Onko muilla ollut huonoja psykoterapiakokemuksia?
Nyt kun Hesari on tällä viikolla uutisoinut pariinkin kertaan miten kukaan ei enää käy psykoterapiassa, jäin miettimään omaa kokemustani.
Kävin kymmenisen vuotta sitten pari vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa keskivaikean masennuksen takia.
Keskeytin lopulta kesken, lausunnon kirjoittaneen psykiatrin luvalla ja kannustuksesta. Hän oli aivan samaa mieltä kuin minä ja läheiseni, että psykoterapia vain pahensi oloani. Olo ja elämäni parantuivatkin heti psykoterapian lopettamisen jälkeen.
Kokemus oli aivan kammottava, samoin psykoterapeutti. Ei myöskään antanut minun lopettaa tai vaihtaa terapeuttia vaan painosti jatkamaan kanssaan kunnes sitten psykiatrin luvalla yksinkertaisesti lopetin käymästä.
En koskaan enää menisi psykoterapiaan. Oli myös aivan järjettömän kallista, joten terapia itsessään aiheutti minulle ongelmia, sen lisäksi rahanmeno aiheutti ongelmia sekä tarve lähteä kerran viikossa töistä aikaisemmin ehtiäkseni sinne aiheutti töissä ongelmia. Psykoterapeutti oli todella surkea ja aiheutti paljon ongelmia.
Halusin vain jonnekin jakaa nimettömästi oman kokemukseni, jonka valossa en yhtään ihmettele ettei psykoterapeuteilla enää ole asiakkaita.
Kommentit (610)
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Ei yllätä. Jos näiltä lypsylehmä menee umpeen, niin on vaikea keksiä seuraava manipulointiryhmä vuosiksi hyväksikäytettäväksi
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Turvallinen teatteri ja näytelty sekä ostettu välittäminen parantajana. Kaikkea sitä ihmisille syötetään.
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Onpa varsinaista puppua. Ihan ensimmäiseksi, tiede ei todellakaan ole mistään aina yksimielinen kuten tuo rahanahne huijari yrittää väittää.
Ja tuo pakkomielle kuviteltuihin lapsuuden traumoihin on aivan sairasta. Ja kuvaa hyvin niitäkin kokemuksia joita moni on täällä jakanut, että oli ongelma mikä tahansa niin psykoterapeutit eivät osaa muuta kuin jankata harhojaan lapsuudesta, eli freudilaista roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Ei yllätä. Jos näiltä lypsylehmä menee umpeen, niin on vaikea keksiä seuraava manipulointiryhmä vuosiksi hyväksikäytettäväksi
Niin. Kova on pelko perseessä nyt psykoterapeuteilla rahasta.
Tuo 1.8. Hesarissa ollut oli niin kummallinen kirjoitus! Ensin sanotaan, että psykoterapia perustuu vankalle tutkimusnäytölle, mutta
* Käsitellään VAIN potilastilannetta, jossa potilaalla on traumataustaa, ns. kehityksellistä traumaa ilmeisesti ja siinäkin erottelematta mitenkään vakavuuden tasoa tai rinnakkaisdiagnooseja
* Ei mainita yhtäkään tutkimusta, ei tutkimusasetelmaa psykoterapiaa koskien tai minkälaisin otoksin ja millä diagnooseilla ja psykoterapian suuntauksilla tätä tutkimustietoa on kertynyt
* Ei kerrota mikä edes erottaa psykoterapian metodina turvallisessa ympäristössä joka tapauksessa tapahtuvasta henkisestä kasvusta, joka on ollut viime vuosisadalle asti kyllä se yleisin tapa
* Ei puhutella niitä huolia, joita ihmisillä on koskien psykoterapiaa, ei mainita yhtäkään kriittistä näkökulmaa johon vastattaisiin vaan reagoidaan puhtaasti omaa tarkoitusta palvelevalla fiktiivisellä potilas-terapeutti -asetelmalla, jossa psykoterapian pitäisi toimia.
