Kaverin tytär ihastunut?
Luulen, että kaverin teini-ikäinen tytär on ihastunut minuun. Tytön käytös muuttui joskus viime syksynä. Aina kun kävin heillä, tuli juttelemaan ja roikkumaan minun ja isänsä seuraan. Oli selvästi meikannut yms. jos tiesi minun olevan tulossa. Ja ainakin kerran kävi vaihtamassa vaatteet kun tulin käymään (isänsä ihmetteli ääneen vaatteiden vaihtumista). Olen kuskannut tyttöä harrastuksiin, ja näitä kyytipyyntöjä alkoi tulemaan useammin. Olen nyt järjestänyt niin, että kyytejä annan vain silloin kun tytöllä on muita kavereita mukana. Samoin olen vähentänyt heillä kotona käymistä, tai käyn silloin kun tyttö on esim. koulussa. Mutta nyt keväällä hän alkoi seuraamaan minua somessa. Ja lähettelee viestejä somen kautta. Yritän vastailla neutraalisti. Tätä on hirveän vaikea selittää tekistiksi, mutta sitä vain tietää että tytön käytös on muuttunut, ja en usko että kuvittelen. Viime viikonloppuna tyttö ilmestyi "sattumalta" paikkaan missä minä olin (selvisi somesta). Jutteli ja hengaili. Eilen selvisi, että vanhemilleen oli kertonut olevansa kavereiden kanssa ihan eri paikassa, eli oli valehdellut kotona.
Minua pelottaa, että tyttö tekee sellaisen siirroon, että joudun torjumaan hänet suoraan. En haluaisi loukata tai suututtaa tyttöä. Vaikea arvioida miten teini-ikäinen käyttäytyy tullessaan torjutuksi. Asia on sen verran hankala etten haluaisi jutella tytön vanhemmille, saattaisi kuulostaa oudolta. Ja sen voin sanoa, että en ole tehnyt mitään mikä rohkaisisi tyttöä.
Mitä luulette, meneekö tämä ajan kanssa ohi, tai mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (183)
"Tiedän tapauksen jossa teinin rakkaussuhde (kahden teinin välinen) päättyi onnettomasti. Tämä teinityttö päätti vanhempien ollessa autuaan tietämättömiä elämänsä. Sitä tarkoitan että parempi antaa infoa mahdollisimman ajoissa jotta vanhemmat voivat tukea teiniään tunnekriiseissä. Yksittäistapaus mutta kaikki on mahdollista."
Kaikki on mahdollista, mutta mikään tässä tapauksessa ei muistuta kertomaasi tapausta. Mitään suhdetta ei ole olemassa, vain viaton ihastus, joka päättyy aikanaan, jos ei anneta vastakaikua.
Itse näen tytön nolaamisen olevan isoin riski, koska tuon ikäiselle se, että vanhemmat nolaavat ja vielä ihastuksen silmin, olisi kenen tahansa aikuisenkin kokemana kova juttu. Aikuisetkin saavat isoja vammoja siitä, kun muut juoruilevat hänen rakkauselämästään ja puuttuvat siihen tai kun tulevat julkisesti nöyryyttettyinä torjutuksi. Viimeksi mainitusta olisi kyse, jos vanhemmat puuttuisivat asiaan. Tuskin tuo tyttö ikinä unohtaisi kokemaansa nöyryytystä ja sitä millainen kuva hänestä välitetään, itsensä tyrkyttäjä ja miesten häiritsijä. Aivan järkkyä tekstiä mitä joku tähän aiemmin kirjoitti ohjeena siitä miten asiaa tulisi käsitellä!
Teini-ikä on 19-vuotiaaksi asti ja yli 16-vuotiasta saa jo vetää villoihinkin. Nauti elämästä kun se kerrankin on mahdollista. Niin minäkin tein, enkä ole katunut. Päinvastoin, nyt ikääntyneenä on edelleen parhaita muistoja nuoruudesta.
