Kaverin tytär ihastunut?
Luulen, että kaverin teini-ikäinen tytär on ihastunut minuun. Tytön käytös muuttui joskus viime syksynä. Aina kun kävin heillä, tuli juttelemaan ja roikkumaan minun ja isänsä seuraan. Oli selvästi meikannut yms. jos tiesi minun olevan tulossa. Ja ainakin kerran kävi vaihtamassa vaatteet kun tulin käymään (isänsä ihmetteli ääneen vaatteiden vaihtumista). Olen kuskannut tyttöä harrastuksiin, ja näitä kyytipyyntöjä alkoi tulemaan useammin. Olen nyt järjestänyt niin, että kyytejä annan vain silloin kun tytöllä on muita kavereita mukana. Samoin olen vähentänyt heillä kotona käymistä, tai käyn silloin kun tyttö on esim. koulussa. Mutta nyt keväällä hän alkoi seuraamaan minua somessa. Ja lähettelee viestejä somen kautta. Yritän vastailla neutraalisti. Tätä on hirveän vaikea selittää tekistiksi, mutta sitä vain tietää että tytön käytös on muuttunut, ja en usko että kuvittelen. Viime viikonloppuna tyttö ilmestyi "sattumalta" paikkaan missä minä olin (selvisi somesta). Jutteli ja hengaili. Eilen selvisi, että vanhemilleen oli kertonut olevansa kavereiden kanssa ihan eri paikassa, eli oli valehdellut kotona.
Minua pelottaa, että tyttö tekee sellaisen siirroon, että joudun torjumaan hänet suoraan. En haluaisi loukata tai suututtaa tyttöä. Vaikea arvioida miten teini-ikäinen käyttäytyy tullessaan torjutuksi. Asia on sen verran hankala etten haluaisi jutella tytön vanhemmille, saattaisi kuulostaa oudolta. Ja sen voin sanoa, että en ole tehnyt mitään mikä rohkaisisi tyttöä.
Mitä luulette, meneekö tämä ajan kanssa ohi, tai mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedän tapauksen jossa teinin rakkaussuhde (kahden teinin välinen) päättyi onnettomasti. Tämä teinityttö päätti vanhempien ollessa autuaan tietämättömiä elämänsä. Sitä tarkoitan että parempi antaa infoa mahdollisimman ajoissa jotta vanhemmat voivat tukea teiniään tunnekriiseissä. Yksittäistapaus mutta kaikki on mahdollista."
Kaikki on mahdollista, mutta mikään tässä tapauksessa ei muistuta kertomaasi tapausta. Mitään suhdetta ei ole olemassa, vain viaton ihastus, joka päättyy aikanaan, jos ei anneta vastakaikua.
Itse näen tytön nolaamisen olevan isoin riski, koska tuon ikäiselle se, että vanhemmat nolaavat ja vielä ihastuksen silmin, olisi kenen tahansa aikuisenkin kokemana kova juttu. Aikuisetkin saavat isoja vammoja siitä, kun muut juoruilevat hänen rakkauselämästään ja puuttuvat siihen tai kun tulevat julkisesti nöyryyttettyinä torjutuksi. Viimeksi mainitusta
Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä.
Miksi se ei olisi tervettä? Ainahan nuorilla naisilla on ollut kiinnostusta fiksuihin, vanhempiin miehiin joilla on kokemusta elämästä ja rahaa jolla hankkia naiselle kaikkea mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi niin että naapurin teini löytyi bikineissä meidän porealtaasta.
Olisi varmasti suostunut kaikkeen mitä naapurinsetä olisi keksinyt ehdottaa.
Oli sentään biksut päällä
Kaikilla ei ole
Minä vetäisin somessa rajat täysi-ikäisyyteen. Mikäli tämä ei ole provo niin ihmettelen miksi ylipäänsä täysi-ikäisellä on alaikäisiä somekavereita? Toki jos ikäero on vuoden tai kaksi, ollaan samassa koulussa tai harrastuksessa, niin sitten on eri asia. Oma lapsi on lähes täysi-ikäinen mutta en todellakaan katsoisi läpi sormien sitä että hän roikkuu somessa keski-ikäisten perässä.
Edelleen, jos ei provo, ja yöllä tulee viestiä niin kipin kapin asia puheeksi sen oman kaverin kanssa. Luottamus säilyy paremmin kun asioihin puututaan pikaisesti. Vai haluaisitko itse saada tietää että tyttäresi on viestitellyt keski-ikäiselle?
Tytön osalta on suuri todennäköisyys että tämä on viaton ihastus kuten johonkin filmitähteen tai muusikkoon. Mutta seuraava ihastus voi olla sitten ihan eri maata kuin sinä. Nyt olisi tärkeää ohjata hänet ystävällisesti ja päättäväisesti ihan muihin puuhiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihastumista on hyvä opetella sinuun, koska olet turvallinen aikuinen. Ei tytöt ajattele sinua ikään kuin oikeana ihastuksensa, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Älä tee mitään typerää ainakaan.
