Miksi kouluissa ei opeteta elämäntaitoja?
Olen pohtinut, miksi mielenterveysongelmat, juurettomuus, tarkoituksettomuus ja ahdistus ovat niin yleisiä, etenkin nuorten keskuudessa. Ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmaksi tulen yhdestä asiasta: jos buddhalainen tai stoalainen filosofia olisi osa peruskoulun opetusta, moni näistä ongelmista ei olisi päässyt kasvamaan näin massiivisella mittaskaalalla.
Buddhalaisuus ei ole uskonto siinä mielessä, että se vaatisi uskoa yliluonnolliseen. Se on ennen kaikkea elämänfilosofia, joka tarjoaa konkreettisia keinoja kohdata kärsimystä, tunnistaa mielen vinoumia ja vapautua reaktiivisesta, pakonomaisesta elämisestä, tykkään termistä pintaliitäjän välttely.
Kuvitellaan koululainen, jolle opetetaan mindfulnessia, oikeaa puhetta, oikeaa toimintaa, myötätuntoa, itsereflektiota ja epävarmuuden sietämistä. Tällainen ihminen ei varmasti pelkäisi epäonnistumista samalla tavalla niin kuin nykynuori tai olisi teknologian vietävissä 6 tunniksi päivässä. Hän ei ehkä myöskään rakentaisi identiteettiään pelkän suorituksen varaan. Hän saattaisi jopa oppia, että rauha ei ole jossain sitten kun, vaan tässä hetkessä, nyt.
Filosofia ei poistaisi koulusta matematiikkaa tai kielioppia. Se antaisi niille inhimillisen kehyksen. Se opettaisi, miten olla ihminen, ei vain kansalainen tai työntekijä.
Onko tämä täysin epärealistinen ajatus? Vai juuri sitä, mitä tämä aika tarvitsisi?
Ja ei ole pakko olla buddhalaisuutta/stoalaisuutta, onko näkemyksiä miksi kouluissa ei opeteta minkäänlaisia elämäntaitoja paitsi ryhmätyöskentelyä ja esiintymistä?
Kommentit (84)
Myös sekin vaikuttaa jos oman yläkoulun aikainen opettaja on ollut vaikka sijainen tai epäpätevä. Tällöin opettajan ymmärrys kotitalousopetuksen kokonaisvaltaisuudesta voi puuttua ja opetus on juuri tuollaista kokkailua.
- tt:n ja köksänope
Siinä taas auttaisi se että se sijaistettava valaisisi sitä kokonaisuutta sijaiselle. Nykyään valitettavasti se sijainen vain tökätään sinne ilman mitään perehdytystä, joten vaikea hänen on olla kokonaisuuden osa, kun ei kukaan kerro, mikä se kokonaisuus on...
Itse taas menossa sijaiseksi syksyllä, enkä edes tiedä, missä kukin luokka on opinnoissaan, saati siitä luokasta yhtikäs mitään.
Vierailija kirjoitti:

Jos opetus on noin laadukasta miksi se ei näy missään?
Onko kouluissa vielä muutakin opetusta kuin transutus ja ilmastohätätilan lietsominen?
Kouluihin tarvittaisiin matalankynnyksen palveluja, keskustelupaikkoja nuorille, kuraattori,psykologi, sellasia jotka ei ole millään lailla koulun edustajia vaan tulevat muualta, jotta nuorilla säilyy luottamus.
Peruskasvatus ja opithan tulee kotoa.
Se olis ihan hyvä, mutta mitäs nyt turhaan. Panostetaan näihin mielenterveys säälivitosiin.
Voisi hiljalleen opettajat vähän heräillä ja sanoa mikä kaikki mättää ja miksi. Mutta ei taida kiinnostaa kun saa kivasti palkkaa ja aivan liikaa vapaita.
(Liikaa vapaita tuloksiin nähden, sitten voi lomailla vaikka 6kk kun saadaan tuloksia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun peruskoulun kotitaloudessa opetettiin tekemään ruokaa koko yläasteen ajan, ei siellä enää tällä vuosituhannella opeteta vaihtamaan lasten vaippoja tai pesemään pyykkiä.
- Äitiysneuvolassa opetetaan vaihtamaan vaippoja
- Kyllä minun lapsillani on opetettu koulussa myös pyykinpesua, vaikka se kyllä minusta kuuluu kyllä kodille! Ja oppiihan sen ihan ilman opettamistakin, herraisä nyt sentään.
