Asun ulkomailla ja kun tulen Suomeen, rakkaat kaverit ei halua nähdä kuin ihan pikaisesti

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko joku oikeasti, että ulkomaille muuttanut olettaa, että Suomessa aika pysähtyy kun hän poistuu maasta, ja hän palaa lomillaan siihen samaan mistä lähti? Ei kai aikakäsitys katoa kun ihminen vaihtaa maata? 

Ei pitäisi luulla, mutta mä kylä tunnen ihmisiä, jotka ovat hävinneet ystäviensä elämästä maailmalle ja sitten ihmettelevät, kun eivät satunnaisista Suomessa käynneistäkään huolimatta olekaan enää ystävilleen se top 1 ihmissuhde, jonka takia otetaan palkatonta vapaata, jotta voidaan nähdä. Eikä läheskään kaikista työpaikoista nykyisin edes saa palkatonta vapaata sen takia,että joku vanha koulukamu 20 vuoden takaa sattuu olemaan pikavisiitllä Suomessa.Jokaisen, ihan jokaisen meistä kannattaa miettiä, miten tärkeitä me ihan oikeasti ollaan niille ihmisille, joille kuvitellaan olevamme kovinkin tärkeitä. Realismia peliin eikä jotain vuo

Ei ulkomaille muuttaminen tarkoita, että häviää ystävien elämästä, vaan se tarkoittaa, että on muuttanut toiseen maahan pidemmän matkan päähän. Onneksi omat Suomessa asuvat ystävät ovat edelleenkin elämässä mukana yli 30 ulkomailla asutun vuoden jälkeenkin. Läheisiä ovat myös ne toiset ulkomailla tavatut suomalaiset, sillä ulkosuomalaisuus yhdistää. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisesta voi tulla sosiaalisempi ulkomailla asuessa, varsinkin jos asuu maassa jossa ihmiset ovat hyvin sosiaalisia. Luultavasti kavereille jotka asuvat Suomessa muutama tunti on jo paljon. 

Ei mun kokemuksen mukaan ulkomailla vierailuajat ole yhtään pidempiä kuin Suomessa. 

Suomalaiset ovat usein katkeria ja kateellisia, kun joku muuttaa Suomesta ulkomaille ja onnistuu löytämään sieltä elämän itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri asuu ulkomailla ja kun tulee Suomeen hänellä tuntuu olevan tiukka aikataulu. Se on just joku tunnin kahvittelu hänen puoleltaan. Joskus nään somesta jälkikäteen, että käyty Suomessa. Eikä ottanut mitään yhteyttä. Se tuntuu erityisen pahalta.

No en minäkään kaikille kavereille ilmoita, että olen tulossa Suomeen, jos tiedän etukäteen etten ehdi tavata. Esimerkkinä veljen häät, joita varten tulin pitkäksi viikonlopuksi ja ystävän tohtoripromootio ihan toisella puolella Suomea kuin suurin osa kavereista. 

Ja lomilla pitää ehtiä tavata miehen sukua, omaa sukua, viettää aikaa perheen kanssa ja mielellään vaan olla. 

Nro 161: "Ei ulkomaille muuttaminen tarkoita, että häviää ystävien elämästä, vaan se tarkoittaa, että on muuttanut toiseen maahan pidemmän matkan päähän. Onneksi omat Suomessa asuvat ystävät ovat edelleenkin elämässä mukana yli 30 ulkomailla asutun vuoden jälkeenkin. Läheisiä ovat myös ne toiset ulkomailla tavatut suomalaiset, sillä ulkosuomalaisuus yhdistää. "

