*^*ÊLOISAT loppuviikkoon pe-su*^*
Kommentit (64)
Höh, meillä ei sitten käynyt virpojia, vaikka kovasti niitä odotin. Minne lie pikkunoidat lentäneet...itsekään ei pääse syömään pääsiäissuklaita, kun maidoton dieetti on edelleen päällä, joten taitaa miehellä olla onnen päivät tiedossa.
Meillä poika lähti eilen vihdoinkin ryömimään :) Houkutuksena toimi lattialle tippunut limsapullon korkki, joka sai vauhtia aikaiseksi. Vauhti ei tosin vielä päätä huimaa ja kovasti saa olla houkutuksia, että viitsii liikkua.
Meillä kylvettäminen on isän hommia ja ihan pienestä asti ovat isä ja poika käyneet kylpypäivinä saunassa alalauteella saunaa ihmettelemässä. Vauvauinnissa myös lämmitellään saunassa joka kerta. Alussa sauna oli tosi pelottava paikka ja kiukaan suhina sai aikaiseksi itkun, mutta nyt siellä jo viihdytään hyvin.
Oinasmammalle sympatiat pakkaamisen suhteen, täällä ollaan samassa veneessä. Huomenna lähdemme kohti pohjoista ja meillä on täällä asunto ihan sekaisin, kun tavarat odottavat pääsyä matkalaukkuihin ja osa pyykeistä on vielä kuivumassa. No, ehkäpä sitä aamulla päästään kuitenkin lähtemään. Tavaraa on vaan niin paljon, kun puolitoista viikkoa matkalla viivymme. Hassua miten tuollainen pikkuihminen saa tavaramäärän kasvamaan niin kovasti.
Mulla alkaa siis huomenna puolentoista viikon nettipimento, joka ei toivottavasti ole ihan täydellinen. Täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen aina paikossa, joista netti löytyy ja käydä pinoja lukemassa. Hui, mitenköhän sitä pärjää...vieroitusoireet ovat varmaan huimat!
Nyt iltapuuron syöttöön, joten mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille!
Eloeppu
Kiitokset kaikille(pumpuli, hallas, papuna, ikarus, pantoufle ainakin, anteeksi jos unohdin jonkun:O) tsempityksestä tissinvieroitusyöhön, ensimmäinen yö on takana ja kyllä vaan, niin kun joku teistä kirjoittikin, se olikin pelättyä helpompaa ja ois sen voinnu alottaa jo aikasemminkin jos olis tienny;)
Näin siis edettiin: yheksältä nukkumaan omaan sänkyyn, muutama tutitus puolen yön ja kahden välillä, puol kolmelta söi KOKO pullollisen tuttelia jonka jälkeen laitoin omaan sänkyyn takasin, vähän aikaa poitsu siellä ynisi hereillä ja nukahti sitten itekseen. Välissä oli ehkä 1-2 tutitusta ja puol 7 heräs, jolloin totesin että nyt on aamu ja otin pojun vielä viereen ja annoin tissiä ni nukahti vielä tunniks! Eli kyllä vaan, mulla on kaksi päämäärää tässä vieroituksessa nyt alkuun, eli EI tissiä yöllä ja omassa sängyssä nukkuminen läpi yön, ja kumpikin toteutui ekana yönä:D TOn tuttelipullollisen annoin ilman suurempaa huudatusta, poika ei vaan rauhottunu tutilla ja oli selvää nälkäitkua, ja nälkä varmasti olikin kun koko pullon vetäs. Mutta jokatapauksessa homma onnistui yli odotusten, toivottavasti ei tule takapakkia vaan tulevina öinä. Varmasti päästään eroon tosta tuttelipullostakin jossain vaihees, ainakin sit ku poika saa päivällä tarpeeks energiaa. Mutta tosiaan 3-5 kertaa tissittelyä yössä, useita tutituksia ja levotonta heilumista vieressä puolesta yöstä lähtien, aamulla heräs viimestään kuuden pintaan oli tilanne mistä startattiin, parannus mielestäni mahtava!:) Jos vaan joku miettii että uskaltaisko ruveta, ni minusta ainakin kannattaa. No juu, nämä mietteet nyt ekan yön jälkeen, tuun raportoimaan sitte tulevistakin taasen
Vielä oinasmammalle ja eloepulle mukavat matkatoivotukset lähettelen ja tulkaa palattuanne kertomaan kuinka matka meni!
Hyvää yötä
Emppusimppu ja äidin positiivisesti yllättänyt Elmeri
kertomaan, että meilläkin ryömitään:) Aikasemmin mentiin takaperin mutta nyt viikonlopun aikana huomannu leluja kurotellessaan että eteenpäinkin pääsee. Luultavasti tulevina päivinä vauhti vaan kiihtyy pojalla kuhan sen hiffaa kunnolla...
Meilläkään ei käynny yhtään virpojaa vaikka olin kaappiin ostanu monenlaisia suklaamunia:( Nyt ne sitte joutuu ite sieltä tuhoomaan...
ennen kuin huomenissa mökille suuntaamme. Saa nähdä tuleeeko vieroitusoireita kun ei pariin päivään nettiin pääse? ;))
Käytiin sitten siellä lapsimessuilla ja voe elämä siellä oli väkeä! Hui, poikakin oli aluksi ihan kipsissä kun ei oo meitin kylässä noin paljon ihmisiä ikuna, ehei...;) Tuttiritariakaan ei sitten uskaltanut mennä moikkaamaan mutta pienoismallit alakerrassa kiinnosti sitten äitin harmiksi sekä isää että poikaa ihan liikaakin. Ei niitä meinannu saada sieltä pois ollenkaan kerpele!!!
Hannelille tsempityksiä sinne munakasan keskelle! ;D Hihii, on sulla kova (????) urakka vielä edessä.
Heko heko, juu, tää poistuu nyt linjoilta ja palailee viim. torstaina! Hauskaa viikkoa sisters, pitäkää pinoa pysyssä!
oinasmamma (joka inhoaa pakkaamista... Miten voikin kahden lapsen ja kahden aikuisen tavoroiden pakkaaminen olla näin karsee homma???!)