Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Petri Tammisen kirja Sinua sinua kertoo mielestäni tyytymissuhteesta
22.07.2025 |
Onko joku muu jo tuon lukenut? Mitä olitte mieltä?
Hassulla tavalla tuli palstan keskustelut mieleen. Kirjassa miespäähenkilö haikailee Prahassa tapaamaansa naista, joka ei koskaan ollut rakastunut häneen ja jonka kanssa hänellä oli kaukosuhde noin vuoden ajan, kunnes nainen lopetti suhteen. Sydänsuruissaan mies ryhtyy seurustelemaan toisen naisen kanssa ja menee naimisiin, saadaan lapset ja eletään keski-ikäiseksi, mutta mies ei silti unohda Prahan naista. Hän googlaa naista, kunnes viimeinkin löytää hänet ja pyytää tapaamista. Vaimo ei ole tietävinään ketä mies menee tapaamaan - hän on koko ajan tiennyt olevansa kakkonen.
Loppuratkaisu on päälleliimatun tuntuinen, riidan jälkeen mies tajuaa ketä todella rakastaa: vaimoa. Vaikka on taas tullut torjutuksi Prahan naisen taholta, jonka kuitenkin mielessään on kääntänyt niin, että nainen olisi odottanut suurta rakkaudentunnustusta ja paluuta yhteen (tähän vihjataan).
Petri Tamminen on yksi Suomen parhaita kirjailijoita, mutta tämä oli ensimmäinen kirja, jonka koin hyvin epämiellyttävällä tavalla häiritseväksi. Päähenkilön itsekeskeisyys ja Elämä on toisaalla -asenne virittyi väkisinkin vaimon tuntojen kautta; miten surullinen valinta aviomieheksi ja miten vähään tyydytäänkään monissa suhteissa. Ja Prahan nainen oli ehkä hieman jännäjennan tyyppinen. Ei miehiä todellisuudessa haittaa, että naisilla on monia suhteita, he rakastuvat aina niihin naisiin, jotka ovat muidenkin silmin suosittuja. Ja itsevarmoja.
Itselläni on sellainen tausta, että miehet rakastuivat minuun helposti ja olen vasta vanhempana ymmärtänyt, että aiheutin monelle sydänsuruja. Kerran jopa eräs homomies, joka oli kanssani samalla yläasteella (en ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, en tuntenut edes ulkonäöltä) tunnusti humalassa, että olen hänen ensirakkautensa. Kaukorakkaus siis. Minulle ihastuneet olivat vain arkipäiväisiä ja yhdentekeviä tapauksia, nuorena mielenkiinto on niin voimakkaasti omassa itsessä. Yläasteella oli monia seurusteluja (ei yhdyntäseksiä kuitenkaan), missä poika vaihtui kuin paita ja katsoin tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin kärsimyksiin se johti. Seurustelukumppanit olivat vanhempia, yksi heistä oli halunnut kihlautua ja vihjaili itsarilla, kun jätin hänet noin kuukauden seurustelun jälkeen. Nämäkin kokemukset tulivat mieleen kirjaa lukiessa.
Antoisa ja ajatuksia herättävä kirja jälleen kerran Tammiselta.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
"Tietynlaisille ihmisille, niille, joilla varhaislapsuuden kiintymyssuhteet eivät ole menneet ihan putkeen, kaltaiseni kelpaavat kuin hunajapurkki. Pari exääni väitti, etteivät koskaan toipuneet minusta. Minä väitän etteivät he edes tunteneet minua. "
Minäkin suostuin nuorempana joihinkin suhteisiin ennemminkin uteliaisuudesta tai ajatuksella "miksipä ei" kuin siksi, että tyyppi olisi aidosti kiinnostanut minua. Näin vanhemmiten en anna mitään toivoa tällaisille tyypeille, en suostu edes kaveriksi, sillä tiedän että se johtaa aina vonkaamiseen. En koe siitä mitään syyllisyyttä, en vaan jaksa tai tarvitse tuollaista energiaa elämääni.