Vaipanvaihto opetetaan synnytyssairaalassa, ei neuvolassa. Ei sitä koulussa tarvitsekaan opettaa, koska se on ajankohtaista vasta, jos saa lapsia.
Kyllä sitä opetetaan jo odotusaikana ja seurataan synnytyksen jälkeen.
Juuei opetettu. Ensimmäistä kertaa elämässäni pidin vaippaa kädessä synnytyssairaalassa, kun esikoinen (nyt 9kk) oli muutaman tunnin ikäinen.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Opetetaanhan siellä
- Kotitalous
- Käsityöt
- Tekninen työ
- Yhteiskuntaoppi (mm. taloustaitoja)
- Äidinkieli (opetetaan lähdekriittisyyttä eli yhteiskuntataitoja)
AP ei tainnut ihan näistä elämäntaidoista puhua, nuo kaikki liittyvät työn tekemiseen. Myös yhteiskuntaoppi peruskoulussa on niin iso vitsi ettei mitään rajaa.

Nuo mainitut ovat hyvin keskeisiä elämäntaitoja. Ei kovin pitkälle elämässä selviä, jos ei osaa esim. pestä pyykkiä tai lukea.
Kouluissa opetetaan paljon höpö höpö juttuja, jotta kokkareet voisivat myöhemmin kyykyttää ja kusettaa rahat pois.
Vierailija kirjoitti:
Kouluihin tarvittaisiin matalankynnyksen palveluja, keskustelupaikkoja nuorille, kuraattori,psykologi, sellasia jotka ei ole millään lailla koulun edustajia vaan tulevat muualta, jotta nuorilla säilyy luottamus.
Peruskasvatus ja opithan tulee kotoa.
Tänä päivänä moneen kouluun on palkattu kouluvalmentajia, jotka auttavat erinäisissä haasteissa matalalla kynnyksellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös sekin vaikuttaa jos oman yläkoulun aikainen opettaja on ollut vaikka sijainen tai epäpätevä. Tällöin opettajan ymmärrys kotitalousopetuksen kokonaisvaltaisuudesta voi puuttua ja opetus on juuri tuollaista kokkailua.
- tt:n ja köksänope
Millä tavalla ravitsemussuositukset huomioidaan noissa aineissa?
Opsiin kuuluu ravitsemuskasvatus, ja jokaisen opettajan tulee huomioida ne opetuksessaan. En osaa sanoa yksittäisen opettajan osalta miten näkyy arkipäivän opetuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat usein sellaisia asioita, joiden merkityksen huomaa vasta arjessa. Esim. yhteiskuntaoppi, taloustaidot, evvk teiniä.
Parasta olisi, jos näihin oppisi arjessa toimiessa. Joku tunti silloin tällöin ei merkitse mitään.
Eli on siis vanhemmille kuuluva asia, ei koulun.
Vierailija kirjoitti:
Myös sekin vaikuttaa jos oman yläkoulun aikainen opettaja on ollut vaikka sijainen tai epäpätevä. Tällöin opettajan ymmärrys kotitalousopetuksen kokonaisvaltaisuudesta voi puuttua ja opetus on juuri tuollaista kokkailua.
- tt:n ja köksänope
Siinä taas auttaisi se että se sijaistettava valaisisi sitä kokonaisuutta sijaiselle. Nykyään valitettavasti se sijainen vain tökätään sinne ilman mitään perehdytystä, joten vaikea hänen on olla kokonaisuuden osa, kun ei kukaan kerro, mikä se kokonaisuus on...
Itse taas menossa sijaiseksi syksyllä, enkä edes tiedä, missä kukin luokka on opinnoissaan, saati siitä luokasta yhtikäs mitään.
Jos olet sijainen koko lukukauden/lukuvuoden, sinun tulee itse selvittää mitä opsissa sanotaan. Jos olet parin päivän ajan sijainen, silloin tehtäväsi on lähin pitää oppilaat hengissä ja luokka ehjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetetaanhan siellä
- Kotitalous
- Käsityöt
- Tekninen työ
- Yhteiskuntaoppi (mm. taloustaitoja)
- Äidinkieli (opetetaan lähdekriittisyyttä eli yhteiskuntataitoja)
AP ei tainnut ihan näistä elämäntaidoista puhua, nuo kaikki liittyvät työn tekemiseen. Myös yhteiskuntaoppi peruskoulussa on niin iso vitsi ettei mitään rajaa.
