Onko KAJ yhden hitin ihme?
Kommentit (22413)
Onko kukaan menossa Logomon konserttiin ensi lauantaina 17.10.? Logomon sivuilla on ilmoitettu esityksen alkavan klo 19 ja kestoksi n. 1,5 h. Samoin ilmoitettu, että esityksessä on väliaika. Onko kenellä tietoa/käsitystä siitä, onko tuo 1,5 h siis kokonaiskesto SISÄLTÄEN väliajan??
Olen itse miettinyt lähtemistä Helsingistä junalla, kun lauantai sopisi ja lippujakin konserttiin on vielä saatavissa. Jotenkin olen vaan ajatellut, että sieltä ei enää illalla pääse pois. Mutta jos koko homma väliaikoineen kestäisi tuon puolitoista tuntia, niin siinä tapauksessa ehtisi viimeiseen junaan, joka lähtee Helsinkiin näköjään 20.57. Jos näin oikeasti olisi niin, niin jippii ja jiihaaa!! Silloin minäkin voisin lähteä 🤗
Mietin just että kuinka hyvin niitä omia suosikkejaan tunnistaa, jos yrittävät hämätä. En oo ohjelmaa seurannut, mutta Marko Hietalan fanina katsoin jälkikäteen hänen esityksensä kun kuulinettä oli ohjelmaan osallistunut ja musta hän oli tosi tunnistettava niissä, mutta tiedä sitten olisiko niin hyvin tunnistanut ohjelmaa katsoessa kun ei tiedä. Silti ihmeellistä oli, ettei kukaan tuomareista tunnistanut tai edes epäillyt häntä, vaikka hänellä on tosi tunnistettava ääni.
Eilinen spekuloija kuunteli pätkiä uudestaan Masked Singeristä. Enkä kyllä saa ääniä täsmäämään kehenkään KAJ'sta. Äänen väri ei vaan millään herätä tuttuuden tunnetta, kuin ihan hetkellisesti Popparilla, mutta ei sekään riittävästi. Olen niin paljon kuunnellut heitä eri rooleissa, että uskoisin tulevan tunteen tuttuudesta, jos olisi joku heistä.
Vaikka moni vihje ja asia osuisi, en silti usko, että siellä on ketään heistä. Tai sitten joku on vielä paljon taitavampi muuttamaan ääntään kuin olen kuvitellut.
Vierailija kirjoitti:
Olen pitänyt Masked singeriä aivan pölkkypäisenä ohjelmana, mutta nytkö tätäkin pitää alkaa seurata?!?
Kajahtaminen saa ihmisen tekemään yllättäviä asioita. En ikinä olisi kuvitellut kiinnostuvani esim. På Spåretista, saatikka sitten tästä Masked Singeristä. Vielä vähemmän olisin vielä n. vuosi sitten voinut kuvitella itseni hyppimässä keikalla jossain esiintymislavan lähellä faniasu päällä yli 7-kymppisenä! Mutta niinpähän vaan olen itse itseni yllättänyt. Ja ihanaa ja hauskaa on ollut!
En ole seurannut Masked singeriä, mutta voisin ajatella, että ohjelman luonteeseen kuuluu, etteivät tuomarit arvaa oikein ensimmäisessä jaksossa. Nyt jo heitettiin KAJn nimiä, niin ajattelisin sillä perusteella, että he eivät ainakaan ole mukana.
Juu, täällä toinen seniorikajahtanut. Tarkastelen omaa Kaj-käytöstäni melkein kuin ruumiistapoistumiskokemuksena, niin omituista se on. Oikeasti olen asiallisista asiallisin kuiva ja harmaa jakkupukutäti.
Viimeksi ryhdyin kahlaamaan tuota På spåretia Areenasta. Kiinnostavaa kuin maalin kuivuminen, joten suhtaudun siihen täsmälleen yhtä lämpimästi kuin kuulemma Jakobin vaimo. Mutta hampaat irvessä, kun pakkohan se on. Ei voi ihan neitseellisenä hölmönä katsoa tulevaa Kaj-jaksoa.
