Onko muilla ollut huonoja psykoterapiakokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti numero 390. Idioottikin sen löytää.

Edelleen 4 tykkäystä. 3 alapeukkua.  Jännä juttu 

+++ 

Ei huvita etsiä, kun et kerran voi kertoa suoraan sivunnumeroa jolla pääsisi. Pidä kommenttisi sitten, ilmeisesti et kaipaa sille tykkäyksiä vaan haluat vain ulista 🤷🏻

 

Hei täällä on nyt varmaan lähemmäs sata negatiivista tarinaa. Voi olla paljon enemmänkin. Kuitenkin nämä 2 testi kysymystä kerää ainoastaan muutaman tykkäyksen. Se kertoo aika selvästi sen että täällä on aika monta tarinaa samasta kynästä.  

Kertoo vain sen, että mitään testiä ei edes ole, kun et itsekään tunnu tietävän missä se on :)

Onhan se tuolla. Minäkin näin se 4/4 peukkua. Olikohan sivulla 21

Vierailija kirjoitti:

Olin ollut masentunut jo useamman vuoden ajan. Työelämä takkusi, ihmissuhteet hajosivat käsiin, ja päivät kuluivat kuin harmaassa sumussa. Lopulta päätin hakea apua. Sain lähetteen psykoterapeutille, jolla oli hyvä maine verkossa, ainakin arvostelujen perusteella.

Ensimmäinen tapaaminen ei kuitenkaan ollut lupaava. Terapeutti myöhästyi kymmenen minuuttia eikä edes pahoitellut. Hän vaikutti väsyneeltä ja etäiseltä, ja aluksi vaikutti siltä, ettei hän ollut edes lukenut esitietojani.

Kerroin hänelle, että olin kokenut eron, menettänyt työni ja olin miettinyt, oliko elämässä enää mitään mielekästä. Terapeutin ensimmäinen kommentti oli: 'Oletko kokeillut lenkkeilyä? Moni masennus helpottaa liikunnalla.' Olin sanaton. Hän ei edes kysynyt, mitä olin jo yrittänyt ja olin yrittänyt paljon.

Seuraavilla kerroilla hän tuntui unohtavan asioita, joita olin kertonut. Hän sekoitti entisen puolisoni nimen ja ehdotti aina samoja

Oliko nainen, jolla vierasperäinen nimi? Etunimi alkaa F? Kuulostaa nimittäin ihan samalta kuin oma terapiakokemukseni, terapeutti ei koskaan muistanut mitään mitä oli aiemmin puhuttu ja töksäytteli aivan ihme kommentteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli aluksi aivan loistava psykologi, jonka luona kävin muutaman kerran lyhytterapian. Sain häneltä tosi hyvää näkökulmaa asioihin ja esiin nostettiin tosi monta haavakohtaa, joista en ollut ollut edes tietoinen. Hänellä ei kuitenkaan ollut varsinaisia psykoterapeutin oikeuksia, joten jouduin vaihtamaan henkilöä tuon muutaman kerran jälkeen. 

Uusi oli aivan kaamea. Hän ei koskaan muistanut mitään mistä oltiin aiemmin keskusteltu, kirjasi omakantaan asioita aivan päinvastoin kuin mitä olin kertonut, sessiot olivat täysin suunnittelemattoman tuntuisia rupatteluhetkiä ja hän suhtautui joihinkin itselleen tuntemattomiin kolmansiin osapuoliin ivallisen pilkallisesti (esim jos kerroin miltä jonkun toiminta/kommentti on minusta tuntunut, hän saattoi alkaa väheksyä ja naureskella tätä toimijaa/sanojaa). 

Kävin kuitenkin sitkeästi puolisen vuotta tällä uudella, koska ajatteli

Sinä olet joutunut narsistin tai jopa psykopaatin uhriksi. Tuossa kohtaa, lähtekää menemään. Ette näytä sitä, että hän on saanut teidät tolaltaan, älkääkä palatko takaisin. Hän teki tuo täysin tahallaan, kun tiesi sen kipukohdaksesi. Ja nautti vallastaan sinuun ja tunteisiisi.