Nuo kaikki liittyvät arjen hallintaan ja siihen että selviää yhteiskunnassa. Eli elämäntaitoja mitä suurimmassa määrin.
Mistä tiedät mitä yhteiskuntaoppi on? Kävit koulua ysärillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetetaanhan siellä
- Kotitalous
- Käsityöt
- Tekninen työ
- Yhteiskuntaoppi (mm. taloustaitoja)
- Äidinkieli (opetetaan lähdekriittisyyttä eli yhteiskuntataitoja)
AP ei tainnut ihan näistä elämäntaidoista puhua, nuo kaikki liittyvät työn tekemiseen. Myös yhteiskuntaoppi peruskoulussa on niin iso vitsi ettei mitään rajaa.
Nuo mainitut ovat hyvin keskeisiä elämäntaitoja. Ei kovin pitkälle elämässä selviä, jos ei osaa esim. pestä pyykkiä tai lukea.
Kyllä, tärkeitä ovat, olet siinä aivan oikeassa mutta kontekstissa ei mielestäni haettu näitä elämäntaitoja. Hän viittasi nimenomaan psyykkisiin ja tunne-elämän taitoihin, kuten stressinhallintaan, tunteiden säätelyyn ja mielen hyvinvointiin liittyviin opetuksiin, eli sellaiseen, mitä perinteiset tekniset tai yhteiskunnalliset taidot eivät kata.
Kaikkia asioita ei voi niputtaa samaan sateenvarjon alle. Se on vähän sama kuin jos puhutaan esimerkiksi "ravinnosta" ja joku nostaisi esiin veden tärkeyden, vaikka keskustelun ydin olikin ravinnon ravintoaineissa, eli ruoassa.
Vierailija kirjoitti:
Kouluihin tarvittaisiin matalankynnyksen palveluja, keskustelupaikkoja nuorille, kuraattori,psykologi, sellasia jotka ei ole millään lailla koulun edustajia vaan tulevat muualta, jotta nuorilla säilyy luottamus.
Peruskasvatus ja opithan tulee kotoa.
Kouluissa ON kouluvalmentajia ja sosiaalityöntekijöitä. Mistä ihmeestä ne nuoret nyt niin kamalasti apua tarvitsevat? Suurin osa voi hyvin tai erittäin hyvin. Ne muutamat on jo lasun piirissä joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Voisi hiljalleen opettajat vähän heräillä ja sanoa mikä kaikki mättää ja miksi.
Opettajat kylä tietävät aika tasan tarkkaan mikä koulussa nykyisin mättää, ja tilaisuuden tullen sanovatkin sen. Heitä vain ei kuunnella. Pitää muistaa että vielä 20 vuotta sitten meillä oli erinmainen koulujärjestelmä, jota tultiin ihastelemaan joka puolelta maailmaa, ja loistavat PISA-tulokset. Nyt koulu on pilattu, eikä syy todellakaan ole opettajien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös sekin vaikuttaa jos oman yläkoulun aikainen opettaja on ollut vaikka sijainen tai epäpätevä. Tällöin opettajan ymmärrys kotitalousopetuksen kokonaisvaltaisuudesta voi puuttua ja opetus on juuri tuollaista kokkailua.
- tt:n ja köksänope
Millä tavalla ravitsemussuositukset huomioidaan noissa aineissa?
Opsiin kuuluu ravitsemuskasvatus, ja jokaisen opettajan tulee huomioida ne opetuksessaan. En osaa sanoa yksittäisen opettajan osalta miten näkyy arkipäivän opetuksessa.
Ruokalavalvojallakin on vastuunsa tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Vierailija kirjoitti:
Myös sekin vaikuttaa jos oman yläkoulun aikainen opettaja on ollut vaikka sijainen tai epäpätevä. Tällöin opettajan ymmärrys kotitalousopetuksen kokonaisvaltaisuudesta voi puuttua ja opetus on juuri tuollaista kokkailua.
- tt:n ja köksänope
Millä tavalla ravitsemussuositukset huomioidaan noissa aineissa?
Opsiin kuuluu ravitsemuskasvatus, ja jokaisen opettajan tulee huomioida ne opetuksessaan. En osaa sanoa yksittäisen opettajan osalta miten näkyy arkipäivän opetuksessa.
Duuh mutta miten se käytännössä toteutuu?
Millä tavalla ravitsemussuositukset huomioidaan noissa aineissa?