Lue keskustelun säännöt.
Totaalinen kyllästyminen ja herääminen siihen että oma mies jäänyt henkisesti lapsen tasolle
19.07.2025 |
Ollaan oltu jo pitkään yhdessä ja lapsiakin on. Olen aina ollut sellainen sopeutuva ja kiltti ihminen. Lisäksi olen luonnostani tottunut ottamaan vastuuta ja tekemään paljon töitä. Nyt heräilen siihen kuinka tyytymättömyys parisuhteessa on kasvanut sellaisiin mittoihin, että en enää halua edes nukkua mieheni kanssa samassa sängyssä.
Mies puhuu kokoajan että yritetään nyt vielä ja saattaa jotain yksittäisiä huomionosoituksia häneltä tulla, mutta ei mitään isoja. Itse en enää ole nähnyt mitään vaivaa suhteen eteen, ja syy on siinä että jos minua joku asia harmittaa mitä mies on tehnyt, hän ei kuuntele eikä ota kritiikkiä vastaan. Aina alkaa kieltäminen, asioiden vääntely, selittely ja lopulta asia kääntyy ihan päälaelle ja jopa minä saatan olla se syyllinen.
Otetaan esimerkiksi se että olen tehnyt pitkään kahta työtä, jotta saamme perheemme kulut katetuksi. Mies on vaan olettanut minä maksan suurimman osan kuluista. Hän ei siis siitä ole osoittanut mitään erityisempää kiitollisuutta. Päinvastoin on saattanut valittaa työni huonoista puolista ja sanonut että minun pitäisi lopettaa toinen työ, vaikka hänellä itsellään ei ole aikomustakaan hankkia lisätuloja mistään.
Mies ei myöskään ota esim mitään vastuuta siitä että tekisi vapaaehtoisesti lasten kanssa asioita, ei edes näin kesällä. Aina löytyy tekosyyt ja selitykset, on kaikkea muuta, siis ihan perus arkea. Jos hän esim joutuu siivoamaan kotona (kestää ehkä reilu tunnin) niin sinä päivänä hän ei tee mitään muuta. Hän siis katsoo että on työnsä tehnyt, vaikka lapset hyppäsivät seinillä, hänelle ei tule mieleen että lähtisi heidän kanssa jonnekin ja keksisi tekemistä. Sitten jos valitan tästä, niin hän ylimielisesti vähätellen kysyy että mitä minä muka olen tehnyt nyt kesällä lasten kanssa, käynyt rannalla? Juu olen käynyt jokaisena aurinkoisena päivänä rannalla ja lapset rakastavat sitä, mies ei arvosta ollenkaan, väheksyy vaan. Lisäksi olen lasten kanssa tehnyt kaksi reissua, joihin mies toteaa että hänhän oli töissä silloin että miten hän olisi voinut lähteä edes reissuun. Mutta kun vastaavasti hän on vapaalla ja minä töissä, lapset eivät tosiaan pääse rannalle tai minnekään muuallekaan vaikka olisi mikä hellepäivä. Eikä mies keksi oma-aloitteisesti mitään, esim että hankkisi jonkun uima-altaan pihalle, ilmastointilaitteen tai mitään muutakaan.
Äh en edes osaa selittää. Se sellainen passiivisuus ihan kaikessa on niin valtava turnoff jos voi sanoa ja asiasta sanominen kuormittaa vaan enemmän. Kyllä sitä jotenkin ajattelisi että mies haluaisi pyrkiä tekemään perheensä elämästä parempaa. Hänellä ei ole tällaista tarvetta.
Onko muilla tällaista? Mies sai minut pitkään uskomaan että vaadin liikaa, vaan en enää kyllä ajattele niin. Päinvastoin olen tyytynyt aivan liian vähään.
Kommentit (182)
Katkeruus on suomalaisten yksinäisten naisten loputon voimavara. Sillä valitettavasti syntyy hyvin huonoa lyhytproosaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella yleistä että kun mies pääsee helpolla (nainen hoitaa lapset, työt, kotityöt ja viihdytyksen) niin sitten kun asiasta sanoo niin mikään ei muutu. Eivät muka osaa tai viitsi. Alusta alkaen pitää pistää miehet hommaan mukaan, eikä päästää kuin koira veräjästä tyyliin kyllä se mies isärooliin pikkuhiljaa kasvaa jne.
