonomainen tarve käyttää istuntoaikaa omien tai toisten asiakkaiden asioiden pohtimiseen? Oman kokemukseni mukaan se nimenomaisesti keskeyttää asiakkaan oman polun kulkemisen ja fokusoituu muiden ongelmiin tyyliin onhan näitä ongelmia kaikilla.

Vierailija
92/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo tämä terapeutti alkoi heti ensitöikseen kauhistelemaan minun työkyvyttömyyttä. En kuulemma mitenkään voi loisia yhteiskunnantuilla loppuelämää. (Olin ollut puoli vuotta sairauslomalla ja sitä ennen vuosikausia työelämässä) En tiedä mitä hän oikein ajatteli, miksi mahdoin sinne terapiaan ylipäätään hakeutua? Tuo terapia kesti tasan 3kk, kun päätin lopettaa sen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

JATKUU 

Rikkova riippuvuussuhde

Hukkasin puolitoista vuotta Kelan kuntoutuspsykoterapiaa tilanteeseen, joka ei ollut parantavaa terapiaa vaan rikkova riippuvuussuhde.

Sen hetkinen elämäni ja lapsuudessa koetut traumat sekoittuivat kun lopulta sanoin, että olen mennyt vain huonompaan kuntoon, terapeutti vihastui.

Ajauduin syviin vesiin, anoreksiaan ja vaikeaan masennukseen.

Terapeutti moitti minua kaikissa valinnoissani ja tekemisissäni joka ikisen istunnon jälkeen tunsin huonommuutta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikkö, dosentti Olavi Lindfors arvioi eri tutkimusten perusteella, että tapauksia joissa potilaan tila psykoterapiassa huononee on viidestä kahdeksaan prosenttia.

Psykoterapian tuloksellisuutta edistää vuorovaikutussuhde ja yhteinen näkemys siitä, mitä tavoitellaan. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten yhteistyö toimii terapeutin kanssa. Kielteisten vaikutusten riski on kuitenkin suurempi, ellei hakeudu terapiaan lainkaan, Lindfors muistuttaa.

Ja kyllähän suomalaiset hakeutuvat, ainakin naiset ja etenkin nuoret naiset. Kansaneläkelaitoksen vastaavan suunnittelijan Veli-Matti Vadénin esityksestä käy ilmi, että kuntoutuspsykoterapian saaja on tyypillisimmin 2534-vuotias nainen.

Se näkyy myös Yle Perjantain saamissa vastauksissa: suurin osa kirjoittajista on naisia, heistä valtaosa nuoria.

Olin 18-vuotias kun aloitin Kelan tukeman terapian vaikean masennuksen vuoksi sairastuin anoreksiaan ja menin huonoon kuntoon.

Olen usein tämän 14-vuotisen prosessin aikana miettinyt, olisinko nyt 32-vuotiaana sairauseläkkeellä jos ensimmäisellä terapeutillani olisi ollut oikeanlaista ammattitaitoa?

Olin 17-vuotias masentunut, haastava teini. Terapeutti suositteli ryhtymään missiksi ja vitsaili, että minusta tulisi hyvä pari hänen poikansa kanssa.

Olen parikymppinen lesbo, terapeutti oli vanhempi mies. Hän kyseli seksuaalisista fantasioistani ja mitä haluaisin tehdä, kun näen naisen kadulla. En uskaltanut avautua hänelle ollenkaan.

Vierailija
94/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

LOPETTAKAA JO !!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi terapia on kyllä vaikea laji. Monesti hoitoon hakeutuu ihmisiä kenellä on isoja ongelmia jossain elämän alalla. Mutta eivät kuitenkaan pysty myöntämään että näin on. Jyyrisyiden etsiminen on mielettömän vaikeaa jos asiakas suojelee itseään eikä puhu totta. Tai ei kykene puhumaan oikein mitään.

Niin. Mutta henkilö maksaa aika paljon ammattilaiselle siitä, että tällä on taitoa kulkea niihin juurisyihin asiakkaan kanssa tietäen että itsensä suojelu on yksi mekanismi joka terapiaan tulevalla on. Ei terapeutti voi mennä sen taakse että hitsi kun tää mun työ on vaikea laji. Itse puhuin turhan terapeuttikuurin jälkeen kissalleni. Kissa auttoi paremmin. Mollia kiitollisena muistaen.

 

Niin. Mutta pitää myös tajuta se että terapeutin

 

Terapia koulutuksessa opetetaan nimenomaan tuota. Idea siinä on saada sut avautumaan koska muillakin on näitä ongelmia.

Vierailija
96/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tajunnutkaan kuinka paljon terapiavihaa täältäkin löytyy. 