No juuri näin. On ihan sama, muutatko Helsinkistä Ivaloon, Juupajoelle, Moskovaan, Tukholmaan tai New Yorkiin. Sen muuttajan - jos haluaa säilyttää ysrtävyyssuhteensa - tehtävä on tehdä kaikkensa, jotta ystävyyssyhde säilyy. Sinne kotikulmille jäänyt hankkii elämäänsä uusia ihmisiä ja muutakin sisältöä kuin se muuttanut ystävänsä.. Jokainen normaalijärkinen ihminen ymmärtää, että jos joskus aikoinaan ihan toisenlaisisdsa olosuhteissa olisitkin ollut ystävällesi maailman tärkein ihminen, niin 20 vuotta myöhemmin 10 000 km päästä et enää olekaan. Ihan joka ainoa Suomesta ulkomaille muuttanut pystyy säilyttämään ystävyyssuhteensä ihan yhtä läheisinä kuin jos asuisivat edelleenkin Suomessa. Kyse on vain siitä, haluavatko he säilyttää. Jos eivät, niin ei pidä sitten itkeä ja parkua sen perään, että kun ei entisillä ystävillä olekaan enää kuin pari tuntia aikaa tavata. Olisivat kiitollisia siitä, että on edes se pari tuntia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos he tulisivat sun luo käymään, olisitko jatkuvasti heidän kanssaan jättäen muut asiat ja ihmiset syrjään? Sulla on elämä ja rutiinit siellä, ja kun tuut suomeen sulla on vain nämä ystävät, mutta ystävillä on elämä ja rutiinit (kenties työtkin) täällä ja ei heillä ole aikaa sulle ylenmäärin. Kiva että kuitenkin järjestävät aikaa että saatte tavata. 

Kunhan sitten nuo samat tyypit eivät ole niitä jotka menevät ap:n luokse ulkomaille ja odottavat että ap on heille seurustelu-upseerina 24/7.

Nämä on niin nähty

t:ulkomailla asuva joka nykyään kieltäytyy vieraista 

Tosiaan, on niin monenlaisia vieraita. Jotkut ovat helppoja ja mukavia ja tervetulleita, toisia taas ei halua riesakseen. Luulisi peruskäytöstapoihin kuuluvan, että ymmärtää toisen kotona majoittuessaan noudattaa talon tapoja, esim. herätä aamulla silloin kun muutkin, huolehtia omista sotkuistaan, liikkua päivällä kaupungilla omatoimisesti ja seurustella illalla. Toki minä apua tarjoan, esim. kerron miten saa taksin tai mistä saa ostetuksi julkisiin lipun, mutta harvoin ehdin seuraksi. Fiksuimmat osaavat sopia asioita, esim. mihin aikaan palaavat kaupungilta ja tajuavat jopa kysyä, mitä voi tuoda kaupasta, kun ovat takaisin päin tulossa. 

Eihän normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä ole arkisin työpäivän ja matkojen jälkeen kuin pari tuntia aikaa, vaikka kuinka yrittäisi järjestellä kaikki kotityöt toiselle päivälle. Ei Suomessa asuvia ystäviäkään arkisin sen pidempään nähdä. 

Monessa maassa on aivan erilainen kyläily-ja vierailukulttuuri kuin Suomessa. Ulkomaille muuttaessa voi itsekkin muuttua, ja sitten ihmetyttää kun Suomessa asuvat ovat jurompia. Varsinkin jos on hämäläisistä kyse. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 154: "Tämäkin on niin suomalaista. Ei sitä majoittujaa joka paikassa katsota loisena ja arjen häiritsijänä vaan elämään kuuluvana asiana. Olenko joka kerta riemuissani, kun miehen kuka mikäkin kaveri tai sukulainen majoittuu meidän sohvalle? Kun tulen myöhään töistä ja haluaisin löhöä ja katsoa sarjoja? Ei se siinä hetkessä aina yhtä juhlaa ole, mutta kokonaisuutena tällaiset tavat antavat enemmän kuin ottavat.

Todellakin majoitan kaukaisempiakin tuttuja ja sukulaisia, kun pyytävät. Ja kutsun mukaan spontaaneihin illanviettoihin täkäläisten kanssa. Siitä syntyy iloa ja elämää, kullannuput.

- yksi ketjun ulkosuomalainen"

Sun kotisi on majatalo, mulle taas mun kotini on mun kotini. Mulla on sen verran iso suku ja lisäksi ystäviä, kavereita ja tuttavia, että jos mulla olisi aina avoimet ovet kenelle tahansa, niin meillähän majailisi ihan joka ainoa päivä joku muukin kuin minä. Jos haluai

Niin samaa mieltä. Eri asia on nähdä kun majoittaa.

Nähdä voin vierailijaa mutta majoitus on jo likaa vaadittu. Se on raskasta koko muulle perheelle.