Miksi näitä asioita ja vastuita perheessä ei käydä kattavasti läpi ennen suhteeseen ryhtymistä? Kyllähän työpaikoillakin haastatellaan nykyään hakijat moneen otteeseen, jotta löydetään varmasti sopiva työntekijä. Eikö ihmiset nykyään enää keskustele tapailuvaiheessa mistään, kun aina tuntuu tulevan näitä yllätyksiä? Ilmeisesti nykyajan tyyli on se, että hypätään ensin vällyjen väliin ja aletaan vasta sitten pohtimaan, että onkohan meille samat arvot.
Ky
Nainen alkaa toimia kuin mies vasta vapautuessaan estrogeenin temästä muiden ylihuomioinnista. Kuinka helppoa sen jälkeen onkaan olla itsekäs ja laiska! Ihan naurattaa kaikki aiempi höyryäminen. Miehillä on tietysti opettelemista tässä kohtaa, osa tottuu, osa tulee jätetyksi. Ei se voimaantumista ole, se on hormoneja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet siellä työpaikoillakin lusmuilee. Heitä ei kiinnosta yhteinen hyvä, vaan oma napa.
Ja oikeassa siinä ovatkin, elämässä (perheessä ja töissä) pääsee paljon helpommalla kun toimii kuin mies.
Kyllä ne lusmuilevat miehet lentää työpaikaltakin pihalle aika nopeasti. Yritysten tehtävä on tehdä voittoa ja jos työntekijä ei anna panostaan, niin se on tervemenoa sitten. Tosin puolison kannalta voi olla sitten ongelmallista se, jos mies on tehokas työpaikalla. Usein ne uraorientoituneet miehet ei kovin paljoa kotona näy.
Ikävä kyllä sinulla on liian yksinkertainen kuva työpaikoista. Se ei ole puhtaasti sitä, että tehdään tehtävät x,y ja z ja saadaan tulokseksi plussaa tai miinusta. Työpaikka on yhteisö, jossa on erilaisia ihmisiä ja monenlaisia tehtäviä, joista kaikki eivät ole suoraan tuloksella mitattavissa.
Miehet lusmuaa monista ikävistä vastuista töissä, mutta eivät jää siitä kiinni, koska tekemisiään paikkaillaan. Se on tietenkin väärin.
Ja kaikki työpaikat eivät perustu tuloksen tekemiseen.
Oman työhistoriani aikana kaikki ns talutettavat tapaukset ovat olleet miehiä. Heidän annetaan mellastaa työpaikoilla ja vältellä asioita.
Ehkä se kuuluu miesten perusluonteeseen, itsekkyys ja helpolla pääseminen, oman hyvän optimointi.
Naisten pitää ottaa oppia miehistä.
Tyypillistä, nainen ottaa aivan liian nuoren miehen ja sitten ihmettelee kun se käyttäytyy kuin pikkukakara.
Siis noin 45v on sopiva ikä miehelle tulla isäksi, silloin se käytön on sellaista kuin sen kuuluu olla.
Joku 32v rupeaa vaan juoksemaan jossain bänditreeneissä ja nuorempien tyttöjen perässä jne...
T Ottakaa naiset näistä nyt jo opiksi, kun joka päivä löytyy 10 esimerkkiä lisää
Kuulostaa siltä kuin rakastumisen epärealististen haaveiden ja toiveiden lumovoima olisi törmännyt realismiin.
On aivan normaalia pettyä toisen epäonnistumiseen omien toiveiden täyttämisessä. Se on inhimillistä, molempien osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo oli pikemmin entisajan tyyli. Sitten piti mennä naimisiin, kun lapsi oli tulollaan. Mutta arvot saattoivat olla lähempänä toisiaan keskustelemattakin, kun oli niin vhän vaihtoehtoja ja ihmiset pyöri samanhenkisten seurassa. Kun maalla otti ukokseen sen tutun naapurinpojan, niin kumpikin tiesi, millaista se arkielämä sitten rupeaa olemaan.
Nythän on enemmän se tyyli, että dumpataan seurustelukumppani pienenkin epätäydellisyyden takia, ja sitten valitetaan kun ei löydy sitä jonka kanssa voisi perustaa perheen.