Voihan se olla ihastunut ihan oikeasti. Miksi ette auta tätä miestä vaan väheksytte ongelmaa. Välttele, älä ole koskaan hänen kanssa kahdestaan missään. Ihastus menee ohi ajan kanssa.
Välttely on varmaan hyvä ensiapu ja homma todennäköisesti menee sillä ohi. Mutta tuo jonkun ehdottama töykeys ei varmasti ole mikään hyvä ratkaisu. Jos tyttö tekisikin jonkun aloitteen (mikä on kyllä aika kaukaa haettua..) niin "pakit" voi antaa ihan turvallisena aikuisena ilman töykeyttä. Ei jää mitään liian ikävää tytölle mieleen, ja pettymyskin kyllä haihtuu ja ymmärrys kasvaa aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eikö aloittajalla ole naista jonka kanssa näyttäytyä teinille.
Olen tällä hetkellä sinkku.
Viime yönä oli tullut viesti, en ole vielä avannut sitä.
ap
Pyydä kuvaviestejä, ääniviestejä ja videoita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus teinitytön puuhia. Testaa viehätysvoimaansa turvalliseen aikuiseen mieheen. Sinun roolisi on pysyä turvallisena ja neutraalina. Tämä vaihe menee itsestään ohi. Voit ottaa etäisyyttä mikäli olet oikeasti kunnollinen aikuinen mies.
Kenen nuoruudessa tuollainen on ollut normaalia?
Kaikkien naisten.
Miehen tehtävä on, taas kerran, ymmärtää. Naisilla on oikeus ahdistella vanhempia miehiä seksuaalisesti kun sama teko mieheltä on ehdottomasti tuomittava.
Tähän perustuu koko länsimaisen naisen minä-kuva.
Alaikäinen nainen = lapsi. Onko sulle jotenkin vaikea ymmärtää tämä asia? Vai oletko katkera johonkin alaikäiseen "naiseen" liittyvästä asiasta?
okei, käytetään sitten naaras termiä.
Naaraspuolisilla on omasta mielestään oikeus tehdä asioita joita miehillä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harlekiinisatu mummon kellarista.
Sinä et tiedä, meikkaako hän yleensä. Tarinasi on taas täynnä setäkliseitä ja mielikuvityspaskaa, jonka olet lukenut joltain toiselta huonolta kirjoittajalta, kuitenkin itseäsi paremmalta.
Myös pikkasen liikaa American Beauty-elokuvaa lainattu. Muistatko, miten päähenkilö kuoli? Kaveri ampui.
Olen pyörinyt sen verran paljon heidän kotonaan, että tiedän hyvin miten perhe pukeutuu ja käyttäytyy kotona. Jos tyttö ei ole tiennyt, että olen tulossa, siellä ollaan pieruverkkareissa (mitä nyt on pari kertaa käynyt vaihtamassa vaatteita). Jos tietää, että olen tulossa, vastassa on viimeisen päälle meikattu ja laittaunut tyttö.
ap
Oikeastaan on vain hyvää käytöstä vaihtaa rönttävaatteet hieman parempiin vaatteisiin kun vieraita kotona. Ei siinä sen kummpempaa pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus teinitytön puuhia. Testaa viehätysvoimaansa turvalliseen aikuiseen mieheen. Sinun roolisi on pysyä turvallisena ja neutraalina. Tämä vaihe menee itsestään ohi. Voit ottaa etäisyyttä mikäli olet oikeasti kunnollinen aikuinen mies.
Kenen nuoruudessa tuollainen on ollut normaalia?
Kaikkien naisten.
Miehen tehtävä on, taas kerran, ymmärtää. Naisilla on oikeus ahdistella vanhempia miehiä seksuaalisesti kun sama teko mieheltä on ehdottomasti tuomittava.
Tähän perustuu koko länsimaisen naisen minä-kuva.
Höpö höpö. Minä, ja valtaosa tuntemistani naisista tunsi vetoa ihan omanikäisiin miehiin/poikiin. Jos jotain vanhempaa miestä pidettiinkin viehättävänä, ei me häntä seurattu.
Vierailija kirjoitti:
Parastahan tässä on se, että mammat ajattelevat salaa näin: Hmm, tuon miehen on oltava aikamoinen herkku, kun kireä teinityttökin kiinnostuu. 😏 Ja minusta olisi jopa vähän kiihottavaa, jos heidän välit kehittyisivät kiihkeämpään suuntaan.
No ei kyllä todellakaan ajattele, hyi olkoon
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ylläpitää asialliset suhteet, kunnes täyttää 16 vuotta. Sitten voit vastata flirttiin. Kuten sanotaan, vanhana ei kadu sitä mitä teki, vaan sitä mitä jätti tekemättä.
Hyi helvetti!
Ole kiireinen, ei kyläilyjä eikä kuskailuja, älä vastaa yhteydenottoihin, säästyt hankalilta tilanteilta.
