Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Petri Tammisen kirja Sinua sinua kertoo mielestäni tyytymissuhteesta
22.07.2025 |
Onko joku muu jo tuon lukenut? Mitä olitte mieltä?
Hassulla tavalla tuli palstan keskustelut mieleen. Kirjassa miespäähenkilö haikailee Prahassa tapaamaansa naista, joka ei koskaan ollut rakastunut häneen ja jonka kanssa hänellä oli kaukosuhde noin vuoden ajan, kunnes nainen lopetti suhteen. Sydänsuruissaan mies ryhtyy seurustelemaan toisen naisen kanssa ja menee naimisiin, saadaan lapset ja eletään keski-ikäiseksi, mutta mies ei silti unohda Prahan naista. Hän googlaa naista, kunnes viimeinkin löytää hänet ja pyytää tapaamista. Vaimo ei ole tietävinään ketä mies menee tapaamaan - hän on koko ajan tiennyt olevansa kakkonen.
Loppuratkaisu on päälleliimatun tuntuinen, riidan jälkeen mies tajuaa ketä todella rakastaa: vaimoa. Vaikka on taas tullut torjutuksi Prahan naisen taholta, jonka kuitenkin mielessään on kääntänyt niin, että nainen olisi odottanut suurta rakkaudentunnustusta ja paluuta yhteen (tähän vihjataan).
Petri Tamminen on yksi Suomen parhaita kirjailijoita, mutta tämä oli ensimmäinen kirja, jonka koin hyvin epämiellyttävällä tavalla häiritseväksi. Päähenkilön itsekeskeisyys ja Elämä on toisaalla -asenne virittyi väkisinkin vaimon tuntojen kautta; miten surullinen valinta aviomieheksi ja miten vähään tyydytäänkään monissa suhteissa. Ja Prahan nainen oli ehkä hieman jännäjennan tyyppinen. Ei miehiä todellisuudessa haittaa, että naisilla on monia suhteita, he rakastuvat aina niihin naisiin, jotka ovat muidenkin silmin suosittuja. Ja itsevarmoja.
Itselläni on sellainen tausta, että miehet rakastuivat minuun helposti ja olen vasta vanhempana ymmärtänyt, että aiheutin monelle sydänsuruja. Kerran jopa eräs homomies, joka oli kanssani samalla yläasteella (en ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, en tuntenut edes ulkonäöltä) tunnusti humalassa, että olen hänen ensirakkautensa. Kaukorakkaus siis. Minulle ihastuneet olivat vain arkipäiväisiä ja yhdentekeviä tapauksia, nuorena mielenkiinto on niin voimakkaasti omassa itsessä. Yläasteella oli monia seurusteluja (ei yhdyntäseksiä kuitenkaan), missä poika vaihtui kuin paita ja katsoin tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin kärsimyksiin se johti. Seurustelukumppanit olivat vanhempia, yksi heistä oli halunnut kihlautua ja vihjaili itsarilla, kun jätin hänet noin kuukauden seurustelun jälkeen. Nämäkin kokemukset tulivat mieleen kirjaa lukiessa.
Antoisa ja ajatuksia herättävä kirja jälleen kerran Tammiselta.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti hieno nainen, kun homotkin rakastuu näkemättä.
Minä en nähtä nähnyt, hän näki minut. Rinnakkaisluokalla olimme, olen tutustunut häneen vasta myöhemmin elämässä. Mukava mies ja olisi kyllä sopinut tuttavapiiriini tuolloinkin harrastustensa ym. puolesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Onko sitä kirjaa olemassa? En vielä tarkistanut. Eihän täällä tiedä, lankeaako johonkin trollin metkuun.
Otavan kirja kyseessä. Luen aina Tammisen kirjan heti, jos huomaan sen ilmestyneen, Joku on voinut jäädä välistä, jos en ole arvostelua huomannut. Ap
Minunkin tielleni sattui näitä syvästi rakastuvia ja itsemurhalla uhkailevia. Näin vanhempana olen ajatellut, ettei taustalla ollut niinkään ihanuuteni, vaan sen ajan itseriittoisuuteni. Elin vaikean varhaisnuoruuden jälkeen aikaa, jolloin hehkuin ja säkenöin enkä aidosti ollut kiinnostunut muista kuin juuri löytyneestä itsestäni. Olin eräänlainen kaukorakkaus, joskin fyysisesti saavutettavissa oleva ja siitä fyysisestä puolesta hyvin innostunut.
Tietynlaisille ihmisille, niille, joilla varhaislapsuuden kiintymyssuhteet eivät ole menneet ihan putkeen, kaltaiseni kelpaavat kuin hunajapurkki. Pari exääni väitti, etteivät koskaan toipuneet minusta. Minä väitän etteivät he edes tunteneet minua.
En ole lukenut kyseistä kirjaa - muita tältä kirjailijalta toki - mutta voisiko kyseessä olla jossakin määrin tämä teema. Rakkaus on aina kiehtovampaa kun ei tunne kohdetta, mutta silloin se on tietyssä mielessä hyvin yksinäistä eikä edes todellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Onko sitä kirjaa olemassa? En vielä tarkistanut. Eihän täällä tiedä, lankeaako johonkin trollin metkuun.