Mistä entisajasta puhut? Ainakin papan nuoruudessa oli häpeällistä, jos sai lapsen avioliiton ulkopuolella. Niitä lapsiakin kutsuttiin äpäriksi. Tuo on tosin varmaan ihan totta, että silloin valinta osui helpommin oikeaan. Monesti mentiin naimisiin sen lähikylän tytön tai pojan kanssa, jonka taustat tiesi lapsuudesta asti.
Ajasta Suomessa jonnekin ehkä 70-luvulle asti puhun.
Ja minähän kirjoitin, että sitten piti mennä naimisiin, kun lapsi oli tulollaan. Tarkoittaa että raskaus oli alkanut. Juuri siksi että avioliiton ulkopuolinen lapsi olisi ollut niin iso häpeä. Paljon sitten olikin niitä esikoisia, jotka olivat syntyneet vain puolen vuoden raskausajan jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet siellä työpaikoillakin lusmuilee. Heitä ei kiinnosta yhteinen hyvä, vaan oma napa.
Ja oikeassa siinä ovatkin, elämässä (perheessä ja töissä) pääsee paljon helpommalla kun toimii kuin mies.
Kyllä ne lusmuilevat miehet lentää työpaikaltakin pihalle aika nopeasti. Yritysten tehtävä on tehdä voittoa ja jos työntekijä ei anna panostaan, niin se on tervemenoa sitten. Tosin puolison kannalta voi olla sitten ongelmallista se, jos mies on tehokas työpaikalla. Usein ne uraorientoituneet miehet ei kovin paljoa kotona näy.
Ikävä kyllä sinulla on liian yksinkertainen kuva työpaikoista. Se ei ole puhtaasti sitä, että tehdään tehtävät x,y ja z ja saadaan tulokseksi plussaa tai miinusta. Työpaikka on yhteisö, jossa on erilaisia ihmisiä ja monenlaisia tehtäviä, joista kai
Kyllä yksityisellä puolella kaikki perustuu lähtökohtaisesti siihen, että yrityksen pitää tehdä tulosta eli voittoa. Muutenhan yritys lakkaa olemasta jossakin kohtaa tai edessä on vähintäänkin laajat yt-neuvottelut. Usein yt-neuvotteluissa myös potkitaan pihalle ne vähiten tuottavimmat yksilöt. Julkisella puolella on tietysti täysin eri, koska siellä kaikki perustuu verorahoitukseen. Tosin julkisella puolellakin taitaa olla jonkinlainen tulosvastuu nykyään, kun valtion taloustilanne on nykyään heikentynyt. HUSissakin oli juuri yt-neuvottelut. Julkisella puolella työskentelee myös enemmän naisia, joten siksi tuloshakuisuus ei ole välttämättä naisille yleisesti niin tuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet siellä työpaikoillakin lusmuilee. Heitä ei kiinnosta yhteinen hyvä, vaan oma napa.
Ja oikeassa siinä ovatkin, elämässä (perheessä ja töissä) pääsee paljon helpommalla kun toimii kuin mies.
Kyllä ne lusmuilevat miehet lentää työpaikaltakin pihalle aika nopeasti. Yritysten tehtävä on tehdä voittoa ja jos työntekijä ei anna panostaan, niin se on tervemenoa sitten. Tosin puolison kannalta voi olla sitten ongelmallista se, jos mies on tehokas työpaikalla. Usein ne uraorientoituneet miehet ei kovin paljoa kotona näy.
Ikävä kyllä sinulla on liian yksinkertainen kuva työpaikoista. Se ei ole puhtaasti sitä, että tehdään tehtävät x,y ja z ja saadaan tulokseksi plussaa tai miinusta. Työpaikka on yhteisö, jossa on erilaisia ihmisiä ja monenlaisia tehtäviä, joista kai
Haha, mä olin kauan sitten aika puhtaasti naisten alalla, ja kun ensimmäiset miehet tulivat, sitä paapomisen määrää! Kun eihän ne näe eivätkä kykene hienomotoriikkaan eivätkä hoksaa ajatella jatkuvuutta samalla tavalla kuin naiset, ei voi odottaa samaa. Selityksiä riitti, ja tuota paikkailua. 20 v myöhemmin miehet eivät enää ole kuin marsilaisia niissä hommissa, odotetaan ihan samaa eikä kukaan tee puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies haluaa? Oletko koskaan kysynyt miehen toiveita?
Haluaa selkeästi vaan hyötyä suhteesta, aina oma etu edellä. Eihän tuollainen ole mitään rakkautta edes.
