Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

"Todellakin näin. Jotkut ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että etänä tehdään ihan sitä samaa työtä kuin toimistollakin. Ei se ole mikään kiva kotonapuuhastelupäivä, jonka lomassa piipahdetaan pari kertaa koneella."

Etätyössä voi samalla vahtia pelokasta vanhusta ja omalla ruokatunnilla antaa myös vanhukselle ruokaa. 

Mun äiti on niin pelokas nyt vanhana, että ei kykene olemaan piäuolta tuntia enempää yksin kotona. 

Joudun jättämään puhelimen hänen ja itseni väliin päälle mennessäni jonnekin, jotta kuulen, jos alkaa siellä huutaa apua. 

Ei onnistunut vanhuksen vahtiminen etätyöpäivän aikana. Yritin tätä äitini lonkkaleikkauksen jälkeen.  Äiti alkoi vähän väliä höpöttelemään jotain, tai keitetäänkö kahvit, tai katso nyt televisiosta kuinka toikin noin jne. jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaisia he ovat nuorempana olleet? Mun vanhempia ei ole omat lapset koskaan kiinnostaneet eikä ole ollut mitään ihania mummoloita. Ei kannata itkeä yksinäisyyttä vanhuuden loppuvaiheessa.

Tämä. Sitä niitetään, mitä on elämässä kylvetty. 

Voi myös antaa armon käydä oikeudesta. Silloin saattaa itsekin saada korvaavia kokemuksia.

Keskustelupalstojen keskustelijat yksinäisiä, ihmissuhdeongelmaisia näköjään, olivatpa mitä ikäluokkaa tahansa.  

SAA MITÄ TILASI. TIEDÄN MONIA JOTKA OVAT HAKENEET LÄHESTYMIS KIELLON VANHEMMILLEEN.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kertoi miten hänen tuttavansa oli otettu perheen etelän lomalle mukaan, mutta sitten vain kaikki retkeilivät/uivat jne. ja vanhus oli yksinään siellä loman ajaksi vuokratussa talossa. Ei nämä vanhukset pysty viettämään lomaa kuten lapsensa ja heidän perheensä.

 

TässäkIn on tarkoitus varmaan ollut hyvä, ja on luonnollista, että perhe retkeilee jne., eikä vanhus sitä enää jaksa.

Puhuminen olisi tässä tilanteessa ehkä auttanut (paitsi että se on monissa perheissä varsinkin sukupolvelta toiselle tosi vaikeaa). 

Itse olisin nauttinut ihan vaan olemisesta kirjojen, tabletin ja kutimen kanssa. Toki ruokaa tarvitsisin välillä :)

 

Mitä puhuminen olisi auttanut? Jonkun lomastaan nauttivan olisi pitänyt olla seurana, eikä uimassa tai muissa kohteissa. Kuka sellaista haluaa lomallaan? 

Vierailija kirjoitti:

"Todellakin näin. Jotkut ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että etänä tehdään ihan sitä samaa työtä kuin toimistollakin. Ei se ole mikään kiva kotonapuuhastelupäivä, jonka lomassa piipahdetaan pari kertaa koneella."

Etätyössä voi samalla vahtia pelokasta vanhusta ja omalla ruokatunnilla antaa myös vanhukselle ruokaa. 

Mun äiti on niin pelokas nyt vanhana, että ei kykene olemaan piäuolta tuntia enempää yksin kotona. 

Joudun jättämään puhelimen hänen ja itseni väliin päälle mennessäni jonnekin, jotta kuulen, jos alkaa siellä huutaa apua. 

Äitisi kuulostaa olevan jo hoitokodin ja/tai psykiatrisen hoidon tarpeesa.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi itsekkin tehdä jotain yksinäisyydelleen, eikä vain sääliä itseään. Vanhuksille on monenlaista toimintaa, jossa voivat tutustua muihin eläkeläisiin. On tosi väärin jättäytyä lastensa yhteydenpidon varaan ja sitten valittaa, että sitä ei ole tarpeeksi. Lapsilla on työt ja lapset ja parisuhde, joka todennäköisesti rakoilee jo muutenkin kiireen takia. Ja isovanhempien luo on usein pitkä matka. Itsellänikin 500 km. En pysty ottamaan vastuuta toisen aikuisen ihmisen sosiaalisesta elämästä toisella puolella Suomea.