Nussi sitä kiimaista horoa kun saat mahdollisuuden saada teiniä!
Vierailija kirjoitti:
"Tiedän tapauksen jossa teinin rakkaussuhde (kahden teinin välinen) päättyi onnettomasti. Tämä teinityttö päätti vanhempien ollessa autuaan tietämättömiä elämänsä. Sitä tarkoitan että parempi antaa infoa mahdollisimman ajoissa jotta vanhemmat voivat tukea teiniään tunnekriiseissä. Yksittäistapaus mutta kaikki on mahdollista."
Kaikki on mahdollista, mutta mikään tässä tapauksessa ei muistuta kertomaasi tapausta. Mitään suhdetta ei ole olemassa, vain viaton ihastus, joka päättyy aikanaan, jos ei anneta vastakaikua.
Itse näen tytön nolaamisen olevan isoin riski, koska tuon ikäiselle se, että vanhemmat nolaavat ja vielä ihastuksen silmin, olisi kenen tahansa aikuisenkin kokemana kova juttu. Aikuisetkin saavat isoja vammoja siitä, kun muut juoruilevat hänen rakkauselämästään ja puuttuvat siihen tai kun tulevat julkisesti nöyryyttettyinä torjutuksi. Viimeksi mainitusta olisi kyse, jos vanhemmat puuttuisivat asiaan. Tuski
Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä.
Minä sain teiniajan ihastukselta vastakaikua. Jälkeenpäin ajateltuna onneksi siitä selvittiin vähillä kolhuilla ja opettavilla kokemuksilla. Ja luojan kiitos vanhempani eivät saaneet tietää mitään!
"Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä."
Kyllä mä sen ymmärrän, että kaltaisesi ihmiset tarkoittavat hyvää ja tarkoittavat suojella tyttöä. Mutta ne perustuvat täysin tytön syyllistämiseen mikä on itselleni kyllä iso yllätys. En voinut kuvitellakaan ennen tämän keskustelun lukemista, että joku vanhempi voisi ottaa sellaisen linjan?
Miksi isän kaverin kanssa ei saisi viestitellä, jos viesteissä ei ole mitään sen erikoisempaa? Varmaan oma tyttärenikin on joskus jotain viestittänyt, en oikein ymmärrä tällaista ajattelua. Itsekin siis alun perin tutustuin tähän ihastukseeni, kun luin kesäyliopistossa hänen opettamaansa ainetta ja soitin hänelle monta kertaa. Kirjojen lainaamista, keskustelua opiskellusta aiheesta jne.
Nuoren seksualisointi on väärin, yhtä väärin kuin se mitä setäpervot tekevät, sillä nämä tällaiset eivät ole mitään seksiä, vaan viatonta ihastusta ja mukana voi olla ihan oikeaa asiaakin. Emme edes tiedä millaisista asioista ap on viestitellyt, ehkä vain tulevista kyydityksistä tai muista arkisistä asioista. Sellaisestako antaisit tytölle kunnon ripityksen?
Nuoren saa menemään lukkoon hyvin helposti niin ettei enää milloinkaan uskoudu vanhemmille mistään. Silloin on oikeasti olemassa vaara, että nuori lähtee kehityksessään väärille poluille. Syyllistäminen ja tenttaaminen ihastuksesta ei selkeästi ole kenenkään etujen mukaista, vaan se on rajojen ylittämistä ja yksinkertaisesti väärin. Tuskin kenellekään tulisi mieleen tehdä parhaalle ystävälle noin, koska ymmärrettäisiin, että se on todella loukkaavaa, mutta jostain syystä nuorelle tytölle, joka vasta kokeilee siipiään viattoman ihastuksen voimin, se katsotaan hyväksi toimintatavaksi? Nuoren, jolla ei ole edes ymmärrystä siitä miten itseä voi puolustaa, jos kohdellaan epäkunnioittavasti ja väärin. Hän näkisi itsensä pahana, huonona, tyrkkynä ja ei rakastamisen arvoisena ja häpeäisi itseään. Häpeällä kasvattaminen on juuri sitä mustaa kasvatusta, joka ajaa lapsen ja nuoren hyväksikäyttäjien syliin. Päinvastoin nuorelle tulisi tuoda ilmi, että ihastus vanhempaan mieheen on osa normaalia kehitystä, jos tämä tapaus joskus päätyy sellaiseksi, josta koituu vaikeuksia. Muussa tapauksessa se varmasti päättyy kuten tällaisista tapauksista suurin osa eli siihen, että ihastus menee ohi.