Yhtä hyvin voi sanoa, että aloittajakin haluaisi vain hyötyä. Eikä todellakaan rakasta miestään (myöntää sen itsekin). Ei rakasta miestä sellaisena kuin tämä on, vaan muuttua pitäisi.
Kumpikin haluaa sellaista perhe-elämää, josta tykkää. Miehelle se tarkoittaa sitä, että ollaan vaan. Aloittajalle se tarkoittaa jotain aktiivisempaa, että yhdessä mennään jonnekin, tehdään jotakin. Aloittaja rakastaisi miestä, joka tarjoaa hänelle sitä mitä hän haluaa.
Vaikea niitä toiveita on yhteen sovittaa.
Olisihan se varmasti aloittajastakin kiva vain olla, mutta kun fakta on se, ettei lasten kanssa voi vaan olla. Jonkun pitää tehdä ruokaa, käydä kaupassa, siivota, hoitaa lasten asiat, kasvattaa lapsia yms... Varsinkin, kun molemmat käyvät töissä niin kummallakaan ei ole oikeutta vältellä näitä vastuita, vaikka olisi kiva vaan olla.
Tunnistan ap:n tilanteen, koska itse erosin lasten isästä osaksi tuollaisen syyn vuoksi. Puhuimme ennen lapsen hankintaa hyvin pitkään vanhemmuuteen ja työnjakoon liittyvistä asioista. Esikoisen aikana hommat alkoi lipsua, mutta kuvittelin, että saimme keskusteltua asiat läpi. Toisen lapsen synnyttyä tajusin, että mies oli vain sanonut asioita mitä hän oletti minun haluavan kuulevan. Lisäksi hän kuvitteli, että kun olimme naimisissa ja oli lapset, etten voisi erota. Hänen mielestään avioliitto nyt lähtökohtaisesti oli paskaa ja kotityöt ja lapset kuuluivat vain äidille, vaikka kävisi töissäkin. Lisäksi hän jatkuvasti toi esiin miten en pärjäisi taloudellisesti. Oli totta, että mies tienasi enemmän kuin minä, mutta ei hän yhteisiin kuluihin osallistunut minua enempää. Miehen parempi palkka meni alkoholiin ja harrastuksiin.
Lisään loppuun vielä, että usein tällä palstalla syytetään, että aina kaikki pitää tehdä äidin haluamalla tavalla, vaikka isän pitää antaa tehdä tavallaan. Eron yhteydessä lasten isä sanoi, että haluaa pitää yhteishuoltajuuden ja oman sukunimen lapsilla. Ei puhettakaan miten halusi lapsia pitää luonaan tai osallistua heidän elämään. Ennen lastenvalvojan sopimusta isä ja lapset eivät välttämättä tavanneet kolmeen viikkoon, jos en itse ollut aktiivinen. Sitten isä saattoi yhtäkkiä lähettää viestin, että hän voisi tunnin päästä- huomenna hakea lapset pariksi yöksi. Elatusmaksuja hänen ei kuulemma tarvinnut maksaa. En tosin tiedä miksi hän niin ajatteli. Lasten ollessa isällään, lapset ovat jatkuvasti puhelimella, he eivät käy missään ja ruoka valmishampurilaisia. Lasten mukaan isä ei heiltä kysele koskaan kuulumisia eikä oikein muutenkaan ole kiinnostunut heidän elämästään. Itse taas teen paljon asioita lasten kanssa ja keskustelemme paljon. Lasten isää tämä tuntuu ärsyttävän ja hän syyttää minua lasten manipuloinnista. En ole häntä lapsille koskaan haukkunut (toisin kuin hän ja hänen sukunsa minua). Olen monta kertaa näissä tilanteissa kertonut lasten isälle mitä lapset toivovat, mutta hänen mielestään minun ei pitäisi puuttua. En puutu, mutta lasten puolesta tuntuu pahalta ettei heillä ole suhdetta omaan isään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo aika loppuun kuluneelta suhteelta kuulostaa. Suhteet nyt usein päättyvät syystä tai toisesta ja tulee aika jatkaa eteenpäin. Ehkä nyt on aika ap:n ottaa se askel.