Masked Singer on kai sitten seuraavana edessä. Onhan ilmeisesti noin promillen mahdollisuus, että joku "hahmo" (tai miksi niitä nimitetäänkään) olisi Kevin, Axel tai Jakob. :D
Vierailija kirjoitti:
En ole seurannut Masked singeriä, mutta voisin ajatella, että ohjelman luonteeseen kuuluu, etteivät tuomarit arvaa oikein ensimmäisessä jaksossa. Nyt jo heitettiin KAJn nimiä, niin ajattelisin sillä perusteella, että he eivät ainakaan ole mukana.
Toisaalta Benjamin arvasi Dingon oikein, Dingo siis äänestettiin pois ja siten paljastettiin.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan menossa Logomon konserttiin ensi lauantaina 17.10.? Logomon sivuilla on ilmoitettu esityksen alkavan klo 19 ja kestoksi n. 1,5 h. Samoin ilmoitettu, että esityksessä on väliaika. Onko kenellä tietoa/käsitystä siitä, onko tuo 1,5 h siis kokonaiskesto SISÄLTÄEN väliajan??
Olen itse miettinyt lähtemistä Helsingistä junalla, kun lauantai sopisi ja lippujakin konserttiin on vielä saatavissa. Jotenkin olen vaan ajatellut, että sieltä ei enää illalla pääse pois. Mutta jos koko homma väliaikoineen kestäisi tuon puolitoista tuntia, niin siinä tapauksessa ehtisi viimeiseen junaan, joka lähtee Helsinkiin näköjään 20.57. Jos näin oikeasti olisi niin, niin jippii ja jiihaaa!! Silloin minäkin voisin lähteä 🤗
Yleensä aina ilmoitetaan kokonaiskesto. Veikkaan siis, että väliaika kuuluu mukaan. Mutta jos haluat olla ihan varma, tsekkaa suoraan Logomosta. Ei ole koskaan kiva myöhästyä viimeisestä junasta, edes Kaj'n takia.
Itsellehän kävi niin, että eräs vuosia fanittamani artisti oli mukana Masked singerin joulujaksossa (on siis yksittäinen erikoisjakso joka esitetään aina varsinaisen Masked singer-kauden jälkeen. Siinä on yleensä kolme jouluista hahmoa jotka kaikki paljastuu jo sen yhden jakson aikana) ja en vain tunnistanut häntä. Olin ihan pöllämystynyt kun hän sieltä maskin takaa paljastui. Että näinkin voi kyllä käydä 😁

Mun mielestä tuo tunnnistaminen Maskedissa onkin tosi vaikeata. En itse ole tunnistanut kuin Arja Korisevan 😊.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan menossa Logomon konserttiin ensi lauantaina 17.10.? Logomon sivuilla on ilmoitettu esityksen alkavan klo 19 ja kestoksi n. 1,5 h. Samoin ilmoitettu, että esityksessä on väliaika. Onko kenellä tietoa/käsitystä siitä, onko tuo 1,5 h siis kokonaiskesto SISÄLTÄEN väliajan??
Olen itse miettinyt lähtemistä Helsingistä junalla, kun lauantai sopisi ja lippujakin konserttiin on vielä saatavissa. Jotenkin olen vaan ajatellut, että sieltä ei enää illalla pääse pois. Mutta jos koko homma väliaikoineen kestäisi tuon puolitoista tuntia, niin siinä tapauksessa ehtisi viimeiseen junaan, joka lähtee Helsinkiin näköjään 20.57. Jos näin oikeasti olisi niin, niin jippii ja jiihaaa!! Silloin minäkin voisin lähteä 🤗
Yleensä aina ilmoitetaan kokonaiskesto. Veikkaan siis, että väliaika kuuluu mukaan. Mutta jos haluat olla ihan varma, tsekkaa suoraan Logomosta. Ei ole koskaan kiva myöhästyä viimeisestä junasta, edes Kaj'n takia.
Joo kysyn Logomosta. Ei kyllä olisi niin kivaa lähteä konsertistakaan pois ennen aikojaan juoksemaan johonkin junalle. Toki Logomosta taitaa olla lyhyt matka raiteille, mutta silti. Niinhän sitä sitten olisi pakko tehdä, jos tilanne sen vaatisi. Yöksikään Turkuun ei oikein olisi mahdollista jäädä. Toivotaan nyt, että tässä käy hyvin!
Masked Singer on mulle umpiouto ohjelma, joten kysyn varmaan tyhmiä. Mutta muutetaanko niitä laulajien ääniä siis jotenkin teknisesti/sähköisesti/digitaalisesti? Jos ei muutettaisi, nehän tunnistaisi väkisinkin, eiks niin?
Toki taitava laulaja pystyy itse muuntamaan äänenväriään ja tulkintaansa, mutta se äänen ydinolemus on ja pysyy, eihän siitä mihinkään pääse. Jos nyt otetaan esimerkiksi Kaj, niin erityisesti Axelilla mutta myös Jakobilla on vielä niin persoonalliset äänet, että kuuro Erkkikin tietää, kuka laulaa/puhuu. Ja ainakin me kajahtaneet tunnistetaan välittömästi myös Kevin, vaikka hänen kaunis äänensä onkin vähän geneerisempi.
Asian vierestä taas kerran: toivottavasti Turku saisi vihdoinkin järjestettyä sekä juna-asemansa kuntoon että myös riittävästi junavuoroja myöhäisempään iltaan. Tämä on ollut pitkäaikainen ongelma autottomille ihmisille. Turussa on melkeinpä mahdotonta piipahtaa keikalla tai teatterissa, jos olet muualta Suomesta ja haluaisit yöksi kotiin nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Masked Singer on mulle umpiouto ohjelma, joten kysyn varmaan tyhmiä. Mutta muutetaanko niitä laulajien ääniä siis jotenkin teknisesti/sähköisesti/digitaalisesti? Jos ei muutettaisi, nehän tunnistaisi väkisinkin, eiks niin?
Toki taitava laulaja pystyy itse muuntamaan äänenväriään ja tulkintaansa, mutta se äänen ydinolemus on ja pysyy, eihän siitä mihinkään pääse. Jos nyt otetaan esimerkiksi Kaj, niin erityisesti Axelilla mutta myös Jakobilla on vielä niin persoonalliset äänet, että kuuro Erkkikin tietää, kuka laulaa/puhuu. Ja ainakin me kajahtaneet tunnistetaan välittömästi myös Kevin, vaikka hänen kaunis äänensä onkin vähän geneerisempi.
Tätä mietin itsekin. Äänessä on sellainen pohjavire, joka kuuluu läpi vaikka miten muuttaisi ääntään. Tunsin joskus tyypin, joka spiikkasi paljon radio- ja tv-mainoksia. Joskus heinäkuun loma-aikana ei ilmeisesti ollut pahemmin spiikkereitä saatavilla, joten teki paljon mainoksia. Hän oli taitava muuttamaan ääntään, puhetyyliään, laulamistaan ja jopa imitoimaan, mutta koska tunsin hänet ja olin tottunut kuuntelemaan hänen ääntään paljon, tunnistin täysin pinnistelemättä ja nauratti, kun kesällä hänen äänensä oli joka paikassa. (Olin heinäkuun työssä, jossa taustalla oli koko ajan radio.) Tämänkin vuoksi arvelen, että olisimme tunnistaneet jo, jos joku hahmo olisi joku KAJ'sta. Heitä kun olemme vielä tottuneet kuuntelemaan hyvin erilaisilla äänillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan menossa Logomon konserttiin ensi lauantaina 17.10.? Logomon sivuilla on ilmoitettu esityksen alkavan klo 19 ja kestoksi n. 1,5 h. Samoin ilmoitettu, että esityksessä on väliaika. Onko kenellä tietoa/käsitystä siitä, onko tuo 1,5 h siis kokonaiskesto SISÄLTÄEN väliajan??
Olen itse miettinyt lähtemistä Helsingistä junalla, kun lauantai sopisi ja lippujakin konserttiin on vielä saatavissa. Jotenkin olen vaan ajatellut, että sieltä ei enää illalla pääse pois. Mutta jos koko homma väliaikoineen kestäisi tuon puolitoista tuntia, niin siinä tapauksessa ehtisi viimeiseen junaan, joka lähtee Helsinkiin näköjään 20.57. Jos näin oikeasti olisi niin, niin jippii ja jiihaaa!! Silloin minäkin voisin lähteä 🤗
Yleensä aina ilmoitetaan kokonaiskesto. Veikkaan siis, että väliaika kuuluu mukaan. Mutta jos haluat olla ihan varma, tsekkaa suoraan Logomosta. Ei ole koskaan kiva myöhästyä viimeisestä junasta, edes Kaj'n takia.
Näinhän se yleensä on, että tapana on ilmoittaa kokonaiskesto. Mutta toisaalta jokunen viikko myöhemmin olevalle Tampereen konsertille on ilmoitettu sama kokonaiskesto, eikä siellä ole väliaikaa.
Onhan se mahdollista, että Tampereella saadaan paljon pidempi setti, kun siellä on poikkeuksellisen hyvä akustiikka, eli voisi olla jotain ekstaa. Mutta todennäköisempänä pitäisin, että molemmat konsertit ovat suunnilleen samalla sisällöllä. Muutenkin 1,5 h olisi melko lyhyt väliajalliseksi tilaisuudeksi, joten siksi tuo ilmoitettu aika epäilyttää.
Todella vaikea arvioida, tunnistaisinko esim. Jakobin äänen Skarvens dödissä, jos en olisi koskaan kuullut kappaletta. Varsinkin jos hän esittäisi sen jollain muulla kielellä kuin ruotsiksi. Enpäs mene vannomaankaan, vaikka näin äkkiseltään ajattelen, että tottakai tunnistaisin hänen äänensä missä vaan. Hänellä on hyvin soinnukas ääni ja hänelle ominainen vibrato, ja ne ominaisuudet tulevat läpi suunnilleen kaikissa kappaleissa. Kyllä ovat kuultavissa välähdyksittäin Skarvens dödissäkin. Mutta jos hän vetäisikin Skarvenissa "suoriksi" kaikki nuotit ja oikein tarkoituksella muuttaisi ääntään vielä enemmän....?
Mietin vain sitä Popparin metalliörinää eilen. Voisiko mitenkään olla Jakob? Veikkaan, että ei ole. Joku siinä äänen värissä ei mun mielestä siltikään stemmaa.

Kuuntelin Skarvens Dödin ja siinäkin Jakob kuulostaa aivan itseltään. Ainakin meille, jotka olemme tottuneet häntä kuuntelemaan eri tyylilajeissa. Eli en usko voivan muuttavan ääntään noin paljoa.
SPOILERIVAROITUS
YouTuben kommenttien perusteella kuuntelin Cristal Snowta ja hänen äänensä väri sopisi tuohon Poppariin paljon paremmin. Eli siinä yksi mahdollinen epäilty hahmon taakse.
Kulttuuricocktailin Ruotsi-jaksossa Kevin mainitsi Miriam Bryantin. Tämä ruotsinsuomalainen laulaja-lauluntekijä on På spåretin 30.10. aloittavan kolmosryhmän lähetysten muusikkona.
Masked Singerissä laulu kuuluu nauhalta ja hahmo on vain laulavinaan lavalla. Näin ollen laulua nauhoitettaessa ottoja on voinut olla vaikka kuinka monta ja pienissä pätkissä, että saadaan haluttu lopputulos. Kyllä siinä saa äänen kuulostamaan eriltä ja aksenttiakin häivytettyä. Saisiko kuitenkaan niin paljon, että esim. Jakob kuulostaisi äidinkieleltään suomenkieliseltä? Yhdellä kaudella Benjamin ruotsinkielisenä tunnisti pienestä asiasta eli u-äänteen lausumisesta hahmon esittäjän suomenruotsalaiseksi.
Minusta Maskedissa on hauskaa kun löytyy yllätyksenä hyviä laulajia. Sami Hedberg, joka voitti emnsimmäisen kauden oli sellainen yllätys ja Linda Lampenius ei myöskään ole laulajana tunnettu. Mikko Lempilampi oli ollut tauolla laulamisesta ja hänen Pakkasensa oli upea hahmo kakkoskaudella. Paras yllätys oli Marja Hintikka l. Ile Uusivuoren vaimo. Ile ei tunnistanut ollenkaan ja Marja oli onnistunut salaamaan osallistumisensa täysin.
Selvästi huomaa, että osallistujat itse naujttivat siitä, että saavat maskin takana tehdä jotain epätyypillistä ja kokeilla rajojaan. Eilen pudonnut Dingo oli mainiosti puvustettu, mutta kyllä minusta on kiva, että paremmat laulajat jatkavat.