Mies oli erittäin kiinnostunut- kaikki kääntyi päälaelleen.
Oon muutaman päivän kirjoittanut miehen kanssa yhdessä deittipalvelussa. Mies vaikutti tosi ihanalta, kirjoitti paljon, oli tosi ystävällinen ja tuntui, että meillä meni jutut niin yksiin kuin voi vaan olla. Molemmat meistä oli tosi kiinnostuneita. Kirjoiteltiin päivisin ja pitkälle yöhön nää muutamat päivät. Mietittiin yhdessä, että miten ollaan niin samanlaisia, samoja arvoja, ajatuksia yms. Molemmilla oli samoja harrastuksia ja molemmat tykkäs myös toisen ulkonäöstä. Mies oli eronnut hetki sitten.
Suunnittelimme tapaamista, molemmat oltiin ihan fiiliksissä. Laitettiin sydämiä yms.
Sit yhtäkkiä mies alkoi kyselemään mun fiiliksiä jutun suhteen. Sanoin, että oon tosi kiinnostunut ja hän vakuutti myös olevansa. Sanoi, että odottaa tapaamista.
Sama toistui seuraavana päivänä. Kysyi, että mitkä on mun fiilikset, sanoin taas, että oon kovasti kiinnostunut. Kysyin mieheltä samaa ja hän sanoi, että " ihan hyvät fiilikset". Aloin heti miettimään, et nyt on kyllä jotain erikoista, koska vastaa noin. Kysyin suoraa, että mietityttäökö joku. Hän vastasi " no lähinnä oma itseni, oon väsynyt ja ja mietin asioita, miten voisin olla parempi" kysyin sitten, että liittyykö tuo hänen suhteeseen, niin vastasi näin:Siihenkin ja On vähän huonot fiilikset, johtuu itsestäni. Mulla on ehkä masennus. Elämässä on tapahtunut kaikkee mihin en oo pystynyt vaikuttamaan ja tuntuu epäreilulta"
Kertoi kuinka on voinut huonosti edellisessä suhteessa.
En yhtään enää tiennyt, mitä ajatella. Laitoin sitten viestin, että oisko parempi, et annettais olla, et hän sais levätä ja mietin siinä, et jaksaako väsätä uutta juttua. Vastasi " no katotaan, mitä tästä tulee, riippuu siitä".
Nyt sitten tänään laitoin viestin, että olisi hyvä jos hän selvittelisi omia ajatuksia jne. Et oisko parempi, ettei nyt mennä uuteen juttuun. Sanoin kuitenkin, että oon kiinnostunut. Vastasi, että ehkä niin on parempi ja haluaa kirjoitella.
Tuntuu, että kaikelta tippui pohja. Yhtäkkiä kaikki muuttui muutamassa päivässä. Voiko masennus tulla noin? Oli tosi kiinnostunut ja kirjoitteli paljon ja nyt ihan eri meininki. Välillä mietin, että oliko toi vaan tekosyy päästä musta eroon? Nyt en tiedä, miten suhtautua. Oon kieltämättä tosi loukkaantunut. Tuntuu, et Matti vedettiin jalkojen alta. Miks hän ylipäätään hakee seuraa, jos hän voi henkisesti huonosti eikä jaksa?
Meni luottamus 😞
Kommentit (101)
Seuraava kassa olkaa hyvä. Hittoako tuota jäät märehtimään.
Kauniimpi ja kuumempi nainen otti yhteyttä häneen?
Varmaan liian lyhyt aika erosta eikä vielä toipunut.
Uskotko oikeasti masennukseen jos on tapaillut? Kyllä tuossa nyt on jotain ihan muuta
Tekstissä oli jo jutun ydin "muutamia päiviä". Olette muutamia päiviä viestitelleet, tyyppi tod.näk pienessä nousuhumalassa. Ja kun pää selvidi tajusi totuuden.
Jos se mies lukee tuon sun aloituksen, missä kertaat sen viestit, niin ei siitä miehestä sitten ainakaan mitään kuulu. Mä lopettaisin kaiken yhteydenpidon, jos vastapuoli naukuis kaikki kirjoittelut vauvapalstalla.
Nettideittailussa ei ole järkevää venyttää tapaamista ja rakennella pilvilinnoja eli valheellisia mielikuvia toisesta kovin pitkään. On erittäin suuri mahdollisuus, ettei toinen vastaa livenä mielikuvia tai että kemiat ei toimikaan yhtä hyvin kuin viestitellessä. Ja jos jo ennen tapaamista astuu toisen mielenterveysonglemat kuvioihin, niin voit olla varma, että se teema on sitten kuvioissa vähän väliä, jos juttua jatkaa.
Uskokaa kun täti kertoo. Nimittäin kokemusta on.
Kaksi ilmiselvää varoitusmerkkiä
1) juuri eronnut
2) puhutaan heti kättelyssä paljon tunteista, siis toista (tuntematonta) kohtaan. Lisäksi kaikki tuntuu natsaavan ihan käsittämättömän hyvin.
Ehti tavata jonkun toisen livenä noiden muutaman päivän aikana mitä viestittelitte.
Mitä on jo sanottu, taisitten mies käytti plan B:n kun ilmeni jotain miksi AP ei enää kiinnostanut. Ainakin itse deittaillessa pidin aina jonkinlaisen B plänin vireessä, vähän tuunaillen sitä sen mukaan mistä oli jo ehditty jutella, minkä avulla voi lopettaa jutun ilman että suoraan ghostaa tai tarvitsee sanoa suoraan etto sorry en pidä sinusta koska XYZ. Pieni lempeä vale on mielestäni parempi.
