Lapsi menee ekalle ja osaa jo tosi paljon
Osaa luetella vokaalit, konsonantit, Suomen joet pohjoisesta etelään, ja kahden kertotaulun. Juu olen ylpeä ekaluokkalaisestani! Kehukaa omaa ekaluokkalaistanne!
Kommentit (58)
Ap on selvästikin mennyt mukaan eskari-ikäisen huumaan. Ne kuvittelevat monesti osaavansa ja tietävänsä kaiken (ne on niin isoja ja taitavia, koko päiväkodin "parhaita"). Sitten kun koulu alkaa ja todellisuus paljastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen. Siinä pääsee niin paljon helpommalla jos lapsi osaa vaikka jo lukea ennen koulun alkua.
Omani ei osannut, sitähän varten se koulu on, että siellä opitaan. Ei tarvitse olla kaiken osaava jo ennen koulua.
Ja kun ei itsekään ota vanhempana paineita näistä lapsien taidoilla kilpailemisista.
Läksyrutiinit opeteltiin heti, myös silloin kun se koululaisuuden alkuinnostus oli hälvennyt ja läksyt alkaneet tuntua tylsiltä.
Siinähän tuo nyt on ajan kanssa oppinut, lukutaito on täysin luokkatasonsa mukaista, matikka sujuu tätäkin paremmin.
Tuosta tuli mieleen ihan oma lapsuus, kun äiti aina sanoi joka kysymykseen, että opettelette sitten koulussa. Oli todella turhauttavaa. Eri
Kyllähän aina osa luokasta osaa jo lukea koulun alkaessa! Taitavat alkuopettajat _eriyttävät_ opetusta! Tietysti!
T. Kollegoiden työtä sivusta ihaillen seurannut vieraiden kielten opettaja
Neljä vuotiaaksi vähäistä, nyt 6.3 v osaa binimin neliön ja yläasteen matematiikkaa muutenkin. Eli tod nopea pikaharppaus. Toivottavasti saaa lisätehtöviä joihin ei tympäänny. Omaaloitteista kiinnostusta oli kun näki aineistoa pöudällä. Ei tyrkytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen. Siinä pääsee niin paljon helpommalla jos lapsi osaa vaikka jo lukea ennen koulun alkua.
Miten pääsee helpommalla? Eikös ne opet ole siellä sitä varten että lapset oppii lukemaan?
Niin Ennen kuin menet uimakouluun, sun on osattava uida. Sää se et tajuu miksi mennään ekalle, aakkoset, lukutikku. Ainoa mikä suhun sopii on ÖÖÖÖÖÖ jossa on ÄÄÄÄÄN pilkut nippa nappa. Ai opet pääsee helpolla kun ei oo mitään opetettavaa,kersa istuu tylsistyneenä kun muut aloittaa oppimisen.
Ei ole koskaan tullut vastaan elämässä tilannetta, jossa olisi ollut tarpeen tietää Suomen joet pohjoisesta etelään järjestyksessä. Omana kouluaikana piti kyllä maantiedossa tietää paljon asioita ulkoa, joilla ei loppujen lopuksi ollut mitään muuta hyötyä kuin tietokilpailuissa. Ja sanon tämän ihmisenä, jolle maantieto oli lempiaineita ja jonka kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa
toi ipana kannattaa esitellä julkisuudessa,muuten me ei uskota. höpön pöppöö, ellei se lukiopoika ole jokin erityislukion lapsen tasolle jääneen erityi eriytettyä opetusta.
Meidän ekaluokkalainen ohjelmoi satelliittiohjelmia/järjestelmiä NASAlle.
Meidän ekaluokkalainen osaa jo toivottavasti laittaa kengät oikeisiin jalkoihin kun lähtee kouluun. Vielä tässä on aikaa harjoitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän ekaluokkalainen osaa kaikki maakuntalaulut ulkoa.
Meidän lukee juuri Sinuhe egyptiläistä.