Ne viestit on lähinnä kuulumisien kyselyä ja kertomista. Luulen että haluaa vain olla jotenkin yhteydessä, viestien sisällöllä ei ole niin merkitystä.
ap
Meillä kävi niin että naapurin teini löytyi bikineissä meidän porealtaasta.
Olisi varmasti suostunut kaikkeen mitä naapurinsetä olisi keksinyt ehdottaa.
Vaikutat ap fiksulta ja olet toiminut hyvin. Tosiaan kannattaa somessa laittaa asetukset niin että tyttö ei näe päivityksiäsi, eikä sitä, oletko somessa paikalla. ja lakkaa lukemasta tytön viestit tai lue ne monen päivän viiveellä. Minä tekisin varmaan niin. Jos hän siitä jotain sanoisi niin sanoisin että olen vähentänyt somen käyttöä ja ylipäätään en viestittele alaikäisten kanssa. Toinen vaihtoehto on tuo, että vastaat neutraalisti viestiin ja todella sanoisit tuon, että et viestittele alaikäisten kanssa, vaikka hän tutun lapsi onkin.
Kuulumis-viesteihin ei ap kannata vastata mitään! Älä anna vastakaikua millään tavalla. Ja sinun ei pidä pelätä sitä, että loukkaat tyttöä torjumalla hänet (joko vastaamatta jättämättä tai sanallisesti). Tavallisella käytöksellä esim. isää tavatessa osoitat kuitenkin, että kohtelet häntä ihan normaalisti ja ystävällisesti.
Vierailija kirjoitti:
"Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä."
Kyllä mä sen ymmärrän, että kaltaisesi ihmiset tarkoittavat hyvää ja tarkoittavat suojella tyttöä. Mutta ne perustuvat täysin tytön syyllistämiseen mikä on itselleni kyllä iso yllätys. En voinut kuvitellakaan ennen tämän keskustelun lukemista, että joku vanhempi voisi ottaa sellaisen linjan?
Miksi isän kaverin kans
Mä sanoin nimenomaan ettei edes tarvitse sanoa mitään mistään ihastumisista, vaikkakin siitä saattaa olla kyse, niinkuin ap epäili.
Ja sitten toinen asia. Miten se on niin kivuliasta monille ihmisille myöntää, että joskus, silloin tällöin, ihmiset tekevät virheitä, ovat syyllisiä johonkin asiaan, tekevät väärin. Joskus joku on syyllinen. Jopa joku nuori tai lapsi. Kyllä, ihan oikeasti. Pervojen maailmassa ei tietenkään kun heille on kaikki ok, mutta normaaleilla ihmisillä näin.
"Mä sanoin nimenomaan ettei edes tarvitse sanoa mitään mistään ihastumisista, vaikkakin siitä saattaa olla kyse, niinkuin ap epäili.
Ja sitten toinen asia. Miten se on niin kivuliasta monille ihmisille myöntää, että joskus, silloin tällöin, ihmiset tekevät virheitä, ovat syyllisiä johonkin asiaan, tekevät väärin. Joskus joku on syyllinen. Jopa joku nuori tai lapsi. Kyllä, ihan oikeasti. Pervojen maailmassa ei tietenkään kun heille on kaikki ok, mutta normaaleilla ihmisillä näin."
Kaikki tekevät virheitä ja niitä voidaan käsitellä, mutta tässä tapauksessa ei ole ketään, joka olisi virheen tehnyt eikä ole syyllistäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä."