* Ja teksti on laadittu tavalla, jossa ei millään lailla oteta huomioon "yhteistyötä" ja vuorovaikutusta potilaan kanssa, ei sanaakaan transferenssistä, potilaan negatiivisten puolien kanssa liittoutumisesta, jne. vaan esitetään psykoterapia ikäänkuin universaalina, neutraalina hoitona, joka ei olisi todella altis henkilökemioille ja väärintulkinnoille, sekä terapeutin omalle ammattitaidottomuudelle.
* Ja esitetään psykoterapia todella ei-invasiivisena hoitona, vaikka se pitkäkestoisena nimenomaan on psykologisesti invasiivisin mahdollinen hoitokeino, koska perustuu ihan eksplisiittisesti potilaan persoonaan muuttamiseen ulkopuolelta käsin, joka on tuonkin tekstin rivien välissä, mutta sen suoraan muotoilu tekisi näkyväksi miten vahva tavoite hoidolla on.
Ei kyllä auttanut psykoterapeuttien asiaa yhtään, valitettavasti. Olisipa tekstin kirjoittanut joku hiukan enemmän potilaita kunnioittava ja vähemmän omasta alastaan huolissaan oleva psykoterapeutti.
On huonoja. Kyllä.
Vaihdettiin sopivaan. Etsittiin ja löytyi!
Kyllä sitä terapeuttia voi vaihtaa, jos ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa joku psykoterapeutti yrittää kovasti puolustella liiketoimintaansa:
Turvallinen teatteri ja näytelty sekä ostettu välittäminen parantajana. Kaikkea sitä ihmisille syötetään.
Juuri näin. Kyllä minäkin vaivautuisin kannattelemaan turvallisesti ja kestämään toisen reaktioita, jos siitä maksettaisi minulle 120 € tunnilta. Mutta kun ei makseta, vaan kohtaan toisen ihan ilmaiseksi, niin silloin myös odotan toiselta normaalia, kuormittamatonta, tervehenkistä käytöstä. Rahasta otan vastaan kökköäkin.
Näinhän teen nytkin töissäni. Rahasta otan vastaan vierailta lapsilta sellaista käytöstä, jota en omilta lapsiltani sietäisi. Näin se maailma toimii.
Vierailija kirjoitti:
Tuo 1.8. Hesarissa ollut oli niin kummallinen kirjoitus! Ensin sanotaan, että psykoterapia perustuu vankalle tutkimusnäytölle, mutta
* Käsitellään VAIN potilastilannetta, jossa potilaalla on traumataustaa, ns. kehityksellistä traumaa ilmeisesti ja siinäkin erottelematta mitenkään vakavuuden tasoa tai rinnakkaisdiagnooseja
* Ei mainita yhtäkään tutkimusta, ei tutkimusasetelmaa psykoterapiaa koskien tai minkälaisin otoksin ja millä diagnooseilla ja psykoterapian suuntauksilla tätä tutkimustietoa on kertynyt
* Ei kerrota mikä edes erottaa psykoterapian metodina turvallisessa ympäristössä joka tapauksessa tapahtuvasta henkisestä kasvusta, joka on ollut viime vuosisadalle asti kyllä se yleisin tapa
* Ei puhutella niitä huolia, joita ihmisillä on koskien psykoterapiaa, ei mainita yhtäkään kriittistä näkökulmaa johon vastattaisiin vaan reagoidaan puhtaasti omaa tarkoitusta palvelevalla fiktiivisellä potilas-terapeutti
Tämä juuri on se mitä kukaan missään ei koskaan kerro. Että miten psykoterapia eroaa tavallisesta, turvallisesta ihmissuhteesta. Ehkä muuta eroa ei olekaan kuin että psykoterapeutti saa työnohjausta, jolloin se asiakkaiden reaktioiden vastaanottaminen on hänelle edes hitusen helpompaa kuin meillä taviksilla. Me tavikset emme saa työnohjausta, ja me otamme ne aivan samat reaktiot vastaan täällä arkiympäristössä.
Tietenkin on psykoterapeutteja täällä. Suomen vilkkain keskustelualusta. Ja psykoterapeutit työttöminä.