Kun odottaa kiltisti sitä, joka saa omat sukat pyörimään jaloissa, se kyllä ilmestyy.
Mulla on tasan yksi tuollainen kokemus ja se antaa minusta jälleen huonon kuvan, mutta kerron silti, koska opin kerrasta. Minusta tämä on surkuhupaisa tarina teinien törttöilystä, jonka hyvin voisi kertoa siellä päiväkirjaillassa. Oli muinoin hyvä ystäväni, sanotaanko vaikka että samasta harrastuksesta, vähän vanhempi ja joidenkin mielestä varmasti jopa ihana poika, joka oli kovin rakastunut minuun. Yläasteiästä jälleen kyse. Olisin kovasti halunnut vastata tämän pojan tunteisiin ja sanoin, että okei, seurustellaan sitten. Mutta kun tämä poika sitten suuteli minua suulle, tajusin päätöksen olleen kauhistuttava virhe ja mietin pääni puhki seuraavaan päivään miten selviän tilanteesta. Joten illalla soitin hänelle ja sanoin, että en sittenkään halua seurustella kanssasi, vaan haluan olla yksin (täyttä valetta, kuten hänkin tiesi). Anteeksi Pasi :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin Tammisen kanssa 80- uvulla samaa lukiota Turussa ja voin kertoa että se oli ihan luuseri.
Olisko nykyään vähän toistepäin? Ap
Tuo sun juttu ap on kyllä niin skeidaa. Elämässä tapaa ihmisiä, monia, usein, lyhyemmin tai pitemmän aikaa. Ei joku random ihminen jää päätä vaivaamaan, tai sit kattoo tuleeko mitään, mut että haikailis vielä avioliitossa, nyt on katsottu elokuvia.
Kivaa viraalimainontaa Tamminen.
Jätän tämän vuoksi hyllyyn kaikki tekeleesi. Nyt ja tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän vaisu kirja. Ylihypetetty.
En ole lukenut mitään hypetystä, arvosteluakin ehdin vain silmäillä mikä on aihe. Miksi se oli vähän vaisu? Itselläni jäi tyyli ja muoto hieman sivuosaan tällä kertaa, koska aihe kiinnosti. Jopa hiukan närkästyin vaimon puolesta ja takia, mikä kertoo hyvästä kirjasta, ettei jäänyt ulkopuolisen tarkkailijan rooliin kuten ennen.
Vaikka olen edelleen lukenut kaikki Tammiset (ehkä), niin jonkun viimeisimmän kohdalla mietin alkaako hän jo liikaa kuristua tyyliinsä ja aiheisiinsa, kun julkaisutahti on niin kova. Perhe on elätettävä, apurahoja on saatava. Ei se mikään helppo ammatti ole, tuo ammattikirjailija. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kivaa viraalimainontaa Tamminen.
Jätän tämän vuoksi hyllyyn kaikki tekeleesi. Nyt ja tulevaisuudessa.
Enpä usko, että olet lukenut niitä aikaisemminkaan, jos kuvittelet Petri Tammisen kirjoittavan tällaista lausetta :) Mielelläni kyllä ottaisin kohteliaisuuden vastaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo sun juttu ap on kyllä niin skeidaa. Elämässä tapaa ihmisiä, monia, usein, lyhyemmin tai pitemmän aikaa. Ei joku random ihminen jää päätä vaivaamaan, tai sit kattoo tuleeko mitään, mut että haikailis vielä avioliitossa, nyt on katsottu elokuvia.
