Kaverin tytär ihastunut?
Luulen, että kaverin teini-ikäinen tytär on ihastunut minuun. Tytön käytös muuttui joskus viime syksynä. Aina kun kävin heillä, tuli juttelemaan ja roikkumaan minun ja isänsä seuraan. Oli selvästi meikannut yms. jos tiesi minun olevan tulossa. Ja ainakin kerran kävi vaihtamassa vaatteet kun tulin käymään (isänsä ihmetteli ääneen vaatteiden vaihtumista). Olen kuskannut tyttöä harrastuksiin, ja näitä kyytipyyntöjä alkoi tulemaan useammin. Olen nyt järjestänyt niin, että kyytejä annan vain silloin kun tytöllä on muita kavereita mukana. Samoin olen vähentänyt heillä kotona käymistä, tai käyn silloin kun tyttö on esim. koulussa. Mutta nyt keväällä hän alkoi seuraamaan minua somessa. Ja lähettelee viestejä somen kautta. Yritän vastailla neutraalisti. Tätä on hirveän vaikea selittää tekistiksi, mutta sitä vain tietää että tytön käytös on muuttunut, ja en usko että kuvittelen. Viime viikonloppuna tyttö ilmestyi "sattumalta" paikkaan missä minä olin (selvisi somesta). Jutteli ja hengaili. Eilen selvisi, että vanhemilleen oli kertonut olevansa kavereiden kanssa ihan eri paikassa, eli oli valehdellut kotona.
Minua pelottaa, että tyttö tekee sellaisen siirroon, että joudun torjumaan hänet suoraan. En haluaisi loukata tai suututtaa tyttöä. Vaikea arvioida miten teini-ikäinen käyttäytyy tullessaan torjutuksi. Asia on sen verran hankala etten haluaisi jutella tytön vanhemmille, saattaisi kuulostaa oudolta. Ja sen voin sanoa, että en ole tehnyt mitään mikä rohkaisisi tyttöä.
Mitä luulette, meneekö tämä ajan kanssa ohi, tai mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (183)
Siis MIKSI olet ylipäätään vastannut mitään viesteihin?! Olet itse innostanut.
Itse olin 10-15 vuotiaan aihastunut kaikkiin mahdollisiin miehiin, ihan täien miehiin ku kehen vaan jos oli komeahko. Ikääkin ukoilla oli 30-40. Ei toki tarkoita että olisin ollut valmis mihinkään vaan tytöt kaipaa ihailua. Siksi käytetään uimarannoillakin stringejä yms kun toivotaan et miehet ihailis.
Vierailija kirjoitti:
Siis MIKSI olet ylipäätään vastannut mitään viesteihin?! Olet itse innostanut.
On luonnollista vastata viesteihin, kun kyseessä on perhetuttava vuosien ajalta. Ei ehkä ensin tule ajatelleeksi mitään sen kummempaa. Olisi ollut outoa, jos yhtäkkiä olisi heittäytynyt ns. tuppisuuksi. Ihmiset ovat olleet keskenään tiiviisti tekemisissä vuosikaudet, ja sitten yhtäkkiä tilanne muuttuu, saa uusia sävyjä. Kyllä sellaista voi tapahtua. Siitä on vain päästävä eteenpäin jollain tavalla, joka ei vahingoita ketään.
Mitä sinä saat siitä, että annat kyytejä alaikäiselle ja annat hänen seurata sinua somessa. Lopeta kyyditys, pistä someen estot ja lopeta lapsen groomaus.
Minkä takia olet kuskannut tyttöä harrastuksiin? Suosittelen lopettamaan heti!
Mitä ihmettä? Kuskaat, juttelet ja hengailet teinitytön kanssa tuossa tilanteessa? Ettei sille vaan tule paha mieli? Nyt ei ole hyvä leikkiä teinin kaveria, vaan ottaa asiallisen ja etäisen aikuisen rooli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis MIKSI olet ylipäätään vastannut mitään viesteihin?! Olet itse innostanut.