Otavan kirja kyseessä. Luen aina Tammisen kirjan heti, jos huomaan sen ilmestyneen, Joku on voinut jäädä välistä, jos en ole arvostelua huomannut. Ap
Ahaa, mä luulin, et sä luet vaan palstoja.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisluontoon kuuluu jotenkin se, että aina haluaa sitä, mitä ei voi saada ja se, minkä saa menettää kiinnostavuutensa melko nopeasti. Ihan varmasti, jos tuon kirjan mies olisi saanut Prahan naisen, olisivat menneet naimisiin, tehneet lapset ja alkaneet elää Prisma-arkea, niin jossain vaiheessa olisi miehellä alkanut vieraisiin pöytiin kuikuilu ja menojalka vipattaa.
Se tuntui tuossa pahalta, että vaimo ikään kuin vain oli siinä. Ei puhetta rakkaudesta, vaan päinvastoin kauhein kesä ikinä. Tapasivat siis sydänsurun aikaan ja itselleni tuli vaikutelma, että vaimo oli laastarisuhde, johon sitten tyydyttiin. Sen vuoksi tästä sinne kirjoitan, kun täällä moni on samaan tyyliin kirjoittanut puolisostaan kuin tämä kirjan päähenkilö kuvasi suhteen alkua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se rattijuoppo jääkiekkojuontaja kirjoittanut kirjan?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisluontoon kuuluu jotenkin se, että aina haluaa sitä, mitä ei voi saada ja se, minkä saa menettää kiinnostavuutensa melko nopeasti. Ihan varmasti, jos tuon kirjan mies olisi saanut Prahan naisen, olisivat menneet naimisiin, tehneet lapset ja alkaneet elää Prisma-arkea, niin jossain vaiheessa olisi miehellä alkanut vieraisiin pöytiin kuikuilu ja menojalka vipattaa.
Onhan tuo yleistä, mutta itse en ole koskaan ollut tuon tyyppinen. Olen aina elänyt sellaista elämää, josta olen haaveillutkin ja tehnyt muutoksia, jos elämä on ns. muualla. Tammisen kirjojen päähenkilöilla on mielestäni kaikilla se karrikoitu taipumus, että he eivät oikein viihdy. On epämukavaa, ollaan piiloutujien maassa mikä muistaakseni oli hänen yhden kirjansa nimi. Itselleni tuo on vieras maailma eli en tunne tuollaisia ihmisiä todellisessa elämässä.
Kaunokirjallisuuden hienouteen kuuluu mielestäni se, että pystyy paremmin ymmärtämään, että toiset ihmiset voivat ajatella hyvin eri tavalla asioista kuin minä itse. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se rattijuoppo jääkiekkojuontaja kirjoittanut kirjan?
En tiedä tarkoitatko Tamia, hän on ainakin yhden kirjan kirjoittanut ja mulla muuten on sekin. Aurinkokuningas. Ei yhtään hassumpi kirja sekään. Jäi mieleen siitä Keep it simple and stupid, jota koetan noudattaa tänäkin päivänä tietyissä asioissa. Kuten näissä ihmissuhdeasioissa esimerkiksi. Ap
Toisaalta se ei kyllä ole lapsen tai nuoren vika jos hän on viehättävä. Kauniinkin on saatava elää ja nauttia elämästään, kivoista vaatteista ja tällaisesta.
Ja miehillä ei ole oikeutta suuttua tai itsaroitua pakeista tai erosta. Jos ei ole valmis seurustelemaan ja parisuhteeseen niin sitten kannattaa suoraan kosia "kunnes kuolema meidät erottaa" -kaavalla. Se että saa raivarit siitä että toisella olikin omat tunteet ja mielipiteet, on vaan väärin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Niin, kun ei millään unohda miestä, ei ikinä. Kun joku vaan asustaa siellä sydämessä ja on sinne rakentanut majansa. Kun luulee unohtaneensa, eikä unohtanutkaan. Pitää vaan odottaa, että kulkuri ihan itse poistuu sieltä sydämenmajasta ja siihen saakka hän kulkee mukana kuin loiseliö. Joitakin ihmisiä ei vaan unohda, vuodesta toiseen heidät muistaa. "
En minäkään unohda ihmisiä, jos ovat läheisiä olleet, mutta en ole ikinä kaivannut ketään, jonka olen taakseni jättänyt. Päinvastoin, on ollut joka kerta tunne, että oikein meni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta se ei kyllä ole lapsen tai nuoren vika jos hän on viehättävä. Kauniinkin on saatava elää ja nauttia elämästään, kivoista vaatteista ja tällaisesta.