 

Eipä paljon pystynyt tunnetta peittelemään tai kyyneleitä estelemään, kun pelästyin niin paljon sitä hänen reaktiotaan. En tiedä minkä huonon päivänsä päätti minuun purkaa, mutta ammattimaisuus oli siitä kyllä todella kaukana, etenkin kun koko puoli vuotta oltiin vähän väliä keskusteltu siitä, ettei satunnainen myöhästyminen nyt mikään maailmanloppu olisi. 

Terapian lopettamisessa harmittaa vain se, etten tajunnut tehdä valitusta kyseisestä toimijasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti numero 390. Idioottikin sen löytää.

Edelleen 4 tykkäystä. 3 alapeukkua.  Jännä juttu 

+++ 

Ei huvita etsiä, kun et kerran voi kertoa suoraan sivunnumeroa jolla pääsisi. Pidä kommenttisi sitten, ilmeisesti et kaipaa sille tykkäyksiä vaan haluat vain ulista 🤷🏻

 

Hei täällä on nyt varmaan lähemmäs sata negatiivista tarinaa. Voi olla paljon enemmänkin. Kuitenkin nämä 2 testi kysymystä kerää ainoastaan muutaman tykkäyksen. Se kertoo aika selvästi sen että täällä on aika monta tarinaa samasta kynästä.  

Kertoo vain sen, että mitään testiä ei edes ole, kun et itsekään tunnu tietävän missä se on :)

Onhan se tuolla. Minäkin näin se 4/4 peukkua. Olikohan sivulla 21

Eipä ollu sivulla 21 ;) 

olin käynyt 2v psykoterapiassa kun psykoterapeutti muisti nimeni väärin 😂 Minun  läsnäollessani hän siis kirjoitti nimeni johonkin paperiin (en muista enää mikä paperi, tämä oli ennen omakantaa ja terveydenhuollon digitaalistumista) ja ojensi paperin minulle. Siinä luki tyyliin "Viola" kun oikea nimeni on "Anna" 😅

Vierailija kirjoitti:

Aloin käymään psykoterapiassa. Terapeutti totesi heti alussa, että terapiaa tarvitaan kolme kertaa viikossa, että siitä on apua. Terapeutin kanssa laadittiin kelalle anomus, jolla sain korvauksen kolmeen käyntiin viikossa.

Aluksi tuntui hyvältä, mutta pian terapia alkoi tuntua vankilasta. Terapeutti ei hyväksynyt aikojen perumista millään syyllä. Jos soitin ja yritin perua ajan, hän sanoi että kuuluu sairauden oireisiin, että ei halua tulla terapiaan, ja että hän pitää ajan minua varten, eikä peru sitä. Ongelma oli, että Kela ei korvannut niitä kertoja kun en mennyt terapiaan, vaikka terapeutti laskutti käyttämättömästä ajasta.

Yritin lopettaa terapian, mutta hän sanoi, että halu lopettaa kuuluu asiaan ja hän pitää ajat varattuna minua varten. Yleensäkin minulle tuli tunne, ettei minulla tuon terapeutin mielestä ole mielipiteitä. Ainoastaan oireita.

Lopulta menin tutun lääkärin vastaanotolle. Lääkärin kanssa l

Todella epäeettistä kela:lta antaa tuon terapeutin jatkaa palveluntuottajana. Kyseessä on selvästi luonnevikainen tapaus, joka kiusaa "heikompiaan" = heikompana pitämiään.

Teitkö jonnekin valituksen, että sait rahasi takaisin? 

Eipä paljon pystynyt tunnetta peittelemään tai kyyneleitä estelemään, kun pelästyin niin paljon sitä hänen reaktiotaan. En tiedä minkä huonon päivänsä päätti minuun purkaa, mutta ammattimaisuus oli siitä kyllä todella kaukana, etenkin kun koko puoli vuotta oltiin vähän väliä keskusteltu siitä, ettei satunnainen myöhästyminen nyt mikään maailmanloppu olisi. 