Eli pidät kirjan kuvaamia tapahtumia epäuskottavina. En kyllä itsekään aivan tuollaisesta tapauksesta muista kuulleeni. Mutta aika usein tarinat jäävät toiseksi siihen verrattuna mitä oikeasti tapahtui. Tähän ikään olen todennut sen jo monesti. Ei sanonta Uskomatonta, mutta totta tyhjästä tule. Ap
Olen lukenut, mua tosin kiinnosti tässä eniten tuo ajankuva, Praha ja sellaiset eikä niinkään tuo suhde, joka oli kyllä outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa ilahduttavaa - ja yllättävää - löytää tältä palstalta tällaista pohdintaa taiturillisen kirjailijan tuoreesta teoksesta. Olen seurannut Tammista debyytistä Elämiä lähtien ja sitä muuten suosittelen kokeiltavaksi kaikille täällä. Brutaalin tiiviitä tavisten minielämäkertoja, sivun tai kaksi kukin. Fiktiivisiä, sanottakoon nyt selvyyden vuoksi.
Sitä en kyllä koskaan tule tällä foorumilla ymmärtämään, miksi tähänkin ketjuun ne, jotka tästä eivät ole kiinnostuneet, tulevat sekoilemaan. Mutta ap:lle sinnikkyydestä pisteet.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisluontoon kuuluu jotenkin se, että aina haluaa sitä, mitä ei voi saada ja se, minkä saa menettää kiinnostavuutensa melko nopeasti. Ihan varmasti, jos tuon kirjan mies olisi saanut Prahan naisen, olisivat menneet naimisiin, tehneet lapset ja alkaneet elää Prisma-arkea, niin jossain vaiheessa olisi miehellä alkanut vieraisiin pöytiin kuikuilu ja menojalka vipattaa.
Hyvä analyysi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin kirjan ja oli hyvä. Jossain siellä loppupuolella oli hyvää pohdintaa siitä, miksi kertoja kaipaa ihmistä, joka ei rakasta, vaikka oikea rakkaus (vaimon) on koko ajan läsnä. Varmaan joku psykologinen juttu? Olenkin nyt viikonloppuna menossa kuuntelemaan Tammisen haastattelua Ruoveden kirjajuhlilla.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut, mua tosin kiinnosti tässä eniten tuo ajankuva, Praha ja sellaiset eikä niinkään tuo suhde, joka oli kyllä outo.
Kuvattiinko siinä Prahaa niin että sait jotain siitä irti? Vaikka lopetin kirjan toissapäivänä, en muista paljoakaan ajankuvasta, ehkä mielenkiinto oli siinä määrin ihmissuhteissa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa ilahduttavaa - ja yllättävää - löytää tältä palstalta tällaista pohdintaa taiturillisen kirjailijan tuoreesta teoksesta. Olen seurannut Tammista debyytistä Elämiä lähtien ja sitä muuten suosittelen kokeiltavaksi kaikille täällä. Brutaalin tiiviitä tavisten minielämäkertoja, sivun tai kaksi kukin. Fiktiivisiä, sanottakoon nyt selvyyden vuoksi.
Sitä en kyllä koskaan tule tällä foorumilla ymmärtämään, miksi tähänkin ketjuun ne, jotka tästä eivät ole kiinnostuneet, tulevat sekoilemaan. Mutta ap:lle sinnikkyydestä pisteet.
Sinua sinua et siis vielä olet lukenut?
Oikeastaan ainoa järkevä asia mitä palstalla voisi tehdä, olisi mielestäni mielipiteiden vaihto kirjoista, mutta ei ole koskaan ottanut tulta tämänkään verran, kun olen muutaman kerran kokeillut. Kaikki muut aiheet on loppuunkaluttu. Palsta on kuin Samsara. Siitä voi irtautua vain pysymällä poissa kokonaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Luin kirjan ja oli hyvä. Jossain siellä loppupuolella oli hyvää pohdintaa siitä, miksi kertoja kaipaa ihmistä, joka ei rakasta, vaikka oikea rakkaus (vaimon) on koko ajan läsnä. Varmaan joku psykologinen juttu? Olenkin nyt viikonloppuna menossa kuuntelemaan Tammisen haastattelua Ruoveden kirjajuhlilla.