Ja miehillä ei ole oikeutta suuttua tai itsaroitua pakeista tai erosta. Jos ei ole valmis seurustelemaan ja parisuhteeseen niin sitten kannattaa suoraan kosia "kunnes kuolema meidät erottaa" -kaavalla. Se että saa raivarit siitä että toisella olikin omat tunteet ja mielipiteet, on vaan väärin
Ei ole ei, itselleni ei ole sellaista miestä onneksi osunut, joka olisi raivarit saanut pakeista. Jonkun kerran olen itse suuttunut miehelle siitä, että on teeskennellyt ystävää, vaikka onkin ollut ihastunut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tietynlaisille ihmisille, niille, joilla varhaislapsuuden kiintymyssuhteet eivät ole menneet ihan putkeen, kaltaiseni kelpaavat kuin hunajapurkki. Pari exääni väitti, etteivät koskaan toipuneet minusta. Minä väitän etteivät he edes tunteneet minua. "
Minäkin suostuin nuorempana joihinkin suhteisiin ennemminkin uteliaisuudesta tai ajatuksella "miksipä ei" kuin siksi, että tyyppi olisi aidosti kiinnostanut minua. Näin vanhemmiten en anna mitään toivoa tällaisille tyypeille, en suostu edes kaveriksi, sillä tiedän että se johtaa aina vonkaamiseen. En koe siitä mitään syyllisyyttä, en vaan jaksa tai tarvitse tuollaista energiaa elämääni.
Kun odottaa kiltisti sitä, joka saa omat sukat pyörimään jaloissa, se kyllä ilmestyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjan päähenkilön nimi oli muuten Petri. En tiedä miten omaelämäkerrallinen teos oli, mutta sekin tulee mieleen, ettei kirjailijan vaimon osa ole mitenkään hemaiseva.
En ikinä ottaisi minkäänlaista taiteilijaa miehekseni. Riittää hyvin, että perheessä on yksi taiteilija. Ap
Kyllä mun mies pitää olla jonkin sortin taiteilija tai taiteen ymmärtäjä...
Oletko ollut taiteilijamiehen kanssa parisuhteessa eli onko kokemusta? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kirja kuvasi hyvin raa'asti ja realistisesti ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen painostavaa tunnetta, jossa pelko ja seksuaalinem himo sekoittuvat yhteen.
Erittäin hyvä kuvaus kirjasta, bravo.
Mikäpä kuvaisi paremmin tyytymissuhdetta kuin pelko ja seksi, jonka saaminen tuntuu epävarmalta. On kuin itse kirjailija olisi tuon kuvauksen kirjoittanut. Ap
Mammoilla vissiin tylsää kesälomalla, kun tehtailevat näitä aloituksia liukuhihnalta.
Luuleeko so olemaan itsekin joku kirjailija ku kirjoittaa saatanan pitkät pienoisnovellit.
Vierailija kirjoitti:
Huumeissako aamusta raapustat täällä pitkiä tekstejä, koska olet niin yksinäinen?
Ap, tuohon aikaan pitäisi nukkua tai lähteä töihin.
Mitä jos en tottele :) Ap
Kävin Tammisen kanssa 80- uvulla samaa lukiota Turussa ja voin kertoa että se oli ihan luuseri.
Voit lopettaa, ap, kukaan ei jaksa lukea sun paskoja oksennuksia.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos palautteesta. Tutulta kuulostaa tuo nopearytmisyys. Olen joskus suunnitellut pitäisikö mennä lukemaan päiväkirjailtaan (teatteriesitys, johon voi mennä lukemaan hupaisia juttuja kaukaa teini-iästä) vanhaa päiväkirjaani, jota olen pitänyt 13-vanhana (sen jälkeen en ole ehtinyt sellaista pitääkään). Nauroin vedet silmissä sitä lukiessani (vuosikymmenten jälkeen), kun ihastus ja säpinät vaihtuvat viikossa aivan toisiksi. Aku (ei aavistustakaan kuka se oli) on ihan tylsä verratuna Jokeriin, jonka olutpullon korkin olen liimannut sivulle amuletiksi :) Ai että mikä mies se Jokeri! Hänet muistan, kun on yksi kuva hänestä.
Luulen että kaikki nuoret ihmiset ovat aika itsekeskeisiä. Se on helpottavakin tieto, etteivät muut ole minusta ihan niin kiinnostuneita kuin kuvittelen (eivätkä ole vanhempinakaan). Eivät siis niistä virheistä ja hölmöistä jutuistakaan, joita on tullut tehtyä.
Tuo ei mielestäni ole mitään tietoista pahuutta, vaan ajattelemattomuutta, nopearytmisyyttä (kuten sanot) ja sitä, että asioita tapahtui niin hirveän paljon ja koko ajan. Koko ajan oltiin liikkeessä ja tutustuttiin valtavaan määrään uusia ihmisiä.
Sitä paitsi en tiedä olisiko se jopa pahentanut tilannetta, jos olisin siinä tilanteessa pyrkinyt jotenkin lohduttelmaan tuota nuorta miestä, jonka jätin. Hänhän olisi vain jäänyt kiinni tunteeseensa. Oli kuitenkin parempi, että leikkasin yhteyden kuin saksilla poikki eli se oli siinä. Hän varmasti unohti minut nopeammin kuin Tammisen kirjan päähenkilö naisen Prahasta :D Ehkä jo seuraavassa kuussa oli uusi tyttöystävä eikä sovitellut narua kaulaansa ainakaan, taivaan kiitos. Olisin siitä kuullut, jos sellaista olisi tapahtunut. Ap