Olen kertonut tämän jossakin toisessakin ketjussa, mutta kerron taas.

Olin osana sairaanhoitajaopintoja harjoittelujaksolla pari päivää vanhusten päivätoimintaosastolla. Sinne siis tuotiin vanhuksia kotoaan viettämään päivää. Heidät käytettiin saunassa/pesulla ja tarjottiin ruokaa, sitten oli jotakin ohjelmaa ja seurustelua päiväsalissa. Siellä nämä vanhukset istuivat ringissä täysin puhumattomina. Meille opiskelijoille puhuivat ihan onnessaan suu vaahdossa, mutta kun kaikki halusivat vain kertoa omista asioistaan, muttei kukaan kuunnella, ei heidän kesken syntynyt minkäänlaista vuorovaikutusta.

Oli aika silmiäavaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaisia he ovat nuorempana olleet? Mun vanhempia ei ole omat lapset koskaan kiinnostaneet eikä ole ollut mitään ihania mummoloita. Ei kannata itkeä yksinäisyyttä vanhuuden loppuvaiheessa.

Tämä. Sitä niitetään, mitä on elämässä kylvetty. 

Voi myös antaa armon käydä oikeudesta. Silloin saattaa itsekin saada korvaavia kokemuksia.

Arveletko, että vanhusten käytös on jotenkin parempaa kuin se miten he käyttäytyivät keski-iässä omia lapsiaan kohtaan? Monien käytös on oikeasti entistä huonompaa. 

Äidistä ei kuulunut mitään pitkään aikaan, soittakoot jos on asiaa, ei oikeasti koskaan halunnut että mennään käymään jos ei jotain apua tarvinnut. Anopilla taas jutut laukalla, alyzheimer niin että aikuiset lapsetkin pelkää, pitäisikö se tänne pyytää vai lähteä käymään sen kanssa jossain ihmisten ilmoilla, haukkuisi vain kaikki ihmiset siellä 

Äidin naapuri oli kutsuttu katsomaan lapsenlapsensa vanhojen päivän tansseja satojen kilometrien päähän. Hieman ennen tanssien alkua vanhuksen vatsa kipeytyi yhtäkkiä ja toinen vanhemmista joutui päivystykseen vanhuksen kanssa.

Syyksi ilmeni ohimenevä ruoanaulatusongelma. Siinä meni vanhemmalta oman lapsen vanhojen tanssit ohi, kun piti juosta hieman vaativan luonteisen vanhuksen kanssa päivystyksessä. Tätä hän sitten vielä kertoilee naapurilleen. Ikuisesti jäi epäselväksi miksi vanhus ei jäänyt itse tai puolisonsa kanssa sinne päivystykseen vaan aikuisen lapsen piti sinne mennä.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko vanhus joskus suostua muuttamaan lähemmäksi tukiverkkojaan?

Kysyy lapsensa jo ilman tukiverkkoja kasvattanut, joka ei tahdo muuttaa ikääntyneiden vanhempiensa lähelle

Kyllä. Työkavereista useampikin on muuttanut lähemmäs lapsiaan heti eläköidyttyään. 

Vierailija kirjoitti:

Äidin naapuri oli kutsuttu katsomaan lapsenlapsensa vanhojen päivän tansseja satojen kilometrien päähän. Hieman ennen tanssien alkua vanhuksen vatsa kipeytyi yhtäkkiä ja toinen vanhemmista joutui päivystykseen vanhuksen kanssa.

Syyksi ilmeni ohimenevä ruoanaulatusongelma. Siinä meni vanhemmalta oman lapsen vanhojen tanssit ohi, kun piti juosta hieman vaativan luonteisen vanhuksen kanssa päivystyksessä. Tätä hän sitten vielä kertoilee naapurilleen. Ikuisesti jäi epäselväksi miksi vanhus ei jäänyt itse tai puolisonsa kanssa sinne päivystykseen vaan aikuisen lapsen piti sinne mennä.

