Masentaa kun olen jumittunut siivoustyöhön, vaikka se ei vastaa koulutusta
Tuntuu, että kaikilla muilla on vaikka mitä hienoja työkuvioita, itse siivoan jo toista vuotta sairaalassa. Olen valmistunut filosofian maisteriksi (pääaine kulttuurien tutkimus) ja tutkinnolla ei saa oikein töitä. Halusin aina museoalalle, mutta karu totuus iski vasta valmistumisen jälkeen. Saahan siivoamisestakin rahaa, mutta koen työn henkisesti yksitoikkoiseksi ja fyysisesti rankaksi. Päivien jälkeen olen hyvin väsynyt, enkä jaksa tehdä mitään. Vertaistukea?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on niin typerys, että opiskelee yliopistossa kulttuurien tutkimusta ymmärtämättä sen olevan työllistymisen kannalta erittäin haastavaa osaamista. Yksikään firma ei tarvitse "kulttuurien tutkimuksen experttiä" mihinkään.
Itse asiassa merkittävä osa tuntemistani samalta alalta valmistuneista on työllistynyt kansainvälisiin yrityksiin. Itse en ole luonteeltani ns. verkostoituja, enemmän arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa viihtyvä introvertti. Mikäli olisin halunnut yritysmaailmaan jalkaa oven väliin, olisi kai pitänyt aloittaa jo opintojen aikana yhteyksien luominen, mahdollisesti käydä opiskelijavaihdossa ja niin edelleen. Kannattaa muistaa, että yliopistoilla ei ole mitään vastuuta työllistymisestä. Kyllähän se mietitytti heti opintojen alusta lähtien, mutta valmistumiseen kannustettiin ja opojen mukaan työllisyysnäkymät olivat monipuoliset ja hyvät
Auttaisiko jos opiskelisit lisää jotain noihin liittyvää? Vaikka kirjastoalalta? Museologiaa olet varmaan jo lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on niin typerys, että opiskelee yliopistossa kulttuurien tutkimusta ymmärtämättä sen olevan työllistymisen kannalta erittäin haastavaa osaamista. Yksikään firma ei tarvitse "kulttuurien tutkimuksen experttiä" mihinkään.
Itse asiassa merkittävä osa tuntemistani samalta alalta valmistuneista on työllistynyt kansainvälisiin yrityksiin. Itse en ole luonteeltani ns. verkostoituja, enemmän arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa viihtyvä introvertti. Mikäli olisin halunnut yritysmaailmaan jalkaa oven väliin, olisi kai pitänyt aloittaa jo opintojen aikana yhteyksien luominen, mahdollisesti käydä opiskelijavaihdossa ja niin edelleen. Kannattaa muistaa, että yliopistoilla ei ole mitään vastuuta työllistymisestä. Kyllähän se mietitytti heti opintojen alusta lähtien, mutta valmistumiseen kannustettiin ja opojen mukaan työllisyysnäkymät olivat monipuoliset ja hyvät
Ok, no entä jos haet just arkistoihin, kirjastoihin ja museoon? Jos sieltä löytyy jotain. Itse olen kulttuurialalla ja hakenut avoimilla hakemuksilla itseäni kiinnostaviin paikkoihin. Olen päässyt useaan haastatteluun ja saanut 3 kertaa työpaikan. Olen edelleen yhdessä näistä työpaikoista töissä. Kannustan luovuuteen ja rohkeuteen. Aina kannattaa kysyä paikasta joka kiinnostaa, siinä ei häviä mitään!
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan luuserit tekee matalapalkkaisia hommia eli paskahommia.
Kakarat pois aikuisten keskustelupalstalta!
Pystyykö osaamisellasi vetämään jonkun kansalaisopiston kurssin?
Selaile eri kaupunkien kansalaisopistojen tarjontaa ja inspiroidu niistä/käy kokeilee joku.
Sit ens talvena suunnittelet omaa ja tarjoat sitä kansalaisopistojen opetettavaksi. Oppilaat on kivoja. Kiinnostuneita aiheesta ja maksavat kurssista. Samalla saat koko ajan kerättyä oman alan kokemusta.
Monissa kaupungeissa on myös hautausmaa kierroksia jne. Ne on suosittuja, käy kokeilemassa ja selvitä löytyykö sun kaupungista sellaista. Jos ei, ala sellaista järkkäämään esim seurakunnan kans. Ens halloweenille eka.
Ei mitään rahasampoja, mutta saisit tehdä jotain sua kiinnostavaa ja tosiaan kerryterryä oman alan työkokemusta.
Mulla oli ihan saman tyylinen kokemus. Sitten kävi hyvä tuuri ja sain paikan. Ei suhteilla, mutta haastattelu vaan meni hyvin ja satuin saamaan paikan. Joka päivä kiitän onneani tästä, valitettavasti muuta en osaa sanoa kuin että hakemalla voi käydä tuuri.
Siivoustyössäkin voi tienata hyvin. Suosittelen hakeutumaan laivalle. Toki työvuorot ovat sen 12-> tuntia. Viikko töissä ja viikko vapaata. Bruttopalkka lisien kanssa 3000€ ->. Siivoajien ei tarvitse osata ruotsia.
Kiitos kommenteista. Jatkan sinnikkäästi työnhakua. Vähän jännittää miten rekrytoijat suhtautuvat siihen, että viimeisin kokemus on ihan eri alalta. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville ja työttömille!
Ap
Mikset opiskele työn ohessa esim. DI-tutkintoa, jolla voisi työllistyä?
Vierailija kirjoitti:
Mikset opiskele työn ohessa esim. DI-tutkintoa, jolla voisi työllistyä?
🤣🤣
Jos tykkäät museoista, arkistoista ja kirjastoista, opiskele informatiikkaa. Sillä pääsee hommiin.
Voisin tehdäkin, jos keksisin aidosti kiinnostavan ja samaan aikaan rahoittajia innostavan aiheen. Ja vaikka väitteleminen olisikin mukavaa, entä sen jälkeen? Eihän se takaa nykyään edes jatkoa työllisyyden osalta yliopistollakaan. Halukkaita tutkijaksi on paljon.
Ap