M
Omasta kokemuksesta voin kertoa. Olin itsekkin eronnut joitain kuukausia aiemmin. Edellinen suhde ei ollut pitkä, eikä ero tullut minun aloitteesta varsinaisesti, vaan minua pidettiin löyhässä hirressä tarpeeksi pitkään, kunnes nostin kissan pöydälle. Sovimme jatkavamme eri teitä pitkin, mutta varsinaisia eron syitä ei käsitelty missään vaiheessa, vaikka yritin saada jotain selitystä aiempaan kohteluun.
Jonkin aikaa itsekseni mietiskelin ja elin, kunnes rohkaistuin kokeilemaan deittailua. Tapasinkin mukavan naisen, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia ja olin todella kiinnostunut, treffasimme pari kertaa eikä kiinnostus laskenut. Kunnes ex ilmaisi itsestään. Juuri kun olin ns.päässyt yli tästä, niin vanhat asiat alkoivat kuormittamaan mieltäni, joka johti siihen, etten pystynytkään panostamaan vielä uuteen suhteeseen. Se on ihmismieli mikä tekee tepposia, vaikka kuinka luulisi, että menneestä olisi päässyt eroon
Älä jatka vain kirjekaverina. Etsi luotettavampaa seuraa.
Hyvänen aika. Ette ole edes tavanneet. Todennäköisesti ette olisi edes tykänneet toisistanne livenä.
Kun vasta kirjoittelee ei kannata hehkutella tunteitaan. Ainak7n kun on ihan ennestään tuntematon. Vasta livetapaamisessa näkee ja huomaa onko kemioita tai muuten sellainen, että kiinnostaa.
Mies saattoi huomata ihan oikeasti, ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Kirjoittelu on helppoa ja ehkä terapeuttistakin. Innostui ensin itsekin, mutta alkoi sitten harkita.
Vierailija kirjoitti:
Kun vasta kirjoittelee ei kannata hehkutella tunteitaan. Ainak7n kun on ihan ennestään tuntematon. Vasta livetapaamisessa näkee ja huomaa onko kemioita tai muuten sellainen, että kiinnostaa.
Mies saattoi huomata ihan oikeasti, ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Kirjoittelu on helppoa ja ehkä terapeuttistakin. Innostui ensin itsekin, mutta alkoi sitten harkita.
Miksei sitten voi sanoa asiaa suoraa? Minusta on ikävää vetää masennus kortti esiin jossei se oikeasti ole totta. Olisi voinut suoraa sanoa, että laitetaan stoppi, en oo vielä valmis tähän.
Ap
Yksi skenaario on se, että mies on löytänyt jonkun toisen ja haluaa panostaa siihen. Mun mielestä se ei ole hyvä juttu, koska mun mielestä mies voisi käydä molempien kiinnostavien naisten kanssa treffeillä. Minullekin on kerran käynyt niin, että ollaan jo sovittu paikka ja aika, kun mies yhtäkkiä ilmoitti, että hän ei halua tavata, koska hänellä on ollut alusta alkaen outo olo minusta
Vierailija kirjoitti:
Avainsanat jutussa: juuri eronnut
Naiset kyllä himmailevat vasta eronneina, mutta miehet suorastaan rientävät eron jälkeen etsimään lohdutusta ja itsetunnon nostatusta, mahdollisimman monelta naiselta.
Miehet tavallisesti heti eron jälkeen etsimässä uutta tilalle. Ei opita mitään, ei itsereflektiota, ei aikaa parantua. Naiset tyypillisesti ottaa oman aikansa erosta parantumiseen eikä heti pistä uutta matoa koukkuun. En tapailis juuri eronneita miehiä jotka tavallisesti etsii jotain exän korvaajaa. Kysy mieheltä kumpi päätti suhteen? Naisen alotteesta suhteet yleensä päättyy koska mies tavallisesti ei vaan jaksa panostaa suhteeseen täysillä sen saatuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vasta kirjoittelee ei kannata hehkutella tunteitaan. Ainak7n kun on ihan ennestään tuntematon. Vasta livetapaamisessa näkee ja huomaa onko kemioita tai muuten sellainen, että kiinnostaa.
Mies saattoi huomata ihan oikeasti, ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Kirjoittelu on helppoa ja ehkä terapeuttistakin. Innostui ensin itsekin, mutta alkoi sitten harkita.
Miksei sitten voi sanoa asiaa suoraa? Minusta on ikävää vetää masennus kortti esiin jossei se oikeasti ole totta. Olisi voinut suoraa sanoa, että laitetaan stoppi, en oo vielä valmis tähän.
Ap
Miehethän sanoo ja tekee aikansa mitä vain saadakseen piparia. Jos se osoittautuu kovin työlääksi niin luovuttavat, silloin kun eivät oikeasti ole vakavasta suhteesta kiinnostuneita.
Tuskinpa edes eronnut. Ehkä vähän miettinyt eroa omassa mielessään. Kokee syyllisyyttä siitä ja nyt muka masentunut. Tai sitten muuten vaan aikansa kuluksi höpötellyt sulle kaikkea kivaa ja saanut sinut kiintymään häneen (mikä ei tosin ole normaalin ihmisen toimintaa) ja nyt jättää sinut ikävöimään kiusallaan.