Jos olivat 100km päässä kotoaan niin olisiko siksi ollut hankala itse päivystykseen mennä,?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin naapuri oli kutsuttu katsomaan lapsenlapsensa vanhojen päivän tansseja satojen kilometrien päähän. Hieman ennen tanssien alkua vanhuksen vatsa kipeytyi yhtäkkiä ja toinen vanhemmista joutui päivystykseen vanhuksen kanssa.

Syyksi ilmeni ohimenevä ruoanaulatusongelma. Siinä meni vanhemmalta oman lapsen vanhojen tanssit ohi, kun piti juosta hieman vaativan luonteisen vanhuksen kanssa päivystyksessä. Tätä hän sitten vielä kertoilee naapurilleen. Ikuisesti jäi epäselväksi miksi vanhus ei jäänyt itse tai puolisonsa kanssa sinne päivystykseen vaan aikuisen lapsen piti sinne mennä.

Jos olivat 100km päässä kotoaan niin olisiko siksi ollut hankala itse päivystykseen mennä,?

Kelataksilla kyllä pääsee.

Vierailija kirjoitti:

"Todellakin näin. Jotkut ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että etänä tehdään ihan sitä samaa työtä kuin toimistollakin. Ei se ole mikään kiva kotonapuuhastelupäivä, jonka lomassa piipahdetaan pari kertaa koneella."

Etätyössä voi samalla vahtia pelokasta vanhusta ja omalla ruokatunnilla antaa myös vanhukselle ruokaa. 

Mun äiti on niin pelokas nyt vanhana, että ei kykene olemaan piäuolta tuntia enempää yksin kotona. 

Joudun jättämään puhelimen hänen ja itseni väliin päälle mennessäni jonnekin, jotta kuulen, jos alkaa siellä huutaa apua. 

Etätöissä voi vahtia pelokasta vanhusta ihan samoin kuin hänet ottaisi toimistolle mukaan. Ihan samat työt ne tehtävänä kummassakin tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaisia he ovat nuorempana olleet? Mun vanhempia ei ole omat lapset koskaan kiinnostaneet eikä ole ollut mitään ihania mummoloita. Ei kannata itkeä yksinäisyyttä vanhuuden loppuvaiheessa.

Tämä. Sitä niitetään, mitä on elämässä kylvetty. 

Voi myös antaa armon käydä oikeudesta. Silloin saattaa itsekin saada korvaavia kokemuksia.

Tai voi saada lisää turpaansa. Kumpikohan olisi todennäköisempää..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä raskasta. Ostin toivotun elämyslahjan (ei mitään extremeä) syntymäpäiväksi. Oli itsellä hyvä fiilis kun tiesin että lahja tulee olemaan mieleinen ja niin oli, mutta koko asia pilattiin sillä voivottelulla, kuinka tämä on kallista hän maksaa tästä edes osan (ei ollut, hänen osuus 35€ ja se oli lahja jonka itse HALUSIN antaa). Ihan liian paljon hänelle. Pelkkää jankkaamista, ilo yhteisestä tekemisestä meni nopeasti ohi. 

En ole ylpeä itsestäni että suutuin ja tiuskaisin, että on se kumma ettei voi lahjastakasn sanoa vain että kiitos. Joka asia on vääntöä. Tiedän, että tästäkin on iloinen ja riittää puhumista pitkäksi aikaa. Tekisin mielelläni näitä enemmänkin ja antaisin aikaani koska minua on

 

 

Jos kerran tunnet ihmisen hyvin, niin hyödynnä sitä. Olisit sanonut, että hänen osuutensa oli 3€ ja antanut hänen maksa

Jaa, että pitäisi ruveta valehtelemaan. Siinä sitä sitten saa pistää ylös, mitä ja milloin on sanonut, että ei tule puhuneeksi ristiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin naapuri oli kutsuttu katsomaan lapsenlapsensa vanhojen päivän tansseja satojen kilometrien päähän. Hieman ennen tanssien alkua vanhuksen vatsa kipeytyi yhtäkkiä ja toinen vanhemmista joutui päivystykseen vanhuksen kanssa.