Parissa tunnissa ehtii ihan hienosti vaihtaa kuulumiset.

Vierailija kirjoitti:

Monessa maassa on aivan erilainen kyläily-ja vierailukulttuuri kuin Suomessa. Ulkomaille muuttaessa voi itsekkin muuttua, ja sitten ihmetyttää kun Suomessa asuvat ovat jurompia. Varsinkin jos on hämäläisistä kyse. 

Ihan loistava kommentti! Mun sujkujuuret on Hämeessä enkä todellakaan kaipaa omaan kotiini jotain wannabe-jenkkejä smalltalkeineen. Menkööt hotellin asumaan. Voidaan tosiaan tavata se pari tuntia kahvilassa tai ravintolassa, mutta tulisin ihan oikeasti hulluksi, jos koko mun hereilläoloaikani pitäisi lärpätellä jotain jonninjoutavuuksia, joita kumpikaan ei ota edes todeksi, mutta kunhan nyt kphteliaisuuden takia louskutellaan lekojamme. Työni puolesta olen joutunut leukojani louskuttelemaan ja myös USAssa, mutta niistä reissuista ja turhanpäiväisistä leukojen loksutteluista on sentään maksettu palkkaa ja päivärahat vielä päälle. 

Luulevatko suomalaiset, että ystävien ja sukulaistenkin kesken amerikkalaiset "louskuttelevat leukojaan" jonnijoutavuuksia koko ajan. On kai heilläkin muuta puhuttavaa kuin jostakin säästä puhuminen. Amerikkalaiset osaavat ottaa toiset ihmiset huomioon kommunikoimalla puhumalla, kun tapaavat tuntemattomia ihmisiä eri tilanteissa ja tilaisuuksissa. Se on heidän tapansa osoittaa huomaavaisuutta vieraita ihmisiä kohtaan. Eivät luimistele nurkkajuurissa mykkänä. 

Leukojen louskuttajalle, on varmaan parempi ettet mene tuon asenteen kanssa ulkomaille. Vaikuttaa, että vihaat oikein muita maita. Tässä kuitenkin oli kyse ulkomailla asumisesta mikä on täysin vapaaehtoinen valinta, jota sun ei tarvitse tehdä.

Ehkä näiden rakkaiden kavereidesi mielestä sinä et ole enää rakas kaveri. 

Vierailija kirjoitti:

Luulevatko suomalaiset, että ystävien ja sukulaistenkin kesken amerikkalaiset "louskuttelevat leukojaan" jonnijoutavuuksia koko ajan. On kai heilläkin muuta puhuttavaa kuin jostakin säästä puhuminen. Amerikkalaiset osaavat ottaa toiset ihmiset huomioon kommunikoimalla puhumalla, kun tapaavat tuntemattomia ihmisiä eri tilanteissa ja tilaisuuksissa. Se on heidän tapansa osoittaa huomaavaisuutta vieraita ihmisiä kohtaan. Eivät luimistele nurkkajuurissa mykkänä. 

No niiden jenkkien varmaan kannattaa osoittaa jollain tavalla sukulaisilleen ja ystävilleen, että tää ei nyt oo sitä samaa leukojen louskutusta, mitä muuten tehdään. Mä olen työni puolesta joutunut paljonkin olemaan tekemisissä jenkkien kanssa ja louskuttelemaan leukojani heidän kanssaan. Kuitenkin molemmin puolin on tiedetty, että kumpikaan ei oikeasti tarkoita mitä sanoo. Silmät kirkkaina valehdelllaan, jotta toisella olisi kiva fiilis. Se on sitä smalltalkia, mitä käydään vain ja ainoastaan sen takia, että muut kuin suomalaiset ei kestä hiljaisuutta, jos toinen ihminen on samassa huoneessa. 