On luonnollista vastata viesteihin, kun kyseessä on perhetuttava vuosien ajalta. Ei ehkä ensin tule ajatelleeksi mitään sen kummempaa. Olisi ollut outoa, jos yhtäkkiä olisi heittäytynyt ns. tuppisuuksi. Ihmiset ovat olleet keskenään tiiviisti tekemisissä vuosikaudet, ja sitten yhtäkkiä tilanne muuttuu, saa uusia sävyjä. Kyllä sellaista voi tapahtua. Siitä on vain päästävä eteenpäin jollain tavalla, joka ei vahingoita ketään.
Selityksiä setämiehellä riittää.
Vierailija kirjoitti:
En osaa (osannut) ajatella someseuraamista outona. Olen sekä tytön isän että äidin hyvä ystävä, ja kaikki seurataan toisiamme somessa. Lisäksi olen todella läheinen koko perheen kanssa, olen esim. tavannut tämän tytön ensimmäistä kertaa kahden viikon ikäisenä. En siis pitänyt mitenkään vääränä kun tyttö alkoi myös seurata minua. Minä en tietenkään seuraa tytön sometilejä. Ja tytön vanhemmat ovat varmasti myös tietoisia, että tyttö seuraa minua somessa.
ap
Seliseliseliseli
Muistan omasta teini-iästäni, kun kaverini eno tuli ulkomailta käymään Suomessa. Hän siis asui siellä ja tiesin hänen olevan vieläpä homo, mutta ei se minua hillinnyt. Ängin samoihin (aivan tavallisiin, viattomiin) valokuviin ja pörräsin ympärillä.
Se oli sitä aikaa kun pojat alkoi kiinnostaa, mutta ei ollut silti mitään taitoa ryhtyä mihinkään suhteeseen. Kaverin eno palasi kotiinsa ja minä sain turvallisesti haaveilla hänestä valokuvan kanssa. Itse henkilönä hän oli minulle yhdentekevä, en muista hänestä mitään. Jonkinlainen elävä fantasiahahmo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, jos on edes alkanutkaan muualla kuin setämiehen mielikuvituksessa.
Arvaa olenko miettinyt kuvittenko koko homman. Mutta tuo viime viikonloppu oli herätys, tytöllä ei pitäisi olla mitään syytä olla kertomatta kotona jos olisi tavannut minut.
ap
Sinä siis kerroit tytön vanhemmille tapaamisesta? Vai oliko sinullakin joku syy olla kertomatta?
Vierailija kirjoitti:
Siis MIKSI olet ylipäätään vastannut mitään viesteihin?! Olet itse innostanut.
Se on vastaillut yhdellä kädellä kirjoittaen ja toisella kädellä runkkausmoodissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Kuskaat, juttelet ja hengailet teinitytön kanssa tuossa tilanteessa? Ettei sille vaan tule paha mieli? Nyt ei ole hyvä leikkiä teinin kaveria, vaan ottaa asiallisen ja etäisen aikuisen rooli.
Tämä, ja sitten käy ilmi, että olet *ihan vain hyvää hyvyyttäsi* vastaillut tytön viesteihin. Jos minulle yrittäisin joku taikinanaamainen setämies selvittää jotakin tuollaista tyttäreni kanssa toimimisesta, en uskoisi sanaakaan. Mitä ihmettä olet ajatellut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus teinitytön puuhia. Testaa viehätysvoimaansa turvalliseen aikuiseen mieheen. Sinun roolisi on pysyä turvallisena ja neutraalina. Tämä vaihe menee itsestään ohi. Voit ottaa etäisyyttä mikäli olet oikeasti kunnollinen aikuinen mies.
Kenen nuoruudessa tuollainen on ollut normaalia?
Normaalin naisen nuoruudessa.
Naisen kuuluu tehdä sopiva uros hulluksi himosta, jotta sperma lentää ja suku jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harlekiinisatu mummon kellarista.