Olimme serkkuni kanssa todella ihastuneita tätimme komeaan, parikymppiseen poikaystävään, unelmoimme samanlaisesta poikaystävästä sitten kun olisimme itse isompia. Onneksi olimme alle kouluikäisiä ja ala-asteikäisiä, joten ihalimme miestä vain kauempaa. Ehkä olisimme isompina halunneet tehdä jotain vastaavaa kuin ap:n mainitsema kaverin tyttö? Tätimme tosin olisi suuttunut vastaavasta käytöksestä.
Täti ja mies erosivat nuorina, ja näin miehen seuraavan kerran kun pääsin itse baariin. Mies oli muuttunut komeasta nuoresta miehestä juoponnäköiseksi keski-ikäiseksi, eli aika hoiti tehtävänsä tässä tapauksessa.
Jos tytöllä ei ole paljoa miespuolisia henkilöitä elämässään, niin tämä ihastuu sellaiseen mieheen, joka nyt vaan sattuu olemaan lähipiirissä. Olen samaa mieltä, että tytön ihastus ap:ta kohtaan on todennäköisesti samanlaista kuin johonkin julkkikseen ihastuminen.
Vierailija kirjoitti:
Parastahan tässä on se, että mammat ajattelevat salaa näin: Hmm, tuon miehen on oltava aikamoinen herkku, kun kireä teinityttökin kiinnostuu. 😏 Ja minusta olisi jopa vähän kiihottavaa, jos heidän välit kehittyisivät kiihkeämpään suuntaan.
Tavallinen tarina harlekiineissa.
Sun pitää muistaa että esimerkiksi elokuva "Queen of Hearts" on romanttinen draama. Siinä naimisissa oleva nainen viettelee ja nussii omaa poikapuoltaan.
Sama elokuva miehestä viettelemässä tyttärensä olisi aivan toisessa kategoriassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parastahan tässä on se, että mammat ajattelevat salaa näin: Hmm, tuon miehen on oltava aikamoinen herkku, kun kireä teinityttökin kiinnostuu. 😏 Ja minusta olisi jopa vähän kiihottavaa, jos heidän välit kehittyisivät kiihkeämpään suuntaan.
No ei kyllä todellakaan ajattele, hyi olkoon
Tottakai ajattelee, jos siis ajatellaan että teini on heittämällä sukukypsän näköinen. Se että heillä olisi jotain, olisi naisille lopullinen todiste siitä, että tuo mies on mitä kelvollisin uros.
Luonnossahan naaraat ja urokset parittelevat silloin kun haluavat, eivät silloin kun laissa sanotaan. Enkä tässä nyt ketään mihinkään kehota, kunhan laitan tosiasiat pöytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus teinitytön puuhia. Testaa viehätysvoimaansa turvalliseen aikuiseen mieheen. Sinun roolisi on pysyä turvallisena ja neutraalina. Tämä vaihe menee itsestään ohi. Voit ottaa etäisyyttä mikäli olet oikeasti kunnollinen aikuinen mies.
Kenen nuoruudessa tuollainen on ollut normaalia?
Kaikkien naisten.
Miehen tehtävä on, taas kerran, ymmärtää. Naisilla on oikeus ahdistella vanhempia miehiä seksuaalisesti kun sama teko mieheltä on ehdottomasti tuomittava.
Tähän perustuu koko länsimaisen naisen minä-kuva.
Höpö höpö. Minä, ja valtaosa tuntemistani naisista tunsi vetoa ihan omanikäisiin miehiin/poikiin. Jos jotain vanhempaa miestä pidettiinkin viehättävänä, ei me häntä seurattu.
Aikana ennen somea ette pystyneet seuraamaan
Kannattaisi vihjata, että hakeutuu ikäistensä seuraan. Maailma on täynnä miehiä, jotka jahtaavat pikkutyttöjä. Tekisit ison palveluksen ohjaamalla tytön ikästensä seuraan, ettei tämä vaan olisi myöhemmin uhri jollekin pahalle, aikuiselle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä toimintaa teini-ikäisille tytöille. Kaikki miehet tietävät tämän.
Tuollainen oli kuvattu sarjassa Doc Martin. Oli lääkäri *hieman* kiusaantunut.
Harmitti ettei Doc Martin pannut sitä, olisi edes sen verran voinut olla ymmärrystä.
Eiköhän tässäkin vanha patu tee omia tulkintojaan. Se on nykyään silleen, että kaikenlaiset vanhukset luulevat olevansa kuuminta hottia, ja sitten tulkitsevat normaalin vieraanvaraisuuden jonain lähentely-yrityksenä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tässäkin vanha patu tee omia tulkintojaan. Se on nykyään silleen, että kaikenlaiset vanhukset luulevat olevansa kuuminta hottia, ja sitten tulkitsevat normaalin vieraanvaraisuuden jonain lähentely-yrityksenä.
Miksi laitat viestejä kun olet vain vieraanvarainen? Kerro omin sanoin.
Tilanteesta kannattaisi ehkä keskustella kaverin kanssa. Jotta he siis tietäisivät että sinä olet huomannut tilanteen etkä ole vokottelemassa tyttöä.