Onko sinulla ollut narsistinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Kaveri valehteli että isänsä on kuollut vaikkei oikeasti ole

Mistä sinä sen voit tietää? Todennäköisesti et vaan ole perillä kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja vielä kolmekymppisenäkin tämä kiukuttelee sitä asiaa muille ja yrittää ilkeillä toisille siitä että näillä on vanhemmat. Kuvittelee itse olevansa paljon parempi ja kypsempi vaikka sosiaaliviranomaiset ja sukulaiset huolehti siitäkin.

Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia.

Tunnen pari ja ovat sosiaaliviranomaisten sijoittamia. Kiukuttelevat vaikka ovat saaneet kaiken ja ovat samanlaisia kuin vanhempansa jotka ei edes onnistuneet pysymään elossa.

Narsistiksi epäilemäni ystävä työskentelee ihmisläheisenä pidetyllä alalla. Ajan kuluessa alkoi psykologisoida minua ja suhtautua kuin potilaaseen, jos sanoin jotakin kriittistä häntä kohtaan.

Minä: "Minua jäi harmittamaan, kun et ollenkaan onnitellut minun saatuani uuden työpaikan. Uusi työpaikka on iso asia minulle."

Ystävä: "Ei minun tehtäväni ole onnitella sinua työpaikasta, kun en ole sinun työkaverisi. Jos sinusta tuntuu pahalta, niin se on oma asiasi. Ei ole minun tehtävä prosessoida tunteitasi. Ikävää tämä on minustakin, kun syyllistät minua näin."

Taisi joku narsku eksyä ketjuun alapeukuista päätellen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja vielä kolmekymppisenäkin tämä kiukuttelee sitä asiaa muille ja yrittää ilkeillä toisille siitä että näillä on vanhemmat. Kuvittelee itse olevansa paljon parempi ja kypsempi vaikka sosiaaliviranomaiset ja sukulaiset huolehti siitäkin.

Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia.

Tunnen pari ja ovat sosiaaliviranomaisten sijoittamia. Kiukuttelevat vaikka ovat saaneet kaiken ja ovat samanlaisia kuin vanhempansa jotka ei edes onnistuneet pysymään elossa.

Niin, se kun ei ole omaa syytä jos menehtyy esimerkiksi autokolarissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja vielä kolmekymppisenäkin tämä kiukuttelee sitä asiaa muille ja yrittää ilkeillä toisille siitä että näillä on vanhemmat. Kuvittelee itse olevansa paljon parempi ja kypsempi vaikka sosiaaliviranomaiset ja sukulaiset huolehti siitäkin.

Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia.

Eksäni oli jäänyt lapsena orvoksi ja hänellä oli paljon samoja piirteitä kuin tässä keskustelussa. Hänen vanhempansa oli kuolleet onnettomuudessa ja siihen asti oli elänyt tasaisen turvallista lapsuutta. Orvoksi jäämisen jälkeen asui isovanhempiensa kanssa, taas ihan sitä tavallisen turvallista arkea.

Itse taas olen lapsena joutunut pelkäämään joutuvani perhesurman uhriksi ja toivonut että äiti eroaa, että olisimme turvassa. Voi että sitä helpotusta, kun äidistä tuli yksinhuoltaja, kotona oli taas turvallista ja se oli niin ihanaa. Eksän mielestä minulla on ollut ihan helppo lapsuus ja hänellä vaikeampi kuin kenelläkään, toi tätä usein esiin erilaisissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja vielä kolmekymppisenäkin tämä kiukuttelee sitä asiaa muille ja yrittää ilkeillä toisille siitä että näillä on vanhemmat. Kuvittelee itse olevansa paljon parempi ja kypsempi vaikka sosiaaliviranomaiset ja sukulaiset huolehti siitäkin.

Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia.

Tunnen pari ja ovat sosiaaliviranomaisten sijoittamia. Kiukuttelevat vaikka ovat saaneet kaiken ja ovat samanlaisia kuin vanhempansa jotka ei edes onnistuneet pysymään elossa.

Niin, se kun ei ole omaa syytä jos menehtyy esimerkiksi autokolarissa. 

Sosiaaliviranomaisten kanssa ne on silti olleet tekemisissä.

Mä aloin epäilemään entistä ystävääni narsistiksi vasta jälkikäteen.

Hänen käytöksensä oli niin hämmentävää. Samaan aikaan vaati kovasti ihailua, mutta uhriutui herkästi. Koki oman elämänsä olevan paljon rankempaa kuin toisten murheet olivat. Korosti avoimuuttaan, mutta ei oikeasti kertonut mitään syvimmistä tunnoistaan. Ivasi, nälvi ja vähätteli. Hänen seurassaan oli painostava, ahdistava tunnelma viimeisinä vuosina. Kärsin ihan päänsärystä niinä päivinä, kun näimme. Ystävällisyys, empatia ja vastavuoroisuus loistivat poissaolollaan ystävyyden loppua kohden.