Terapian lopettamisessa harmittaa vain se, etten tajunnut tehdä valitusta kyseisestä toimijasta.

****

Tuollainen ei ole huono päivä vaan se, että terapeutti on aikuinen koulukiusaaja. Ja todella halveksittavaa, että on hakeutunut työhön, missä saa helposti uhreja. 

Nosto

On kyllä huvittavin keskustelu aikoihin. 1-2 hieman katkeroitunutta sekopäätä pistää parastaan. 

Olen itse vihdoin saanut kunnollista terapiaa ja suututtaa se, miten paljon on kaikenlaista toimimatonta hymistelyä ja luonnevikaisia hulluja ammattia harjoittamassa. 

Hyvä terapia voi olla elämän mullistavaa, hyvällä tavalla. Raskasta toki sekin. 

Tunnen useita pitkään terapiassa käyneitä, ja heitä kaikkia yhdistää syvällä omissa ongelmissaan ja niiden analysoinnissa rypeminen, niin että millekään muulle ei jää heidän ajatuksissaan tilaa. Ovat tosi raskasta seuraa, kun kaikki keskustelut koskevat heitä itseään eikä muita jakseta kuunnella yhtään. Heille on jotenkin terapian myötä syntynyt sellainen tunne, että heillä on oikeus purkaa tunteitaan muille tilanteesta riippumatta, mutta jotenkin on unohtunut velvollisuus vastavuoroisuuteen ja ymmärrys siitä, että ne heidän kokemansa ikävät tunteet ovat jossain määrin tuttuja lähes kaikille ja kuuluvat luonnollisena osana elämään. Muut ihmiset ovat heidän terapeuttejaan ja olemassa tyydyttääkseen heidän avautumistarpeitaan. Yhteistä heille on myös se, että terapiasta ei oikein tunnu olevan mitään hyötyä, vaan ovat jääneet jonnekin pikkulapsen tasolle mitä tulee vastuunkantoon omasta elämästä ja tunteidensa ja käytöksensä hallintaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen useita pitkään terapiassa käyneitä, ja heitä kaikkia yhdistää syvällä omissa ongelmissaan ja niiden analysoinnissa rypeminen, niin että millekään muulle ei jää heidän ajatuksissaan tilaa. Ovat tosi raskasta seuraa, kun kaikki keskustelut koskevat heitä itseään eikä muita jakseta kuunnella yhtään. Heille on jotenkin terapian myötä syntynyt sellainen tunne, että heillä on oikeus purkaa tunteitaan muille tilanteesta riippumatta, mutta jotenkin on unohtunut velvollisuus vastavuoroisuuteen ja ymmärrys siitä, että ne heidän kokemansa ikävät tunteet ovat jossain määrin tuttuja lähes kaikille ja kuuluvat luonnollisena osana elämään. Muut ihmiset ovat heidän terapeuttejaan ja olemassa tyydyttääkseen heidän avautumistarpeitaan. Yhteistä heille on myös se, että terapiasta ei oikein tunnu olevan mitään hyötyä, vaan ovat jääneet jonnekin pikkulapsen tasolle mitä tulee vastuunkantoon omasta elämästä ja tunteidensa ja käytöksensä hall

Tunenn minäkin monia tämänkaltaisia. monet on jopa vaihtaneet terapiasuuntia ja terapeutteja monta kertaa, mutta ongelmat vaan jatkuu ja jatkuu, vuodesta toiseen, silti vaikka välillä sitä ollaan kyyneleet silmissä liikutuksesta kun on oivallettu jotain olevinaan merkittävää. Nämä oivallukset eivät vaan näytä johtavan suurempaan tasapainoisuuteen tai onnellisuuteen ollenkaan. 

Oma exänikin oli näitä, ja voi ristus oli raskasta kuunnella sitä ainaista itsensä analysointia ja problematisointia. Mieli olisi tehnyt sanoa, että ota nyt hyvänen aika se pää ulos perseestä ja  haista raikasta ilmaa! Älä aina vatvo itseäsi ja tunteitasi ja ongelmiasi vaan keskity johonkin tekemiseen tai työhön tms. 

