Mikä yksi pieni teko on muuttanut elämäsi suunnan?

En istunut yhdellä urheilukentällä penkille pojan viereen, jota silloin tapailin. Poika antoi minulle tilaa, mutta jäin seisomaan ja katselin vähän tylysti. Se ei johtunut siitä, että olin juuri voittanut pojan yhdessä lajissa. Pojan ystävällisyys ja kiinnostus oli minulle uutta, koska pojat koulussa kiusasivat. En myöskään halunnut näyttää liian innokkaalta.

Suljin punaisen pakettiauton oven ja lähdin kävelemään pois päin.

Menin ensimmäiselle ranskan tunnille. 

Lähdin ryyppäämään uuden kaverini kanssa.

Lähdin aamulenkille.

Sen jälkeen olen lähtenyt joka aamu.

Luin minulle lähetetyn kirjeen. 

Sanoin: "Älä sittenkään soita mulle", pojalle, jonka kanssa olimme tutustuneet ja kävelleet yhdessä pitkän matkan. Olimme myös toisillemme ensimmäiset, jonka kanssa hyväilimme toisiamme. Poika oli siinä tilanteessa kiihkeä, mutta huomaavainen. Poika kysyi, että miksi en voi soittaa sulle. En vastannut mitään järkevää. Ajattelin varmaan, että tulee vastaan muitakin sopivia. Ei tullut muuta kuin muutamia erittäin paskoja ja hajottavia tapauksia. Meni yli kymmenen vuotta kun löysin oikeasti hyvän miehen. 

Vastasin roskiksesta löytämässäni lehdessä olevaan kirjeenvaihtoilmoitukseen. 

En tiedä. Uskallanko muuttaa???

Lähdin lapsena yhteen kyläpaikkaan, vaikka en olisi halunnut.

Uskoin vanhempiani opiskeluihin liittyvässä asiassa. Ei olisi kannattanut, koska tiesin toimivani niin itseäni vastaan. Erittäin huonostihan siinä kävikin. Sain paikkailtua asiaa myöhemmin, mutta se vei aikaa ja maksoi kovan hinnan. Ei rahallisesti, mutta muuten

Muutin synnyinpaikkakunnalta pois. 

Vanhempani kielsivät minulta harrastuksen, johon minulla oli aivan ilmeistä lahjakkuutta ja jota treenasin jatkuvasti itsekseni. 

Päätin, etten enää koskaan halua nähdä häntä enkä puhua hänen kanssaan. 

Valitsin väärät kaverit.

Lähdin käpykylästä pääkaupunkiin opiskelemaan.

Istuin siniseen autoon ja lähdin treffeille. Tiesin, että se on menoa nyt. Menimme tuosta vuoden kuluttua naimisiin. Siitä on nyt 25 vuotta aikaa.

Epäonnistunut kielisuudelma 15-vuotiaana. Kumpikaan ei ottanut enää yhteyttä sen jälkeen. Siitä jutusta olisi muuten voinutkin tulla jotakin. Oli fiksu ja mukava poika, joka suhtautui vakavasti seurusteluun.

Suostuin kaveruuteen. Liian monta kertaa, vaikka sisimpäni sanoi ei ja kuulin ne hälytyskellot ihan selvästi.

Läheiseni tutustutti minua hyväuskoisesti ihan vääriin ihmisiin. Heistä aiheutui vuosikausiksi riesaa elämääni, kunnes päätin, että nyt riittää.