Sinä et tiedä, meikkaako hän yleensä. Tarinasi on taas täynnä setäkliseitä ja mielikuvityspaskaa, jonka olet lukenut joltain toiselta huonolta kirjoittajalta, kuitenkin itseäsi paremmalta.
Myös pikkasen liikaa American Beauty-elokuvaa lainattu. Muistatko, miten päähenkilö kuoli? Kaveri ampui.
Olen pyörinyt sen verran paljon heidän kotonaan, että tiedän hyvin miten perhe pukeutuu ja käyttäytyy kotona. Jos tyttö ei ole tiennyt, että olen tulossa, siellä ollaan pieruverkkareissa (mitä nyt on pari kertaa käynyt vaihtamassa vaatteita). Jos tietää, että olen tulossa, vastassa on viimeisen päälle meikattu ja laittaunut tyttö.
ap
Tuo voi johtua ihan teini-ikään liittyvästä epävarmuudesta. Olet perheen ulkopuolinen ja teini ei ehkä halua näyttäytyä meikittä ja verkkareissa muille kuin perheenjäsenille. Mahdollinen aikuiselle flirttailu on samaa epävarmuutta ja testausta. Ei aikuisen tule mennä sellaiseen mukaan.
Saman tarinan olen lukenut tällä palstalla aiemminkin. Että silleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KUNNON PANOT VAIN SYVÄLLE TEINIPILLUUN! HIEROT JA IMET RINTOJA! SUUTELET INTOHIMOISESTI! KEHUT JA PALVOT! KÄÄNNÄT SELÄLLEEN JA LÄPSIT PERSETTÄ JA KYNNÄT NENÄLLÄSI PERSVAOSSA JA PORAAT REIKÄÄ KIELELLÄ AUKI! AAAH! SITTEN PYLLYYN KALU ! LÄÄÄHH! JA TYTÖLLE LOPUKSI ORGASMI NUOLEMALLA JA LAUKAISET SPERMAT RINNOILLE!!
M55
Tämä kiihotti kovasti...
N15
OOOOHHHHH!!! LENTÄÄÄÄ!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvennys viikonlopusta. Olin siis julkisella paikalla tapahtumassa, mihin tyttö tuli hengailemaan ja juttelemaan mun kanssa. Tyttö ei siis tullut mun kotiin tms. paikkaan missä oltaisiin oltu kahdestaan.
ap
Valehteli kuitenkin vanhemmilleen päästäkseen sinne, eli se on kerrottava. Ei tarvitse sanoa, että joo, selkeästi minun takia tuli sinne, vaan että tiesittekö että oli siellä ja että menit tilanteesta hämillesi.
Ehkä tyttö oli tapahtumassa ilman lupaa ja ei siksi kertonut. Voi olla, että ihailee ap:ta, mutta ei välttämättä ole ihastunut. Pitää siistinä isoveljenä tjn. Sano nyt ap, että olet hommannut tytölle päihteitä? Jotain jätät kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Ne viestit on lähinnä kuulumisien kyselyä ja kertomista. Luulen että haluaa vain olla jotenkin yhteydessä, viestien sisällöllä ei ole niin merkitystä.
ap
En mitenkään pysty kuvittelemaan tilannetta, että teininä olisin kysellyt isäni kaverin kuulumisia tai kertonut omiani. Eikö tämä ole muista outoa? Yksi vaihtoehto on, että tytöllä ei ole jostain syystä kaikki hyvin ja hän ei halua/uskalla kertoa vanhemmilleen. Siis jotain kiusaamista, väkivaltaa, vanhemmilla aviokriisi tai muita ongelmia tai aina töissä tms. Hakee sitten tutusta aikuisesta (ap) turvaa? Niinhän se usein menee, että lapsi/nuori on jotenkin heitteillä/vanhemmat ei huolehdi ja sitten joku peto käyttää sitä hyväksi. Puhuisin tuosta viestittelystä tytön vanhemmille, koska tyttö voi tehdä sitä muillekin aikuisille miehille. Se joku muu voi olla väkivaltainen.
No voin minä sinuakin lykkiä.