Ei ne suhteet itsekseen pääty! Kyllä se on aina jomman kumman osapuolen tekemä päätös, että nyt tämä loppuu. Myöskään avioerot eivät noin vain tule (kuin soittaisivat ovikelloa ja astuisivat sisään), vaan ne otetaan. Eikä missään määrätä, että nyt on aika erota. Risoo tuo, kuinka omista päätöksistä ulkoistetaan vastuu jollekin tuollaiselle kuin "suhde kului loppuun, tuli aika erota".
Ja tällä en tarkoita, että siinä suhteessa pitäisi pysytellä, vaan korostaa että se on täysin oma päätös jos siitä lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet siellä työpaikoillakin lusmuilee. Heitä ei kiinnosta yhteinen hyvä, vaan oma napa.
Ja oikeassa siinä ovatkin, elämässä (perheessä ja töissä) pääsee paljon helpommalla kun toimii kuin mies.
Kyllä ne lusmuilevat miehet lentää työpaikaltakin pihalle aika nopeasti. Yritysten tehtävä on tehdä voittoa ja jos työntekijä ei anna panostaan, niin se on tervemenoa sitten. Tosin puolison kannalta voi olla sitten ongelmallista se, jos mies on tehokas työpaikalla. Usein ne uraorientoituneet miehet ei kovin paljoa kotona näy.
Ikävä kyllä sinulla on liian yksinkertainen kuva työpaikoista. Se ei ole puhtaasti sitä, että tehdään tehtävät x,y ja z ja saadaan tulokseksi plussaa tai miinusta. Työpaikka on yhteisö, jossa on eril
Totta, naisilla on parempi hienomotoriikka ja sen takia pitsinnypläys, pakkaaminen, paketointi, kassatyöskentely rahojen parissa ym on heille parempi työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallinen perhe ap:lla, joka ei suunnittele yhdessä mitään, esim. taloutta. Nainen paahtaa kahta työtä neuvottelematta miehen kanssa. Kyllä ap saa syyttää aika pitkälle itseään, että on noin aloitekyvytön.
Ja kappas, ainoa tapa yrittää muuttaa mitään on tulla valittamaan tänne. Puhuisit edes jollekin ystävällesi tai muulle luotetulle, täällä saat vahvistusta vain omille vinoille ajatuksillesi ja voit tarjoilla parisuhteesi tilanteen vain omasta turvallisesta näkökulmastasi.
Näiden aloitusten ideahan on se, että naisen ei tarvitse muuttua parisuhteen jatkamiseksi, vain miehen. leskinainen 68 v
Ihan kuin olisin lukenut omasta elämästä. Tuohon täytyy tulla muutos. Nuoret naiset ja äidit, älkää suostuko siihen, mihin me vanhemmat naiset olemme suostuneet. Mies elää täyshoidossa avio-/avoliitossa. Sitten kun ero tulee, niin mies vaatii vuoroviikkosysteemiä ja omalla vastuuviikollaan hoidattaa lapset iäkkäillä äidiltään. Näin meillä. Ja iäkäs äiti aloittaa uudelleen aikuisen miehen passaamisen. Voi meitä naisia, mihin opetamme poikamme ja miehemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina näissä tapauksissa kiinnostaisi kuulla, mikä on saanut miehestään valittavan vaimon alun perin ryhtymään suhteeseen ja jopa avioliittoon sen miehen kanssa.
Ja saamaan lapsia...
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se varmasti aloittajastakin kiva vain olla, mutta kun fakta on se, ettei lasten kanssa voi vaan olla. Jonkun pitää tehdä ruokaa, käydä kaupassa, siivota, hoitaa lasten asiat, kasvattaa lapsia yms... Varsinkin, kun molemmat käyvät töissä niin kummallakaan ei ole oikeutta vältellä näitä vastuita, vaikka olisi kiva vaan olla.
...
Lasten ollessa isällään, lapset ovat jatkuvasti puhelimella, he eivät käy missään ja ruoka valmishampurilaisia. Lasten mukaan isä ei heiltä kysele koskaan kuulumisia eikä oikein muutenkaan ole kiinnostunut heidän elämästään. Itse taas teen paljon asioita lasten kanssa ja keskustelemme paljon.
En oikein usko, että aloittajasta olisi kiva vain olla.