Itsellänikin on ollut mt-ongelmia aikoinaan (masennus ja paniikkihäiriö) mutta totesin aika pian että terapia ei ole mun juttu. Minä vaan kärsin vaivojani mahdollisimman kitisemättä niin kauan kuin ne kestivät, ja sitten kun alkoivat itsekseen helpottaa noin 10 vuotta kestettyään, aloin tarttua voimieni mukaan taas elämänsyrjästä kiinni ja toimia aktiivisesti.

Valitettavasti en itse usko terapiaan. Ratkaisukeskeisessä on järkeä kyllä, mutta ei se ole apu ihan kaikkiin ongelmiin sekään. Jatkuva ongelmista puhuminen voi joskus olla vaan huono juttu.

Menee aika, rahat ja elämä ohi. Analysointi vaan jatkuu, mikään ei muutu.

Joskus on terapiassa käynnin takia tullut sellainen olo, että onko minulla paljon mitään muuta kuin ongelmia. Se on tuntunut ajoittain aika musertavaltakin. Olen sitten päätellyt, että se voi johtua siitä että terapiassa ja psykiatrisessa hoidossa yleensäkin nähdään ongelmia sielläkin, missä niitä ei todellisuudessa ole. Tästä tulee mieleen useita esimerkkejä. Kerroin terapeutille yleisellä tasolla ajatuksesta jonka olin lukenut psykologian oppikirjasta kertomatta mistä ajatus on peräisin, ja terapeutti piti tätä ajatusta harhakäsityksenä ja oireena!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen useita pitkään terapiassa käyneitä, ja heitä kaikkia yhdistää syvällä omissa ongelmissaan ja niiden analysoinnissa rypeminen, niin että millekään muulle ei jää heidän ajatuksissaan tilaa. Ovat tosi raskasta seuraa, kun kaikki keskustelut koskevat heitä itseään eikä muita jakseta kuunnella yhtään. Heille on jotenkin terapian myötä syntynyt sellainen tunne, että heillä on oikeus purkaa tunteitaan muille tilanteesta riippumatta, mutta jotenkin on unohtunut velvollisuus vastavuoroisuuteen ja ymmärrys siitä, että ne heidän kokemansa ikävät tunteet ovat jossain määrin tuttuja lähes kaikille ja kuuluvat luonnollisena osana elämään. Muut ihmiset ovat heidän terapeuttejaan ja olemassa tyydyttääkseen heidän avautumistarpeitaan. Yhteistä heille on myös se, että terapiasta ei oikein tunnu olevan mitään hyötyä, vaan ovat jääneet jonnekin pikkulapsen tasolle mitä tulee vastuunkantoon omas

Eiköhän tuohon ylianalysointiin sorru eniten juuri ne terapeutit. Kyllä, asia x johtuu asiasta y, aivan varmasti, juu juu, minä tiedän joo. Hetkinen, luin että asia x voisi johtua asiasta y, ahaa käytetään sitä tähän kun se sopisi niin hyvin... Mennään yli, esim. joskus johonkin voi olla syynä hyvin konkreettinen asia esim. rahan puute, joka ilmenee sitten jonain muuna. Sitten se ylianalysoidaan hienojen pskykologisten termien ja oppien kautta ihan joksikin muuksi aivan ihmeelliseksi suunnilleen jo vauvana saatuun traumaan...

Juuri tuon takia en ole terapiassa. Hukun negatiivisiin asioihin jo tavallisessa elämässä. Terapia vain pahensi oloa ja heikensi toimintakykyä. Minusta monet potilaat tarvitsevat hyviä asioita elämäänsä - jotain joka luo toivoa tulevaisuuteen, turvallisuutta, tai luottoa itseen ja elämään. Ne voisivat antaa voimia siihen että voi kohdata ne huonotkin jutut, kun taas nykyään reseptinä on että paskassa jamassa pitäisi sukeltaa vielä syvemmälle paskaan.