. . .ja vielä alkukielellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni osasi matkia kaikki luonnon linnunääniä, myös Etelä-Afrikassa pesivää Punapyrstöpääskystä sekä Australian Aborginaalien soittimia tuosta vaan.
Nämä ovat erikoisia taitoja :D
ollut aiemmassa elämässä siellä. jos syntyy uudelleen nopeasti-he jotka kuolevat nuorena,syntyvät uudelleen nopeasti, siitä on se -jälleensyntymismuisti. jopa kertoo kuka on isäni, millainen koti ja pyytääkin lähdetään jo kotiin.
näitä kun tarkistettu, niin ovat pitäneet paikkaansa,että asumukset,kylät ovat noin ja luetteloista perheen nimi.
eli lapsi inttää -tää ei ooo mun nimi, vaan mä olen xxxx, et sää oo mun isi jne.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tulee alapeukkuja ja ei yhtään yläpeukkua? Ihan normaaleja asioita osaa, hienoa! Vauva on täynnä säälittäviä ihmisiä.
Sinulla ei ilmeisesti ole ollut lasta, joka vetää 10 peruskoulussa lähes kaikista aineista. Ilman, että olisi ennen koulua treenattu kotona.
Peruskoulu on ihan liian helppo ja opettaa älykkäät lapset siihen, että läksyjä ei ole juuri koskaan, koska ne ehtii tehdä jo tunnilla.
Lukiossa onkin sitten järkytys edessä kun niitä läksyjä on ihan riittämiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuleva ekaluokkalainen ei osaa vielä lukea, mutta matematiikassa osaa tehdä syksyllä lukion aloittavan isoveljensä tasoiset tehtävät. Olen opettenut, kun kiinnostusta on.
Oikeesti? Tuohan on ihan superlahjakkuutta!
Ei ole superlahjakkuutta. Lapsi oppii sitä, mitä vanhemmat arvostavat ja opettavat lapsille. Joillain se voi olla matematiikka, toisilla luku- ja kirjoitustaito, jotka ovat matematiikkaa tärkeämpiä taitoja. Joillain hyvä musiikintaju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän ekaluokkalainen osaa kaikki maakuntalaulut ulkoa.
Meidän lukee juuri Sinuhe egyptiläistä.
. . .ja vielä alkukielellä.
Niin, siis Sinuhen alkukieli onsuomi.
Hieno homma. Omani imee vielä peukaloaan ja eilen yritti syödä kissanpiaskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen. Siinä pääsee niin paljon helpommalla jos lapsi osaa vaikka jo lukea ennen koulun alkua.
Tai sitten ei. Turhautuu koulussa koska opettajien tehtävänä on opettaa mm. lukemaan.
Sitten opettajat voivat käyttää oletettavaa ammattitaitoaan ja antaa lapselle haasteellisempaa tekemistä.
Sitä he eivät tee.
Fiksu lapsi usein oppii laiskaksi opiskelijaksi, koska peruskoulusta saa hyvät arvosanat silkan harrastuneisuuden ja yleistiedon turvin.
En tiedä, olenko fiksu, mutta minulle kävi niin jo 80- luvulla. Sain mm. fysiikasta ja kemiasta 9:t vaikka en lukenut läksyjä ja kotitehtävät tein tunnilla.
Pikkuisen tsemppasin ysillä, että sain ko. numerot kympeiksi
Mikä proffa minusta tuli?
Tavallinen duunari.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan tullut vastaan elämässä tilannetta, jossa olisi ollut tarpeen tietää Suomen joet pohjoisesta etelään järjestyksessä. Omana kouluaikana piti kyllä maantiedossa tietää paljon asioita ulkoa, joilla ei loppujen lopuksi ollut mitään muuta hyötyä kuin tietokilpailuissa. Ja sanon tämän ihmisenä, jolle maantieto oli lempiaineita ja jonka kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa
Yleistiedosta on monenlaista hyötyä.
Miten pääsee helpommalla? Eikös ne opet ole siellä sitä varten että lapset oppii lukemaan?