Kyllä mä sen ymmärrän, että kaltaisesi ihmiset tarkoittavat hyvää ja tarkoittavat suojella tyttöä. Mutta ne perustuvat täysin tytön syyllistämiseen mikä on itselleni kyllä iso yllätys. En voinut kuvitellakaan ennen tämän keskustelun lukemista, että joku vanhempi voisi ottaa
Ihastunut teini-ikäinen ei tee mitään väärin, ihastuminen on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä."
Kyllä mä sen ymmärrän, että kaltaisesi ihmiset tarkoittavat hyvää ja tarkoittavat suojella tyttöä. Mutta ne perustuvat täysin tytön syyllistämiseen mikä on itselleni kyllä iso yllätys. En voinut kuvitellakaan ennen tämän kes
No tuota niin.. mun mielestä ei ole normaalia ihastua oman isän kaveriin. Tietysti jos on elänyt Kauniissa ja Rohkeissa, se on tavallista ja joskus tavallista=normaalia? Ja montaa mielipidettä voi olla siitäki että pitääkö alkaa toimimaan tunteidensa mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuskin täällä kukaan on tarkoittanut että ihan nolaamisen tarkoituksessa nolaisi tyttöä. Asian voi sanoa ilman epäilyjä ihastumisista. Jos tyttö nolostuu niin se on terve merkki siitä että huomaa tehneensä jotain väärin.
Siinä on jo menty väärille raiteille kun alkanut lähetellä viestiä isänsä kaverille ym. Pääkopassa on vinossa asiat. En syytä tyttöä, tää maailma on nykyään niin seksikeskeinen ettei ihme jos nuoret käyttäytyy noin. Nyt tarviis vaan jonkun näyttää että mikä on tervettä. Eli sanoa tytölle että mitä hele*ttiä puuhaat, kiinnostu jostain toisesta kuin setämiehestä."
Kyllä mä sen ymmärrän, että kaltaisesi ihmiset tarkoittavat hyvää ja tarkoittavat suojella tyttöä. Mutta ne perustuvat täysin tytön syyllistämiseen mikä on itselleni kyllä iso
Kaikki teinit ihastuvat jossain vaiheessa teini-ikää.
Vierailija kirjoitti:
Lopetan someviesteihin vastaamisen, se kuulostaa fiksulta. Mutta en kyllä tässä vaiheessa puhu vanhemmille mitään. Se olisi tosi outo keskustelu. Ja ennen kaikkea en halua tytölle mitään harmia tai nolaamista. Pidän asiallisen linjan ja toivon, että vaihe menee ohi ja tytölle jää hyvät fiilikset.
ap
Tämä ehdottomasti eli lopetat tytön viesteihin vastaamisen. Ja muutat someasetukset niin, että tyttö ei näe päivityksiäsi. En lähtisi itsekään välttämättä vielä tässä vaiheessa kertomaan tytön vanhemmille, kokeilisin ensin noilla konsteilla, jospa tyttö ymmärtäisi asian. Teinit on teinejä, ne ihastuu ja hormoonit hyrrää, aikuisten tehtävä on olla turvallisia aikuisia ja kasvattaa omalla esimerkillään = tehdä selväksi, ettei terveet aikuiset flirttaile lasten/nuorten kanssa, vaikka nuori sellaista kokeilisikin.
Jos tuo ei auta eli tyttö edelleen stalkkailee/flirttailee sulle, niin sitten pitää ottaa puheeksi asia tytön ja/tai vanhempien kanssa. Molemmissa on oma riskinsä, sillä ei meistä kukaan voi tietää, kuinka tyttö ja/tai vanhempansa asian puheeksi ottamiseen suhtautuu. Monesti ihmiset ajattelevat, että muutkin ihmiset toimivat kuten itse toimii/ajattelee, mutta oikeasti se on ehkä perustavanlaatuisin ajatusvääristymä, mitä meillä ihmisillä on, olettaa että muut ovat juuri samanlaisia kuin itse on. Tyttö todennäköisesti nolostuu, vanhemmat saattavat suhtautua erittäin asiallisesti tai kilahtaa ihan kunnolla. Sulle, tytölle tai molemmille. Omien lasten ollessa kyseessä moni järkeväkin ihminen saattaa mennä tunteidensa kanssa ihan kummille kierroksille ja toimia ensin ja ajatella vasta myöhemmin.