Onhan sitä väkisinkin. Mun isä vihaa terapiaa enemmän kuin mitään muuta. Syystä että äiti sai terapiassa voimaa lopettaa saidistisen ja sairaan suhteen.

Vierailija
97/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poistoon !!!!

Vierailija
98/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kanteluita tulee viikottain

Aluehallintovirastot ovat 1. heinäkuuta 2016 jälkeen vastaanottaneet yli 800 kantelua erikoissairaanhoidon psykiatrisesta hoidosta ja perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluista.

Psykologeista ja psykoterapeuteista tilastoituja kanteluita on samalta aikaväliltä 110. Kaikki vireillä olevat kantelut eivät näy tilastoissa.

Kanteluita tehdään epäasiallisesta käytöksestä tai kohtelusta, palveluiden saatavuudesta, tietosuojasta, lääkehoidosta, itsemääräämisoikeudesta ja muista hoito- tai menettelytapavirheistä.

Suuri osa kanteluista ei ole johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Huomautuksia on annettu yhteensä 12 kappaletta. Lisäksi aluehallintovirastot ovat jakaneet kehotuksia, huomion kiinnittämisiä, käsityksen ilmaisemista ja kirjevastauksia.

Kaikkia kanteluita ei ole ehditty käsitellä.

Huonoja kokemuksia viranomaisista

Perjantain toimitukselle kirjoittaneista kymmenkunta kertoi huonoista kokemuksista viranomaisten kanssa.

Tein valituksen aluehallintovirastoon. Terapeutti kiisti kaiken ja väitti minun valehtelevan olin nuori asiakas ja terapeutti Valviran virallistama ammattilainen.

Kantelu on ollut AVI:ssa vuoden, odottelen päätöstä. Elämäni on tällä hetkellä painajaismaista.

Mikään ei suojaa potilasta, jos terapeutilta puuttuu ammattitaito ja eettinen selkäranka.

Päätös tuli kahden vuoden päästä. Terapeutille oli annettu kirjallinen varoitus. Olin pettynyt. Mielestäni ammatin harjoittaminen olisi pitänyt lopettaa kokonaan.

Terapeutti joutui pois virasta. Kävi ilmi, etten ollut ainoa hänen uhrikseen joutunut.

Väärin kohdeltu potilas jää kauheaan tilaan. Oikeutta on vaikea saada, kanteluprosessi on toimimaton ja terapeutti saa porskuttaa eteenpäin.

"Terapiaan meni tuhansia euroja rahoja ei palautettu vaikka AVI totesi terapeutin käytöksen virheelliseksi. Täyttä rosvousta."

Vierailija
99/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tajunnutkaan kuinka paljon terapiavihaa täältäkin löytyy. 

Eikö keskustelu ole avattu siksi että ihmiset voivat jakaa ja kommentoida negatiivisia kokemuksia? Ehkä sekin auttaa purkamaan pettymystä, jonka terapia on aiheuttanut. Onhan täällä myös hyviä kokemuksia jaettu. Jos terapeutti kokee tämän vihaksi terapeutteja kohtaan, olisi varmaan itse hyödynnettäviä olis oppeja ja mietittävä mikä on juurisyy siihen että palaute koetaan vääränä.

Vierailija
100/610 |
26.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni toivoo valvontaa

Useat kirjoittajat toivoivat, että terapeutteja valvottaisiin enemmän.

HUS otti syksyllä 2018 käyttöön laaturekisterin, johon kerätään tietoa kaikista alueen aikuispsykiatrian ostopalveluterapioista.

Laaturekisteriä käytetään myös muissa sairaanhoitopiireissä, ja siitä on tulossa kansallinen laadun seurannan väline psykoterapioihin.

Se on ainoa laatuaan maailmassa. Missään ei ole ennen seurattu terapioiden potilaskohtaista tehoa systemaattisesti. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Stenberg sanoo.

Kentältä kuuluu muitakin toiveita:

Hintoja olisi saatava tasolle, josta asiakkaat selviytyvät. Rajoituksia poistettava siitä, kuinka paljon on oikeus saada terapiaa.

Toivon, että olisi kanavia joissa jakaa näitä kokemuksia.

Potilaille ohjevihko, jossa opastetaan mitä terapeutilta voi odottaa ja minkälainen käytös on asiallista. Ohjeet tulisi tehdä eri terapiamuotojen suhteen erikseen.

Koska aluehallintovirasto on kädetön sana sanaa vastaan -tilanteissa, olisi reilua tiedottaa potilaille etukäteen, että omien keskusteluiden äänittäminen on täysin laillista.

Olisi tärkeää tehdä aluksi rehellinen arvio siitä, pystyykö asiakas oikeasti sitoutumaan psykoterapiaan vai olisiko myöhemmin parempi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan