Onko sinulla ollut narsistinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava, on kertonut että oli mukana tsunamissa ja menetti läheisiään siellä mutta hänen kertoma ei mitenkään voi pitää paikkaansa eikä kadonneiden listalta löydy kaikkia hänen nimisiä ihmisiä. Luultavasti on vaan keksinyt kaiken saadakseen huomiota.

Ihmisillä on eri sukunimiä

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava, on kertonut että oli mukana tsunamissa ja menetti läheisiään siellä mutta hänen kertoma ei mitenkään voi pitää paikkaansa eikä kadonneiden listalta löydy kaikkia hänen nimisiä ihmisiä. Luultavasti on vaan keksinyt kaiken saadakseen huomiota.

Mistä tiedät?

Huvittaa ihmiset jotka luulee tietävänsä toisten asiat.

Ei

Ei nyt ehkä narsisti mutta ihminen joka oikeuttaa itselleen esim ystävänsä lemmikin avoimen arvostelun ja sanoo todella negatiivisesti ja suodattamatta mitä mieltä on esim. rakenteesta. 

Itse on ihan ymmällään miten joku on niin ilkeä kun hänen lemmikillään ei olekaan kaikki ihan kohdallaan  ja asialle oli naurahdettu. Kuin teinityttö loukkaantuu tajuamatta itse ollenkaan omaa käytöstään  ja se mitä itse suustaan oli tälle ko ihmiselle sanonut. 

Sellainen narsismin muoto kuin yhteisöllinen narsismi selittää pitkälti epäsuhtaa. 

Taitaa iän myötä kuoriutua sellaiseksi. Siis kun aivorappeuma tms on alkanut ja suodatin pettää. Hänestä on kuoriutunut valehtelija, juuri eilen kuulin yhteiseltä ystävältämme erään tilanteen toisin kuin tämä valehtelija oli kertonut. Asia oli vielä sellainen ihan jonniin joutava josta en ymmärrä yhtään että totuutta piti muuttaa. Mutta tämän narsistiystäväni tuntien hän halusi viestittää minulle tiettyä asiaa muuntamalla totuutta. Hän on avoimen vahingoniloinen, hemmetin kateellinen ja nykyisin mikään empatia ei enää näy. Tosin kyllä hän on aina ollut erikoinen persoona, ei niin kovin älykäskään, pikemminkin vähän yksinkertainen ja hidasälyinen "juntti". Hän näyttää myös käyttävän kiertoilmaisuja, sanoo päinvastoin kun asia on. Tunnen hänet ja tiedän asiayhteydestä että taas lipsautti päinvastaisen kommentin kun mitä oikeasti ajattelee. Eli kiero valehtelija. 

Suusta purskahtelee vahingossa ulos asioita joita ei kuulu sanoa ääneen, eli lipsauttelee ajatuksiaan vaikkei ne olisi soveliasta tuoda julki. 

Kun minun elämäntilanteeni muuttuu, tämä henkilö saa kyllä jäädä omaan rauhaansa.

Jos dominoiva, toisten päätökseen syyllistämisdefenssiä käyttävä ihminen joka on kova kehumaan itseään ja elitististä elämään, on narsisti, niin sit mulla on ollut jo 40v sellainen ystävä. 

Jollain tavalla kyllä, mutta ei mitään pahoja. Pahin tuntemani, oppikirjamainen narsisti jolla jopa sadistin piirteitä eli entinen pomoni, naisjohtaja.

On ollut. Kun sitten menet lopulta sanomaan, että tuon tyyppinen kiusaaminen, vähättely ja itsekeskeisyys ei ole ihan tervettä käyttäytymistä niin luiskaan lähdet. Narsku on äärimmäisen huono kestämään itseensä ja röyhkeään käytökseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Ei narskusta ole kenellekään todelliseksi ystäväksi. Kaveruuskin kestää tasan sen ajan kun narsku saa sinusta jotain hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia oli eräs läheinen ystävä, joka osoittautui narsistiseksi ja jouduin päästämään irti hänestä, koska ahdistuin niin paljon lopulta aina kun nähtiin. Kivaa ja hauskaa oli välillä, kunnes ei ollut. Ikinä ei tiennyt mistä tulisi suuttumaan ja varsinkin humalassa hänen tehtävänään oli usein nolata minut julkisesti. Valehteli ja kun jäi kiinni siitä, suuttui siitäkin minulle. En osannut tehdä mitään oikein ja manipuloi minkä pystyi ihan naurettavissakin asioissa. Ymmärsin, etten saanut mitään ystävyydestä enää, pelkän huonon olon. Hän oli myös kateellinen, mikä nousi esille monesti piikittelynä. Viimeinen tikki oli kun alkoi kritisoimaan minua ihmisenä niin, että en tiennyt kenen kanssa olin edes tekemisissä ja luottamus meni.

Näistä toistuvista asioista kuitenkin huomasin vuosien myötä, ettei tule muuttumaan ja ei lopulta kunnioittanut minua yhtään:

- Myöhästyi aina tapaamisista, joskus odotin jopa tunnin häntä. Ei juurikaan pahoittelua tullut.

- Piikittelyä

- Ensin kehui ja sitten haukkui samoista asioista tilanteen mukaan.

- Valehtelu

- Vähätteli kun reagoin hänen huonoon käytökseensä ihan ymmärrettävällä tavalla.

- Vähätteli luonnettani ja tekemisiäni

- Nolasi julkisesti

- Ärsyyntyi jos en toiminut hänen toivomallaan tavalla, vaikka tiesi etten ole samanlainen kuin hän, esim. en suostunut joihinkin spontaaneihin juttuihin ja haukkui pelkuriksi.

 

Mulla oli kanssa tällainen ”ystävä” ja aivan noita samoja piirteitä oli hänessäkin. Puhui koko ajan itsestään mutta kun yritin kertoa omia juttujani, niin haukkui itsekkääksi. Haukkuu kaikkia kavereitaan mutta on myöntänyt hyötyvänsä heistä tietyissä asioissa. Hän ei hyväksy hyvää itsetuntoani vaan on päättänyt, että olen kaikkien muiden tapaan kateellinen hänelle? 

Lopulta ärsyynnyin ja otin asiat rakentavasti puheeksi. Vastaukseksi tuli niin hirveää nimittelyä, että olin aivan suu auki. Totesin, että tulipahan tässä näemmä samalla selväksi, mitä hän musta ihan oikeasti on ajatellut ja että koska asiat ei näytä tällä ratkeavan niin jatkan omaan suuntaani ja laitoin estot päälle. Ja niin kuin hän on vannonut suorapuheisuuden nimiin. Aina piti kaikki tehdä hänen tahtonsa mukaan. 

Totta kai hän varmasti puhuu minusta ”kavereilleen” vaikka ja mitä, mutta koska en juurikaan anna painoarvoa muiden mielipiteille, niin antaa louskuttaa ja onnea matkaan. 

 

Pidin myös ”ystävyyden” loppuvaiheessa huolen siitä, että en alkanut selitellä tekemisiäni tai sanomisiani jos hän yritti syyllistää. Aloin puhua muista asioista enkä kokenut, että minun pitäisi puolustautua. Se olisi tarkoittanut altavastaajan asemaan joutumista. Tyypillistä oli tuo että oli välillä kiva ja välillä taas aivan kamala, loppuvaiheessa jälkimmäinen piirre paheni koko ajan. Tätä oli ollut jo paljon aiemminkin. Sitten kun tällaiselle ihmiselle vetää rajat niin johan lähtee. 

Hän oli myös keksinyt täysin päästään kaikkea, mitä muka asioista ajattelin ja että mitä elämältä halusin. Ei kuunnellut yhtään kun oikaisin asioita vaan alkoi ilkeillä. Sanoin rajojen vetämisen aikana, että hän ei edes kuuntele tai halua ymmärtää sitä mitä hänelle sanon. En reagoinut ilkeyksiin vaan puhuin hänelle rauhallisesti ja jämäkästi. Muuten se olisi mennyt juupas-eipäs-väittelyksi ja siihen en ala. 

Mun ystävä paljastui epävakaaksi, joka on nykyisin narsismin muoto sekin.

Hänen seurassaan tuli aina sellainen epämääräinen paha ja ahdistunut olo ja se jäi tapaamisen jälkeenkin hetkeksi. Hänkin näykkäsi aina silloin tällöin keskustelun aikana niin huomaamattomasti, että se jäi kaivelemaan.

Ja hän pyrki kaikessa neuvomaan, vaikka ei tiennyut asiasta yhtään mitään. Pätemisen tarve oli suuri. 

Lopulta kun ystävyyssyude eteni, hän alkoi saada ihan selkeitä uhmaikäisen kiukkukohtauksia jalkojen tömistelyineen ja käsien nyrkkiin puristamisineen. Siinä vaiheessa tajusin, että tämä suhde on toksinen eikä tätä kannata jatkaa. 

Siitä alkoi kosto. Auton renkaista lähti ilmat, pihakasveille oli laitettu Rounduppia, pihatieni oli umpijäässä, vaikka muualla ei ollut vettä. Täysin sairasta touhua. Lopulta piti suuttua hänelle ja hän muutti pois.

Olisi pitänyt uskoa sitä ensivaikutelmaa, että tämä ihminen on feikki. Ja ennen kaikeka sitä pahaa oloa, minkä hän aiheutti.

Ja epävakaita miehiäkin on olemassa, vaikka se yleensä mielletään naisten sairaudeksi. Sen ilmeneminen on vieläkin hankalampi huomata alussa, koska he haluavat piilottaa tän naiselliseksi mielletyn käytöksensä viimeiseen asti. Kannattaa uskoa siihen pahaan oloon. Jos ihmissuhde tuo vain pahaa oloa ja stressiä, sitä ei kannata jatkaa.

Joo on. Puhuu vain omista asioistaan eikä edes pysty lohduttaa vaikka olen juuri eronnut. Yleensä ottaen vain kun hän tarvitsee apua niin mä oon kelvollinen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosia oli eräs läheinen ystävä, joka osoittautui narsistiseksi ja jouduin päästämään irti hänestä, koska ahdistuin niin paljon lopulta aina kun nähtiin. Kivaa ja hauskaa oli välillä, kunnes ei ollut. Ikinä ei tiennyt mistä tulisi suuttumaan ja varsinkin humalassa hänen tehtävänään oli usein nolata minut julkisesti. Valehteli ja kun jäi kiinni siitä, suuttui siitäkin minulle. En osannut tehdä mitään oikein ja manipuloi minkä pystyi ihan naurettavissakin asioissa. Ymmärsin, etten saanut mitään ystävyydestä enää, pelkän huonon olon. Hän oli myös kateellinen, mikä nousi esille monesti piikittelynä. Viimeinen tikki oli kun alkoi kritisoimaan minua ihmisenä niin, että en tiennyt kenen kanssa olin edes tekemisissä ja luottamus meni.

Näistä toistuvista asioista kuitenkin huomasin vuosien myötä, ettei tule muuttumaan ja ei lopulta kunnioittanut minua yhtään:

- Myöhästyi aina tapaamisista, joskus odotin jopa tunnin häntä. Ei juurikaan pahoittelua tullut.

- Piikittelyä

- Ensin kehui ja sitten haukkui samoista asioista tilanteen mukaan.

- Valehtelu

- Vähätteli kun reagoin hänen huonoon käytökseensä ihan ymmärrettävällä tavalla.

- Vähätteli luonnettani ja tekemisiäni

- Nolasi julkisesti

- Ärsyyntyi jos en toiminut hänen toivomallaan tavalla, vaikka tiesi etten ole samanlainen kuin hän, esim. en suostunut joihinkin spontaaneihin juttuihin ja haukkui pelkuriksi.

 

Mulla oli kanssa tällainen ”ystävä” ja aivan noita samoja piirteitä oli hänessäkin. Puhui koko ajan itsestään mutta kun yritin kertoa omia juttujani, niin haukkui itsekkääksi. Haukkuu kaikkia kavereitaan mutta on myöntänyt hyötyvänsä heistä tietyissä asioissa. Hän ei hyväksy hyvää itsetuntoani vaan on päättänyt, että olen kaikkien muiden tapaan kateellinen hänelle? 

Lopulta ärsyynnyin ja otin asiat rakentavasti puheeksi. Vastaukseksi tuli niin hirveää nimittelyä, että olin aivan suu auki. Totesin, että tulipahan tässä näemmä samalla selväksi, mitä hän musta ihan oikeasti on ajatellut ja että koska asiat ei näytä tällä ratkeavan niin jatkan omaan suuntaani ja laitoin estot päälle. Ja niin kuin hän on vannonut suorapuheisuuden nimiin. Aina piti kaikki tehdä hänen tahtonsa mukaan. 

Totta kai hän varmasti puhuu minusta ”kavereilleen” vaikka ja mitä, mutta koska en juurikaan anna painoarvoa muiden mielipiteille, niin antaa louskuttaa ja onnea matkaan. 

 

Minulla on nyt meneillään tosi samankaltainen tilanne, ja olen nyt joutunut miettimään onko kaverilla ihan kaikki kohdallaan. Se hämmentää eniten että hän ei vaikuta tajuavan ollenkaan kaksinaismoralismiaan siinä että kohtelee itse muita ikävästi, mutta raivostui aivan täysin kun en tietyssä asiassa ollutkaan hänelle mieliksi ja sanoin suoraan mielipiteeni. Itse siis arvostelee toisia naureskellen, ja juoruaa selän takana yksityisluonteisia asioita. Kun mietin asiaa, tajuan että hän oikein hyötyy juoruista, ja kerää niillä suosiota itselleen, välittämättä siitä että juorun kohde on joku hänen oma ystävä. Tavallisesta huonosta itsetunnosta tämä eroaa tuossa täydessä kieltäymyksessä, hän ei vain näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, vaan kokee sen jotenkin oikeutettuna. Nyt hän on kääntynyt minua vastaan, ja juoruaa henkilökohtaisia asioitani käytännössä ihan kenelle sattuu, edelleen täysi marttyyriasenne päällä. Kyse siis aikuisesta ihmisestä, ei mistään teinistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TÄMÄ: Jaksoi aina korostaa miten hänellä on ne tietyt tärkeät ystävät ja minä en ole sellainen. Kerran esimerkiksi esitteli minulle kaikkia kalliita lahjoja, joita oli hankkinut jouluksi näille tärkeille ystäville. Minulle ojensi esittelyn lopuksi lahjaksi rasian Juhlapöydän konvehteja. Selväksi teki, että lahjani oli eri luokkaa kuin tärkeiden ihmisten. (En edes ymmärrä, miksi kukaan esittelee muiden lahjoja noin, en itse tekisi noin koskaan.)

 

Minutkin on kerran kutsuttu kaverin luokse hänen puolestaan paketoimaan hänen joululahjojaan paremmille kavereille :D :D Siis että piti vääntää jotain ruokakoreja sellofaaniin kun hän ei itse osannut edes tuota. Ja sainko kyseisenä jouluna häneltä itse mitään - ehei :D Voiko räikeämpää ollakaan?

Pidin vähän outona sitä kun eräs ystäviensä kesken avoimesti hehkutti erästä joka ei ollut paikalla parhaana ystävänään, että miltähän se mahtoi noista muista ystävistä tuntua koska kai nyt jokainen kuitenkin jollain tasolla ajattelee olevansa se "paras". Etenkin jos tämän parhaan ystävän on tuntenut vähemmän aikaa kuin ne muut.

Narsistisella ex-miehelläni oli parhaita kavereita aina noin puoli vuotta kerrallaan, kunnes hän kyllästyi ja lakkasi pitämästä yhteyttä, kaverista ei enää ollut hyötyä ja huvia, tai narsisti pillastui jostain ja laittoi välit poikki. Kun kaikki "parhaat kaverit" oli käyty läpi, narsisti aloitti kierroksen alusta ja kiemurteli ensimmäisen elämään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaverit valittiin aina sen mukaan mitä sen hetkistä roolia kaverin mukanaolo tuki parhaiten, esimerkiksi töissä hyödyksi oleva kaveri, itsetuntoa kohottava luuserikaveri (hän sanoi itse näin), ryyppyseurakaveri, naisten saannissa auttava kaveri (kyllä, hän petti ja paljon), perheellinen kaveri (kummisetänä oleminen teki kuulemma hyvää maineelle). Paras kaveruus oli aina tosi intensiivistä, ex tiristi heistä kaikki arkaluontoisimmatkin tiedot, jotta sai henkisen yliotteen. Kaveruusjakson loputtua kertoi surutta kaverien intiimiasiat eteenpäin, ja haukkui kaikille, kunnes taas hakeutui heidän seuraan kun tarvitsi heiltä jotain.

On. Tunsin Farmasian tiedekunnassa erään naisen. Katosin hänen elämästään sitten.

Vierailija kirjoitti:

Pidin myös ”ystävyyden” loppuvaiheessa huolen siitä, että en alkanut selitellä tekemisiäni tai sanomisiani jos hän yritti syyllistää. Aloin puhua muista asioista enkä kokenut, että minun pitäisi puolustautua. Se olisi tarkoittanut altavastaajan asemaan joutumista. Tyypillistä oli tuo että oli välillä kiva ja välillä taas aivan kamala, loppuvaiheessa jälkimmäinen piirre paheni koko ajan. Tätä oli ollut jo paljon aiemminkin. Sitten kun tällaiselle ihmiselle vetää rajat niin johan lähtee. 

Hän oli myös keksinyt täysin päästään kaikkea, mitä muka asioista ajattelin ja että mitä elämältä halusin. Ei kuunnellut yhtään kun oikaisin asioita vaan alkoi ilkeillä. Sanoin rajojen vetämisen aikana, että hän ei edes kuuntele tai halua ymmärtää sitä mitä hänelle sanon. En reagoinut ilkeyksiin vaan puhuin hänelle rauhallisesti ja jämäkästi. Muuten se olisi mennyt juupas-eipäs-väittelyksi ja siihen en ala. 

Kuulostaa tutulta. Minulle kävi niin että kun päästin narsistin liian lähelle, hän kuvitteli että minulla on velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä tahansa p*skaa hän sattui keksimään. Hän saattoi vaikka riehua jotain täysin keksittyä asiaa puhelimessa, ja jos sanoin hänelle että eiköhän tuo ole liioittelua, tmv., alkoi hän solvaamaan minua. Hänellä oli aivan älyvapaita mielikuvitusjuttuja esimerkiksi työkavereistaan, ja jos niitä juttuja kritisoi, sai kohtuuttomat vihat niskaan. Sitten muutaman päivän päästä kysyy kuin mitään ei olisi voiko tulla kahville, hymiöiden kera. Myönnän että en ole sellainen ihminen joka pystyy kuuntelemaan mitä tahansa sontaa ja vain nyökytellä. Kun tätä pelleilyä oli tapahtunut muutaman kerran, ymmärsin kuvion ja kerroin hänelle että en enää ota tuollaista vastaan. Hän ei ymmärtänyt yhtään mitä tarkoitin, ja syytti yliherkäksi ja nauroi että ilmeisesti haluan puhua vain itsestäni (?), mutta en enää sen jälkeen vastannut hänen viesteihin.

Itsellä ei ole narsistista ystävää, mutta epäilen että mieheni ystävä on. Hän on ollut nyt muutaman vuoden yhdessä minulle ennestään tutun naisen kanssa. Tämä nainen oli aikaisemmin tosi lämmin, nauravainen ja kaikesta innostuva, mutta nykyään hän on kuin varjo entisestään, säikky, välttelevä ja hiljainen. He muuttivat nopeasti yhteen ja tekivät lapsen. Naisesta ei nykyään koskaan kuulu mitään, ja tämä mies on sen sijaan hyvinkin sosiaalinen. Kaverilla on aina joku lipevä esitys päällä, tosi teennäinen tyyppi, karmivalla tavalla. Naisen eleistä ja varovaisista sanoista huomaa että jotenkin pelkää miestään. Kuulostaako narsismilta? Voinko tehdä jotain? Mieheni näkee nykyään kaveriaan harvoin eikä osaa itse sanoa, kaveri on kuulemma aina ollut teennäisen oloinen.

Mulla on kokemusta narsistisesta siskosta. Vastaavanlaista en ystäväkseni ikinä ottaisi!  Nim. Perhettään ei voi valita