Jos puheeksi ottaminen on tilanteen takia välttämätöntä eli tyttö ei vihjeitä ymmärrä, on sun hyvä miettiä asia itse läpi ennen muiden kanssa juttelua. Sillä tavoin selkeytät itsellesi, kuinka tilanne eteni ja kuinka itse toimit, jolloin osaat kertoa asian mahdollisimman selkeästi myös tytölle/hänen vanhemmille. Eli olet huomannut tällaista ja itse reagoinut näin ja asia häiritsee sinua niin paljon, että haluat ottaa sen puheeksi. Samalla annat tytölle esimerkin kuinka vastuullinen aikuinen toimii ja että jokaisella on omat rajat, joista on itse omalta osaltaan vastuussa. Sinun on kerrottava selkeästi, että koet tytön käytöksen ahdistavana ja epäsopivana.
Elämässä tulee kaikenlaista eteen, puhdas omatunto ja muiden kunnioittaminen takaa paremmat yöunet kuin yksikään Hästens tai pilleriresepti. Tsemppiä! N47
Nuoret tyttelit ne on tommosia ensin muka niin ihastuneita ja sitten se loppuu heti kun vähän antaa samaa lääkettä takasin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulumis-viesteihin ei ap kannata vastata mitään! Älä anna vastakaikua millään tavalla. Ja sinun ei pidä pelätä sitä, että loukkaat tyttöä torjumalla hänet (joko vastaamatta jättämättä tai sanallisesti). Tavallisella käytöksellä esim. isää tavatessa osoitat kuitenkin, että kohtelet häntä ihan normaalisti ja ystävällisesti.
Eihän sitä tiedä mitä satuja nolattu tyttö menee faijalleen kertoilemaan kun kostaa pitää. Nykyään ollaan niin herkkähipiäisiä ja vikahan ei koskaan ole itsessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ylläpitää asialliset suhteet, kunnes täyttää 16 vuotta. Sitten voit vastata flirttiin. Kuten sanotaan, vanhana ei kadu sitä mitä teki, vaan sitä mitä jätti tekemättä.
Vahvasti tämä, kaduttaa nyt vanhana kaikki panot mihin oli mahdollisuudet mutten pannut.
Näin se menee. Seksi 16-vuotiaan tytön kanssa keski-ikäisenä varmasti jäisi mieleen positiivisessa mielessä. Vääryyttä tässä näkee vain ahdasmieliset, jotka kuvittelevat edelleen, että nainen antaa ja mies saa.
Voihan psykoseksuaaliset vaiheet taas. Joo, olkoot normaalia murrosikävaihetta, mutta jos alkaa mennä sille tasolle, että seurataan toista netissä ja aiheutetaan toiselle ahdistusta, niin siihen on opetettava rajat. Ei teinipoikienkaan voi antaa käyttäytyä näin, olipa kohteena aikuinen tai teinityttö. Sitten tässä on ihan aidosti se riski, että joku käyttää tätä tytön vaihetta hyväkseen. Se on paljon vakavampi riski kuin tytön nolaaminen. Totta kai hienotunteisuutta on aina oltava, eli asia nimenomaan otettava puheeksi yleisellä tasolla ja korostaen, että ihastuminen on yksi asia, mutta sitä ei saa ilmaista sillä tavalla, että toinen ahdistuu ja että aikuisten kanssa tällaista ei tehdä ollenkaan ennen kuin on itse aikuinen. Näin se vaan on. Piste.