Jos tarve tulee, niin mä osaan valehdella ja nuoleskelle toisen persettä niin paljon, että Trumppikin tulisi ilomielen mun luokse kahville. Sehän on just sitä huomaavaisuutta, mitä muualla asuvat haluavat. Eivät he haluas että se toinen olisi aidosti tukena sitten, kun jotain oikeasti kamalaa tapahtuu. Kunhan kulissit pysyy pystyssä. Meillä täällä Suomessa ne ihan OIKEAT ystävät kannattelee pinnalla silloinkin, kun ovat vaarassa upota suohon itsekin. Mulla on meksikolainen miniä. Asunut Suomessa jo 15 vuotta. Aikoinaan sanoi mulle, että suomalaisten kanssa on tosi vaikea ystävystyä, mutta kun ystävtstyy, niin meksikolaisittain se on sisko tai muu verisukulainen eikä pelkkä ystävä. Ymmärrän oikein hyvin. 

Lampaalta tuli nyt melkoinen purkaus. Kaikille tiedoksi, että OIKEITA ystäviä saa vain Suomessa.

Aikuisten elämä on suomessa tuollaista. Kavereiden kanssa ei enää hengailla jonkun tietyn iän jälkeen vaan se on juuri tuollaista kahvittelua ja sitten kotiin. En ota kantaa nyt siihen onko se hyvä vai ei, mutta tämä on ihan selkeä tilanne minusta. En osaa sanoa missä iässä muutos tapahtuu, se liittynee työelämän aloittamiseen ja perheellistymiseen ainakin osittain.

Menestyvä kosmopoliitti aiheuttaa köyhänmaan köyhissä asukkaissa ahdistuksentunteen. Pieni hetki vain ja kerjäläiset ympäröivät sinut kärpäsparven lailla kun astut Suomen kamaralle.

Ap, en ole huomannut, että olisit kertonut, minkälainen elämäntilanne ystävillä/kavereilla on? Ovatko perheellisiä? Ovatko itse terveitä, entäpä perheenjäsenet, jos on puoliso ja lapsia? Ovatko työssä tai työttömiä? 

Itselläni oli nuorena paljon ystäviä/kavereita. Olin bilehile, rämäpää. Reissasin paljon, monesti ilman suunnitelmia tai valmiiksi katsottuja majoituksia. Kaveri- ja ystävyyssuhteita syntyi ympäri Suomen ja Euroopan. Asuinkin pariin otteeseen ulkomailla. Aina jotain jännää oli menossa ja lähdin jokaiseen pöljäänkin ideaan mukaan, koska tylsyys oli kirosana ja halusin kokea ja kokeilla kaikkea. Multitaskasin ja paskasin sen minkä ehdin.

Koko ajan olin myös hiljaa sisäisesti väsynyt mutta ei se näkynyt päälle päin. Sitten tuli paljon vastoinkäymisiä, jotka veivät minut kanveesiin. Sitten perheellistyin ja pikkulapsiaika näännytti minut lopullisesti, koska en ollut selvinnyt aiemmista vastoinkäymisistä.

Nyt olen loppuun palanut, vihdoin diagnosoitu, nepsy kehärääkki, jolla erityislapset, terveys reistaa koko ajan, työelämä vie elämänilon ja vastuita on ihan liikaa.

Nyt minulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria. Jopa lapseni on kysynyt minulta, että olenko surullinen, kun minulla ei kavereita tai ystäviä. Vanhat kaverit/ystävät ihmettelee, mitä mulle kävi, koska olivat tottuneet siihen, että mä nousen aina jaloilleni ja aina oli jotain meneillään. En viestittele tai soittele kenenkään kanssa tai näe ketään. Lakkasin vuosia sitten vastaamasta tapaamisehdotuksiin, synttärikutsuihin etc. Puhelin aina äänettömällä. Jos käyn jossain, käyn yksin keikoilla kuuntelemassa musiikkia. Mä vaan väsyin ja kaikki sosiaalinen, kivakin, rasittaa. 

Pitkä sepustus mutta pointtina se, että ihmiset muuttuvat ja vaikka ulospäin kaikki näyttäisi hyvältä tai ok:lta, niin sielunsa sopukoissa joku haukkoo vettä kuin kala kuivalla maalla, kun saa tekstiviestin/tapaamisehdotuksen/kutsun häihin tai synttäreille. Eikä ne sitä välttämättä pahalla tee, voimat vaan ei riitä. 

Etkö ap tajua, sinä et ainaan ole mikää v,,n RAKAS heille. Heillä on omat kaverit ja ystävät. Ei ne sinua kaipaa TIPPAAKAAN! Yritä tajuta, tollo.