Hänen aloitteestaan tapahtuneesta ystävyyden loppumisesta jäi todella hämmentynyt olo. Hän sai minut tuntemaan oloni vainoharhaiseksi kaikesta tapahtuneesta ja kuvaili minua adjektiiveilla, joita kukaan muu läheiseni ei minussa tunnista. Lopulta mietin, tunsinko edes koko ihmistä ja mitä hittoa tämä ystävyys oikein olikaan. Nyt olo lähinnä on, että olen ollut hänelle hyötysuhde ja kun hän ei kokenut enää minun täyttävän tehtävääni, en ollut hänen seuransa arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja vielä kolmekymppisenäkin tämä kiukuttelee sitä asiaa muille ja yrittää ilkeillä toisille siitä että näillä on vanhemmat. Kuvittelee itse olevansa paljon parempi ja kypsempi vaikka sosiaaliviranomaiset ja sukulaiset huolehti siitäkin.

Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia.

Tunnen pari ja ovat sosiaaliviranomaisten sijoittamia. Kiukuttelevat vaikka ovat saaneet kaiken ja ovat samanlaisia kuin vanhempansa jotka ei edes onnistuneet pysymään elossa.

Ehkä niitä harmittaa. No, eipä ole toisten ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Narsistiksi epäilemäni ystävä työskentelee ihmisläheisenä pidetyllä alalla. Ajan kuluessa alkoi psykologisoida minua ja suhtautua kuin potilaaseen, jos sanoin jotakin kriittistä häntä kohtaan.

Minä: "Minua jäi harmittamaan, kun et ollenkaan onnitellut minun saatuani uuden työpaikan. Uusi työpaikka on iso asia minulle."

Ystävä: "Ei minun tehtäväni ole onnitella sinua työpaikasta, kun en ole sinun työkaverisi. Jos sinusta tuntuu pahalta, niin se on oma asiasi. Ei ole minun tehtävä prosessoida tunteitasi. Ikävää tämä on minustakin, kun syyllistät minua näin."

Mä tiedän tällaisen narskun, joka jätti toisen tekstarilla. Kun toinen sitten kertoi olevansa todella surullinen asiasta, niin narsku vain totesi. "Niin. Tämä on raskas päätös myös minulle" ja jätti asian siihen.

Sitä kuvaillaan monesti "outona olona" mikä jää, kun on tavannut narsistin, mutta siitä ei voi vielä tunnistaa narsistia. Outo olo kertoo SINUSTA, ei siitä toisesta ihmisestä. Se on sinun olosi.

Jos toinen pystyy haastamaan sinua, alat epäillä itseäsi tai ajatuksiasi. Se voi tehdä kiusallisen olon. Voi nostattaa jopa raivoa ja vanhoja juttuja pintaan. Tällainen jälkifiilis voi siis johtua monesta syystä eikä liity ihan suoraan narsismiin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä kuvaillaan monesti "outona olona" mikä jää, kun on tavannut narsistin, mutta siitä ei voi vielä tunnistaa narsistia. Outo olo kertoo SINUSTA, ei siitä toisesta ihmisestä. Se on sinun olosi.

Jos toinen pystyy haastamaan sinua, alat epäillä itseäsi tai ajatuksiasi. Se voi tehdä kiusallisen olon. Voi nostattaa jopa raivoa ja vanhoja juttuja pintaan. Tällainen jälkifiilis voi siis johtua monesta syystä eikä liity ihan suoraan narsismiin.

Ei se outo olo tyhjästä tule. Minulla ei ollut outo olo normaalien ihmisten seurassa. Ei ole jäänyt ahdistunut, paha olo tapaamisista. Eivätkä normaalit ihmiset ole "haastaneet" kuvaamallasi tavalla tai saaneet epäilemään itseään/ajatuksiaan. Ystäväthän nimenomaan ovat tukena, rohkaisevat ja juttelevat tasapuolisesti tuoden erilaisia näkökulmia, mutta eivät lyttäisi. Narsistin kanssa oli ihan toista.

Narsistin kanssa se paha olo ihmetyttikin, kun menin itse hyvillä mielin tapaamisiin ja vastassa oli sellainen pahan olon muuri toisen puolelta. Eikä se johtunut vanhoista jutuista. Haastamista hän kyllä teki vähättelemällä, ilkeilemällä ja olemalla täysin kylmä lämmön ja empatian sijaan. Toki se itselle tullut paha olo on omani, mutta ei se tyhjästä ole tullut. Eikä henkistä väkivaltaa pidä sietää. Sitähän narsistit tekevät, vaikka kuinka vetoaisivat vian olevan vain toisissa.

"Jos toinen pystyy haastamaan sinua, alat epäillä itseäsi tai ajatuksiasi."

Minusta tuollainen haastaminen ei kuulostaa alkuunkaan hyvältä. En minä haasta läheisiäni, eivätkä he haasta minua tuolla tavalla.