Syyksi ilmeni ohimenevä ruoanaulatusongelma. Siinä meni vanhemmalta oman lapsen vanhojen tanssit ohi, kun piti juosta hieman vaativan luonteisen vanhuksen kanssa päivystyksessä. Tätä hän sitten vielä kertoilee naapurilleen. Ikuisesti jäi epäselväksi miksi vanhus ei jäänyt itse tai puolisonsa kanssa sinne päivystykseen vaan aikuisen lapsen piti sinne mennä.

Jos olivat 100km päässä kotoaan niin olisiko siksi ollut hankala itse päivystykseen mennä,?

Olivat 300 km päässä kotoaan. Ihan itse autoilivat paikalle. Jostain syystä ei se päivystys sitten onnistunutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä raskasta. Ostin toivotun elämyslahjan (ei mitään extremeä) syntymäpäiväksi. Oli itsellä hyvä fiilis kun tiesin että lahja tulee olemaan mieleinen ja niin oli, mutta koko asia pilattiin sillä voivottelulla, kuinka tämä on kallista hän maksaa tästä edes osan (ei ollut, hänen osuus 35€ ja se oli lahja jonka itse HALUSIN antaa). Ihan liian paljon hänelle. Pelkkää jankkaamista, ilo yhteisestä tekemisestä meni nopeasti ohi. 

En ole ylpeä itsestäni että suutuin ja tiuskaisin, että on se kumma ettei voi lahjastakasn sanoa vain että kiitos. Joka asia on vääntöä. Tiedän, että tästäkin on iloinen ja riittää puhumista pitkäksi aikaa. Tekisin mielelläni näitä enemmänkin ja antaisin aikaani koska minua on

 

 

Jos kerran tunnet ihmisen hyvin, niin hyödynnä sitä. Olisit sanonut, ett

Äitini on valehdellut koko ikänsä ja pistänyt minutkin valehtelemaan. Jos joku soitti äidille en saanut sanoa, että äiti on nukkumassa vaan piti sanoa, että äiti ei ole kotona. Jossain vaiheessa lopetin puhelimeen vastaamisen. En keiki hänen "leikkejään", s3lvittäköön itse sotkunsa. 

-ohis

Ehkä olen tän kirjouttanut jo aiemmin, mutta lapsuudesta alkaen äiti hakkasi huvikseen, haukkui mut ja kaikki ketä tunsi. Ikinä ei viitsinyt töitä tehdä ja ajoi isäni enneaikaiseen hautaan. H uo ritteleli minut jo lapsena. Tollastako vanhusta pitäisi kuunnella , saati auttaa. Kärsiköön ja kuolkoon kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisi, että poika osaisi käydä niin ettei miniä tiedä. Poika taitaa olla aikamoisessa narun päässä. Kai akka katsoo kännykästä paikannusta, missä mies menee ja jo muutaman minuutin päästä puhelin soi ja määräyksiä alkaa tulla. Miniän kanssa on sukset ristissä olet jo monta vuotta, aikasemmin olin hänen piikansa. Käskyjä tuli aamusta iltaan ja lasten hoitoa riitti. Sitten ei enää työpanos riittänyt, vaan olisi pitänyt saada rahatkin ja keplotteli osa, joten en halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan.

Meillä on tilanne niin että pojat soittavat roskia viedessään, työmatkalla tai jos vaimo on mennyt harrastukseensa.  Ovat juuri näitä miehiä joiden vaimot täällä mainitsevat olevansa parempisäätyisiä kuin puolisonsa.  Eli ensimmäisen polven kouluttautuneita.

Täällä ei kukaan muu puhu parempisäätyisyydestä, kuin katkeroituneet kouluttamattomat anopit. Omalle anopille ei lastensa ja miniöidensä kouluttautuneisuus ollut mikään ongelma. 

-ohis