Kaverin tytär ihastunut?
Luulen, että kaverin teini-ikäinen tytär on ihastunut minuun. Tytön käytös muuttui joskus viime syksynä. Aina kun kävin heillä, tuli juttelemaan ja roikkumaan minun ja isänsä seuraan. Oli selvästi meikannut yms. jos tiesi minun olevan tulossa. Ja ainakin kerran kävi vaihtamassa vaatteet kun tulin käymään (isänsä ihmetteli ääneen vaatteiden vaihtumista). Olen kuskannut tyttöä harrastuksiin, ja näitä kyytipyyntöjä alkoi tulemaan useammin. Olen nyt järjestänyt niin, että kyytejä annan vain silloin kun tytöllä on muita kavereita mukana. Samoin olen vähentänyt heillä kotona käymistä, tai käyn silloin kun tyttö on esim. koulussa. Mutta nyt keväällä hän alkoi seuraamaan minua somessa. Ja lähettelee viestejä somen kautta. Yritän vastailla neutraalisti. Tätä on hirveän vaikea selittää tekistiksi, mutta sitä vain tietää että tytön käytös on muuttunut, ja en usko että kuvittelen. Viime viikonloppuna tyttö ilmestyi "sattumalta" paikkaan missä minä olin (selvisi somesta). Jutteli ja hengaili. Eilen selvisi, että vanhemilleen oli kertonut olevansa kavereiden kanssa ihan eri paikassa, eli oli valehdellut kotona.
Minua pelottaa, että tyttö tekee sellaisen siirroon, että joudun torjumaan hänet suoraan. En haluaisi loukata tai suututtaa tyttöä. Vaikea arvioida miten teini-ikäinen käyttäytyy tullessaan torjutuksi. Asia on sen verran hankala etten haluaisi jutella tytön vanhemmille, saattaisi kuulostaa oudolta. Ja sen voin sanoa, että en ole tehnyt mitään mikä rohkaisisi tyttöä.
Mitä luulette, meneekö tämä ajan kanssa ohi, tai mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (183)
Onko ap tehnyt mitään asian suhteen?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä paras vaihtoehto on, että laitat tytölle viestin, että olet aiemmin kohteliaisuudesta vastaillut hänen viesteihinsä, mutta nyt on parasta lopettaa viestittely, että ei synny mitään väärinkäsityksiä.
TÄMÄ kuulostaa hyvin järkevältä ja turvaa myös oman selustasi, mikäli asiasta tulee myöhemmin hämminkiä.
Onko teinillä kavereita? Kavereillehan tuollaisia viestejä yleensä on tapana laittaa. Kuten moni täällä jo kommentoinut, tuo teinille viestittely ei näytä hyvältä muiden silmissä.