Ahdistuksen yksi oire on ylianalysointi, liika pohtiminen. Analyyttinen terapia suuntaus voi vain ruokkia tätä lisää.

Tuntuu kyllä toisinaan tosi vaikealta se, että terapian haittavaikutuksista ei joidenkin ihmisten mielestä saa keskustella. Niistä ei saa keskustella ainakaan psykiatrisessa hoidossa, eikä usein muidenkaan potilaiden kanssa. Psykiatrisessa hoidossa joskus ihmetellään, miten minulla on aivan vääriä käsityksiä itsestäni, ja en voi kertoa, että olen omaksunut nämä käsitykset terapeutilta. Jos menisin näin sanomaan, niin ei sitä uskottaisi, ja saisin ehkä hankalan potilaan leiman otsaani. Lisäksi hoitavat tahot tuntuvat lähes aina olevan toistensa puolella ja potilasta vastaan. Kokemusta on.



Sitten jos yrittää toisen potilaan kanssa keskustella psykiatrisen hoidon tai terapian haittavaikutuksista, saattaa saada osakseen vähättelyä, kuten on nähtävissä tässäkin keskustelussa. Se tuntuu erityisen pahalta silloin, kun on tullut väärinkohdelluksi terapeutin taholta, ja odottaa jonkinlaista vertaistukea, tai edes tietoa siitä, ettei ole ainoa. Siinä tulee olo että on tullut moninkertaisesti väärinkohdelluksi: ensin on kiusaamista, josta terapeutti syyllistää, ja sitten vielä toinen potilas vähättelee. Kolminkertainen kaltoinkohtelu.

Väärä tetapeutti voi tehdä aika paljon tuhoja. Jos sitä ei vielä uskota, että aikaisempi terapeutti on ollut lähes ammattitaidoton, niin tottakai se pahentaa kaikkea. Huonojakin terapeutteja on, joilla ei ole yhtään herkkyyttä lukea asiakasta millään tavalla. On vain se oma ego ja omat kuvitelmat, joita jyrätään läpi yhtään kuuntelematta ja kyseenalaistamatta. Terapeuttikin voi olla väärässä ja hyvä terapeutti uskaltaa kohdata omat väärät tulkintansa.

 

Itse harrastin aktiivisesti ja intensiivisesti itseterapiointia ikävuodet 18-35. Luin kirjastosta kaikki terapia-, tunnetaito-, selfhelp-kirjallisuuden, pidin tunnepäiväkirjaa, jne. Ylianalysoin kaiken ja pyöritin joka päivä päässäni kauhean isoa kelaa, kaikkea mahdollista. Analysoin lapsuutta, elämää, ajatuksiani. Märehdin. Vatvoin, ylitulkitsin.

En tiedä mitä tapahtui kolmevitosena, mutta jotenkin havahduin hereille, tajusin mitä olen kaikki nämä vuodet tehnyt, vatvonut, pyörinyt napani ympärillä ja oman pään sisässä ja "ongelmissani", ja kertalaakista jotenkin sain aivan tarpeekseni.

Tuli olo, että on poistuttava sieltä pään sisältä ja lakattava vatvomasta, ja astuttava "ulos", Elämään, katseltava enemmän ympärille, kuin sisäänpäin. Tehtävä ja keskityttävä konkreettisiin asioihin, tekemiseen, näkemiseen, faktoihin, päivän polttamiin asioihin, käsillä tekoon, muihin ihmisiin.

Ja helpotti!!!!!!!

Ihmiset velloo yllättävän paljon oman päänsä ja tunteidensa ympärillä, minäminäminäminä. Loputonta vatvomista ja vellomista ja rämpimistä. Keskittykää oikeisiin asioihin, katselkaa vaikka uutiset, siivotkaa kämppä, menkää ulos ja katsokaa ihmisiä, tekemisiään, leipokaa, virkatkaa, käykää leffassa, lukekaa joku romaani.

Silmänne aukeavat ja elämä alkaa ihan uudella tavalla.