Mutta tuosta sinun tapauksestasi: Kun lapset ovat isällään, hehän saavat sieltä juuri sen kaiken välttämättömän, mitä pitääkin. Ruoka on valmishampurilaisia, mutta se on ruokaa kuitenkin. Joku on ne kaupasta hakenut. Jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja, voivat tietysti hakea itsekin. Eihän heiltä tuolla mitään olennaista puutu. Lapset eivät ehkä saa kaikkea haluamaansa, mutta ei lapsen tarvitsekaan. Ja ainakin saavat rauhassa olla puhelimella. Ex-miehelläsi on vain vähän sinua rennompi näkemys siitä, miten lapsia ns. kasvatetaan.
Ei osoita isompaa kiitollisuutta sun töiden tekemisestä. Hän selkeesti haluaa sun lopettavan toisen työn, että olisit perheen kanssa enemmän. Pitäskö hänen kuperkeikkaa heittää ja kiitellä suureleisti joka kerta, kun poistut ovesta?
Jotenkin tuo alkoi ahdistamaan, järjetöntä suorittamista ja mies sitten istuu nurkassa ja odottaa milloin saa olla hyödyksi, jos uskaltaa. Ensin on äiti nujertanut pashat pihalle pojastaan ja nyt sitten vaimo jatkaa samaa moukarointia. Mikään ei ole hyvä, kun ei tee vaimon pillin mukaan tai tahtoon.
Teettekö perheenä koskaan mitään yhdessä? Kuka uskaltaa olla omatoiminen, kun haukkuja tulee silti?
Anna sille miehelle tilaa hengittää ja relaa!
N53
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen perhe ap:lla, joka ei suunnittele yhdessä mitään, esim. taloutta. Nainen paahtaa kahta työtä neuvottelematta miehen kanssa. Kyllä ap saa syyttää aika pitkälle itseään, että on noin aloitekyvytön.
Ja kappas, ainoa tapa yrittää muuttaa mitään on tulla valittamaan tänne. Puhuisit edes jollekin ystävällesi tai muulle luotetulle, täällä saat vahvistusta vain omille vinoille ajatuksillesi ja voit tarjoilla parisuhteesi tilanteen vain omasta turvallisesta näkökulmastasi.
Näiden aloitusten ideahan on se, että naisen ei tarvitse muuttua parisuhteen jatkamiseksi, vain miehen. leskinainen 68 v
Naiset usein kasvavat vastuuseen lasten myötä eli muuttuvat, mutta miehet eivät. Siitä nämä epäsuhdat syntyvät. Jos tällä elämänkokemuksella olisin lapsentekoiässä, niin jättäisin väliin, enkä muuttaisi ikinä saman katon alle miehen kanssa.
Ette usko, miten onnellinen olen nyt, kun lapset ovat muuttaneet omilleen, eikä tarvitse huolehtia kuin itsestään. Erosin jo vuosia sitten. Miesystävä on, mutta en muuta enää ikinä yhdenkään miehenpuolen kanssa saman katon alle, ellei mies ole niin satumaisen rikas ja anteluas, että pystyy kustantamaan siivoajat ja kokit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies haluaa? Oletko koskaan kysynyt miehen toiveita?
Haluaa selkeästi vaan hyötyä suhteesta, aina oma etu edellä. Eihän tuollainen ole mitään rakkautta edes.
Yhtä hyvin voi sanoa, että aloittajakin haluaisi vain hyötyä. Eikä todellakaan rakasta miestään (myöntää sen itsekin). Ei rakasta miestä sellaisena kuin tämä on, vaan muuttua pitäisi.
Kumpikin haluaa sellaista perhe-elämää, josta tykkää. Miehelle se tarkoittaa sitä, että ollaan vaan. Aloittajalle se tarkoittaa jotain aktiivisempaa, että yhdessä mennään jonnekin, tehdään jotakin. Aloittaja rakastaisi miestä, joka tarjoaa hänelle sitä mitä hän haluaa.
Vaikea niitä toiveita on yhteen sovittaa.
Olisihan
Täti sulkee välillä sen pöytäkoneen. Se lämmittää huonettakib aika lailla.
Mistä entisajasta puhut? Ainakin papan nuoruudessa oli häpeällistä, jos sai lapsen avioliiton ulkopuolella. Niitä lapsiakin kutsuttiin äpäriksi. Tuo on tosin varmaan ihan totta, että silloin valinta osui helpommin oikeaan. Monesti mentiin naimisiin sen lähikylän tytön tai pojan kanssa, jonka taustat tiesi lapsuudesta asti.