Harmi, kun en pääse Ruovedelle, Vinhan kirjakauppaan, jossa tuo tilaisuus varmaan on.
Mainitsemasi pohdinta on kirjan lopussa ja kuten kirjoitin, mielestäni loppuratkaisu on päälleliimattu, jos mietitään romaanimuotoa. Ehkä tarkoitus olikin enemmän kirjoittaa kuvitus niille ajatuksille, joita Tammisella aiheesta on kuin kirjoittaa romaani rakkaudesta. Tamminenhan ei koskaan ole kirjoittanut tavanomaista romaania perusteltuine henkilöhahmoineen, vaan pääosassa on yhden henkilön tajunta, jonka puitteissa muutkin henkilöt liikkuvat.
Muistan tuosta kohdasta sen osan, missä todettiin, että päähenkilö on mieltänyt rakkaudeksi sen puolitoista vuotta, jolloin häntä ei rakastettu eikä sitä kokonaista elämää, jolloin häntä on rakastettu. Sellaista rakkautta on pidetty itsestäänselvänä, minkä koin vaimon asemaan samaistuvana loukkaavana tai ärsyttävänä. Mutta se oli mainio toteamus, kun Tamminen kirjoitti, että sitä ei välttämättä uskota, jos joku sanoo, että minä rakastan sinua, mutta kaikki uskovat, jos sanotaan, että minä en rakasta sinua :) Pitää paikkansa. Tuollaisten juttujen takia Tammista luen, en siksi, että hän kirjoittaa romaaneja. Mielestäni hän on jopa keksinyt oman muodon, mikä on korkeinta mitä kirjailija voi aikaansaada, siis klassikko ja osa kaanonia.
Petri Tamminen on omasta mielestäni ehkä merkittävin nykykirjailija sikäli, että kovin monesta muusta ei voi sanoa, että hän varmuudella jää kaanoniin. Suurin osa aikansa bestsellereistä ja muista kohkatuista kirjoista katoaa historian hämärään jo 10 vuodessa (millä en tarkoita, ettei niitä olisi pitänyt kirjoittaakaan, sellaista taide vain on).Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa ilahduttavaa - ja yllättävää - löytää tältä palstalta tällaista pohdintaa taiturillisen kirjailijan tuoreesta teoksesta. Olen seurannut Tammista debyytistä Elämiä lähtien ja sitä muuten suosittelen kokeiltavaksi kaikille täällä. Brutaalin tiiviitä tavisten minielämäkertoja, sivun tai kaksi kukin. Fiktiivisiä, sanottakoon nyt selvyyden vuoksi.
Sitä en kyllä koskaan tule tällä foorumilla ymmärtämään, miksi tähänkin ketjuun ne, jotka tästä eivät ole kiinnostuneet, tulevat sekoilemaan. Mutta ap:lle sinnikkyydestä pisteet.
Sinua sinua et siis vielä olet lukenut?
Olen lehteillyt, en vielä lukenut kannesta kanteen. Näinkin jo osuu silmään hyviä lauseita, hyviä kohtia. Onhan Tammisella tolkuttoman hyvin tyylinsä hallussa. Siitä vain niin harvoin puhutaan, kun valtavirran mediassa/keskustelussa kirjat typistetään aina aiheikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa ilahduttavaa - ja yllättävää - löytää tältä palstalta tällaista pohdintaa taiturillisen kirjailijan tuoreesta teoksesta. Olen seurannut Tammista debyytistä Elämiä lähtien ja sitä muuten suosittelen kokeiltavaksi kaikille täällä. Brutaalin tiiviitä tavisten minielämäkertoja, sivun tai kaksi kukin. Fiktiivisiä, sanottakoon nyt selvyyden vuoksi.
Sitä en kyllä koskaan tule tällä foorumilla ymmärtämään, miksi tähänkin ketjuun ne, jotka tästä eivät ole kiinnostuneet, tulevat sekoilemaan. Mutta ap:lle sinnikkyydestä pisteet.