Toki voi olla eri mieltä asioista ja herätellä toista pohtimaan, että on muuten erilaisia tapoja ajatella vaikka luonnonsuojelusta, säästämisestä tai uskonnoista. Mutta siinä vaiheessa, jos toisen tapaa ajatella ja elää lähtee haastamaan tarkoituksena saada toinen epäilemään itseään ja ajatuksiaan, on menty metsään. Ei terveessä ihmissuhteessa ole tarkoitus saada toista tuntemaan oloaan epävarmaksi ja epäilemään itseään. 

Kahdenkymmenen vuoden jälkeen olen ymmärtänyt, että ystäväni on narsisti, kun perehdyin haavoittuvaiseen narsismiin. Olisi pitänyt ymmärtää aiemmin. Nimenomaan oman kehon merkit olisi pitänyt ottaa vakavasti. Nyt otan etäisyyttä ja jätän ystävyyden. Tuntuu pahalta, mutta tehtävä mikä on tehtävä. 

Mullakin on ollut ystvävä, jonka isä muka kuoli. Otti vastaan surunvalittelut ja adressit. Eräänä päivänä isä käveli vastaan vallan hengissä. 

Oli. Ylensi itsensä puheissaan muiden yli, haukkui, valehteli, vainosi ja nolasi muita. Ei tuntenut empatiaa. Sanoi itsekin, ettei pysty normaaleihin tunteisiin. En ole enää tekemisissä, oli mielenterveydelle vahingollinen ihminen pidemmän päälle.

Jännä, miten tänne on saapunut alapeukuttaja, joka kritisoi ja kieltää muiden kokemukset. Narsismi on todellinen asia, eikä kuviteltu juttu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi takuuvarma narsistikaveri ja välillä on vaikeaa. Nyt on sellainen kiva kausi menossa. Mutta kaipaa tosiaan kehuja ja ylistystä eikä tee vaikeaa itsekään kehua ja ylistellä itseään. Tärkeää kertoa minulle aina miten joku on häntä kehunut jostain. Kaasuvalotus kuuluu myös asiaan eli välillä saa vähän itse miettiä että hetkinen, enhän minä tuollaisia ole sanonut kuten toinen väittää. Aivan täyttä tarinaa tulee välillä miten olen joskus sanonut niin ja näin. Sitten jos joskus saankin hänet kiinni jostain huonosta jutusta niin kaikki on aina täysin normaalia ja niin ihmiset tekee. Kuten alkuun oli olevinaan niin epäpinnallinen, mutta kun osoittautuikin pinnalliseksi niin nyt suorastaan ylpeänä kantaa tätä meriittiä.

Aika omituista että viitsit kaveerata tuollaisen kanssa

Täällä joku ihmetteli, miksi ihmiset kaveeraavat narsistien kanssa, eivätkä vain lopeta yhteydenpitoa. Omalla kohdallani kävi näin:

-En käsittänyt, että kyse voisi olla narsismista. Yritin tukea, kun ihminen niin kovasti uhriutui, miten hänellä on rankkaa ja muut eivät vain ymmärrä. 

-Kun hän käyttäytyi rumasti, ajattelin sen johtuvan kuormittavasta elämäntilanteesta ja käytöksen muuttuvan taas alkuperäisen hurmaavaksi, kun vaikea vaihe menee ohi.

-Kyseenalaistin itseni ja tunteeni: vaadinko liikaa, kun odotan toisen kohtelevan minua hyvin? Olenko vain itse huono? Miten minä voisin olla vielä kiltimpi, jotta ansaitsisin toiselta välittämistä?

Minulla on taustalla lapsuus, jossa elin toisen ihmisen mielialojen mukaan. On kestänyt aikuisena ymmärtää, että ei minun tarvitse sietää mitä tahansa kohtelua. Olen hakeutunut etäisiin ja ikäviin ihmissuhteisiin, kun en ole uskaltanut ja osannut vaatia enempää.

Vierailija kirjoitti:

Narsistiksi epäilemäni ystävä työskentelee ihmisläheisenä pidetyllä alalla. Ajan kuluessa alkoi psykologisoida minua ja suhtautua kuin potilaaseen, jos sanoin jotakin kriittistä häntä kohtaan.

Minä: "Minua jäi harmittamaan, kun et ollenkaan onnitellut minun saatuani uuden työpaikan. Uusi työpaikka on iso asia minulle."

Ystävä: "Ei minun tehtäväni ole onnitella sinua työpaikasta, kun en ole sinun työkaverisi. Jos sinusta tuntuu pahalta, niin se on oma asiasi. Ei ole minun tehtävä prosessoida tunteitasi. Ikävää tämä on minustakin, kun syyllistät minua näin."

Narsisti helposti lisäisi vielä vastaukseensa tämän: 

"Tuollainen epävarmuus sulla viittaa johonkin asiaan, jota sun varmaan pitäisi työstää. Olen huolissani sinusta ja sun kyllä kannattaisi tehdä asialle jotain. Ei varmasti uudessa työpaikassakaan johda mihinkään positiiviseen jos on noin herkkä ja epävarma ihminen."