Sinua sinua et siis vielä olet lukenut?
Olen lehteillyt, en vielä lukenut kannesta kanteen. Näinkin jo osuu silmään hyviä lauseita, hyviä kohtia. Onhan Tammisella tolkuttoman hyvin tyylinsä hallussa. Siitä vain niin harvoin puhutaan, kun valtavir
Se on muuten totta, että kirja typistetään aiheekseen ja sitten haetaan aina yhteyksiä kirjailijan omaan elämään. Omaelämäkerrallinen kirjallisuus on myös nykyisin suosittua. Siitä tehdään paljon juttuja, koska kirjailijatkin käsitetään julkkiksiksi, joiden halutaan avaavan elämäänsä naistenlehdissä. Kirjailijat, jotka kirjoittavat "vaikeampaa" kirjallisuutta ovat vaikeampia haasteteltavia, jos eivät halua kertoa mitään omasta elämästään.
Tämä siis ei ole mikään valitus, se on vain toteamus, sillä noin julkisuus toimii. Eivät tutkijatkaan ole haasteltavina naistenlehdissä, jos kertovat vain tutkimuksistaan, eikä heidän tarvitse elantonsa takia olla julkisuudessa toisin kuin kirjailijoiden. Tutkijoiden raha ei tule tunnettuuden perusteella, mutta kirjailijoiden kohdalla sillä on merkitystä. Jos rakentaa itsestään brändin, saa paremmin apurahoja. Lisäksi vaaditaan kova julkaisutahti. Ap
Antaa aika kolhon kuvan ihmissuhteista. Prahan kuvaus veretöntä. Koivuklapiproosan parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Antaa aika kolhon kuvan ihmissuhteista. Prahan kuvaus veretöntä. Koivuklapiproosan parhaita.
Hyvä määritelmä, koivuklapiroosaa. Ja olen noista kahdesta muustakin lauseesta samaa mieltä, se oli lyhyt ja pätevä kirja-arvostelu! :) Ap
Alue: Aihe vapaa
"En ole lukenut kyseistä kirjaa - muita tältä kirjailijalta toki - mutta voisiko kyseessä olla jossakin määrin tämä teema. Rakkaus on aina kiehtovampaa kun ei tunne kohdetta, mutta silloin se on tietyssä mielessä hyvin yksinäistä eikä edes todellista."
En lainannut koko viestiä, kun oli niin pitkä, mutta omalle kohdalle sattui vain yksi itsarilla vihjaileva (ei siis suoraan uhannut). Olin tuolloin kasilla, joten olihan se vähän yllättävä veto, kun hän halusi mennä kihloihin ja itse asiassa iso syy siihen, miksi hänet jätin. Sen verran oli järkeä päässä, ettei kihloihin pyydetä 14-vuotiasta, jota tuskin tuntee.
Tammisen kirjan päähenkilö kyllä tunsi Prahan naisen, joskaan häntä ei kuvattu mitenkään kovin persoonallisena, hän oli vain H. Ulkonäöstäkään ei kerrottu juuri mitään, koska pääosassa oli päähenkilön tuntemukset juuri itse asiassa siitä näkökulmasta, että vielä tuossakin iässä (noin parikymppinen, ehkä vähän yli), ollaan hyvin lapsellisia, ainakin osa on.
Itse en ole ihan sitä ymmärtänyt miksi juuri minä olin niin suosittu tyttö nuorempana. Kun kauniimpiakin oli. Ehkä se on sitä mitä aina sanotaan, kun olen niin "lämmin" ja pari muuta adjektiivia, jotka ovat toistuneet. Näytän kiltiltä ja olen muista ihmisistä kiinnostunut, aurinkoinenkin. Perusluonteeni on aika positiivinen ja eteenpäinmenevä. Jännäjennanakin varmaan joku piti. Ap